Siirry pääsisältöön

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä


"Toi Pajtimin uus kirja. Halkeen" 

kirjoitin ystävälleni kun olin lukenut Pajtim Statovcin romaanin Lehmä synnyttää yöllä. Kirjoitin juuri tälle ystävälleni, koska hänelläkin on halkeamisen kyky ja hän tietää heti, mistä on kysymys. 

Instagramiin laitoin stoorin, jossa uhkasin lyödä niitä, jotka tiivistävät tämän romaanin sanoihin "hieno lukukokemus". Sanat, joilla kuvata haltioitunutta kokemusta lukemastaan ovat rajallisia, mutta "hieno lukukokemus" vetää latteudessaan vertaa sen kaltaisille ällöilmaisuille kuin masuasukki, paituli ja pientä purtavaa.


Kun olen lukenut Lehmän en pysty rauhoittumaan. Tärisen ja kävelen pitkin asuntoani ja tuijotan ikkunasta syksyn värjäämiä puita. Kirpeys. Kauneus, joka on kuolemassa. 

Ja pitäisi lähteä kauppaan.
En voi nyt lähteä kauppaan.
En voi tässä mielentilassa mennä minnekään, missä on vieraita ihmisiä. 


Taivaan isä kiitos, että en ole kriitikko. Että en ole vaikkapa Pasi Huttunen, jolle Lehmä oli "epämiellyttävä lukukokemus". Huttunen mainitsee, että hän olisi tavislukijana luultavimmin jättänyt Lehmän kesken, mutta luki sen loppuun voidakseen kirjoittaa kritiikin. Juuri mitään hyvää sanottavaa hän ei Lehmästä löydä.*

Huttuselle Lehmä on pelkkää synkkyyttä. Kritiikissä ärsyttää moni asia, kuten synkkyysmanailun lisäksi vaikka se, että Huttunen kirjoittaa, että Statovci on suomalainen kirjailija, joka on "syntyjään Kosovon albaani", joka muutti Suomeen kaksivuotiaana.

Hypätäänpä Pasin jalanjäljissä tulevaisuuteen:  Statovci on 75-vuotias suomalainen kirjailija, joka on syntyjään Kosovon albaani, joka muutti Suomen kaksivuotiaana.

Kaikella kunnioituksella Pasi Huttunen sinä et kritiikistäsi päätellen ymmärtänyt lukemastasi juuri mitään. Ei sanaakaan teoksen rytmistä, ei kielen hienoudesta. Tavislukijalle se olisi ihan ok, mutta kriitikon pitäisi pystyä parempaan.

Minulle Lehmä oli ihan eri kirja kuin Pasille. Olen sen luettuani enemmän elossa kuin sitä ennen. Maailmani on sykkivämpi ja rumempi ja rakkaampi. 


*

"ja ääni, joka minusta lähtee, on voiman ääni." (Sirkka Turkka)


Lukiessani Lehmää minussa syntyy sinfonia, jossa on monia ääniä. Kirjan eri henkilöiden ja tapahtumien synnyttämiä, kirjan rytmin ja sanavalintojen  ja omien tuntemusteni ääniä. 

Lehmän rytmi, sen niin taiten kapellimestaroitu viettelevyys ja tarkkuus. Rytmi, jolle en voi olla antautumatta, vaikka sen tahdeissa hakkaa pimeä. Rytmi, joka vie Lehmän samalle palkintopallille, jonka läheisyydessä oleskelevat Ryan Gattisin All involved (suom. Ilkka Salmenpohja, Vihan kadut,  Like 2015) ja Fernanda Melchorin Hurricane Season (suom. Emmi Ketonen, Hurrikaanien aika, Aula & Co. 2021).

Ja niistä äänistä. Mitä ne ovat? 

Mennään ääni kerrallaan.

Se on Pajtim Statovcin ääni, se on Statovcin romaanin kirjailijapäähenkilön ääni. Se on vaiennettu ja moneen kertaan hiljennetty ääni. Se on väkivallalla rusennetusta ruumiista syntyvä ääni. Se on orjuutuksen ja toiseuttamisen seurauksena syntynyt ääni, joka nousee ja nousee ja nousee. 

Se on ääni, joka on hiljentänyt itsensä, kääntänyt poskea kaikkiiin suuntiin. Ääni, joka on ottanut nöyrästi vastaan ja pyytänyt anteeksi olemassaoloaan, joka on pysynyt vaiti liian kauan ja nuollut haavojaan omassa yksinäisyydessään.

