keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Tytti Parras: Jojo

Tytti Parraksen Jojo (1968) on tärkeä kirja, vaikka siinä ei kerrota sodista ja miesten urotöistä. Se on tärkeä kirja  myös ihan riippumatta siitä, että en pitänyt sen lukemisesta kovinkaan paljon, vaan päinvastoin koin sen monin paikoin aika tylsäksi ja dialogirunsaudessaan puuduttavaksi.

Jojo on tärkeä kirja, koska siinä puhutaan suoraan abortista ja naisten oikeudesta omaan ruumiiseensa. Voisi kuvitella, että vuonna 2017 abortti olisi asia, jonka oikeutuksesta ei enää olisi tarvetta puhua. Toisin kuitenkin on, enkä nyt viittaa siihen, mitä tapahtuu maailmalla, vaan siihen, että ihan täällä meillä Suomessakin on ministeri, jonka mielestä abortti  ei ole hyväksyttävä vaihtoehto missään olosuhteissa.

Lähtökohtaisesti Jojo kuuluu kirjoihin, joista minun luulisi innostuvan ja tarkoitan nyt sitä, että kyseessä on varsin feministinen teos. Voisin toki kirjoittaa Jojosta innostuneen kirjoituksen, jossa korostaisin sen kirjallisia ansioita ja kertoisin pitäneeni sen lukemisesta vallan mahdottomasti. En kuitenkaan koe mielekkääksi valehdella.

Kiistämätöntä on, että Jojon myötä Parras astuu miehiselle kirjailijanäyttämölle saappaiden kannukset kilisten. Tämä kirjallisen kentän haltuunotto on tärkeää, koska (hetero)seksistä ja sen ympärillä pyörivistä asioista kirjoittaminen on ollut miehinen yksinoikeus. Kun heteroseksissä päähenkilöt ovat nainen ja mies, on varsin kummallista, että ko. seksiin liittyvistä asioista raportoimisen on katsottu olevan pelkästään miesten tehtävä. Parras purkaa romaanissaan kaksinaismoraalia asettamalla romaanin päähenkilön Tinjan sivustaseuraajaksi, joka tarkkailee ympärillään tapahtuvia asioita viileän ulkopuolisesti. 

Jojon hätkähdyttävimpiin kohtiin kuuluu teoksen alkupuolelta löytyvä kuvaus Tinjan abortista, jonka hänelle tekee hänen veljensä. Instrumenttien kolina kuuluu kauas kirjan sivujen ulkopuolelle ja kuvauksen etäännyttäminen vahvistaa sen intensiteettiä. Lukiessa tuntee melkein itsekin makaavansa jalat levällään gynekologisella tutkimuspöydällä.

Tärkeästä sanomastaan huolimatta Jojo on kuitenkin aikansa lapsi. Jos siitä haluaisi rakentaa kiiltokuvan voisi sanoa vaikka niin, että se on mainio aikansa kuva. Parraksen romaanin voi nähdä vimmaisena pamflettina, jonka hän heittää moralistien niskaan ja kyllä moralistit raivostuivatkin. Kirjan julkaisua seurasi yksi jos toinenkin kiihkeä debatti.

Edellä mainittu ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että romaanina Jojo on tylsänpuoleinen. Känninen kohellus jatkuu sivulta toiselle ja toimii enemmän niin, että teoksen varsinaiset ansiot eli ennen muuta huomion kiinnittäminen naisen - ja vähäisemmässä määrin lapsen - asemaan jäävät viinahuurujen alle.  Ihan oma juttunsa on se, että Parras kertoo tarinaansa tavalla, joka tekee usein vaikeaksi hahmottaa, missä ollaan menossa. Ehkä kyse on kerrontatekniikasta, joka toimii teoksen nimen mukaisesti tai ehkä kyse on siitä, että lukijalle kirjan henkilöiden elämä hahmottuu juuri niin sekavana kuin miksi he sen itse kokevat.

Teemalähtöiset kirjat ovat omalla tavallaan tärkeitä ja tästä Jojo on oiva esimerkki. Jos sen sijaan mietitään kirjallisia arvoja, niin niitä tästä teoksesta on vaikeampi löytää. Pohdin tosin jossain vaiheessa, että olisiko Parraksen kerrontatapa kaukaista sukua Woolfin ns. tajunnanvirralle, mutta tämä vertailu tuntui liian kaukaa haetulta.


Tytti Parras: Jojo (1968)
223 sivua
Kustantaja: Otava


Helmet lukuhaaste kohta 45: Suomalaisesta naisesta kertova kirja


Jojo edustaa vuoden 1968 kirjaa Ylen 101 kirjaa -projektissa ja siitä tulee kesäkuussa bloggaus Eilispäivän kirjat -blogiin.

19 kommenttia:

  1. Miten sitä voikin unohtaa koko tarinan, nimittäin olen tämän joskus lukenut, enkä muistanut edes tuota aborttia, vaikka sen nyt luulisi jäävän mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein sitä huomaa, että on unohtanut jostain kirjasta jopa sen tärkeimmän jutun. Välillä unohdan jopa, mitä olen lukenut. Onneksi on blogi, josta voi tarkistaa ja sitten pidän vielä tilastoa lukemistani.

      Poista
  2. Ahaa Jojossa ei olekaan kirjallisia arvoja, eli turhaan luin tämänkin?

    Minusta kirja juuri jojoilussaan paljasta jotain olennaista 1960-luvun vapautuneista nuorista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Jojo ole millään mittapuulla turha kirja. En vaan erityisemmin pitänyt sen lukemisesta ja sen arvot koin enempi teema- kuin kirjallisuuslähtöisiksi. Mainio aikansa kuva, kuten bloggauksessani totesinkin.

      Poista
  3. Hieno analyysi taas kerran :) Hyvä on sanoa suoraan sekin, jos ei kirjasta pidä - pelkkä feministinen näkökulma ei tosiaankaan tee teoksesta yksistään kiinnostavaa, elleivät tarina ja kerrontatyyli ole yhtä lailla toimivia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petyin, koska odotin enemmän. Ihan jo näin itseni höyryämässä Jojosta, mutta sitä ei tapahtunut. On kuitenkin tärkeä kirja ja olen tyytyväinen, että Jojo tuli vihdoin luettua.

      Poista
  4. Minulla on Jojo hyllyssä. Olen lukenut sen nuorena, ja kun kirja osui jossain käsiini niin ostin ja aioin lukea uudestaan. Luin muutaman sivun ja koin, että ei lähtenyt vetämään, kirjan elämä tuntui niin oudolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta yritin lukea tätä 60-luvun näkökulmasta ja kyllä tässä kuvataan autenttisen oloisesti tuon vuosikymmenen loppua. Siltikään en oikein päässyt tähän sisään, enkä ymmärtänyt, miksi sitä ryyppäämistä ja toilailua oli niin paljon. Kai siihen jokin muukin syy oli kuin se, että kirjailija halusi näyttää, että nainenkin voi kirjoitaa em. jutuista.

      Poista
  5. Mä luin tän joitakin vuosia sitten. (Tai en ihan kokonaan lukenut, jossain kohdin vähän hypin.) Koin, että luin sen ehkä väärässä iässä ja ehdottomasti väärässä ajassa. Voin hyvin kuvitella, kuinka tämä on ollut omana aikanaan haukuttu ja hehkutettu. Ja varmasti syystäkin puhuttu. Mutta noita aikoja itse kokematta ja kun luin tämän vasta 2010-luvulla, pidin Jojon feminismiä vähän...no silloin -68 naisen kirjoittama suora seksikuvaus naisten näkökulmasta on varmasti ollut iso juttu, kuten myös abortti, alkoholi jne. Mutta mun muistikuva on, että silti se kuvaus pyörii aika voimakkaasti miehen (sen yhden erityisesti, en muista nimeä) miellyttämisen ja tyydyttämisen ympärillä. Ja tän aikakauden naiselle se tuntu vähän...vanhanaikaselle.
    Jojo, aikansa lapsi?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jojossa on yksi keskeisistä hahmoista Risto, joka on semmonen tyypillinen ryypiskelijä ja naisten perässä juoksija. Sitten oli yks toinen mieshenkilö (olikohan Lauri), jolla oli hyvin sovinistisia mielipiteitä naisista. Luultavasti tarkoitat tuota Ristoa.

      Jojosta löytyy kyllä mielenkiintoisia juttuja, kun sitä alkaa miettiä, mutta sen lukeminen oli suoraan sanoen aika puuduttavaa. Vaikka nyt tuo, että miksi ne naiset pyöri sen Riston ympärillä? Mikä motiivi Parraksella oli kuvata niitä naisia niin? Halusiko hän osoittaa, kuinka tyhmää tuollainen miehen ympärillä pyöriminen on? Tämäntapaisia kysymyksiä tuli lukiessa mieleen, enkä niihin osaa vastata.

      Poista
    2. Muistelen, että mua vähän ärsytti juuri se, että en tuntunut löytävän itse tekstistä mitään motiivia naisten tuollaiselle kuvaamiselle. Tai siis että kirja itsessään olisi mitenkään ajatellut (kun kirjathan ajattelee itsekseen...), kuinka tyhmää tuollainen miehen ympärillä pyöriminen on. Nyt mun ajatukseni on tosi sekavasti esitetty. Mutta jos olen ihan hakoteillä, vedän sanani takaisin ja puolustuksenani on kirjan hyppien lukeminen jo aikaa sitten.;) Ja se, että oon ihan väsynyt ja oikeasti mun pitäisi olla nukkumassa.

      Poista
  6. Luin tämän ammoisina opiskeluaikoina, parikymppisenä, kirjallisuuden sivuainepraktikumissa. Silloin oli kyllä kiinnostavaa huomata, että tällaistakin on kirjoitettu. Joku muistaakseni teki tutkielmaa, jossa vertaili tätä ja Iiris Uurron Ruumiin ikävää. Jotenkin nuo kirjat sekoittuvat muistossani, ja olisi ihan kiinnostava palata niihin nyt aikuisempana ja enemmän lukeneena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo, että tällaistakin on kirjoitettu on tärkeä huomio ja osin juuri siksi koko tämä teos on tärkeä virstanpylväs suomalaisessa kirjallisuudessa. Tärkeät teemat eivät kuitenkaan riittäneet nostamaan tätä kirjaa huomattavaksi lukukokemukseksi.

      Varmasti löytyy kiinnostavia yhtymäkohtia Uurtoon juuri naisen ruumiiseen liittyvien asioiden osalta.

      Poista
  7. Pelkäänpä pahoin, että on tullut luettua muutama suomalainen ryyppämistarina liikaa, ja vaikka kuinka on feminististä sanomaa, niin ei välttämättä pelastajaksi asti. Tosin silti tämä kiinnostaa aikansa kuvana. Pitänee lukea jossain vaiheessa, sillä taitaa tämäkin teos piilotella hyllyissäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina ehdottomasti tämä kannattaa ja pitää lukea. On kyllä tärkeä kirja ja kaikki tuo, että Parras on ollut käsittämättömän rohkea. En vaan kauheasti tästä innostunut, vaikka tematiikka oli kuinka tärkeää. Olisin halunnut tykätä tästä paljon enemmän.

      Poista
  8. Tytti Parrakselta luin jotain teininä, mutta tämä Jojo on mulle tuntematon (vaikka tietoinen siitä olen ollutkin). Parras ei ole kuulunut mulla niihin 'tärkeisiin kirjailijoihin', kuuskytuvulla nuoruutensa eläneet kokee asian varmasti toisin.

    Olipa mielenkiintoista lukea arviosi tästä, kiitos :) Luulen, etten juokse kirjastoon tätä teosta etsimään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sanoisin, että tämä kannattaa lukea ihan vaikka jo senkin takia, että on keskeinen teos 60-luvun kirjallisuudessa. Tuo on kyllä totta, että varmasti kirjan kokee eri tavalla, jos on ollut otollisessa iässä silloin, kun tämä ilmestyi. Toisaalta sitten kyllä Jojo on osa sitä keskustelua, jota edelleenkin käydään naisten oikeuksista oman ruumiinsa määrittämiseen.

      Poista