Reader, why did I marry him?

Nippernaatit ovat virolaisen kirjallisuuden antologioita. Niihin on valittu kiinnostavaa virolaista lyhytproosaa, runoja ja romaanikatkelmia. On ihan mahtava juttu, että Nippernaatit ovat olemassa. Jo luettuani tämän Nippernaati nro 2:n lyhytproosatekstit ja romaanikatkelmat olen vakuuttunut siitä, että Virossa kirjoitetaan paljon tasonsa puolesta mainioita tekstejä, jotka valitettavasti ovat aiemmin olleet minulle kielimuurin takana. Siksi iso peukku, high five ja moniääninen hurraa-huuto sarjan toimittajalle Sanna Immaselle sekä Viro-instituutille, joka Nippernaateja julkaisee. Nippernaatit on toimitettu huolellisesti ja on ilahduttavaa, että mukana ovat sekä kirjailijoiden että suomentajien esittelyt. Lisäksi sarja on ulkomuodoltaan esteettisesti hyvin onnistunut ja lukemaan houkutteleva. Nimi 'Nippernaati' viittaa Toomas Nippernaatiin, joka on August Gailitin samannimisen romaanin päähenkilö. Nippernaati julkaistiin Virossa vuonna 1928 ja suomeksi se saatiin vuonna 19...

Ensimmäinen varsinaisen tutustumiseni virolaiseen runouteen tapahtui pari viikkoa sitten, kun luin Doris Karevan runoja. Nyt on vuorossa antologia nimeltä Kivikuu, josta löytyikin sellaista poljentoa, että tuulettelen ja pidän kovaäänistä monologia runouden merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Tässä kohdin minun kuuluu kirjoittaa jotakin yleistä tästä antologiasta ja siinä esitellyistä runoilijoista, mutta jos totta puhutaan odotan malttamattomasti, että pääsen kehumaan Veiko Märkan runoja. Yritän nyt kuitenkin hetkeksi rauhoittua. Anu Laitilan toimittamassa Kivikuussa on Veiko Märkan (s. 1964) lisäksi Hasso Krullin (s. 1964) ja Kristiina Ehinin (s. 1977) runoja. Kokoelman syntytarina vie virolaiselle Meteli-runoklubille, jonka innoittamana tämä antologia on saanut alkunsa. Aivan erinomaista on, että runot ovat teoksessa sekä viroksi että suomeksi. Vaikka en itse valitettavasti viron kieltä osaakaan sitä taitavalle kaksoiskielisyys on mahtava lisä. Sekä Hasso Krull että Veiko ...

Doris Kareva on Viron arvostetuimpia (nais)runoilijoita. Vikipeedia tietää kertoa, että Karevalta on julkaistu 16 runokokoelmaa, joista ensimmäinen vuonna 1978. Tulevaisuus on meneillään -kokoelman runot on valittu  teoksista nimeltä Mandragora (2002), Aja Kuju (2005) ja Deka (2008). Kun lukee paljon loistavia (em. sanan kaksoismerkityksessä) runoja odotukset erityisesti kieltä kohtaan ovat vaarassa käydä kohtuuttomiksi. Tai niin siis ainakin minulla. Tästä johtuen Doris Karevan runot vaikuttivat melko tavallisilta - vähän niinkuin wifi-yhteyksien parista olisi palattu modeemin jodlaukseen. Karevan runot eivät edusta runotyyppiä, josta intoudun. Olen liiaksi ironian ja kapinallisenergisen melskeen ystävä, jotta olisin saanut kerättyä niistä kierroksia. Ei tilanne silti ole Karevankaan runojen suhteen menetetty. Ei ollenkaan. Oikeastaan tunnen vähän huojennustakin, kun runot ovat sillä tapaa selkeitä, että ne avaavat itseään ilman että minun pitää pyytää ja koputtaa rystyse...

Rakastuin Ilmar Taskan romaaniin Popeda 1946 siitä yksinkertaisesta syystä, että se on aika lailla täydellinen romaani. Siitä ei puutu mitään, eikä siinä ole mitään liikaa. Se ottaa lukijan syliinsä ja rutistaa. Jos pitäisi kuvata yhdellä sanalla koko sitä tunnekimppua, jonka Pobeda 1946 herättää käyttäisin adjektiivia stonermainen. Sillä luonnollisesti viittaan John Williamsin romaaniin Stoner, jonka kanssa Pobeda 1946 :lla ei ole tarinallisesti mitään yhteistä. Taskan romaanissa on kuitenkin samantyyppistä syvää koskettavuutta, melankoliaa, unelmia ja niiden sortumisia, ihmiselon haurautta, kaipuuta ja haikeutta. Sen tunnemaasto vetää sydänlangoista, mutta tässä vedossa ei ole mitään sentimentaalista. Stonerin mainitsin myös siksi, että siitä ovat monet lukijat olleet haltioissaan ja toivon Stonerin nimen mainitsemisen johtavan siihen, että mahdollisimman moni lukisi Pobeda 1946 :n. * Pobeda 1946 oli mennyt minulta kokonaan ohi ja löysin sen vasta, kun tutkin Helsinki Lit...