sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Ian McEwan: The Children Act

Ian McEwanin uutuusromaani The Children Act (2014) liikkuu taas kerran aivan eri aihepiirissä kuin mistä hän on aiemmin kirjoittanut. Edellisessä romaanissaan Sweet Tooth (2012, suom. Makeannälkä 2013) McEwan käsitteli Britannin tiedustelutoimintaa. Nyt ovat vuorossa aviokriisi yhdistettynä vaikeasti ratkaistaviin juridisiin kysymyksiin. McEwanin kerrontaa leimaa tällä kertaa mielenkiintoinen epäromaanimaisuus, johon yhdistyy paikoin melkeinpä pitkäeveteisyys, joka esti minua pääsemästä teoksen sisään missään vaiheessa. 

Epäsamaistuminen oli toimiva tehokeino, joka teki oloni siinä määrin epämukavaksi, että usein oli pakko pysähtyä miettimään romaanissa esitettyjä kysymyksiä, pohtimaan omia arvojaan ja niiden perusteita. The Children Act on romaani, jota ei ole tehty helposti kulutettavaksi. McEwan kutoo yhteen faktamaisuuden ja fiktion ja luo niistä yhdistelmän, jossa romaaninkirjoituksen lainalaisuudet sekoittuvat oikeuskäytäntöihin ja lakitulkintoihin.

The Children Actin päähenkiö Fiona Maye on korkeimman oikeuden tuomari, jonka erikoisalaa ovat huoltajuus- ja perheasiat. Omia lapsia hänellä ei ole, koska elämä on mennyt niin, että aina on tuntunut olevan väärä aika perustaa perhe. Työssään Fionalla on valta tehdä pitkälle ulottuvia ratkaisuja toisten ihmisten elämän suhteen. Kun hänen ratkaistavakseen tulee moraalisesti ristiriitainen tapaus juuri kun hänen avioliittonsa ajautuu kriisiin 35 aviovuoden jälkeen, Fiona huomaa tekevänsä asioita, joita aiemmin ei olisi osannut kuvitella.

35 avioliittovuoden jälkeen Fionan mies John huumaantuu ajatuksesta kokea kiihkeä romanssi ja rakkauden polttava fyysinen hurma nuoremman naisen kanssa vielä kerran ennen kuolemaansa. Toinen nainen, Melanie, jonka nimikin on melkein ihosyöpä, uhkaa rikkoa kaiken sen, minkä Fiona ja John ovat vuosikymmenien aikana rakentaneet. McEwanin kuulaan tarkkanäköisellä kielellä ilmaistuna Fiona on: "An abandoned fifty-nine-year-old woman, in the infancy of old age, just learning to crawl." Aviokriisi heittää Fionan totaaliseen yksinäisyyteen. Ajatukset hyökkäväät päälle musertavina: lapseton nainen, epänainen. Elämä on hauras. Sillä ei ole muuta pysyvää pohjaa kuin oma harhakuvitelmamme elämän jonkinlaisen tukirakenteen olemassaolosta.

Fiona pakenee henkilökohtaista kriisiään työhönsä, jossa hän joutuu ottamaan kantaa tapaukseen, jossa jehovantodistajavanhemmat kieltävät leukemiaa sairastavan poikansa verensiirrot. McEwan osoittaa lainsäädännön riittämättömyyden moraalisesti kompleksisissa kysymyksissä. Kuvaus kolmea kuukautta vaille täysi-ikäisen Adamin tapauksen ratkaisusta on kuvattu lainsäädäntö edellä supistamalla tunne-elementit pääsääntöisesti minimiin. Vastakkain asettuvat ihmisen itsemäärämisoikeus, jota edelleen hankaloittaa Adamin alaikäisyys. Tulisiko Fionan sallia Adamin vanhemmille oikeus tehdä hoitamattajättämispäätös, vaikka se merkitsisi pojan kuolemaa? Jos vastaus on myönteinen, tarkoittaako se missä määrin pojan vanhempien tahdon kunnioittamista ja missä määrin Fionan toimimista kuoleman enkelinä.  Onko ihmisellä, edes oikeuden tuomarilla, edes asemansa ja lainsäädännön suomin valtuuksin oikeutta nostaa itsensä Jumalan asemaan?

Vaikea moraalinen kysymys syntyy myös siitä, että Adam on melkein täysi-ikäinen. Onko hänen omaa tahtoaan verensiirrosta kieltäytymisestä noudatettava? Voidaanko hänen katsoa olevan riittävän kypsä tahtonsa ilmaisemiseen. McEwan pohtii herkullisesti myös sitä, voidaanko Adamilla katsoa olevan oma tahto sinällään vai onko hänen tahtonsa muodostunut hänen vanhempiensa uskonnollisten näkemysten vuoksi ja niiden leimaamana. Kysymys on rajoista. Kuka voi sallia ja kuka voi kieltää ja mille mandaatille edellä mainitut perustuvat. Ihmiselämä ja lainsäädäntö pakotetaan kohtaamaan oikeussalissa, mutta tämä kohtaaminen on yhteismitaton, oikea ja väärä sekä lakkaavat olemasta että sulavat yhteen. Perusteluja haetaan laista ja asetuksista, jotka soveltuvat kovin huonosti tilanteen ratkaisuun, mutta joita käytetään päätöksenteon tukena, koska parempiakaan keinoja ei ole.

McEwan ei ota kantaa, eikä esitä ratkaisuja, vaan dokumentoi perheoikeudessa ratkaistavien asioiden ja asianomistajien raadolliset puolet. Tuomarina toimiminen muistuttaa usein ihmisen suhdetta hänen omaan varjoonsa.

Greedy husbands versus greedy wives, manoeuvring like nations at the end of war, grabbing from the ruins what spoils they could before the final withdrawal. Men concealing their funds in foreign accounts, women demanding a life of ease, forever. Mothers preventing children from seeing their fathers, despite court orders; fathers neglecting to support their children, despite court orders. Husbands hitting wives and children, wives lying and spiteful, one party or the other or both drunk, or drug-addled, or psychotic; and children genuinely abused, sexually, mentally, both, their evidence relayed on screen to the court.

The Children Actin alussa esitellään siamilaisten kaksosten tapaus, jossa Matthew ja Mark nimiset pojat ovat eri tavoin kietoutuneet toisiinsa ja toisen heistä pelastaminen merkitsisi toisen kuolemaa. Tämä tapauskertomus toimii erinomaisena McEwanin esittämän tematiikan kokoajana. Onpa kysymyksessä aviokriisi tai verensiirto, on ratkaisu aina osin väkivaltainen. Pitkästä avioliitosta ei voi repiä irti sitä samaa ihmistä, joka avioon kerran astui. Etiikka- ja moraalikäsitykset haastavaa päätöstä ei voi tehdä kummankin osapuolen näkemyksiä ja arvoja kunnioittaen. Ratkaisut tuottavat kipua. Ne pilkkovat sielua ja ruumista.

The Children Act on luonteeltaan polveileva ja keskipisteetön. Siitä puuttuu senkaltainen helponsujuva mestarillisuus, jota on monissa McEwanin muissa romaaneissa. Fakta ja fiktio hinkkaavat toisiaan, eikä niiden kohtaaminen synnytä synteesiä. The Children Act myös eroaa monista muista oikeudenkäyntikuvauksia sisältävistä teoksista siinä, että se ei tarjoa puolta, jota valita. Se lyö eteen epävarmuuden, aiheuttaa paikoittain kuvotusta ja ulottaa lonkeronsa meidän arkipäiväämme. Kun Fiona menee tapaamaan Adamia sairaalaan ja kuulee tämän soittavan viulua aukenee olemassaolon taso, jossa elämä ja kuolema on yhtä.

Ian McEwan: The Children Act (2014)
Jonathan Cape

12 kommenttia:

  1. Huh. Suuria teemoja esillä, mutta ehkäpä tämä ei ole minun kirjani. Kansi on mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa, olisiko sinun kirjasi. Tässä oli jotakin "häiritsevää", joka ei asettunut, mutta en pidä sitä huonona asiana.

      Kansi on tuunattu valo-Kitillä.

