Per Petterson: Hevosvarkaat

Katsoin uudestaan Jonia, ja silloin hän oli jo kumartunut eteenpäin, ja toisella kädellään hän repi [linnun]pesän irti oksanhangasta, piteli sitä edessään suoran käden varassa ja rusensi sen tomuksi sormiensa välissä vain muutaman sentin päässä silmistäni.

*

Hevosvarkaat on melkeinpä käsittämättömän raskas kirja. Tämä ei johdu siitä, että Pettersonin kirjoitustapa olisi erityisen raskas, eikä oikeastaan edes siitä, että teoksessa käsitellyt asiat ovat raskaanpuoleisia. Pikemminkin kyse on siitä, että teos on niin täynnä pinnanalaisia jännitteitä, vuosikausia kerääntynyttä pahaa oloa, luopumista ja pettymyksiä, jotka on pantu ämpäriin ja kansi päälle. Lukiessani olen tuossa ämpärissä ja ponnistelen saadakseni kannen liikkumaan.

Se, että Hevosvarkaat on raskas, ei tarkoita, etteikö se olisi hyvä teos. Asia on juuri päinvastoin. Vaatii suurta lahjakkuutta kuvata elämän raskautta kuvaamatta varsinaisesti  juurikaan itse asioita, jotka tuon raskauden ovat aiheuttaneet. Kuvata niitä kuin jokaisessa lauseessa oli nilkkapaino. Kuin ihminen olisi uppoamassa uudestaan ja uudestaan. Kuin elämä olisi paineistettu huone, jossa jokainen askel on ponnistuksen takana.

Teoksen päähenkilö on Trond Sander, 67-vuotias mies, jolla ei ole mitään sanottavaa kenellekään. Hän on jättänyt kaupungin hälinän taakseen ja muuttanut asumaan syrjäseudulle, jossa hän kunnostaa asuinmökkiään ja elelee hiljaista elämää. On vuosi 1999, vuosituhannen vaihteen aatto. Trondin vaimon ja siskon kuolemasta on kulunut kolmisen vuotta ja hän haluaa elämän olevan selkeää, jokaisen esineen olevan paikallaan odottamassa hetkeä, jolloin sitä tarvitaan. Trondin rauha kuitenkin rikkoutuu, kun hän tajuaa naapuristossa asuvan miehen olevan hänen lapsuudentuttunsa.

Tarina liikkuu sekä Trondin nykyisyydessä että lapsuusvuosissa. Mitä tapahtui näiden kahden ajanjakson välillä, siitä Pettersson vaikenee ja nuo "tyhjät vuodet" kumisevat kuin isän poissaolo Trondin mielessä.

*

15-kesäinen Trond näkee vilahduksia ihmisten välisistä suhteista, joita hän ei oikein ymmärrä, mutta joihin hän tietää liittyvän enemmän kuin mitä hän niistä osaa tulkita. Kaverin kanssa Trond tekee poikajuttuja. Menee hevosvarkaisiin, jossa tosin kyse ei ole varastamisesta. Maistuu Antti Hyrylle, Johannes Linnankoskelle ja Ernest Hemingwaylle. Muun muassa.

Luonto on vahvasti läsnä. Taivaalla pilvet kerääntyvät ukkossääksi. Juuri tuollainen ukkosta edeltävä painostavuuden tunne kuvaa erinomaisesti Pettersonin teoksen tunnelmaa. Se on tulossa. Sitä ei pääse pakoon. Se tulee kuin Saksa, joka miehitti Norjan. Se tulee kuin saksalaisten sivuvaunumoottoripyörät. Pakeneva selkä. Luoti. Toinen luoti. Ja kolmas. Mytty maassa.

Menneisyys on puinen varasto. Se pilkottaa lautojen välistä. Sinne voi halutessaan mennä, potkaista oven kantimiltaan.

Jos vain keskityn, voin mennä muistini varastoon ja löytää oikealta hyllyltä oikean elokuvan ja uppoutua siihen ja tuntea ruumiissani sen kerran kun ratsastin metsän halki isäni kanssa korkealla joen yläpuolella harjunselkää ylös ja toista alas, rajan yli Ruotsiin ja pitkälle sinne mikä oli ainakin minulle vieras maa.

Trondin lapsuudessa ihmisen  määritti työ. Miehuus rakentui tukkitöiden ympärille, mutta oli toinenkin puoli. Varjopuoli, jossa Trondin isä kuljetti salaisia viestejä osana vastarintaliikkeen toimintaa. Elämä oli vaarojen kohtaamista, kiinnijäämisen pelkoa ja puolinaisia lauseita. Nämä tunnelmat ovat läsnä myös Trondin nykyisyydessä. Hän korjailee taloaan pikkuhiljaa ja pelkää jäävänsä lumen motittamaksi. Kärsivällisyys ja kestäminen ovat elämisen avainsanoja. Trond myös eristäytyy hallitakseen oman maailmansa ja paikkaansa siinä. Hän korjailee taloaan harkiten kuin rakentaisi omaa kuolemaansa.

Trondin henkilöhahmo on kaikinpuolin taiten luotu. Petterssonin teksti on punnittua ja syvää, mysteeristä ja ilmaisuvahvaa. On helppo ymmärtää, että tämä teos on nauttinut suurta suosiota niin lukevan yleisön kuin palkinnonjakajienkin joukossa.

Hevosvarkaat jättää painavan olon. Se imeyttää maailman murheet lukijaan. Nostaa hänen selkäänsä Kristoforoksen taakan.

Per Petterson: Hevosvarkaat (2009)

214 sivua

Norjankielinen alkuteos: Ut og stjaele hester (2003)

Suomentanut Katriina Huttunen

Kustantaja: Otava

Teos voitti Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2009.

Osallistun Hevosvarkailla Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen.