Siirry pääsisältöön

Ocean Vuong: Night Sky with Exit Wounds


Ocean Vuongin runot ovat ihmeellisiä ja sana ihmeellinen on tässä yhteydessä ymmärrettävä sen kaikissa mahdollisissa merkityksissä. 

Ihmeellinen on ymmärrettävä tulvana, kipuna, rakkautena, haavoittuneisuutena, poeettisena hyökynä, Edward Hopperin Nighthawksin aiheuttamana sydänpysähdyksenä.

Tommi Melender kirjoittaa esseekokoelmassaan Onnellisuudesta analyyttisestä ja emotionaalisesta lukemisesta ja liittää omalla kohdallaan jälkimmäisen erityisesti runojen lukemiseen. Näiden lukemistapojen ero tulee selkeästi ilmi, kun luen Vuongia. Jopa niin, että ajatuskin hänen runojensa analyysistä tuntuu paitsi mahdottomalta myös väkivaltaiselta.

Luen Night Sky:ta emotionaalisen vyöryn vallassa. Sen seurassa vereni virtaa nopeammin. Kohisee syöksähdellen ja jarruttaen äkisi. Vuongin runot muistuttavat, miten elämässä kauhein ja kaunein saattavat yhtyä tavalla, joka tekee niiden erottamisen toisistaan mahdottomaksi. Ollaan paikassa, joka näyttäytyy eri tavoin riippuen siitä, miten suurta surua ja elämän lyömiä tyrmäysiskuja lukija on kokenut.

Nick Cave on kertonut, miten hän alunperin kirjoitti biisiinsä Fireflies sanat "The sky is full of exit wounds of light" ja miten hän piti aivan valtavasti juuri kyseisestä ilmauksesta, mutta miten jokin siinä samalla vaivasi häntä, kunnes hän tajusi ottaneensa kyseisen kohdan Vuongin runokokoelmasta.

Caven kertoma toimii hyvänä esimerkkinä siitä, miten Vuongin sanat painuvat tajunnan läpi tiedostamattomaan ja tekevät siellä työtään niin että ne saattavat alkaa myöhemmin tuntua omilta sanoilta.


Vuong ja Cave asuttavat samaa poeettista maastoa. Liikkuvat alueilla, joihin on pääsy kielletty ja kiellon kautta välähdyksittäin sallittu. Kuoleman varjo lepattaa kummankin sanoissa. Väistämätön ja rakkauteen sidottu.


Vuong purkaa lukijan ja rakentaa hänet uudelleen. Night Sky:n jälkeen taloni on toinen. Sen huoneet uudella tavalla loputtomia, uudella tavalla yltäkylläisiä ja revittyjä. Eikä tuuli, joka tanssii ikkunasta sisään enää liikuta verhoja samalla tapaa kuin ennen. 


Night Sky:n taustalla on Saigon, josta Vuong 2-vuotiaana pakeni perheensä kanssa Filippiineille. Omien muistikuvien puutteen korjaa hänen isoäitinsä kertomukset tapahtuneesta. Teoksen sydämessä on Vuongin vanhemmat. Isä tai paremminkin isän ruumis, jonka kokoelman runominä löytää kuolleena merestä heti teoksen alussa. Äiti, joka opettelee aakkosia ja on töissä kynsisalongissa, jossa hän altistuu päivittäin erinäisille kemikaaleille.

Rohkeus ja painokkuus Vuongin runoissa on poikkeuksellisen vahvaa. Night Sky on - Sirkka Turkan sanoja lainatakseni - se naula, joka on lyöty sydämen läpi. 


Night Sky:sta on vaikea irrottaa sitaatteja ilman, että siteerattu kohta kärsisi sen irrottamisesta laajemmasta kontekstista. Tämän vuoksi otan tähän tekstini loppuun pidemmän pätkän runosta Anaphora as coping mechanism. Katkaisen sitaatin kesken valitettavan mielivaltaisesti. Katkaisen sen kuin elämän.


Can't sleep
so you put on his grey boots - nothing else - & step 
inside the rain. Even though he's gone, you think, I still want
to be clean. If only the rain were gasoline, your tongue
a lit match, & you can change without disappearing. If only
he dies the second his name becomes a tooth
in your mouth. But he doesn't. He dies when they wheel him
away & the priest ushers you out of the room, your palms
two puddles of rain. He dies as your heart beats faster, 
as another war coppers the sky. He dies each night
you close your eyes & hear his slow exhale. Your fist choking
the dark. Your fist through the bathroom mirror. He dies
at the party where everyone laughs & all you want is to go
into the kitchen & make seven omelets before burning
down the house. All you want is to run into the woods & beg
the wolf to fuck you up. He dies when you wake
& it's November forever. A Hendrix record melted
on a rusted needle. He dies the morning he kisses you

 



Ocean Vuong: Night Sky with Exit Wounds


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip