Reader, why did I marry him?

Minun on usein vaikea päästä sisään Toni Morrisonin kirjoihin, eikä Jazz ole tässä suhteessa poikkeus. Koska Jazz sisältää yhden kaikkien aikojen hienoimmista romaanialoituksista siteeraan sen tähän.   Sht, minä tunnen tuon naisen. Hän asui lintuparven kanssa Lenox Avenuella. Tunnen hänen miehensäkin. Mies rakastui kahdeksantoistavuotiaaseen tyttöön, lankesi sellaiseen syvään, kaameaan rakkauteen, joka teki hänet niin surulliseksi ja onnelliseksi, että hän ampui tytön vain pitääkseen tunnetta yllä. Kun nainen, nimeltään Violet, meni hautajaisiin katsomaan tyttöä ja viiltelemään tämän kuolleita kasvoja, hänet heitettiin lattiaan ja ulos kirkosta. Sen jälkeen hän juoksi sankan lumen halki asunnolleen, otti linnut häkeistä ja päästi ne ikkunoista ulos jäätymään tai lentämään, myös papukaijan joka sanoi: "Minä rakastan sinua." Seppo Loposen suomennos tavoittaa hienosti englanninkielisen alkuperäistekstin, joka menee näin: Sth, I know that woman. She used to live with a flo...

Eeva Rohaksen romaanin Raivo takakannesta löytyy suurikirjaiminen lukijaa kosiskeleva teksti: Usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on Raivo. Romaanin luettuani ajattelen, että kyseessä on pahasti harhaanjohtava houkutus saada lukija tarttumaan tähän kirjaan. Näin ajateltuani ajattelen uudestaan, että kyseessä taitaa sittenkin olla ihan harvinaisen nerokas takakansikiteytys, jota tosin lukija ei voi mitenkään ymmärtää oikein ennen romaanin lukemista. Huomasithan muuten, että Raivo oli lainauksessa kirjoitettu isolla alkukirjaimella. Siihen on syynsä. Raivo on tarina avioerosta ja alkoholismista, joiden käsittely kytkeytyy temaattisesti osittain yhteen,  osittain kulkee eri polkuja. Tuuli on kääntäjä ja hänen miehensä Ilja viinamäen miehiä. Yhteistä nimittäjää heillä on kovin vähän, sillä Tuulin maailma on akateeminen, kun taas Ilja edustaa työväenluokkaa. Keskinäisestä yhteensopimattomuudesta ja Iljan juomisesta seuraa avioero, mutta kuten niin usein tosielämässäki...

Elena Ferranten romaani Amalian rakkaus palautti mieleeni englantilaisen kirjailijan Kingsley Amisin (1922-1995) toteamuksen, että kaiken suuren taiteen takana on seksi. En ehkä lähtisi ihan noin vahvan väittämän kannalle, mutta ei Amisin toteamus täysin perätönkään ole. Tosin riippuu tietysti myös siitä, miten seksin määrittelee. Itse puhuisin ehkä mieluummin seksuaalisuudesta, joka on jo ilmiönä huomattavasti laajempi. Miten tahansa, Amalian rakkaus on kuppikakku, joka on rakennettu seksuaalisuudesta, vallasta, fetisismistä ja mustasukkaisuudesta. Elena Ferrante on italialainen kirjailija, jonka henkilöllisyyttä ei tunneta. Varmuutta ei ole edes siitä, onko hän nainen vai mies. On myös epäilty, että kynänimen taakse saattaisi kätkeytyä useampikin kirjoittaja. Amalian rakkaus on joka tapauksessa tekijän (tai mahdollisesti tekijöiden) esikoisteos. Huikaiseva psykologinen jännitysnäytelmä, jossa Amalian arvoitusta tutkitaan kuin hän olisi patologin pöydällä oleva ruumis. Ja ruumi...