lauantai 30. huhtikuuta 2016

Märta Tikkanen: Personliga angelägenheter (BAR Finland 2)



Märta Tikkanen, hjärtligt välkommen till Bar Finland. On suuria kunnia saada sinut asiakkaaksi. 

Oikeastaan tiesin sen jo silloin, kun päätin lukea Märta Tikkasen romaanin Personliga angelägenheter (PA). Tiesin, koska olen lukenut tämän romaanin ennenkin.  Tiesin, että PA herättäisi eloon usemmankin menneisyyteni ihmisen, joista osaa en kovin välittäisi muistella. Heistä ensimmäisenä tuli G. Hänellä on villit hiukset, mustat farkut ja musta t-paita. Hän seisoo ikkunassa. Minä istun tuolissa kauempana ja ajattelen, että nyt on  hetki, jolloin G piirtyy muistiini. Se, miten hän seisoo. Hänen asentonsa. Valo hänen hiuksissaan. Nyt on se hetki, kun G. jää minuun, eikä enää lähde. Niin kävi. Kun kirjoitan tätä, G. liikuskelee kylkiluideni takana. Piirtää siellä taloja, koska on ammatiltaan arkkitehti.

On aamu. Hengitän syvään, hengitän ulos. Hengitykseni on täynnä yksityisiä asioita. En tiedä, miten Märta Tikkanen sen tekee ja en oikeastaan haluakaan tietää. Haluan olla täysin itsekeskeinen ja keskittyä pelkästään nauttimaan Tikkasen tekstistä. Siitä, miten hän kirjoittaa siitä, mistä ei voi kirjoittaa ja mille ei ole sanoja. Silti hän tekee sen. Hän kuvaa rakkauden ja sen mahdottomuuden. Hän kuvaa rakkauden ihanuuden, kamaluuden, kaipauksen, alhaisuuden, pitkämielisyyden, viimeisen käyttöpäivän. Hän kuvaa sen tavalla, joka tuntuu sormenpäissä, kun ne jo melkein ovat kiinni rakastetun ihossa, mutta ei vielä. Ei ihan vielä.

Personliga angelägenheter jakautuu kahteen osaan. Niistä ensimmäisessä kerrotaan naisesta nimeltä AnnaCi, joka kaipaa rakastettuaan, joka on lähtenyt  kauas pois merten taakse päästäkseen selville omista tunteistaan. Erossaolon aika kestää 63 päivää ja kappaleet on otsikoitu erossaolopäivien mukaan. 

AnnaCi on ammatiltaan toimittaja. Ero rakastetusta saa hänet kirjoittamaan tarinaa hänestä itsestään. Tarinaa, jonka hän antaa rakastetulle, jos tämä palaa. 

Jos.

AnnaCi:n isä on kuollut, kun hän oli hyvin pieni, eikä hän tiedä isästään paljoakaan. Hänen äitinsä on jo pahasti dementoitunut, eikä AnnaCi:llä ole ketään, jonka avulla saada selville, millaista äidin ja isän yhteiselämä oli. Äidille AnnaCi oli lapsena lähinnä este. Tehtävä, joka piti suorittaa mieluummin mahdollisimman nopeasti. Nyt äiti ei enää muista. Eräänä päivänä AnnaCi löytää perheen saaristolaistalon piironginlaatikosta kirjeen, joka osoittautuu rakkauskirjeeksi hänen isälleen. Sen on kirjoittanut arvoituksellinen C. ja AnnaCi liittää sen osaksi omaa kertomustaan.

Kuka oli C.? C, joka kirjoitti: "Ei ole ihan viisasta rakastaa niin kuin sinua rakastan. Halusin vain sinun tietävän."*

AnnaCi:lle selviää, että isällä oli myös elämä, josta hän ei tiedä mitään. PA:n toinen osa kertoo siitä. Se on AnnaCi:n isän Lorentzin ja Cecilia-nimisen naisen välinen rakkaustarina tai ehkä pikemminkin rakkausmahdottomuustarina.

