perjantai 28. marraskuuta 2014

Mia Couto: Plumeriaveranta

Kotikirjastossani oli esittelypöytä, jolle oli asetettu näkyville afrikkalaista kirjallisuutta. Sitä tutkittuani päätin lainata Mia Couton romaanin Plumeriaveranta tutustuakseni itselleni ennalta tuntemattomaan afrikkalaiseen naiskirjailijaan. Vaan kuinkas kävikään? Kotiin päästyäni avasin Couton kirjan ja huomasin hämmästyksekseni kirjailijan olevankin mies. Olin kuin Osgood (Joe E. Brown) Billy Wilderin komedian Piukat paikat (Some like it hot, 1959) loppukohtauksessa. Kun Osgoodille selviää, että hänen suuri rakkautensa Daphne (Jack Lemmon) onkin mies, hän toteaa ikimuistoisesti: Nobody's perfect. Kaikissa asioissa sukupuolella ei ole väliä. Rakkaus jos mikä on tällainen asia.

Mosambikilainen Mia Couto (s. 1955), niin tuntematon kuin hän minulle olikin, on itseasiassa kansainvälisesti varsin tunnettu kirjailija, jota pidetään portugalinkielisen Afrikan yhtenä merkittävimmistä kirjailijoista. Couton teoksille on ominaista, että hän ei todellakaan kirjoita perinteisistä afrikkalaisaiheista, vaan käyttää hyväkseen maagisen realismin keinoja, joihin Plumeriaverannassa yhdistyvät vielä whodunit-juoni sekä mustien ja "chilikastikkeen" kaltaisten valkoisten väliset skismat. Plumeriaverannan maagisessa realismissa kaikuu tämän tyylisuunnan puhtaimpien edustajien García Márquezin, Amadon ja Borgesin ääni.

Repäisy irti realismista tapahtuu heti Couton romaanin ensimmäisellä sivulla, kun kertojaksi esittäytyy Ermelindo Mucanga -niminen, 20 vuotta sitten kuollut mies. Mucangan hautaaminen ei tapahtunut sääntöjen mukaan ja niin hänestä tuli vaeltava sielu, xipoco, jonka viimeinen leposija on plumeriapensaan vieressä. Couto asettaa liikkeeseen elävien ja kuolleiden välissä kulkevan rajan. Missä tämä raja itse asiassa kulkee? Eläviä pelottaa kuolema, kuolleita elämä. Mucangakin päätyy 6 päivän päästä kuolevan rikoskomisario Isidine Naitan sieluun. Naitana hän saa tehtäväkseen selvittää, kuka tappoi Sao Nicolaun vanhainkodin johtajan.

Plumeriaveranta sijoittuu ajallisesti Mosambikin vuonna 1974 tapahtuneen itsenäistymisen jälkeisiin vuosiin. Viittaukset yhteiskunnalliseen tapahtumiin, vallankaappauksiin ja joukkomurhiin, jäivät kaltaiselleni Mosambikin historiaa lähemmin tuntemattomalle avautumatta, mutta se ei estänyt minua nauttimasta teoksen hulvattomasta kerronnasta ja värikkäästä kielenkäytöstä.

Jokaisella rikoskomisario Naitan kuulustelemalla henkilöllä on oma mielipiteensä siitä, kuka vanhainkodin johtajan murhasi. Kuulusteltavat ovat muutoinkin mainiota joukkoa, joille totuuden kertomisen sijasta on tärkeämpää kertoa hyvä tarina, joka poukkoilee milloin mihinkin suuntaan. Yksi kuulusteltavista tunnustaa tappaneensa vanhainkodin johtajan, koska tämä hakkasi vaimoaan. Toinen taas siksi, että vanhainkodin johtajassa oli hänen isänsä henki. Kolmannen mukaan tapon syynä oli rakkaus, neljäs pitää syyllisenä sotaa.

