Veera Ikonen: Rakkaudella, meistä

Veera Ikonen kuvaa dystooppisessa ilmastoromaanissaan Rakkaudella, meistä romahduksen jälkeistä aikaa ja koska luin juuri Anu Kaajan hienon Siluetinleikkaajan, jossa romahdus niin ikään on keskeisessä roolissa nämä kaksi romaania kättelevät toisiaan. Hillitysti. Hipaisten. Saman epätoivon kaivon vesien luodessa niin  äänimaailmaa kuin kirkkaita heijastuksia.

Yhteiskuntajärjestys on luhistunut, ihmisiä kontrolloidaan yhä tiukemmin. Yhteisiin sopimuksiin sitoutumisen sijaan ihmiset ovat keskittyneet puolustamaan omia etujaan. Osa on paennut maalle, mutta heidänkin toimiaan seurataan niin applikaation kuin myös dronejen avulla. Eletään olosuhteissa, jotka hyvinkin saattavat kuvastaa tulevaisuuttamme. 

Romaanin päähenkilö Alisa kirjoittaa kirjeessään Joelille:

"Aseman baarin tv-ruudulla vyöryi puhuvien päiden ja yhä uusien kriisien kuvasto. Se enteili sotaa, lisää lapsia tappavia vanhoja miehiä, jotka haluavat elää ikuisesti, lisää vapautta lupaavia laitteita, joilta ei pakene kukaan, kasvua, jonka jäljissä ei kasva mikään, ylikuumenevia kuplia ja vielä kuumempia kesiä."

Alisa on paennut maalle ja elää muutaman ihmisen yhteisössä. Kerronnan välissä on Alisan kirjeitä hänen entiselle rakastetulleen Joelille, jonka olinpaikkaa Alisa ei tiedä. Rakkaudella, meistä käynnistyy hitaasti, mutta kun Aarnista tulee osa yhteisöä myös kerronta ja jännite käyvät piukemmiksi. Aarni on entinen virkamies, joka on työkseen tehnyt tulevaisuusskenaarioita, joista nyt on tullut vain pinkka paperia.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät romaanin ihmisten välisissä suhteissa. He ajautuvat toisistaan erilleen kykenemättä saamaan yhteyttä toisiinsa. Teknologian hallitsemassa maailmassa vapaus on lakannut olemasta. Kapitalismilla menee loistavati: asunnottomilta on viety äänioikeus, kaivosyhtiöille myönnetty verovapaus, mielenosoitukset kielletty. Sodat laajenevat ja sateet kestävät viikkotolkulla.

Myös suoria viittauksia nykypolitiikkaan löytyy, kuten maininta viivasuisesta ministeristä, jonka mielestä empatia ei kuulu politiikkaan.

Voisin kirjoittaa, että Rakkaudella, meistä on koskettava teos. Voisin tehostaa edellistä kuvausta kirjoittamalla, että se on aidosti koskettava teos. Tietyt adjektiivit ja ilmaisut ylipätään ovat kuitenkin tehneet itsensä tyhjiksi. Niitä on käytetty ja toistettu liikaa, merkitys niiden sisältä on vuotanut ja jättänyt jälkeensä tyhjiön. Kirjoitan siis, että Rakkaudella, meistä on koskettava romaani siinä koskettavuuden merkityksessä, joka tällä sanalla alunperin on ollut.

On vielä toinenkin juttu. Vaikeampi. Koskettava kirjallisuus ja hyvä kirjallisuus vaikuttavat olevan ristiriidassa keskenään, mikäli kuuntelemme useimpia kirjallisuuskriitikoita. Koskettava on sanana banalisoitunut, sen yllä leijuu varoituksen lippu. Se on kuin seinälle ripustettu "Home sweet home" -taulu. Siispä teen niin, että varmuuden vuoksi mainitsen John Williamsin romaanin Stoner. Näin siksi, että Williamsin ja Ikosen romaaneista löytyy tunneasteikolla samaa vahvasti inhimillistä ja syvästi puhuttavaa kerrontaa. Jotakin pysähdyttävää, paikoilleen naulitsevaa ja kartta, joka sanoo: olet nyt tässä. 

Rakkaudella, meistä henkii kirkasta ja kirkkaudessaan viiltävää. Jotakin pinnan alta nousevaa yhteistä, joka luo toivoa, vaikka maailma ympärillä palaa kiihtyvällä vauhdilla.

Ikosen romaani on kielellisesti taidokas, eikä siitä löydy metaforista kikkailua. Kieli itsessään kantaa vahvuutensa kautta. Nappaa harteilleen ja laskee maahan kohdassa, jossa vaatii uskallusta avata silmänsä.

Rakkaudella voi korjata paljon, mutta riittääkö sen voima loputtomiin? Mihin asti inhimillisyys ja siihen kätkeytyvä voima kykenevät pelastamaan meidät? Ikosen romaani antaa toivoa, mutta siihen ei pidä tuudittautua, kuten ei myöskään pidä luopua sen eteen toimimisesta, että maailmamme voisi olla parempi paikka elää.

"Että me kaikki esitämme, ettemme näe, kehitämme kiirettä ja kaikkea sellaista, mihin työntää päämme, mihin paeta ja tarttua, minkä matkaan lähteä, jotta emme joutuisi katsomaan kohti, niin kauan, kunnes siitä tulee mahdotonta."

Veera Ikonen: Rakkaudella, meistä
377 sivua
WSOY (2026)