Nippernaati 2 - lyhytproosa ja romaanikatkelmat

Nippernaatit ovat virolaisen kirjallisuuden antologioita. Niihin on valittu kiinnostavaa virolaista lyhytproosaa, runoja ja romaanikatkelmia.

On ihan mahtava juttu, että Nippernaatit ovat olemassa. Jo luettuani tämän Nippernaati nro 2:n lyhytproosatekstit ja romaanikatkelmat olen vakuuttunut siitä, että Virossa kirjoitetaan paljon tasonsa puolesta mainioita tekstejä, jotka valitettavasti ovat aiemmin olleet minulle kielimuurin takana. Siksi iso peukku, high five ja moniääninen hurraa-huuto sarjan toimittajalle Sanna Immaselle sekä Viro-instituutille, joka Nippernaateja julkaisee.

Nippernaatit on toimitettu huolellisesti ja on ilahduttavaa, että mukana ovat sekä kirjailijoiden että suomentajien esittelyt. Lisäksi sarja on ulkomuodoltaan esteettisesti hyvin onnistunut ja lukemaan houkutteleva. Nimi 'Nippernaati' viittaa Toomas Nippernaatiin, joka on August Gailitin samannimisen romaanin päähenkilö. Nippernaati julkaistiin Virossa vuonna 1928 ja suomeksi se saatiin vuonna 1942 Kerttu Mustosen suomentamana.


Nippernaati nro 2:ssa on tekstejä/runoja seuraavilta kirjailijoilta:
Mart Kivastik, Ilmar Taska, Mudlum (Made Luiga), Kaur Riismaa, Sveta Grigorjeva, Marko Mägi, Kai Aareleid, Jüri Kolk, Jaan Undusk, Paavo Matsin.

Suomennoksista vastaavat: Katariina Suurpalo, Annamari Typpö, Varja Arola, Heidi Iivari, Tuula Irene Friman, Hannu Oittinen, Hanna Pippuri, Anniina Ljokkoi, Kaisu Lahikainen ja Sanna Immanen.

*

Ensimmäisenä luin Ilmar Taskan novellin Vuokralle annetaan, sillä minusta tuli kertaheitolla hänen faninsa luettuani romaanin Pobeda 1946 (klik). Vuokralle annetaan on voimakastunnelmainen novelli, joka kertoo Lidiasta, joka on aikeissa vuokrata asuntonsa. Heti novellin alusta alkaen on selvää, että kyse ei ole mistään ihan tavanomaisesta asunnon vuokraamisesta ja tuntuu siltä kuin painostavana kesäpäivänä, kun jo tietää, että kohta se sade ryöpsähtää. Taskan novellin kohdalla vaan ei ole aavistustakaan siitä, mitä se sade tuo tullessaan.

Novellin kuluessa Lidiasta ja hänen menneisyydestään paljastuu lisätietoa pikkuhiljaa, kun Lidia vie asuuntoonsa potentiaaliset vuokralaiset. Novellin jännite ja tunnelma ovat vahvoja ja kuten Pobeda 1946 on myös Vuokralle annetaan vahvasti visuaalinen kokemus. Katselen juuri parhaillaan Lidiaa, kun hän keittää maitoa kaakaota varten ja hänen hihojensa alta paljastuu ... Jätetäänpä tämä salaisuudeksi.

Nippernaati nro 2:n avaa Mart Kivastikin novelli Omakuva naisen ja hevosen kanssa. Kivastikin novelli kertoo miehestä, jonka paras ystävä on hänen hevosensa Pille. Taloudellisen tilanteen vuoksi mies joutuu kuitenkin pohtimaan, että pitäisikö hänen rahaa saadakseen myydä hevosensa.

Jokaisella pitäisi olla ainakin yksi hevonen, silloin ihmisellä on toivoa.

Lukiessani Kivastikin novellia mietin, että ovatko tarinat, joissa hevosella on tärkeä rooli yleensäkin surullisia? Yksi kaikkien aikojen surullisimpia kirjoja, joita olen lukenut ja jota lukiessani itkin välillä niin, että lukemisesta ei tullut mitään on Tšingis Aitmatovin Hyvästi, Gulsary. Paljoa helpommalla en päässyt John Steinbeckin Punaisen ponin kanssa.

Nippernaati nro 2:n riemukkaasti hämmentävimmästä tekstistä vastaa Jaan Undusk esseetyylisellä kirjoituksellaan Rakkaudesta kirjaan. Se alkaa ikävän paljon Paolo Coelhon mieleen tuovilla havainnoilla rakkaudesta ja ehdin jo huutaa apua ja miettiä, että mitä ihmettä tämä nyt on, mutta siinä kohtaa Undusk vetää kokolattiamaton jalkojeni alta ja kasvattaa kirjoituksensa sfääreihin, joka sisältää niin tinkimätöntä rakkautta kirjallisuutta kohtaan, että pyörryttää. Kun Undusk kirjoittaa, että kirjojen kanssa pitää elää ja olla niiden lähellä sydämeni täyttyy ylitsevuotavaisuudesta, joka tulee ulos silmänurkista. Kiitos!

Mudlumin novellia Leppäkerttujen vuosi lukiessani huomaan miettiväni kirjoittajan sukupuolta. Esiin nousevat vanhat pohdinnat siitä, onko sukupuolen tunnistaminen kirjoituksesta mahdollista. Varsin pian vakuutun siitä, että Mudlum on nais(oletettu) ja novellin lopussa oleva kirjailijaesittely vahvistaa asian olevan näin.

Leppäkerttujen vuosi kertoo äidin ja tyttären välisestä suhteesta ja kuten tämän teeman kohdalla useimmiten on, niin myös tässäkin novellissa äiti on päsmäröijä, joka tekee päätöksiä tyttärensä yli ja hänen hyvinvointinsa kustannuksella. Äiti siirtää oman ajattelutapansa tyttärelleen ja vaikka tytär päättää, että hänestä ei koskaan tule samanlaista kuin äiti osoittautuu tämä päätös vaikeasti pidettäväksi.

Kai Aareleidin kohdalle olen kirjoittanut muistiinpanoihini: LISÄÄ!  Aareleidilta on mukana kaksi novellia, joista kummankin novellillisuus on hyvin vahvaa. Novellissa Viattomuus yhdistyvät viattomuuden menetys ja kuolema. Novellissa Valkea leninki on kyse muistoista ja muistamisesta sekä identiteetin muodostamisesta osana sukupolvien ketjua. Tämän novellin lopetus on ihan erityisen hieno.

Jüri Kolkilta on otettu mukaan useita lyhyitä tekstejä, joita kirjailijan esittelyssä kutsutaan proosalastuiksi. Kolk kirjoittaa (itse)ironisesti ja paikoin metafiktiivisesti. Kolkin huumori on lajia, joka saa minut innostumaan ja vaikutelma on kuin kuuntelisi esiintyjää, joka täysin vakavalla naamalla kertoo vitsin toisensa jälkeen. Kolkin teksteistä jää vaikutelma, että hänen käsissään mikä tahansa havainto tai kokemus saattaa muuttua riemukkaaksi "proosalastuksi". Lisäksi hänen tyyliinsä kuuluu, kuten kirjailijaesittelyssäkin tuodaan esiin, että hän pakkaa sekoittaakseen asemoi usein itsensä nimisen henkilön teksteihinsä. Se voi tarkoittaa jotain tai sitten ei. Aika veijari, sanoisin!  Makupala Kolkin tyylistä tekstistä nimeltä Ikävystyminen.

Sain sellaisen idean, että pitäisi ikävystyä, vaikka tunnin verran. Suunnitelmallisesti, keskittyen. Ei niin, että luuhaan netissäsivulta toiselle tai pelaan 2048:a tai katson toisella silmällä jalkapalloa.

Paavo Matsinilta on mukana katkelma hänen romaanistaan nimeltä Gogolin disko. Jestas, mikä nimi romaanille. Kiinnostus herää ennen kuin ole ehtinyt lukea sanakaan itse tekstistä.

Matsinin tekstin kohdalla harmittaa tosi paljon, että romaania ei ole suomennettu, sillä taskuvaras Konstantin Opiatovitš kumppaneineen on sen verran kiinnostavaa porukkaa, että heidän kanssaan tekisin mieluusti lähempää tuttavuutta.

---

Lukemani Nippernaati nro 2 toimii tiiserinä, joka tarjoaa mahdollisuuden tutustua moniin mielenkiintoisiin teksteihin. Kokoelmaan mukaan valitut näytteet ovat herkullisia alkupaloja ja huomaan turhautuvani, koska minulla ei ole pääsyä pääruokaan. Erinomaista kuitenkin päästä maistelemaan edes makupaloja.