sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Bernhard Schlink: The Reader (Lukija)

Useimmilla meistä lienee muistin kätköissä niin sanottuja arkkikuvia. Tarkoitan kuvia, joihin tiivistyy jokin elämämme aikakausi, tapahtuma tai suhde jonkun ihmisen kanssa. Kun palaamme ajassa taaksepäin juuri tuo kuva nousee ensimmäisenä esiin. Se kantaa mukanaan paitsi tiettyä hetkeä, jolloin tuo kuva muodostui, myös laajempaa historiallista kontekstia ja kokemuskenttää, joiden tiivistymä se on. Bernhard Schlinkin Lukijassa tällainen arkkikuva on kuva naisesta riisumassa sukkaa. Se on sensuelli ja eroottinen kuva, joka saa lukijan näkemään, miten sukka (huom! aina sukka,  sukkahousut olisi tässä yhteydessä mahdottomuus) liukuu yli nilkan, jalkapöydän ja varpaiden. Teoksen lukija voi tuntea itsessään sekä sukan kosketuksen että ne tunteet, joita sukan riisuminen teoksen päähenkilössä Michaelissa herättää.

Bernhard Schlinkin Lukijasta on puhuttu paljon. Jostakin syystä en kuitenkaan ole sitä tullut lukeneeksi ennen kuin nyt, kun törmäsin tähän englanninkieliseen versioon, jonka kanteen ihastuin. Mustavalkoinen, osin epätarkka kuva painetusta tekstistä kertoo tästä teoksesta jotakin oleellista, jota tosin en voinut ennen teoksen lukemista tietää. Siitä huolimatta juuri tuo kuva sai aikaan sen, että minun oli mahdotonta lähteä kirjastosta ottamatta tätä teosta mukaani.

Lukijan alussa Schlink painaa nappia, jossa lukee "elämän sattumanvaraisuus" (toisille "kohtalo", toisille "johdatus" ja lienee niitä muitakin nimiä). Käy nimittäin niin, että 15-vuotias Michael sairastuu hepatiittiin, josta seurauksena on muun muassa, että hän oksentaa kadulla, jolloin eräs nainen tulee häntä auttamaan. Michaelin äiti pyytää tätä viemään naiselle kukkia kiitokseksi. Näin Michael ja nainen, Hanna Schmitz, tutustuvat. Tapahtuma, jolla tulee olemaan vaikutuksensa koko Michaelin  loppuelämälle.

Lukija on kerrottu Michael Bergin muistelmina. Tässä teoksessa Michael palaa menneisyyteensä pyrkiessään ymmärtämään, mitä ja miksi hänelle  oikein tapahtui. Muistelmat kurottavat kohtin muistelun nykyaikaa ja teoksen lopussa niiden välinen ero on enää 10 vuotta.

Ensimmäinen silmiinpistävä seikka on, että 15-vuotias Michael rakastuu häntä parikymmentä vuotta vanhempaan rouva Schmitziin, joka on ammatiltaan raitiovaunun rahastaja. Minulle on olennaista rouva Schmizin univormu, sukat ja hänen puserossaan olevat hikiläikät sekä vaatetukseen tarttunut metallinen työnhaju. Niistä nousee se eroottinen halu, jota Michael Hannaa kohtaan tuntee. Schlink kuvaa, miten Hanna kylvettää Michaelia ja Michael puolestaan lukee ääneen Hannalle. Suhde on ikäerosta johtuen epätasapainoinen, mutta aistillisuudessaan ikiaikainen. Rakkaus Hannaa kohtaan saa Michaelin tekemään myös asioita, joita hän ei muutoin tekisi. Asiaan kuuluu  myös ajoittainen molemminpuolinen toisen huonosti kohteleminen.

Edellä mainittu on kuitenkin vain johdantoa, jonka läpi Schlink kuljettaa lukijan monimutkaisten moraali- ja syyllisyyskysymysten äärelle. Hannan ja Michaelin jo erottua käy nimittäin myöhemmin ilmi, että Hannalla on sekä varsin synkkä menneisyys että salaisuus, jonka paljastuminen asettaa Hannan toiminnan häntä vastaan nostetussa natsioikeudenkäynnissä aivan uuteen merkityskenttään.