Se on ääni, joka syyttää sinua ja minua ja suomalaista kulttuuria.

Se on ääni, joka huutaa yhdessä synnyttävän lehmän kanssa, joka itkee kuollutta vasikkaansa. Se on ääni, joka lähtee isoisästä ja tämän hirveästä huudosta ja piiskaavista käsistä. Se on ääni, jossa kaikuu murtuneet luut, keuhkokuume, kipu ja verinen itku.

Se on tapettujen ja tukahdutettujen ääni, tyttöjensä ja poikiensa kuolemaa itkevien äitien ääni. 

Se on omasta hyvyydestään pollean isän ja hänen taskuissaan kahisevien seteleiden ääni.

Se on ääni, joka ei enää estä itseään huutamasta: vittu te ette tajua. 

Se on ääni, joka pieksee typerän pääministerin kavereineen ja heidän köyhien tuhoon tähtäävän politiikkansa.

Se on kaivattu ääni. Se on ikkunan läpi paiskatun pesukoneen ääni, eroottisen halun ja suuhun kiemurtavan tykyttävän kielen ääni. 

Se on puuttuvan sylin ja torjunnan ääni. Se on pienen haparoivan lähestymisen ääni niiden kesken, joilla ei tapana ole.

Se on Pristinan katujen ja luhistumaisillaan olevien talojen ja riepuvaatteissa kulkevien ihmisten ja heidän nälästä huutavien vatsojensa ääni. Se on kostonhalun ja tukahdetun koston ja perinteisten maskuliinisten arvojen ääni. Se on viimeistä kertaa sulkeutuvien silmien ääni.

Se on säännöistä raskaana olevan kulttuurin ääni. Se on maailmojen välissä elämisen ja luokkaloikan ääni. Se on kimeerin ja vähemmistöön liimattuun kirjailijaan kohdistettujen vaatimusten ääni. Se on autofiktiota kritisoiva ääni. Se on valehtelun ja oman ylpeyden nostattamiseksi kerrottujen keksittyjen menestystarinoiden ääni. 

Se on ympärileikkauksen ääni. 

Se on ääni, joka vaatii mistä ja miten tulee kirjoittaa ja mikä on soveliasta ja mikä ei. Se on videokameran ja vessanpöntön reunojen nuolemisen ääni. Se on skitsofrenian ääni, näppäimistön ääni, sähköpostien perille kulun ja anteeksi pyytämisen ääni.

Se on öisen kauhun ja seksuaalisen hyväksikäytön ääni. Se on kerrottuun uskomisen torjunnan ääni. Se on poissulkemisen ja yhteyden katkaisemisen ääni. Se on ulkopuolella olevan ulkopuolistamisen ääni. Se on kiltteydestä ja hyväkäytöksisyydestä luopumisen ääni.


"Tällainen minusta tuli, maapalloa kiertävä yö. En alistu enää, enkä murru. En pyydä keneltäkään lupaa vaan teen mitä tahdon, tasoitan tilit, hajotan ja lyön ja paiskon ja isken ..."


Se on lasinterävän katharsiksen ääni. Se on ihmisten ja eläinten synnyttämisen ääni. Se on raivon ja pakotetuksi tulemisen ääni. 

Se on elämän, sodan ja pumppaavan sydämen läpi kohoava ääni. Se on se ääni, josta Sirkka Turkka on kirjoittanut: 

Eteisessä on vettä, pihalla vieras auto
Ja ääni, joka minusta lähtee,
on voiman ääni

Se on ääni, joka lähtee kirjallisuudesta, josta puhutaan vielä silloinkin, kun me nyt elossa olevat emme enää ole siitä puhumassa.


Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä
277 sivua
Otava 2024 


* https://www.ess.fi/paikalliset/7811986

Kommentit

  1. Jestas mikä teksti! Oot todella vakuuttunut tästä kirjasta ja kirjailijasta. Väkevät sanat. Ihailen. Ja aion lukea kirjan huhhuh.

    VastaaPoista
  2. Huh miten hurjan hyvä arvostelu. Jokainen Statovcin teos on järkyttänyt, niin tämäkin. Hänen kirjansa ovat mielettömän hyviä ja luen niitä useampaan kertaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip