Édouard Louis: Monique pakenee

 

"Äiti ei ollut ikinä tehnyt mitään omaksi ilokseen."

Monique pakenee kertoo Édouard Louisin äidistä Moniquesta, joka asuu Pariisissa alkoholisoituneen ja väkivaltaisen miehen kanssa. Tarinan alussa Louis saa puhelun äidiltään, joka kertoo miesystävänsä kohtelevan häntä usein vielä huonommin kuin Louisin isä aikoinaan (Louisin äidin elämästä miehensä saappaan alla voi lukea Louisin teoksesta Naisen taistelut ja muodonmuutokset).

Nimittelyä. "Huora, lutka, idiootti." Alistamista. Väkivaltaa.

Louisin äiti ei ilahtunut siitä, kun poika kertoi perheen ja erityisesti äitinsä elämästä Naisen taisteluissa ja muodonmuutoksissa. Siskon kanssa Louisin välit menivät kokonaan poikki hänen perhekuvaustensa vuoksi.

Äidin muutto pois häntä mitätöivästä väkivaltaisesta suhteesta on paitsi äidin elämän uusi alku, myös pojan ja äidin välisen lähentymisen ja sisaruussuhteen palautumisen alku.

Louis ei luo äitinsä pakenemisesta sankaritarinaa. Hän ei esitä äitiään poikkeuksellisen rohkeana selviytyjänä. 

"Kun luette tätä tarinaa, teidän tulee pohtia myös: Miksi toiset pakenevat, kun taas toisten ei tarvitse paeta?
Miksi toisten pitää aina juosta, kun taas toiset saavat nukkua?
Miksi toisten pitää aina taistella, kun taas toiset saavat nautiskella?"

Moniquen muuton mahdollistaa hänen poikansa, joka tuntee polttavaa ja itselleenkin osin käsittämättömäksi jäävää tarvetta auttaa äitiään. Kohtalon ivallinen silmänisku on, että auttamiseen tarvitaan juuri niitä rahoja, joita Louis on  tienannut kirjoillaan ja jotka ovat suututtaneet sekä hänen äitinsä että sisarensa.

Monique pakenee on Louisin tähänastisista romaaneista minulle tunnelmansa puolesta tihein. Tämä saattaa hyvin johtua siitä, että olen itsekin ollut pakenija. Alussa jännitin, miten Moniquen pako onnistuu ja pelkäsin, että hän ei saa lähdetyksi miesystävänsä luota ja jos saakin, niin palaa hentomielisyyksissään takaisin. Kirjan loppupuolella, jota en tietenkään halua spoilata, tapahtuu jotakin sellaista, josta lukiessa veikkaan suurimman osan kovanaamojakin pyyhkivän roskia silmistään. Frank Capran ikihittielokuvan nimen mukaisesti: It's a wonderful life.

Louis on aiemmissakin kirjoissaan käsitellyt köyhyyttä, mutta Monique pakenee -romaanissa sen kuvaus on entistä nyansoidumpaa. Louis kuvaa, miten köyhyyttä ja vähäosaisuutta ajatellaan usein vain materian kautta. Miten ei ole rahaa ostaa ruokaa tai vaatteita tai maksaa laskuja. Siitä, että köyhyys merkitsee myös makujen, tuoksujen ja ylipäänsä aistielämysten puutetta ei juurikaan puhuta. Asian tätä puolta en yhtä tarkasti osannut panna merkille edes Niko Hallikaisen Suurta märkää salaisuutta lukiessani, vaikka Hallikainen tuo - väliin suorastaan paiskaa lukijan naamalle - köyhyyden moniulotteisuuden.

"[h]än [Louisin äiti] ei ole ikinä kokeillut tiettyjä makuja eikä kokenut tiettyjä makuelämyksiä, hän on elänyt ruoan ja aistielämysten köyhyydessä:"

Köyhyys on puutostila, joka ei rajoitu materiaalisiin asioihin. Se on hätätila, joka tatuoi ihmisen tältä lupaa kysymättä.

Sivulauseessa, mutta ei merkitykseltään vähäisenä, Louis kuvaa myös sitä, miten hänen opiskelunsa ja asemansa kirjailijana ovat tehneet luokkaeron hänen ja hänen sisarensa välille. Asiat, jotka ennen yhdistivät, eivät enää toimi sisaruuden liimana. Luokkanousu tuhoaa sitä edeltäviä ihmissuhteita tai tekee niistä ainakin vaikeita ja monimutkaisia. Tämän voi todeta lukemalla myös esimerkiksi Riina Tanskasen hienon sarjiksen Tympeitä tyttöjä - luokkakipuja.

Louis ei tyydy romaaneissaan käsittelemään väkivaltaa pelkästään kuvauksen tasolla, vaan analysoi myös sen takana piileviä tekijöitä. Monique pakenee -romaanissa tästä tarjoaa hyvän esimerkin Louisin tapa tarkastella äidin miesystävän väkivaltaisuutta. Sitä ei naulata yksilön ominaisuudeksi, vaan sitä tarkastellaan luokan ja yhteiskunnallisten rakenteiden tuotteena sekä patriarkaattisen vallankäytön seurauksena. 

"ehkä hänen [äidin miesystävän] lävitseen oli kulkenut suurempi, hahmoton väkivalta, kasvatuksen, yhteiskuntaluokan, parisuhteen ja miesten ylivallan sanelema väkivalta."

Yksilö, Monique, sinä, minä, hän voi - jos hyvin käy - paeta väkivaltaisesta parisuhteesta, mutta jos todella haluamme vaikuttaa parisuhteissa esiintyvään väkivaltaan sen on tapahduttava patriarkaattisia rakenteita muuttamalla.

Édouard Louis: Monique pakenee
Monique s'évade (2024)
Suomentanut Lotta Toivanen
Tammi (2025)