KOP KOP

Bar Finlandiin astuu sisään Tomas Ledin. Retuuttaa perässään vanhaa biisiään nimeltä Tillfälligheternas spel (Sattuman leikkiä). Ole hyvä Tomas, anna mennä. Nyt on vappuaatto ja laulusi sanat on kuin tehty Lorentzille ja Cecilialle.

"olimme jättäneet kaiken, lähteneet tiehemme
seurasimme intohimoa, sen jokaista sokeaa askelta
hän oli kaunein, minä olin tuuliajolla oleva vene
olimme kaksi eksynyttä pelinappulaa,
joilla sattuma leikki

Ja minä ymmärsin, vaikka en olisi halunnut ymmärtää
että toisen meistä oli noustava ja lähdettävä
niinpä hymyilin ja olin samaa mieltä kaikesta mitä sanoit
ja tilasin pöytäämme lisää viiniä"**

Kiitos Tomas.


*

Tikkasen teksti on sanamagiaa. Se on tinkimätöntä. Se on pinnanalaista ja irti maasta. Se on oma todellisuutensa, todempi kuin se mitä on ympärilläni. Se satuttaa suloisesti. Se satuttaa kivuliaasti. Sillä on rakkauden ominaisuudet. Rakkauden, joka tunnustaa peittää lietsoo ja on kaikin tavoin suorastaan rasittava, koska vaatii aina vaan lisää.

Rakkaus, joka tekee yksinäisyydestä toisen ihmisen kanssa pahempaa kuin mikään yksinäisyys yksin. Rakkaus, joka saa käyttäytymään oudosti, itselle täysin vieraasti. Rakkaus, joka noituu sen, joka rakastaa ja sen, joka tulee rakastetuksi. Rakkaus, joka saa muistamaan mitä oli ja mitä ei ollut ja sekoittaa edelliset keskenään. Rakkaus, joka ojentelee assosiaatioita ja pitää bileitä tiedostamattomassa. 

KOP KOP

No mutta sehän on Eeva Kilpi. Tervetuloa!

"Sano heti jos minä häiritsen, 
hän sanoi astuessaan ovesta sisään, 
niin minä lähden saman tien pois.

Sinä et ainoastaan häiritse, 
minä vastasin, 
sinä järkytät koko minun olemustani. 
Tervetuloa."
Kiitos Eeva.

*

Rakkaus on sitä, että soittaa rakastetun puhelinvastaajaan yhä uudestaan kuullakseen edes hänen nauhoitetun äänensä. Läsnäolon poissaolo. Poissaolon läsnäolo. Se on sitä, että "lukitsee itsensä ja eristäytyy kokonaan," että luopuu kaikesta, että ilmoittaa työpaikalleen olevansa sairas ja antaa postin keräytyä pinoksi oven eteen.

Det är som det är. Se on niin kuin se on.

Det är som det är, kirjoittaa Tua Forsström sähkeessään, jonka hän on lähettänyt Bar Finlandiin. Forsströmin lause on mielessäni jatkuvasti, kun luen PA:ta. Se on lause, joka aloittaa yhden lempirunoistani hänen kokoelmassaan Snöleopard. Se on yksinkertainen lause, ei kovin ihmeellinen ollenkaan. Itse asiassa aivan tavallinen toteamus, mutta samanaikaisesti kokonainen maailma. Luultavasti täydellisin lause kuvaamaan Tikkasen romaania.

KOP KOP

Ei voi olla totta. Se on Eva Dahlgren. Halaamme pitkään. Eva astelee baaritiskille. Nojaa siihen hetken ja alkaa laulaa.

"Sinun vuoksesi
sain suuni
sanani
sydämeni
punaisen vereni
pyöreät rintani
matalan ääneni
silmäni
vahvan haluni
sinun vuoksesi synnyin siksi, joka olen"***

Kiitos Eva.

*

Rakkaus.

Rakkaus ja lupaukset olla enää näkemättä  häntä, jota ilman ei voi olla. Lupaukset, jotka on sidottu valuuttaan, jolle ei enää määritellä arvoa. Lorentz, jonka nuoruudenrakastettu kuoli ja joka eli vuosikaudet kuolleen rakastetun varjossa. Lorentz, joka ei tuntenut Marja-Leena Mikkolan runoa. Lorentz, joka ei tuntenut Kristiina Halkolan tulkintaa Mikkolan runosta. Lorentz, kuuntele minua nyt. Se on sanottu tässä.

"Tutuilla kaduilla
on autiota, pimeää.
Ei varjot enää yhteen jää,
ei helise soittimet.

Sinun unesi pitkä on,
on sakea viini unien
ja pimeys unen metsien.
Et toista reunaa näe."

*

Märta Tikkasen teksti on lajiltaan jousisoitin. Gennari Galianon sello.  Melko kallis, erittäin kauniisti soiva. Se lasketaan varovasti sivummalle, kun tulee aika tarttua kitaraan, joka heitetään ikkunasta läpi, kun rakastajasta tulee raivopäinen.

Rakastaja ryhtyy teurastajaksi. Tarttuu moottorisahaan. Käyttää kirvestä. Pistää paloiksi. Haluaisi keittää rakastetusta liimaa ja selluloosaa. Tehdä rakastetusta ketsuppia.

Jag tog till motorsågen. Jag massakrerade henne. ... Jag kilade in min yxa i henne till roten, jag dängde henne mot huggklubben, jag högg lemmarna av henne ... hade jag kunnat hade jag kokat henne till lim och cellulosa .. inte klister utan ketschup. Ketchup. Ketchup ketchup ketchup

Miten se on niin, että toisella on valta imeä minut sisäänsä. Miten se on niin, että en voi asialle yhtään mitään muuta kuin yrittää repiä itseäni takaisin. Tulla lävistetyksi. Tulla niellyksi. Tulla ahmituksi. Mitä minusta sen jälkeen enää on jäljellä?

Ei. Nyt tehdään niin kuin Lorentz. Laitetaan telkkari auki, jotta arkipäivä tulee tähän huoneeseen. Jotta muu maailma olisi läsnä tässä rakkaudenhöyryisessä tilassa.

*

On vappuaatto. Tänään alkaa moni rakkaustarina. Ehkä puolivahingossa kuohuviinin johtaessa orkesteria. Alkaa rakkaustarina, jonka Märta Tikkanen on kertonut romaanissaan. Alkaa autuain autuus, alkaa piinallisin piina. Alkaa tarina, jolla ehkä on päätepiste, mutta ei loppua.

Hyvää vappua!



Märta Tikkanen: Personliga angelägenheter (1996)
220 sivua
Kustantaja: Månpocket

Suomeksi ilmestynyt nimellä Yksityisalue (suom. Raija Jänicke), kustantaja Tammi


*suomennos minun
** Tomas Ledin: Tillifälligheternas spel, suomennos minun
*** Eva Dahlgren: För att du är här, suomennos minun



10 kommenttia:

  1. Tämä soi minussa sateenkaaren tuolle puolen: "Tutuilla kaduilla
    on autiota, pimeää.
    Ei varjot enää yhteen jää,
    ei helise soittimet.

    Sinun unesi pitkä on,
    on sakea viini unien
    ja pimeys unen metsien.
    Et toista reunaa näe."

    Märtan Vuosisadan rakkaustarinan kuulin muistaakseni hänen lukemanaan televisiossa vuonna koivu ja tähti. Se oli yksi lähtölaukauksista lähteä toiseen elämään, uuteen rakkauteen, uuteen kaikkeen. Uskon silti, että se on koskettavin hänelle, joka sen on kokenut. Minä olin.

    Hieno kirjoitus<3

    Iloista vappua<3

    VastaaPoista
  2. Tuo on unohtumaton teksti tuo Mikkolan runo ja Kristiina Halkola on tehnyt siitä unohtumattoman tulkinnan. Aika paljon on tosiaan tullut tuota muinoin hyräiltyä. Sama kyllä koskee myös tuota Tomas Ledinin biisiä ja Eva Dahlgrenilla on useitakin, jotka kuullessa putoan suoraan menneisyyteen. Sitä kaikkein läheisintä en halunnut tuoda blogiin, koska sen merkitystä olisi mahdotonta selittää.

    Tarkoitatko sitä Liisi Tandefeltin monologijuttua?

    Tuohon se onkin, että suurin osa meistä on kokenut saman, vaikka tietysti eri, mutta silti monin paikoin niin saman ja kun sen sitten joku toinen sanoittaa, sitä menee lukiessa aika hiljaiseksi. Tässäkin nyt puheen olevassa teoksessa on paljon sellaista.

    Kiitos ja vappupyhiä!

    VastaaPoista
  3. Vappuni meni yhden kuvan etsimisessä. Tuijotin painettua kuvaa ja minua raivostutti, kun en muistanut, onko kuva paperia vai dia. Olisin tarvinnut kuvan. Lopulta oli pakko delegoida arkeen, sillä kotona on vain matkakuvat.

    Sitten eksyin blogiisi. Ai tuo kirja ja siihen loppuikin lysti. Ei ollut Tikkasessa. Katsoin runoista ja elämäkerroista. Kasvikirjat jätin väliin. En jaksanut enää etsiä. Pidän viikon paussin etsinnöissä. Kyllästyin. Vuosisata on runoissa ja Sofiat paikallaan ja samoin Henrikit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ole niin tunnettu kuin nuo mainitsemasi Tikkasen kirjat (ainakaan suomenkielisten lukijoiden keskuudessa), mutta minulle juuri tämä on tärkeä kirja. No, en kai muuten olisi uudelleen lukenutkaan. Toivottavasti kuvasi löytyvät. Kiitos Ulla!

      Poista
    2. Löysin tuon kirjan. Minulle tärkein on Kaksi. Jo sen kannella on ihmeellinen voima. Pidän tuon naisen puheestakin, hänestä hehkuvasta voimasta.

      Poista
    3. Hyvä kun löytyi. Jokaisella on se omansa ja tämänsä. Tikkanen on vahva ja rohkea ja ylittänyt siinä mielessä kielirajan, että hänellä on suht vankka suosio myös suomenkielisten lukijoiden keskuudessa.

      Poista
  4. Eeva Kilpi on mahtava, niitä kirjoja löytyy hyllystäni - Göteborgin yliopstos poistivat suomalaiset kirjat, niitä poimin niin paljon kuin jaksoin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi ihmeessä poistivat? Pelättiinkö siellä, että suomalaisista kirjoista saa vaarallisia vaikutteita? :)

      Olisiko muuten liian hurjaa sanoa, että Eeva Kilpi on suomenkielisen kirjallisuuden Märta Tikkanen?

      Poista
  5. Haluan sanoa jotakin mutta en osaa. Kirjoituksesi tulee ihoni alle ja aiheuttaa olotilan, jossa on sekaisin kirjoittamisen hurmiota, rakkautta ja elämän kipuja ja jonka kerääminen sanoiksi vaatii aikansa jos se edes ollenkaan onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli vähän sama kuin joku aika sitten sen Örstavikin kirjan kanssa. Oli hyötyä siitä, että luin ruotsiksi. Pienoinen ponnistelu kielen kanssa auttaa pääsemään syvemmälle. Tämä onkin jännä ilmiö ja luettuani tämän kirjan oli kauhean vaikea alkaa lukea suomeksi, kun kaipasin niin sitä tunnetta, joka oli tätä lukiessa, myös sitä eräänalaista kielten välissä oloa.

      Ilahduttaa niin paljon, että pidit kirjoituksestani. High five!

      Poista