Ero Hannasta tekee Michaelista arrogantin. Hän alkaa pitää itseään muita parempana ja käyttäytyy kuin mikään asia ei voisi häntä liikuttaa. Michael  maksaa menetetyn rakkauden huuman hintaa. Kun Michael muistelee tätä ajanjaksoa elämästään näyttäytyy se aikana, jolloin mikään ei ollut ongelmallista. Hän keskittyi opiskelemaan oikeustiedettä ja elämä sujui sutjakkaasti. Tosiasiassa, kuten Michael itsekin epäilee, kyse on taidokkaasta omien tunteiden ja reaktioiden tukahduttamisesta.

Schlink on ammatiltaan juristi ja se näkyy hänen kielenkäytössään, kun Michael pohtii Hannan oikeudenkäyntiin liittyviä ulottuvuuksia. Itse asiassa mietin välillä, onko Lukija osin omaelämäkerrallinen teos, sillä niin taitavasti Schlink kuvaa Michaelin päänsisäistä elämää. Omaelämäkerrallisuuden vaikutelmaa lisää teoksen minä-muotoinen kerronta. Lisäksi vuonna 1944 syntynyt Schlink kuuluu juuri samaan toisen maailmansodan jälkeiseen sukupolveen kuin Michael. Miten tahansa asia onkin, on Lukija tärkeä osa kirjallisuutta, jossa kuvataan sukupolvea, jolla ei ole henkilökohtaista kokemusta holokaustista, mutta jonka kuitenkin on tultava toimeen tämän kammottavan historiallisen perinnön kanssa.

*

Vaikka Michael kuinka haluaisi unohtaa menneisyytensä, vaikuttaa se jatkuvasti hänen nykyelämäänsä. Ihmissuhteiden tasolla tämä näkyy niin, että Michael etsii kaikista naisista Hannaa. Muut naiset eivät yksinkertaiseseti tunnu "oikeilta." Henkilökohtaisten kokemustensa vuoksi hän ei myöskään pysty liittymään niihin saksalaisiin, jotka käyvät läpi Saksan natsimenneisyyttä yleisellä tasolla. Nuorena koettu suhde Hannaan eristää Michaelin. Hanna elää hänessä jatkuvasti, mutta vuosiin Michael ei puhu hänestä kenellekään, ei edes vaimolleen. Kun hän vihdoin uskaltautuu mainitsemaan Hannan naisystävilleen, eivät nämä halua kuunnella.

There's no need to talk, because the truth of what one says lies in what one does.

Se, mitä Michael on kokenut saa hänet kysymään, kuka hän itse asiassa on. Millainen ihminen ryhtyisi suhteeseen Hannan kaltaisen naisen kanssa? Selitykseksi ei riitä, että seurustellessaan Hannan kanssa Michael ei tiennyt tämän menneisyydestä. Entä pitäisikö Michaelin auttaa Hannaa, kun tämä oikeudenkäynnissä ei osaa puolustaa itseään vaan päinvastoin tekee puhumisillaan itsestään entistä enemmän syyllisen. Pitäisikö Michaelin kunnioittaa Hannan itsemääräämisoikeutta ja tämän päätöstä varjella salaisuuttaan vai ryhtyä toimiin Hannan puolesta edellisestä välittämättä?

Schlink osoittaa, että holokaustin kuvitteleminen on mahdotonta. Samaan tulokseen tulin itsekin juuri äskettäin, kun syysmatkallani kävin riikalaisessa ghetossa. En pysty edes kuvittelemaan, miltä ghetossa olleista ihmisistä on täytynyt tuntua. En vaan pysty. Ehkä niin on hyvä. Ehkä ei pidäkään pystyä.


Bernhard Schlink: The Reader (1998)
218 sivua
Saksankielinen alkuteos: Vorleser (1995)
Saksasta englanniksi kääntänyt Carol Brown Janeway
Kustantaja: Randon House

Suomeksi: Lukija
Suomennos Oili Suominen
Kustantaja: WSOY

Lukijan pohjalta on tehty myös elokuva, jonka on ohjannut Stephen Daldry




29 kommenttia:

  1. Onpa todellakin kaunis kansi, en ihmettele yhtään että tuo oli pakko ottaa mukaan! Jos oikein muistan, Schlinkin suomennoksissa on kaikissa aika tylsä kansi, tyylikäs, mutta harmaa ja huomaamaton.

