sunnuntai 16. elokuuta 2020

Toni Morrison: Jazz


Minun on usein vaikea päästä sisään Toni Morrisonin kirjoihin, eikä Jazz ole tässä suhteessa poikkeus.

Koska Jazz sisältää yhden kaikkien aikojen hienoimmista romaanialoituksista siteeraan sen tähän.

 
Sht, minä tunnen tuon naisen. Hän asui lintuparven kanssa Lenox Avenuella. Tunnen hänen miehensäkin. Mies rakastui kahdeksantoistavuotiaaseen tyttöön, lankesi sellaiseen syvään, kaameaan rakkauteen, joka teki hänet niin surulliseksi ja onnelliseksi, että hän ampui tytön vain pitääkseen tunnetta yllä. Kun nainen, nimeltään Violet, meni hautajaisiin katsomaan tyttöä ja viiltelemään tämän kuolleita kasvoja, hänet heitettiin lattiaan ja ulos kirkosta. Sen jälkeen hän juoksi sankan lumen halki asunnolleen, otti linnut häkeistä ja päästi ne ikkunoista ulos jäätymään tai lentämään, myös papukaijan joka sanoi: "Minä rakastan sinua."


Seppo Loposen suomennos tavoittaa hienosti englanninkielisen alkuperäistekstin, joka menee näin:


Sth, I know that woman. She used to live with a flock of birds on Lenox Avenue. Know her husband, too. He fell for an eighteen-year old girl with one of those deepdown, spooky loves that made him so sad and happy he shot her just to keep the feeling going. When the woman, her name is Violet, went to the funeral to see the girl and to cur her dead face they threw her to the floor and out of the church. She ran, then, through all that snow, and when se got back to her apartment se took the birds form their cages and set them out the windows to freeze of fly, including the parrot that said: "I love you."


Jazzin alku vie ihmeelliseen maailmaan, jossa rakkaus on kipua on rakkautta. Se luo maan, jossa vallitsee kyllä rakkaus, mutta kauhistuttava, epätoivoinen rakkaus, joka ei kaihda mitään. Morrisonin sanat iskevät ihmisen vietit lukijan kasvoille. Ne tekevät haavoja.

Morrisonin sanat ovat täynnä jotakin suurempaa. Kohtaloa ja tähtien asentoja.

Lenox Avenue on paikka, jossa mustat ovat "turvassa valkoisilta". Siellä on lähellä kaikki paitsi oppikoulut ja pankit.

Yhteiskuntakritiikki ei Morrisonin romaaneissa ole koskaan osoittelevaa, vaan se kulkee yhtenä äänenä muiden äänien joukossa - usein myös niin, että sen havaitsemiseen vaaditaan lukijan herpaantumatonta tarkkaavuutta.



Morrisonin kielen vahvuus, hänen alkukuvauksensa täydellinen säälimättömyys saa minut odottamaan jotain, jota romaanissa ei enää myöhemmin tule vastaan, vaikka paljon hienoa tuleekin. Vaikutelma on sama kuin jos olisin teini-ikäinen, joka elää siinä käsityksessä, että koko maailma ja sen mahdollisuudet ovat hänelle auki.



Jazzia ei Morrisonin romaanissa mainita kertaakaan, mutta siitä huolimatta se koostuu täysin jazzista. Hengittää sitä jokaisella sivullaan. Morrisonin sanojen sisällä loistaa jazz-musiikin syntyjuuristo.

Jazzin rakenne on musiikillisen kaimansa kaltainen. Romaanihenkilöiden elämissä liikutaan vapaasti. Mennään menneisyyteen ja ollaan nykyhetkessä. Poimitaan mukaan uusia henkilöitä, jotka tuovat mukanaan omat sävelkulkunsa. Elämä on toisinaan paksua savua, joskus taas sen ohuinta kiemuraa.

Romaanihenkilöt ovat soittimia, jotka pääsevät hetkeksi ääneen kuin muusikko, joka soittaa oman soolonsa kapakkahuoneen ilmaan. Isommassa kuviossa tämä vertautuu ihmisen hetkelliseen piipahdukseen maailmassa. Syntyä. Kuolla. Siinä välissä vähän jotakin. 



Mustien olemassaolo on Morrisonin romaanissa katseen varassa. Toisen katse tekee näkyväksi.

Sinä olet olemassa, he sanovat, koska minä katson sinua.

Tärkeä ei ole se, jota katsotaan, vaan se, joka katsoo. Kun valkoinen kääntää katseensa pois mustat lakkaavat olemasta.



Jazz on ylistys kaupungille. Kaupungissa mustat voivat sulautua, olla olematta huutomerkkejä julkisilla paikoilla.

Kaupunki antaa romaanissa mustille uusia mahdollisuuksia. Se muuttaa heidät ja tekee heistä erilaisia kuin mitä he ovat olleet ennen. Kaupungin henki "kohahtaa" ihmisen läpi "kuin ilokaasu". Kaupunki antaa ihmiselle takaisin heidän unelmansa omasta itsestään.

Tuo [kaupungin] lumo, pysyvä ja pitelemätön, valtaa lapset, nuoret tytöt, kaikenkarvaiset miehet, äidit, morsiamet ja kapakkanaiset, ja jos he pitävät päänsä ja tulevat Kaupunkiin, he tuntevat olevansa enemmän oma itsensä, enemmän sellaisia kuin aina uskoivat olevansa.


Morrisonin kielen täyteläisyys on paksua vartalovoidetta, joka parantaa rikkoutuneen ihon kirvelyn kautta.

Jazzin nykytasolla eletään vuotta 1926. Valkoisten amerikkalaispoliisien toiminta oli tuolloin ongelma. Valkoisten amerikkalaispoliisien toiminta on ongelma edelleen. Sata vuotta ei ole muuttanut tilannetta juuri mitenkään.




Jazzin kerronnallinen vaihtelu henkilöstä toiseen tekee sen lukemisesta haastavaa. Putoilen välillä kärryiltä sen suhteen, kenestä milloinkin on kysymys. En aina saa palasia sopimaan toisiinsa, vaan ne retkottavat edessäni uhmaavina pyrkimyksiäni vastustaen.

Usein en tiedä, mitä jostakin Jazzissa kerrotusta pitäisi ajatella. Siinä kuvataan esimerkiksi Villiä, joka elää alastomana metsissä. Omassa luennassani Villi nostaa esiin Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin Bertha Masonin, hullun naisen ullakolla. Villin hulluus ehkä representoi mustien naisten alistettua asemaa.

Villi on Joen äiti ja Joe taas on se mies, joka romaanin alussa tappaa 18-vuotiaan rakastettunsa Dorcasin. Millä tavoin Joen teko motivoituu tai ei motivoidu hänen äitinsä kykenemättömyydestä pitää hänestä huolta jää minulle mysteeriksi. Ehkä Joe Dorcasin tappaessaan tappaa symbolisella tasolla äitinsä.

Suomenkielisen romaanin kannessa Villi on edustettuna Henri Matissen "La Sieste" -teoksen kautta. Kansiratkaisu on outo ja rasistinenkin. Se korostaa Villin alastonta hulluutta ja "villiä" seksuaalisuutta ja tulee näin hyväksyneeksi mustien naisten alistamisen ja stereotyypittämisen.



Jazz on rikas moniin suuntiin. Sen kompleksisuus peilaa jo itsessään mustien elämäntilannetta. Morrisonin romaani luo kuvattujen asioiden ja ihmisten välille tyhjentymättömiä yhteyksiä ja tarjoaa mahdollisuuden tehdä yhä uusia löytöretkiä tämän romaanin parissa.



Toni Morrison: Jazz
223 sivua
Englanninkielinen alkuteos Jazz (1992)
Suomentanut Seppo Loponen
Tammi (1993)


6 kommenttia:

  1. Minun oli vaikea päästä sisään juuri Jazziin. Se oli ensimmäinen Morrisonilta lukemani kirja, enkä sen jälkeen koskenut Morrisoniin vuosiin. Kun nyt olen lukenut hänen romaanejaan, olen kokenut ne helpommin lähestyttäviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on lähes aina Morrisonin kirjojen kanssa tunne, että niissä on jotain, jota en ihan tavoita. Tämä toki ei ole välttämättä pelkästään huono juttu.

      Poista
  2. Jazz oli eka Morrisonilta lukemani kirja. Muistan kun luin sitä junassa ja romaanin klangi sekoittui matkanteon rytmiin. Tykkäsin tästä kovasti, vaikka osa menikin ohi. Nyt kun mietin tätä niin huomaan tykästyväni kirjoihin, jotka jollain tavoin jäävät roikkumaan mieleen ”maan ja taivaan välille”, vähän hämäriksi ja tavoittamattomiksi.
    Hyvin sanoitit romaanin tunnelman!

    Tuosta edellisestä tuli muuten mieleen, että luen parhaillani P. Høekin Kuvitelmaa 20. vuosisadasta, enkä vielä tiedä, olenko törmännyt lintuun vai kalaan, ja just se tekee luennasta mielenkiintoisen.

    t. Kaisa Reetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morrisonilla kyllä riittää tuota "vähän hämärää ja tavoittamatonta", jonka vuoksi hänen kirjansa ovat melko lailla tyhjentymättömiä. Ottaen huomioon, miten vaikeita hänen kirjansa ovat on melkeinpä ihme, että ne ovat kuitenkin varsin suosittuja. Johonkin lukijan hermoon hän toden totta osuu.

      Poista
  3. Kiitos kiinnostavasta kirjan esittelystä. Muistan, kun tulin Amerikasta vaihto-oppilasvuoden jälkeen, luin Morrisonin The Bluest Eye, ja heti siitä lähtien Morrison on ollut yksi suosikkikirjailijoistani. Minun kansani, minun rakkaani on ehdottomasti suosikkikirjani. Pidin myös tästä Jazzista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Bluest Eye on superhieno ja moneen muuhun Morrisonin kirjaan nähden minusta helpommin sisäistettävissä. Ostin sen joku aika sitten omakseni, mutta ei ole vielä tullut luettua uudestaan. Kiinnostaisi tietää, kokisinko sen samoin kuin ensimmäisellä lukukerralla.

      Poista