Per Petterson: Hevosvarkaat
Katsoin uudestaan Jonia, ja silloin hän oli jo kumartunut eteenpäin, ja toisella kädellään hän repi [linnun]pesän irti oksanhangasta, piteli sitä edessään suoran käden varassa ja rusensi sen tomuksi sormiensa välissä vain muutaman sentin päässä silmistäni. * Hevosvarkaat on melkeinpä käsittämättömän raskas kirja. Tämä ei johdu siitä, että Pettersonin kirjoitustapa olisi erityisen raskas, eikä oikeastaan edes siitä, että teoksessa käsitellyt asiat ovat raskaanpuoleisia. Pikemminkin kyse on siitä, että teos on niin täynnä pinnanalaisia jännitteitä, vuosikausia kerääntynyttä pahaa oloa, luopumista ja pettymyksiä, jotka on pantu ämpäriin ja kansi päälle. Lukiessani olen tuossa ämpärissä ja ponnistelen saadakseni kannen liikkumaan. Se, että Hevosvarkaat on raskas, ei tarkoita, etteikö se olisi hyvä teos. Asia on juuri päinvastoin. Vaatii suurta lahjakkuutta kuvata elämän raskautta kuvaamatta varsinaisesti juurikaan itse asioita, jotka tuon raskauden ovat aiheuttaneet. ...