Reader, why did I marry him?

Kun sain Helka-Maria Kinnusen runokokoelman käsiini jäin tuijottamaan sen kantta pitkäksi aikaa. Kuten vasemmalla puolella olevasta kuvasta näkyy, kannessa on nainen, jonka kasvoja aika murentaa. Kansi tuntuu hirvittävän, suorastaan hypnoottisen intiimiltä ja ennen kuin olen lukenut yhtäkään Kinnusen runoa, huomaan miettiväni, että uskallanko kurkistaa kannessa olevan naisen elämään. Ajatuksissani kiertää saksalainen näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja Heiner Müller. Kannen nainen on Müllerin huonetta ja sukua.   Minä olen pamfletti on kokoelman nimenä huutomerkki, mielenosoitus ja peräänantamattomuus. Se nostaa lukijan odotuksen tilaa. Pakottaa suoristamaan selän ja kääntämään kasvot vastatuuleen. Tulkaa pisarat, tulkaa hiutaleet, minä en tästä väisty. Runoilijan läsnäolo teoksessa on vahva. Monien runojen kohdalla kuvittelen hänen olevan kesämökillä. Hänellä on kumisaappaat silloinkin, kun ei sada. Hänellä on tapana kuljeskella pitkässä heinikossa. Hänen kuljeskelles...

Katsoin uudestaan Jonia, ja silloin hän oli jo kumartunut eteenpäin, ja toisella kädellään hän repi [linnun]pesän irti oksanhangasta, piteli sitä edessään suoran käden varassa ja rusensi sen tomuksi sormiensa välissä vain muutaman sentin päässä silmistäni. * Hevosvarkaat on melkeinpä käsittämättömän raskas kirja. Tämä ei johdu siitä, että Pettersonin kirjoitustapa olisi erityisen raskas, eikä oikeastaan edes siitä, että teoksessa käsitellyt asiat ovat raskaanpuoleisia. Pikemminkin kyse on siitä, että teos on niin täynnä pinnanalaisia jännitteitä, vuosikausia kerääntynyttä pahaa oloa, luopumista ja pettymyksiä, jotka on pantu ämpäriin ja kansi päälle. Lukiessani olen tuossa ämpärissä ja ponnistelen saadakseni kannen liikkumaan. Se, että Hevosvarkaat on raskas, ei tarkoita, etteikö se olisi hyvä teos. Asia on juuri päinvastoin. Vaatii suurta lahjakkuutta kuvata elämän raskautta kuvaamatta varsinaisesti  juurikaan itse asioita, jotka tuon raskauden ovat aiheuttaneet. ...