    Kirjasta muistan kovasti pitäneeni, tarina on häiritsevä ja kaunis samanaikaisesti. Elokuvakin olisi kiinnostava, vaikka tyypillisesti ainakaan pääosissa olevat näyttelijät eivät juurikaan vastaan mielikuviani romaanin henkilöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän hassuakin, että kansi joskus vaikuttaa niin paljon, mutta tämä kansi on kyllä harvinaisen viehättävä ja osuva itse teoksen sisältöön nähden. Häiritsevä kohtaa kauniin, kyllä vaan. Elokuvan taidan jättää suosiolla väliin, sillä haluan säilyttää kirjan henkilöt sellaisina kuin he ovat mielessäni. Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Vaikka fanitan Kate Winsletin näyttelijätaitoa, Lukija-elokuva oli valtaisa pettymys. Kirja sen sijaan vaikutti minuun kovasti. Omppu, palautat mieleeni juuri tuon häiritsevyyden, onnistuneen monitahoisuuden, mikä kirjassa on. Myös se ilmaiset nasevasti, miten kirjankuvaa myös sitä, miten saksalaissukupolvien tulee elää sota-ajan kanssa, vaikkeivat ole itse sota-aikoja elänyt. Lukija on hieno romaani. Uskoltaisiko vielä vetää tällaisen vertauskuvatulkinnan, että lukutaidottomuus on myös yhteiskunnallista lukutaidottomuutta, silloin natsiaikoihin kuin myös nykyisin medialukutaidottomuus käynnissä olevista valta- ja hallitsemisteksteistä. hui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jätän elokuvan suosiolla väliin ja pidän nämä kirjasta saamani mielikuvat, jotka ovat hyvin visuaalisia nekin.

      Tuo yhteiskunnallinen lukutaidottomuus on mielenkiintoinen ajatus. Jokunen kuukausi sitten luin Hitlerin raivottaret ja sen perusteella en ehkä menisi tuota rinnastusta tekemään. Tavallaan ehkä niin, että natsi-Saksassa ei ollut mahdollista ns. lukea yhteiskuntaa. Tuossa kirjassa tuli hyvin esiin se, että monet naiset luulivat tekevänsä ihan tavallisia valintoja, mutta kyse olikin jostain muuta olipa sitten kyse sairaanhoitajista tai konekirjoittajista, enkä tällä tarkoita puolustella ko. valintoja ollenkaan.

      Medialukutaito on asia, josta paasaan usein kotona. Aina pitää miettiä, että kun jonkun asian sanoo tietävänsä, niin pitää myös osata sanoa, että mistä tietää tietävänsä tai edes, että mihin tämän tietonsa perustaa. Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Bernhard Schlink on jokin kummajainen minulle juuri nyt. Olen nähnyt elokuvan ja lukenut kirjan. Omistin ensin kirjan pokkarina ja löysin sen tilalle kirjan kovakantisena. Pokkarin kansi oli muistaakseni leffakansi. Sidotun kansi on mitätön. Schlink ei tehnyt minuun kummempaa vaikutusta Lukijalla.

    Viime viikkoina olen löytänyt lisää tämän kirjailijan kirjoja. Noukin itselleni kirjat Viikonloppu ja Neuvoton sukupolvi. Ihmettelin lisää Viikonlopun kanssa. Kirja on vuodelta 2010 ja ilmestynyt Aikamme kertojissa, tässä uudessa asussa. Ja yritän sanoa, että tuo Viikonloppu herätti mielenkiintoni, sillä tuo kirjasarja on ollut aina mielenkiintoinen. Huimia kirjoja. Jossain vaiheessa luen hankintani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsos vaan, yksi mielenkiintoinen sattuma taas sinun kanssasi Ulla, kun sinulla on menossa Schlink-kummajaisuus kausi. En tiedä noista hänen muista teoksistaan mitään, mutta pidän mahdollisena, että tutustun niihinkin. Pitääkin tutkia tuota Aikamme kertojia-sarjaa. Kiitos kommentista.

      Poista
    2. En vaikuttunut tuosta kirjasta, en pitänyt elokuvasta. Kate Winslet ei ole todellakaan suosikkini. Hän kiusasi minua aivan tarpeeksi tässä leffassa Divergent – Outolintu. Nuo kaksi kirjaa aiheutti kuitenkin sen, että minun on arvioitava kirjailija uudelleen. Etenkin tuo Aikamme kertojissa julkaistu. Se on tae jostakin. Onhan tuossa sarjassa myös Botho Straussin Omistus.

      Poista
    3. Minulla ei ole mitään erityistä mielipidettä Kate Winsletistä, mutta en kuitenkaan ihan ensimmäisenä juuri häntä tuohon rooliin laittaisi. Ymmärsinkö oikein, että et pitänyt Lukijasta, mutta kaksi Schlinkin muuta teosta sai aikaan sen, että arvioit Schlinkin uudelleen? Minusta Lukijassa ainakin - ihan kielenkin tasolla paikoin - näkyy Schlinkin juristitausta. Onkohan se näkyvissä hänen muissakin teoksissaan?

      Poista
  4. Lukija vavahdutti silloin joskus, kun luin sen melko tuoreeltaan. Palautit sen tunnelman hienosti mieleen.

    Kuvittelemisen mahdottomuudesta huolimatta täytyy yrittää kuvitella. Ihmiskunnan muisti on ainut toivomme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina. Olen samaa mieltä, että muistimme on toivomme ja huolissani siitä, että muistimme on niin kehno.

      Aloin lukea juuri Imre Kerteziä ja hän kirjoittaa mm. tuosta kuvittelemisesta. Kirjoitin epätarkasti ja yritän nyt sitä avata. Tarkoitin, että kuvitellaan henkilö, joka on ollut keskitysleirillä ja sitten sanomme hänelle: tiedän, miltä sinusta tuntuu. Minä kun ajattelen, että emme mitenkään pysty tietämään sitä kokemuksellista puolta, jonka tuo ihminen on käynyt läpi. Ajattelen siis enempi niin, että olisi loukkaavaa tuota toista kohtaan väittää tietävänsä. Kertesz kirjoittaa myös siitä, miten omiinkaan elämänkokemuksiin ei pysty enää myöhemmin pääsemään sisään sellaisina kuin ne ovat niiden kokemusten hetkellä olleet.

      Jos ajatellaan vaikka vertaistukea niin sehän perustuu juuri siihen, että porukalla on keskenään samanlaisia kokemuksia, joita he jakavat oli kyseessä sitten vaikka alkoholismi, syöpä tai avioero. On tutkittu, että vertaistuki on erittäin tehokas tukimuoto juuri sen takia, että ihmisillä on se yhteinen sama kokemus siellä pohjalla. Voi kuvitella, mutta en usko, että kuvittelun avulla siihen itse kokemukseen voi varsinaisesti päästä.

      En tiedä, selvensikö tuo nyt yhtään, mitä yritän sanoa? Kiitos kommentista.

      Poista
  5. Sain joululahjaksi Lukijan suomennosvuonna. Muistan ahdistavan tunnelman. Minulla oli lukemisen ja elokuvan välillä niin pitkä aika, että en oikeastaan tullut niitä verranneeksi. Elokuva oli minusta aika onnistunut kuitenkin. - Sukkahousut sukan sijaan olisivat mitä ilmeisimmin anakronismi tässä tarinassa, ne keksittiin vasta 60-luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun otit sukkahousut esiin. Juu ei niitä tuolloin ollut. Selitän nyt itseäni: tarkoitin, että riippumatta siitä onko sukkahousut keksitty vai ei, ne eivät voisi koskaan toimia siinä funktiossa kuin sukka tässä Lukijassa. Eivät siis myöskään nykymaailmassa. Kiitos kommentista.

      Poista
  6. Kirjoitat hienosti tästä tärkeästä kirjasta. Luin sen saksaksi ennen kuin sitä oli suomennettu ja ennen kuin elokuvasta oli tietoakaan (elokuvaa en aio katsoa). Kirja oli vavahduttava kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liityn Margit sun jengiin, en aio katsoa elokuvaa minäkään. Minulle Kate Winslet ei kyllä mitenkään toimisi, eikä se ole hänen vikansa. Päässäni on vahva kuva Hannasta, eikä sitä paikkaa pysty kukaan näyttelijä ottamaan. Kiitos kommentista.

      Poista
  7. Omppu, hyvin harvoin minulle tulee vastaan krijoja, joissa elokuva ylittää siitä tehdyn kirjan. Schlinkin Lukija on tällainen poikkeus. Ja pohjustus on, että pidän kovasti Sclinkin tylistä, mutta tässä kirjassa loistava ohjaus ja kaikken ylittävät roolityöt, ohittavat kaiken muun. Kate Winslet ja Ralph Fiennes, tekevät tarinasta elävän ja tietysti nuori miesnäyttelijä, jonka nimeä en tähän hätään muista. Rrrrkastan tätä elokuvaa!!! Ei mitään sukkahousuja! Mitään niin epäeroottista ei ole ikinä edes keksitt, vaikka joku epäeroottinen sekin on tenyt.. Lue Graham Greenin Jutun loppu ja sitten katsot siitä tehdyn elokuvan, pääosassa Julianne Moore ja Ralph Fiennes, se kävely ylös rappuja mies peräsäs, mies hivelee naisen säärtä...on pakko tajuta, että jossain vaiheessa käsi EI VOI KOHDATA muuta kuin paljaan reiden!

    Minä olen liian hyvä kuvittelemaan ja siksi ei Auschwitziä, vain Krakovan juutalaiskauopunginosa, jonne pallaamme.

    Schlink on loistava kirjailija ja koska saksa on tuleva toinen kielemme, sitäkin enemmän. Elin kerran maassa, jonka nimi oli Saksan kirjallisuus ja taidan nyt tehdä paluuta sinne. Tämänkin pitkän iltapäivän ruokapöytäkeskustelu sivusi Saksaa ja saksan kieltä...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en ollenkaan tunne houkutusta nähdä Lukijaa elokuvana. Henkilöhahmot eläköön päässäni sellaisina kuin ovat. Jutun lopun olen lukenut, mutta siitä on aivan hirveästi aikaa. En muista siitä mitään. Jos katsoisin elokuvana, ei olisi vertailukohtaa.

      Tuosta kuvittelusta. Lainaan edellä kirjoittamaani kommenttia:

      Aloin lukea juuri Imre Kerteziä ja hän kirjoittaa mm. tuosta kuvittelemisesta. Kirjoitin epätarkasti ja yritän nyt sitä avata. Tarkoitin, että kuvitellaan henkilö, joka on ollut keskitysleirillä ja sitten sanomme hänelle: tiedän, miltä sinusta tuntuu. Minä kun ajattelen, että emme mitenkään pysty tietämään sitä kokemuksellista puolta, jonka tuo ihminen on käynyt läpi. Ajattelen siis enempi niin, että olisi loukkaavaa tuota toista kohtaan väittää tietävänsä. Kertesz kirjoittaa myös siitä, miten omiinkaan elämänkokemuksiin ei pysty enää myöhemmin pääsemään sisään sellaisina kuin ne ovat niiden kokemusten hetkellä olleet.

      Jos ajatellaan vaikka vertaistukea niin sehän perustuu juuri siihen, että porukalla on keskenään samanlaisia kokemuksia, joita he jakavat oli kyseessä sitten vaikka alkoholismi, syöpä tai avioero. On tutkittu, että vertaistuki on erittäin tehokas tukimuoto juuri sen takia, että ihmisillä on se yhteinen sama kokemus siellä pohjalla. Voi kuvitella, mutta en usko, että kuvittelun avulla siihen itse kokemukseen voi varsinaisesti päästä.

      Minä käyn vaan kylässä Saksan kirjallisuudessa, hienoa, jos se sinulle voi olla kotimaa. Kiitos kommentista.

      Poista
    2. Emme me voi AIDOSTI kuvitella, mitä he kokivat; mutta erityisherkkänä en aio altistaa tiseäni sille, mikä voisi olla liikaa. Palaan Krakovaan ja myös sinne juutaliselle hautausmaalle, mutta keskitysleirit kone vain kirjoissa.

      Ihmiset löytävät vertaistukea yllättävistäkin kirjoista. Minulla on erittäin luettu tohtori Ann heberleinin kirja En halua kuolla, en vain jaksa elää. Ehkä se antaa tukea, sillä Ann elää vieläkin, vaikka on kauan muuta aikonutkin.

      Pidn paljon Schlinkin Viikonlopusta, mutta en muista siitä lukeneeni paljoakaan muita kehuja. Vain tulee mieleeni, että joku toimittaj/kirjailija, nainen, ehkä Tuula-Liisa Varis, siitä piti kuten minä. Minusta myös Saksan terrosmin vuodet ovat kiinnostavat.

      En aio tyytyä vain yhteen kotimaahan, mutta muistelen noita vuosia joskus kaiholla. Meillä nyt on vain vvistunut tuo saksan kielen into, joten katsotaan...

      Melkein aina kirja voittaa siitä tehdyn elokuvan, mutta muistan aina muutaman poikkeuksen.

      <3

      Poista
    3. Jep. Lähdin tuota kuvittelis- ja ymmärtämisasiaa selventämään, koska olen hirveän kyllästynyt siihen, kun A sanoo B:lle, mutta ethän sinä noin voi ajatella/eihän tuollaisesta voi loukkantua tai sitten juuri esim. "tiedän, miltä sinusta tuntuu." Harvoin tiedämme, emmekä voi myöskään tuntea toisen puolesta, emmekä olettaa, että muiden pitäisi jossain tietyssä tilanteessa tunte niin kuin me.

      En ole itsekään käynyt missään keskitysleirillä, enkä tiedä, tulenko käymäänkään. En kyllä yhtään ihmettele, että sinulla tuo Heberleinin kirjaan liittyvä teksti on hyvin luettu. Monet meistä etsivät jotain, jonka avulla jaksaa. Toivottavasti he sinun kirjoituksesi kautta ja Heberleinin teoksen kautta löytävät jotakin lohdullista ja voimaannuttavaa.

      Schlinkin muista kirjoista kuin Lukijasta en tiedä mitään. Nuo terrorismin vuodet minuakin kiinnostaa (erityisesti Ulrike Meinhof) ja vanhemmalta ajalta myös Rosa Luxemburg. Kun kirjasta tehdään elokuva, niin ongelma on minusta usein se, että niitä väkisinkin tulee verranneeksi toisistaan, vaikka varmaankin olisi parempi ajatella kumpaakin itsenäisenä taideteoksena.

      Poista
    4. Aloin kovasti mietitä, että olenko ilmaissut itseäni taas jotenkin oudosti, kun on vähän lukupaineita,. Enkä ole onneksi ainoa;) Istuin tänään sohvannurkkan klo 11 ja nyt sain kirjan ajastettua eli tällainen duunipäivä. Selkä paskana ja aion nukkua ensi yön lihasrelaxantin avulla. Katsoin vain väliin DA:n. Mutta kirja oli kiinnostava ja tieto, Tieotokrijat luen päivisin.

      No just Baader-Meinhofiin tuo Schlinkin Viikonloppu liittyyy. Sitten Bölliltä on siitä aika hyvä kirja nimeltään Suojaverkko.

      (Huomasin Katjalla, että olet lukenut Marilyn Frenchin Naistenhuoneen. Se on edelleen kirjastossani ja on aina in ja hot ja must. Suosittelin myös Katjalle:)

      Poista
    5. En Leena tarkoittanut ollenkaan, että olisit sanonut jotenkin huonosti. Laajensin vaan tuota tematiikkaa vähän ihan siltä pohjalta, että minusta nykyisin on aika yleistä ns. ajatella ja tuntea toisen puolesta muka-asiantuntijana. Se aiheuttaa minussa allergiaa ja yritän, että en itse tekisi vastaavaa.

      Jaahas. Pitää varmaan tutustus Schlinkin Viikonloppuun joskus ja myös tuohon Böllin Suojaverkkoon. Minulla on Liken julkaisema tietokirja "Theres - Ulrike Meinhof", mutta en ole sitä vielä lukenut.

      Kyllä vaan Naistenhuone oli aikanaan kova juttu. Tosin jos minulta kysytään, niin henk.koht. olen sitä mieltä, että vielä parempi on samaan aihepiiriin liittyvä pienemmälle huomiolle jäänyt Marge Piercyn teos "Small changes", jota vaan ei taida valitettavasti olla suomennettu. Tässä yhteydessä pitäisi varmaan mainita myös Erica Jongin v. 1973 ilmestynyt "Lennä, uneksi" - tietyllä tapaa aikansa teos, mutta varsin vahva sekin ja aikanaan räväkkä pläjäytys.

      Poista
  8. Hienosti tosiaan palautat Lukijan tunnelmaa mieleen. Kirjan kansi on upea.

    VastaaPoista
  9. Kauhistus! Lukiessani arviota kuulosti niin hirmu tutulta, etta ihmettelin mista on kyse. Sitten tajusin, etta olen nahnyt leffan, joka ei kylla minuun tehnyt kovin kummoista vaikutusta, enka edes muista miksi... Kirja kylla kuulostaa hirmuisen mielenkiintoista, juuri tuo moraalipainiskelu ja aistikkuus! Alkoi kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin myos ajatella arkkikuvia. Ja kuinka itselleni erityisesti tuoksut ovat sellaisia, jotka tuovat hirmu tarkasti menneita tapahtumia, tunteuta ja tilanteita mieleen.

      Poista
    2. Tuoksut, kyllä. Niiden edessä on aivan puolustuskyvytön. Ne hyökkäävät aivan ennalta arvaamatta ja sitä vaan putoaa johonkin menneisyyteen ja ihmiseen. Se on aika hurjaa. Onhan sitä kaikenlaisia teorioita siitäkin, mikä merkitys tuoksulla on rakastumisessa ja siinä, kuka vetää puoleensa ja kuka ei.

      Lukijasta löytyy kyllä aistikkuutta ja monenlaista muutakin kiinnostavaa. Suosittelen. Ei ole edes paksu, mutta henkisesti painava kylläkin. Kiitos kommentista.

      Poista
  10. Voi, en ole lukenut kirjaa, olen nähnyt vain elokuvan. Minusta elokuvakin oli hieno, joten haluaisin kyllä lukea myös kirjan - uskoisin, että se antaa vielä enemmän. Ja arkkikuvia, todella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään tiedä, miten uskollinen elokuva on kirjalle. En silti usko, että siinä tulee ne asiat samalla tapaa esiin kun lukiessa, jolloin mieli jatkaa omia kuvittelujaan pitkin omia polkujaan ja luo itse kuvia. Kiitos kommentista ja terkkuja kamariin!

      Poista
    2. Elokuva on uskollisempi kirjalle kuin itse kirja! Fiennes ja Winslet ovat petoja herättämään kuolleetkin henkiin. Kirja oli minulle liian helppo ja ennalta-arvattava, mutta elokuvassa kuin kaiken vahvemmin. kerrankin näin päin.

      Poista
    3. On tietysti se yksi juttu, joka oli varsin ennalta-arvattava, mutta tosin se oli arvattava lukijalle, ei Michaelille. Näen tästä teoksesta tiettyjä kohtauksia päässäni. Sen sijaan minusta se, mikä nostaa tämän teoksen niin korkealla loppujen lopuksi, tapahtuu teoksen jälkimmäisessä osassa, jossa on Michaelin moraalisia pohdintoja ja niiden vuoksi epäröin elokuvaa, koska ihmisen pään sisäisen siirtäminen valkokankaalle harvoin onnistuu. Jälkipuolella minulla tuli mieleen myös McEwan, erityisesti tuo hänen uusimpansa.

      Oletko muuten Leena lukenut ruotsalasita Unni Drouggea? Drouggellahan on mm. teos Hella H:n tunnustukset, jossa vanhempi nainen rakastuu hyvin nuoreen poikaan. On mielenkiintoista, miten erilaiselta tarina vaikuttaa, kun Drouggella sitä katsotaan tuon naisen näkökulmasta, Schlinkillä taas pojan. Erinomaisen hieno on myös Drouggen "Penetraatio" ja sitten olen lukenut myös "Pahuudella on rakkauden kasvot", jossa Drougge laittaa itsensä peliin tavalla, joka saa lukijan kiemurtelemaan. Drougge varmasti iskisi feministiin sinussa.

      Poista