Siirry pääsisältöön

Annie Ernaux: Tapaus


 "Olen nyt pukenut sanoiksi sen, mikä on minulle äärikokemus elämästä ja kuolemasta, ajasta, moraalista ja tabuista, laeista, ja koin sen alusta loppuun kehoni kautta."

Vuonna 2022 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut Annie Ernaux (s. 1940) palaa pienoisromaanissaan Tapaus (L'évenément, 2000) 1960-luvulle, jolloin hänelle tehtiin abortti. 

Ernaux'n kerronta on kontrolloitua ja suoraa, lähes kliinistä. Hän kohdistaa armottoman katseen niin itseensä kuin yhteiskuntaankin, mutta tapahtumia ja olosuhteita kuvataan menemättä varsinaisesti henkilökohtaisen tai tunnetason alueelle. Kerrontaotteen kautta yksityinen kasvaa yleiseksi. Se, mitä Ernaux koki oli monen muunkin ranskalaisnaisen kokemus.

"En halua tekstissäni tehdä sitä mitä en ole elämässänikään tehnyt, tai vain hyvin vähän: itkeä ja huutaa."

Abortin laittomuus moninkertaistaa asiaan liittyvät vaikeudet. Samalla Ernaux muistuttaa naisiin kohdistuvasta eriarvoisuudesta. Sosiaaliset odotukset ja olettamukset ovat erilaisia köyhien ja paremmassa taloudellisessa asemassa olevien naisten suhteen. Epätoivotut raskaudet mielletään olemuksellisesti erityisesti köyhien naisten ongelmaksi. "...[r]askaaksi paukahtavat tytöthän symboloivat köyhyyttä siinä missä alkoholistit."

1960-luvun ranskalaisessa lainsäädännössä abortti oli kriminalisoitu. Ernaux pohtii syyn ja seurauksen välisiä yhteyksiä.

"Ja kuten yleensä, oli mahdotonta sanoa, oliko abortti kielletty siksi, että se oli väärin, vai oliko se väärin siksi, että se oli kielletty. Asiaa arvioitiin lain nojalla, itse lakia ei arvioitu."


Abortin laittomuus näkyy myös Ernaux:n kalenterimerkinnöissä, joita hän kirjoittaa kiertoilmauksin. Kun Ernaux Tapauksessa palaa 23-vuotiaana kokemaansa hän joutuu huomaamaan, että on jälkikäteen mahdotonta tavoittaa kaikkia niitä tuntemuksia, joita hän tapahtuma-aikaan koki. Aika vierottaa ihmisen koetusta. Vääristää ja luo omia muistikuviaan, joiden todenperäisyyttä on mahdotonta myöhemmin todentaa.


Tapaus sisältää karmaisevia kuvauksia abortoidusta sikiöstä, joten herkimmille lukijoille varoituksen sana on tarpeen. Itse en muista näin rehellisen suoraan aborttikuvaukseen aiemmin edes törmänneeni. "Vertailukohtana" mieleeni tulee Tytti Parraksen Jojo, jossa veli tekee sisarelleen abortin. Kuvaus, joka on jäänyt mieleeni metallisena ja kirskahtelevana. 

Ernaux:lle kaikki koettu on ennen muuta kirjoittamisen materiaalia ja erityisen tärkeänä hän pitää naisten kokemuksista kirjoittamista.

"Mutta kun on kokenut jotakin, mitä tahansa, siitä on lupa kirjoittaa. Mikään totuus ei ole toista vähäisempi. Ja jollen kerro kokemuksestani perin juurin, hämärrän osaltani naisten todellisuutta ja asetun maailmaa hallitsevan miehisen ylivallan puolelle."

Ernaux:n kohdalla kirjoittamisen ja elämän tarkoituksen välille voi piirtää yhtäläisyysmerkin. 

"Ja elämäni todellinen tarkoitus on ehkä vain se, että kehoni, tuntemukseni ja ajatukseni muuntuvat kirjoitukseksi, joksikin ymmärrettäväksi ja yleisluontoiseksi, että elämäni liukenee muiden ihmisten mieleen ja elämään."



Annie Ernaux: Tapaus

87 sivua

L'événement (2000)

Suomentanut Lotta Toivanen

Gummerus (2023)

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän