Lyhyet, osa 11: Mieko Kanai: Mild Vertigo; Elina Sallinen: Kehät; Mikko Kauppila: Terveisin K

Japanissa kulttiasemaa nauttivan Mieko Kanain Mild Vertigo kertoo tokiolaisesta kotirouva Natsumista, joka elää kotirouvatyypillistä tapahtumaköyhää elämää. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi myös kaksi poikaa. 

"[s]omething Sisyphean in the nature of the roster of simple domestic tasks that she had to get through day in, day out, a sense that however much she did there was never any end in sight ... "

Natsumi pesee pyykkiä, käy ostoksilla supermarketissa, tapaa ystäviään ja juoruilee naapurien kanssa. Perusmeininki siis, mutta mitään perusmeininkiä ei ole siinä tavassa, jolla Kanai Natsumin tarinan kertoo.

Kanain lauseet ovat hengästyttävän pitkiä ja niiden kyydissä pysyminen vaatii melkoista tarkkaavaisuutta, kun Natsumin päänsisäiseen monologiin vielä yhdistyy ulkopuolisia keskustelunpätkiä. Jos hyvin käy  tuloksena on flow ja mukana ajautumisen tunne, kierähtäminen päivästä toiseen päivään Natsumin mukana. 

Vaikka lukijasta Natsumin elämä saattaa vaikuttaa tylsältä, on hän itse siihen enimmäkseen tyytyväinen, eikä hän haaveile elämänmuutoksista. Paikoin väsyin Mild Vertigon lukemiseen, paikoin taas koin löytäneeni syvempiä ja jälkikäteen suht hankalasti sanoitettavia merkityksiä.

Natsumin havainnot ovat joka tapauksessa kiinnostavia ja minuun vetosi erityisesti hänen pyykinpesuun liittyvä pohdiskelunsa. Natsumin mies on pessyt alusvaatteensa värillisen pyykin seassa ja siksi miehen alusvaatteet ovat muuttuneet harmahtaviksi ja kulahtaneen näköisiksi. Natsumi tuumaa, että hänen pitäisi ostaa miehelleen uusia alusvaatteita, sillä jos mies pettäisi häntä, mitä miehen rakastajatar ajattelisikaan vaimosta, joka ei pidä huolta miehensä alusvaatteista. Pitäisi häntä vielä huonona vaimona.

Mieko Kanai: Mild Vertigo
169 sivua
Englanninkielinen käännös: Polly Barton
Fitzcarraldo Editions (2023)

"Kuin rakennus olisi luonnostellut itseään."

Ensikokemukseni Elina Sallisen runoteoksesta Kehät on Armantrout.

Rae Armantrout.

Mieleeni on jäänyt erityisen vahvasti ne tunnelmat, joita koin lukiessani ensimmäistä kertaa Rae Armantroutin runokokoelmaa Kunhan sanon - valitut runot (suom. Aki Salmela, Poesia 2017). Vastassa oli seinä. Erityisen hieno seinä ja johonkin samansukuiseen seinämateriaaliin törmäsin Sallisen Kehissä.

Että on läpipääsemättömän tuntuista, mutta sitä vahvemmin tuntuu hienolta ja jollakin tapaa suorastaan juhlavalta. Että näin vähällä, että näin muutamalla sanalla esiin piirtyy suurta. Paljon paljon suurempaa kuin ihminen, vaikkakin niin pienellä ilmaistua.

Kehissä ihmisten ja ei-ihmisten välillä ei ole järjestykseen asettavia rajoja, vaikkakin ensimmäiset havainnoivat toisia. Mutta. Mistä me tiedämme, mitä ei-ihmiset ajattelevat meistä ja minkälaisia havaintoja meidän tekemisistämme ne kirjoittavat muistivihkoihinsa.

Sallisen runoissa ihminen ei ole kruunupää, ei hallitsijan sukua lainkaan. Runoissa on kokija, jonka mukana lukija kaareutuu kehällä. Syntyy uusia havaintoja. Uusia kulmia, joista näkyy muuta kuin ennen.

Kehä vierähtää ja äkkiä edessä on kärpänen tai kissantassu tai vaahtera, joka valuttaa takaansa pimeyttä. Pimeys näkyy niin hyvin, koska on häikäisevän kirkasta.  

"Kuin valon takaa toista maailmaa."

Elinsa Sallinen: Kehät
97 sivua
Poesia (2023)

K. opiskelee kirjallisuutta, eikä oikein pääse osaksi muiden opiskelijoiden touhuja. Kun hän luulee nähneensä vilaukselta entisen ystävänsä, hän alkaa kirjoittaa tälle kirjeitä. Näin Kauppilan esikoisromaanista tulee moderni kirjeromaani.

Teoksen muoto on sisällön kannalta olennainen, sillä se tarjoaa K:lle mahdollisuuden olla ylimielinen, röyhkeä ja halveksiva suhtautumisessaan entiseen ystäväänsä. K:lle kirjeet ovat egoboosteri, joissa hän antaa palaa miettimättä, mitä vastaanottaja hänen sanoistaan olisi mieltä, jos tämä kirjeen lukisi.

Kertojana K. on erityisesti ensimmäisissä kirjeissään epäluotettava. Hän kertoo ihanasta A-nimisestä tytöstä, jonka hahmo perustuu hänen opiskelutoveriinsa, jonka nimi kyllä alkaa A:lla, mutta joka on poika.

K:n mielenterveys alkaa horjua yhä pahemmin ja samalla hän alkaa menettää kielensä. Kauppilan romaanin kannalta keskeisiä kirjallisia kontekstejä ovat Henry Parlandin romaani Rikki (Sönder) sekä Franz Kafkan teos Linna. Valitettavasti minulla on kummankin edellä mainitun lukemisesta niin monta vuotta aikaa, että en pystynyt niiden ja Terveisin K.:n välisiä yhteyksiä lähemmin tarkastelemaan.

Hieno esikoisteos.



Mikko Kauppila: Terveisin K.
223 sivua
Teos (2024)