Tekstit

Näytetään tunnisteella juopottelu merkityt tekstit.

Tytti Parras: Jojo

Kuva
Tytti Parraksen Jojo (1968) on tärkeä kirja, vaikka siinä ei kerrota sodista ja miesten urotöistä. Se on tärkeä kirja  myös ihan riippumatta siitä, että en pitänyt sen lukemisesta kovinkaan paljon, vaan päinvastoin koin sen monin paikoin aika tylsäksi ja dialogirunsaudessaan puuduttavaksi. Jojo on tärkeä kirja, koska siinä puhutaan suoraan abortista ja naisten oikeudesta omaan ruumiiseensa. Voisi kuvitella, että vuonna 2017 abortti olisi asia, jonka oikeutuksesta ei enää olisi tarvetta puhua. Toisin kuitenkin on, enkä nyt viittaa siihen, mitä tapahtuu maailmalla, vaan siihen, että ihan täällä meillä Suomessakin on ministeri, jonka mielestä abortti  ei ole hyväksyttävä vaihtoehto missään olosuhteissa. Lähtökohtaisesti Jojo kuuluu kirjoihin, joista minun luulisi innostuvan ja tarkoitan nyt sitä, että kyseessä on varsin feministinen teos. Voisin toki kirjoittaa Jojosta innostuneen kirjoituksen, jossa korostaisin sen kirjallisia ansioita ja kertoisin pitäneeni sen luke...