Kuulusteltavien kertomuksista kasvaa voimakas kannanotto vanhusten puolesta. Sairaanhoitajana toimiva Marta toteaakin, että vanhukset puhuvat mitä tahansa, kunhan joku vain heitä kuuntelee. He valehtelevat ja keksivät tullakseen huomatuiksi, koska sota on vienyt heiltä kaiken. Ollaan tilanteessa, jossa ihmiset tulevat vanhainkotiin varastamaan vanhusten ruoan ja heidän henkilökohtaisia tavaroitaan. Kyse lienee kritiikistä Frelimon (Mosambikin vapautusrintaman) harjoittamaa epävakaista talouspolitiikkaa kohtaan, joka pysähdytti juuri itsenäistyneen Mosambikin talouselämän ja ajoi valkoiset pois maasta ja heidän mukanaan koulutetun työvoiman ja pääoman.*

Sota näyttäytyy Plumeriaverannassa vedenjakajana. Martan sanoin: "Sota aloittaa ajassa uudenlaisen jakson. Vuodet tai vuodenajat eivät kuvasta enää elämämme kulkua. Eivätkä siihen paina leimaansa sadonkorjuut, nälänhädät tai tulvat. Sodassa ajan määrittelee veri."

Henkilöhahmot eivät Plumeriaverannassa tosiaankaan ole ihan tavallisimmasta päästä. He kokevat monenlaisia olomuotomuutoksia ja metamorfooseja. Domingos Mourano kertoo syntyneensä laudanpätkästä,. Noitana tunnettu Naozinha taas on ollut mereen laskeva joki, joka kertoo muuttuvansa öisin vedeksi ja nukkuvansa siksi kylpyammeessa. Lapsivanhus Navaia Caetano puolestaan syntyi ja tuli vanhaksi yhdessä päivässä, eikä ole minkään ikäinen.

Couton kieli soljuu kauniisti ja arvaamattomasti. Kiitos Couton tuoreiden ja koskettavien kielikuvien välittämisestä lukijalle kuuluu myös teoksen suomentajalle Sanna Pernulle. Muutamalla sanalla Couto tavoittaa suuria. Vanhuus on kuoleman "työharjoittelua meidän ruumissaamme." Vanhainkodin tapettu johtaja on ollut moraaliton paskiainen, mutta hänen vaimonsa muistaa myös ajan, jolloin hän rakasti miestään. Ajan, jolloin "hänen vartalonsa oli minun isänmaani." Tarinoissa tärkeintä on niiden kertominen. Kertomisen kautta ihminen tulee olevaksi. 

En odottanut Couton romaanilta mitään, mutta sain paljon. Plumeriaveranta on sekä hauska että surullinen yhtä aikaa. Se ruokkii mielikuvituta makupaloilla, joiden sisältä saattaa löytyä yhtä hyvin karvaanmakuinen kivi kuin kilohinnaltaan kallisarvoinen herkku. Couto osoittaa, että elämä ei asetu muotoihin, eikä vastaa odotuksiin. Sitä ei kiinnnosta, löytääkö ihminen sen tarkoituksen vai jääkö se häneltä löytymättä. Elämä viittaa tupsukintaalla meidän etsinnöillemme. Naureskelee meille ohikulkiessaan, iskee silmää ja kääntää vuorenkorkuisen selkänsä. Elämä antaa meille kyllä monenlaista, mutta se ei ole baari, jossa saa sitä, mitä tilaa. 


"Tässä elämässä löytää sellaista, mikä ei ole tulosta omasta etsinnästämme." 


Mia Couto: Plumeriaveranta (2006)
Alkuteos: A varanda do frangipani
Suomennos: Sanna Pernu
LIKE

*Lähde: Wikipedia (http://fi.wikipedia.org/wiki/Mosambik)

11 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa mielenkiintoiselta kirjalta. Hieman ensin hätkähdin tuota mahdollista maagista realismia (jota kohtaan minulla on omituisia ennakkoluuloja), mutta toisaalta tässä kirjassa se tuntuu kuuluvan kuvaan - siihen tiettyyn "hengelliseen" (tai spiritualistiseen) läsnäoloon, joka on ominaista (törkeästi yleistettynä) afrikkalaisuudessa. Se on myös eräs syy, miksi pidän kovasti kys. maanosaan sijoittuvasta kirjallisuudesta. Täytyypä lätkäistä tämä lukulistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaginen realismi on kirjallinen epälempitermini ja käytän sitä vaan, koska se on kuitenkin periaatteessa ihan hyvä ilmaisu kuvaamaan tietynlaista kirjallisuutta niin, että muut tietävät, mistä suunnilleen on kyse. En tämän kirjan kohdalla ajatellut tätä maagista puolta osana afrikkalaista henkimaailmaa, vaan enemmän juurikin - no niin tässä se sana taas tulee - maagisena realismina. Minusta siis maaginen realismi ja realismille vieras henkimaailma ovat lähtökohtaisesti eri asioita, vaikka ilmenemismuodot saattavatkin olla samankaltaisia. Jälkimmäinen liittyy usein taikauskoon ja vastaavaan.

      Poista
  2. Voi taas tätä sinun iskevän oivaltavaa kirjoitustasi! Poimin siitä ihania, rikkaita ajatuksia, jotka ovat niin totta: sitä kuinka ihminen tulee olevaksi kertomisen kautta ja kuinka elämä viittoilee tupsukinttaillaan, silmää iskien... Inspiraatiohaaste ja sen kiitossanat menivät jo, mutta sanoja riittää kyllä yhä ja minä sanon niitä kyllä silloin kun niiden aika. Niinpä sanon nytkin: sinulla on taito kohottaa lukukokemus filosofiseksi pohdinnaksi elämän suurista kysymyksistä. Ja kyllä, tietenkin, ajatukset kohoavat kirjasta, mutta silti ne ovat sinun. Kaiken muun ohella ujutat kirjoitukseesi tänään myös ajatuksen sukupuolesta ja rakkaudesta. Juuri näin. Toivotaan, että se ymmärretään tänään myös jossakin muualla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään olikin aivan erinomaisen loistavan hieno päivä mainita sukupuolen toissijaisuus rakkaudessa. Tosin tämä nyt on vähän hullusti sanottu, koska onhan se sukupuoli merkittävä juuri sitä kautta, että saa julkisesti rakastaa ja sitoutua sitä sukupuolta edustavaan, johon haluaa. Joka tapauksessa ilahduttaa kovasti, että olemme astuneet tasa-arvoisen avioliittolain tielle.

      Pohdintani nyt ovat sellaisia ... pohdintoja. Blogi on aivan erinomainen pohdinta-alusta, kun ei ole tieteellisiä vaatimuksia, jotka pitäisi ottaa huomioon. Saa ihan luvan kanssa olla subjektiivinen Minua nyt vähän punastuttaa (mun vuoro :) ) kun niin kauniisti kirjoitat blogistani. Sinä, joka olet todellinen sanojen valtiatar! KIITOS!

      Poista
    2. Voi sinua suurilla sanoilla hellittelijää, kiitos itsellesi <3 Punastellaan siis kilpaa :) Sinä olet kaikki kauniit sanat ansainnut!

      Ja todella, miten ihanaa on olla subjektiivinen... siten ja siinä määrin kuin tahtoo ;)

      Poista
  3. Tämä kirjailija kiinnostaa kovasti. Olen (ehkä?) ostanut omaan hyllyyni jonkin Couton kirjan. Viime vuoden Afrikka-haasteessa törmäsin häneen ja aiemminkin on kiinnostanut kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tutustumaan. Jos pidät esim. Calvinosta, niin pidät varmaan Coutostakin.

      Poista
  4. "Kaikissa asioissa sukupuolella ei ole väliä. Rakkaus jos mikä on tällainen asia." Hienosti sanottu -erityisesti tänään.
    Mia Couton nimeen olen jossain törmännyt, mutta en muista missä. Nyt sait mielenkiintoni heräämään, afrikkalaiseen maagiseen realismiin en ole aiemmin tutustunut. Vaikuttaa hyvin kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Jonna. Tänään on suuri ja historiallinen rakkauspäivä.

      Couto on kyllä mainio kirjoittaja. Ihan ihmettelen, että en ole törmännyt häneen aikaisemmin ja tälläkin kerralla se tapahtui puoli vahingossa. Onneksi tapahtui. Suosittelen tutustumaan ja kiitos kommentista.

      Poista
  5. Kiitos hauskasta kirjaesittelystä. Afrikkalainen dekkari on vielä lukematta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai. Ei tämä oikein dekkari ole, vaikka sitäkin piirrettä tästä löytyy. Noin muutoin kyllä Plumeriaverantaan kannattaa tutustua.

      Poista