      Poista
  2. Vaikealta vaikuttaa, mutta mielenkiintoiselta myös. Jään odottamaan suomennosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, onko tämä varsinaisesti vaikea. Riippuu siitäkin, mitä tästä haluaa löytää. Itse en tavoittanut kokonaisuutta yhdellä lukukerralla - tosin luin tätä pienissä pätkissä, joten silläkin varmasti oli vaikutuksensa.

      Poista
  3. Minä uskon, että tämä on minun kirjani, sillä Ian McEwan on ollut aina just kohden, vaikka Makeannälkä ei suoraan minuun uponnutkaan.

    Peilaisiko McEwan omaa aviokriisiään ja lapsensa menetystä tässä kirjassa. Hänellähän on ollut joku tosi iso tragedia, mutta en muista varmasti, että menettikö hän vain huoltajuuden vai kävikö siinä peräti niin, että exä häippäsi lapsen kanssa jonnekin tuntemattomaan...

    Sanomattakin on selvä, että tämä on ensi vuoden must to read -listallani.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä tämän taustoista mitään. Itsekseni ajattelin, että Fiona olisi saanut alkunsa jostain todellisesta henkilöstä. Ehkä tosiaan tässä on myös peilausta kirjailijan omaan elämään. En tunne asiaa ja oikeastaan luen kirjoja usein mieluummin vaan kirjoina miettimättä niissä esitettyjen asioiden suhdetta kirjailijaan:

      Tulee kyllä olemaan mieluisaa lukea sinun kirjoituksesti tästä aikanaan.

      Poista
    2. Omppu, tämä siis oli 'mun kirjani'. Tulin nyt tänne uudelleen, kun olin lukenut Kuuttaren jutun kirjasta. Minulle tämä on McEwanin paluuta hänen kultaisiin vuosiinsa, jolloin syntyivät Lauantai, Sovitus, Rannalla, Vieraan turva, Ikuinen rakkaus, Lauantai...Olen hyvin myyty ja vaikka vannon aina tiivistysken nimeen, nyt olisin mieluusti jatkanut toiset parisataa sivua.

      Arvasin loppuratkaisun, mutta se ei ythään himmentänyt tarinan hohtoa. Fiona on kiinnostava persoona. pidättyväisyys päällimäisenä, mutta yllättäen hänkin heittäytyy.

      Viiden tähden teos!

      <3

      Poista
    3. No mutta sepäs on mukava kuulla.

      Leena, meillä taitaa olla eri suosikit McEwanin tuotannossa, paitsi tuo Vieraan turva oli minustakin hyytävän hyvä ja Ikuinen rakkauskin kyllä. Sitten pidin oikein kovasti Amsterdamista ja siitä Solarista, jota sinä taas et voi sietää. Kaiken kaikkiaan hän on minulle kuitenkin ehkä enemmän taitava kirjailija kuin henk.koht.suosikki. Tilanne on tosin vapaa muutokselle. :)

      Poista
  4. Olen tutustunut McEwaniin parin kirjan verran...

    Tuo samaistumipinnan puute ja kerronnan pitkäveteisyys ovat mielenkiintoisia kirjallisia tehokeinoja, joilla toki on riskinsä, sillä ne vaativat lukijaltaan kykyä havannoida asioita 'metatasolla'.

    Hieno teksti, Omppu, kiitos tästä :)

    VastaaPoista
  5. Tämän teoksen herättämät reaktiot olivat kyllä mielenkiintoisia. Jatkuvasti läsnä oli kuitenkin McEwanin taituruus, joka piti pakkaa omanlaisessaan koossa. Jos olisi kyseessä taitamattomampi kirjoittaja luulen, että hajoamisvaikutus olisi ollut liian suuri. Tosin, kuten sanottua, luin tätä melko pienissä palasissa ja silläkin oli tietysti vastaanottoon oma vaikutuksensa.

    VastaaPoista
  6. Lapsen oikeus on ensimmäinen McEwanilta lukemani kirja ja pidin siitä paljon. Mielenkiinnolla alan tutustua hänen muuhun tuotantoonsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs onkin oikea onnen päivä, jos löytyy uusi mieleinen kirjailija. :) McEwan on kirjoittanut niin monta teosta, että ei ihan heti kesken lopu. Toivotan antoisia hetkiä hänen parissaan.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista