lauantai 28. maaliskuuta 2015

Edan Lepucki: California

Edan Lepuckin romaanissa California (2014) eletään aikaa, jolloin maailma sellaisena kuin sen tunnemme, on tullut tiensä päähän. Yhteiskuntarakenteet ovat sortuneet: kongressi, koululaitokset ja internet lakanneet toimimasta. Kaikesta on pulaa ja hinnat ovat kohonneet pilviin. Terveydenhoitoa ei enää ole saatavilla kuin maksamalla joko käteisellä tai kullalla. Californian lohduttomuudessa on kaikuja Cormac McCarthyn apokalyptisestä romaanista Tie (The Road, 2006), mutta se sijoittuu ajallisesti lähitulevaisuuteen 2060-luvulle ja tämä luo teokseen häiritsevän ja ahdistavan paineen. Puhutaan ajasta, joka on hyvin lähellä. Kehityskulusta, joka on hyvin mahdollinen. Lepuckin luoma tulevaisuuskuva vaikuttaa käsinkosketeltavan todelliselta, eikä sen häiritsevyyttä voi hiljentää sijoittamalla Californian dystopia-genreen.

Frida ja Cal ovat jättäneet taakseen Los Angelesin ja asettuneet asumaan kalifornialaiselle joutomaalle. He eivät tiedä, kuinka paljon muita ihmisiä on mahdollisesti vielä elossa, sillä ympärillä on vain autiota tyhjyyttä. Elämä on alkeellista ja kovaa ja ympärillä vaanivat uhat, joiden osalta he eivät edes tiedä, mistä kaikesta voisi olla kysymys. Tilanteen puristavuutta lisää, että toisenlaiset ajat ovat Fridalla ja Calilla vielä hyvin muistissa. Frida hellii artefaktejaan, mukaan ottamiaan menneen elämän lohtumuistoesineitä. Samalla käy konkreettisesti ilmi, miten arkipäiväisinkin esine saa valtavia merkityksiä, kun tietää, että toista vastaavaa ei ole enää saatavilla. Tässä kohdin huomasin jo katselevani ympärilleni ja miettiväni omaa suhdettani kotini tavaroihin. Mitkä niistä ovat todella tarpeellisia ja mitä ilmankin voisin elää? Mitä ottaisin mukaani, jos voisin valita vain kaikkein tärkeimmät esineet?

Californian edetessä käy ilmi, että rikkaat ovat paenneet omiin yhteisöihinsä ja turvallisuudesta tullut kuuminta valuuttaa. Elämä perustuu eristäytymiselle ja ulkopuolisten ulkopuolella pitämiselle. Epäluulo ja epäluottamus ovat saaneet vallan, kaikki tuntemattomat ovat uhkia ja potentiaalisia vihollisia. Kun miettii vaikkapa kaupunkien jakautumista köyhien ja rikkaiden asumisalueisiin, emme tosiaankaan ole kovin kaukana Lepuckin luomista uhkakuvista. Ne, joilla on eniten rahallista menetettävää ja puolustettavaa omaisuutta, eristävät itsensä yhä suuremmassa määrin muurien ja aitojen taakse. Polarisoituminen etenee. Jo tälläkin hetkellä monissa suurkaupungeissa on alueita, joihin juuri kukaan ei haluaisi vapaaehtoisesti muuttaa.

Lepucki yhdistää tulevaisuuskuvaansa havaintoja avioliiton dynamiikasta. Eläessään keskellä ei-mitään Fridalla ja Calilla ei ole juuri muita vapaa-ajanviettovaihtoehtoja kuin rakastelu ja pian Frida huomaakin olevansa raskaana. Eläminen muista erillään alkaa vaikuttaa yhä vaativammalta ja pian Frida ja Cal lähtevätkin etsimään muita ihmisiä. Näin he päätyvät Land-nimiseen yhteisöön, josta Fridan yllätykseksi löytyy myös hänen veljensä Micah, jonka hän on luullut kuolleen itsemurhapommi-iskussa.

Ennen oleskeluaan Landissa Frida ja Cal olivat aina yhdessä ja jakoivat kaiken keskenään. Landissa heille kuitenkin määrätään omat työvuorot, eivätkä kaikki asiat, joista he saavat tietoa ole sellaisia, jotka he voisivat jakaa keskenään. Muiden läsnäolo ja heidän kertomansa tarinat Landin historiasta työntävät Fridaa ja Calia eroon toisistaan. Fridan veli Micah on yhteisön arvoituksellinen johtaja, joka ei suostu kertomaan, mistä Landissa oikein on kysymys. Frida haluaa alusta lähtien jäädä Landiin, kun taas Cal epäröi. Asia, joka hiertää aviopuolisoiden välejä monilla tavoin samalla kun Fridan raskaus taas yhdistää heitä. Yhteiseksi peloksi nousee, mitä tapahtuu, kun Micah ja muut landilaiset saavat tietää Fridan raskaudesta. Landissa nimittäin ei ole lapsia ollenkaan ja sen säännöt kieltävät niin lisääntymisen kuin vuorovaikutuksen ulkopuolisten kanssa.  

Californian jännite syntyy pitkälti siitä, että Fridan ja Calin jäämisestä Landiin tullaan järjestämään äänestys. Tulevatko landilaiset hyväksymään heidät vai lähetetäänkö heidät sieltä pois. Kuvaus Landista havainnollistaa, miten vaikeaa on elää systeemissä, jonka toimintatapoja ei tunne. Samalla se on kertomus yhteisön organisoinnista ja koossa pitämisestä. Sen varustamisesta turvapaikaksi ulkopuolisia uhkia vastaan. Kyse on jostakin enemmästä kuin mitä Frida ja Cal osaavat edes aavistella. Micahista liikkuu paljon juttuja, eivätkä useimmat niistä ole mukavia. Fridan on vaikea uskoa, että hänen veljensä saattaisi olla väkivaltainen raakalainen, eikä Micah suostu kommentoimaan Fridan kysymyksiä.

Micah on taitava poliitikko, joka taitaa niin hajoittamisen kuin hallitsemisenkin. Hän osaa sitoa muut landilaiset yhteisön salaiseen toimintasuunnitelmaan salakavalin keinoin. Pian Cal huomaa tulleensa vedetyksi Landin sisäpiiriin ja kun Micah vihdoin kertoo hänelle suunnitelmistaan, Cal ei voi muuta kuin tuntea epätoivoa ja alkaa miettiä vaihtoehtoista ratkaisua.

California tiivistyy loppua kohti äänestyksen lähestyessä. Teoksen viimeiset kymmenet sivut luin unta uhmaten, koska Lepuckin teosta oli mahdotonta laskea käsistä tietämättä, miten Fridalle ja Calille käy. Lepucki ei petä. Loppu on tyrmäävän nerokas ja sen vaikutukset ylettyvät ohi varsinaisen kertomuksen. Erityisesti se, mitä ei sanota, vaan johon vaan vihjataan, saa lukijan miettimään, mistä tästä teoksessa loppujen lopuksi olikaan kysymys. Näitä pohtiessani ajatukseni heijastuivat Micahin valtavien partakasvojen päälle. Kuka Micah oli ja kuinka monia hänen kaltaisiaan elää keskuudessamme? 


Edan Lepucki: California (2014)
389 sivua
Little, Brown

Adlibriksessä

10 kommenttia:

  1. Periaatteessa en pidä dystopioista, koska ne usein aiheuttavat ahdistusta kuvauksillaan tulevaisuudesta. Jos muutenkin ahdistaa, ei kirjallisuuden avulla välttämättä halua ahdistustaan lisätä. Mutta sitten kuitenkin usein olen pitänyt niistä dystopioista, joihin olen syystä tai toisesta tullut tarttuneeksi. Ehkä tämäkin voisi olla tuollainen periaatteessa-en-pidä-mutta-pidän-kuitenkin-kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole dystopioiden suurkuluttaja, mutta luen kyllä aina välillä niitäkin. Minusta dystopioissa kiinnostavaa on se, mitä ne kertovat myös omasta ajastamme. Tässä teoksessa esimerkiksi tuo turvallisuuden korostuminen, joka paikoin ei ole enää edes dystopiaa, vaan todellisuutta.

      Pidin tämän romaanin tunnelmasta ja maltillisuudesta ja erityisesti loppu oli hieno. Ehdin nimittäin jo miettiä, että mitä mahdollisuuksia teoksen lopetukseen on ja pelkäsin, että loppu lässähtäisi. Niin ei todellakaan käynyt. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  2. Teit taikatempun: tällainen kirjallisuus ei ole omintani, mutta onnistuit herättämään mielenkiintoni... Ajattelen samantapaisesti kuin Jonna: maailmassa on paljon ahdistavaa, mutta koetan siltä jossain määrin itseäni suojella. En niin, ettenkö tunnustaisi tosiasioita ja myös puhuisi niistä (kyllä puhun!), vaan niin, etten välttämättä tahdo tietoisesti hakeutua niiden luo esimerkiksi juuri kirjallisuuden kohdalla. Nyt kun kirjoitan tämän, se tuntuu kyllä myös hullulta. Onhan kuitenkin kyse aiheista, jotka ovat loppujen lopuksi elämän kokoisia. Ehkäpä haastankin itseni tarttumaan johonkin tällaiseen, tavanomaiset konventioni rikkovaan.

    2060-luku tuntuu todellakin ahdistavan läheiseltä. Usein ajattelen, emmekö voisi onnistua tekemään jotakin ratkaisevasti toisin jo ennen kuin on liian myöhäistä. Ja juuri tuo suhteemme tavaroihin on yksi niistä kysymyksistä, joita monesti mielessäni pyörittelen. Tänä päivänä kaikkea on liikaa, vaikka vielä melko vähän aikaa sitten monesta oli pulaa. Mielenkiintoista on, kuljeskelevatko jälkeläisemme joskus kaatopaikoilla etsimässä jotakin käyttöön kelpaavaa, kun me olemme tuhlanneet kaiken ja jättäneet jälkeemme vain jätevuoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dystopian voisi nähdä myös niin, että se antaa vihjeitä, mitä kannattaisi tehdä ennen kuin on liian myöhäistä. Osoittaa kipukohtia, joihin voisi vielä tarttua. Minuakin ärsyttää liika tavara ja jatkuvasti pyrinkin vähentämään tavaran määrää kotona. Aina ei kovin hyvin onnistu. Tosin olen muutoinkin melko maltillinen esim. sisustamiseen suhteen. Pidän selkeästä ja yksinkertaisesta. Kirjojen määrä tietysti ei koskaan voi olla liian suuri. :) Kiitos kommentistasi.

      Poista
    2. Olet oikeassa: dystopiaa voisi lukea juuri noin ja siten ne ehkä usein kirjoitetaankin. Emmi Itärannan Teemestarin kirjan olen aikonut jonakin hetkenä lukea, ainakin sillä siis haluan itseni haastaa. Ja tämäkin kirjoituksesi alkoi nyt hieman availla kireitä muttereitani - mm. California alkoi kiinnostaa myös.

      Tavarat ovat kummallisia, sekä tarpeettomia että tarpeellisia. Niihin tulee liittäneeksi kaikenlaista, muistoja, tunnelmia ja visioita - hullua, mutta ehkä inhimillistä. Minusta tuntuu, että juuri siinä on oma kompastuskiveni vähentämisoperaatioissani. Mutta kirjat - nehän eivät olekaan tavaroita, vaan henkeä!

      Poista
    3. Minunkin on jo pitkään pitänyt lukea Teemestarin kirja ja usein olen jo pitänyt sitä kirjakaupassa kädessä. Uskon, että se on suuri elämys, mutta jokin pistää vielä vastaan. Sen aika kyllä tulee.

      Ja ihan totta, kirjat ovat henkeä!!!

      Poista
  3. Kiinnostuin, varsinkin kun hehkutit tuota loppua. Mä tykkään lukea dystopioita, vaikken niitä hirmu usein luekaan. Ehkei ole tarve, kun kehittelen omassa päässäni kaikenlaisia pieniä dystopia-ajatuksia (lähinnä liittyen kommunikaatioon, luontoon, ihmisarvoon). Olen aina ajatellut, että dystopiat (ainakin parhaat;)) kertovat pitkälti nykyajasta/kirjoittamisajankohdasta, suoremmin tai epäsuoremmin. Vai mistä ajasta... Luin viime kesänä ensimmäistä kertaa H.G. Wellsiä ja jokin siinä, että se on kirjoitettu yli sata vuotta sitten, hämmästytti...

    Luin muuten vähän aikaa sitten tuon Teemestarin kirjan. Tykkäsin paljon. Luulen, ihan tälleen mutusti, että se sopii melko hyvin myös lukijoille, jotka yleensä vierastavat dystopioita (tai scifiä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, olispa mahtavaa jos lukisit Californian. En tiedä ketään, joka on lukenut sen, enkä ole lukenut edes mitään siitä kirjoitettuja arvosteluja. Juurikin se erityisesti kiinnostaa, että miten sinä ja muut lukijat kokevat tuon lopun. Nyt olen siitä hys hys.

      Se, etten ole tarttunut Teemestarin kirjaan, ei johdu siitä, että se on dystopia. Jokin aivan määrittelemätön pitää minua siitä erossa.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  4. En lue kovin usein dystopioita, tämä voisi olla tutustumisen arvoinen. Tuli heti mieleen Stephen Kingin Tukikohta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itsekään tunne kovin hyvin dystopia-genreä, enkä ole lukenut edes mainitsemaasi Kingin Tukikohtaa (en kyllä mitään muutakaan Kingiltä, joten en osaa ottaa kantaa, miten tämä suhteutuu tuon genren muihin edustajiin. Tämä oli mielestäni piilevästi hieno ja loppua kohtia tunnelmaltaan tihenevä. Herätti myös paljon ajatuksia.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista