tiistai 9. elokuuta 2016

Robert Coover: Pinokkio Venetsiassa

Tuli luetuksi totaalisen hulvaton kirja. 

Robert Cooverin romaanin Pinokkio Venetsiassa jälkeen juuri mikään kirjallisuudessa ei enää voi tuntua yllättävältä. Kyse on niin poskettomasta teoksesta, että se ottelee kreikkalaisroomalaista painiaan ihan omassa sarjassaan.

Amerikkalainen Robert Coover (s. 1932) oli minulle uusi tuttavuus. Olen jostakin syystä onnistunut tallomaan kirjallisia polkuja niin, että hän ei ole tullut aiemmin vastaan, vaikka jo vuonna 1966 Cooverin esikoisteos The Origin of the Brunits voitti William Faulkner -palkinnon. Teoksen suomentanut Heikki Karjalainen ja hänen Moebius-kustantamonsa on tehnyt varsinaisen kulttuuriteon kääntäessään ja kustantaessaan tämän teoksen suomeksi. 

Huraa! Huraa! Huraa!

Näin villin, epäkaupallisen, mihinkään kirjalliseen muottiin asettumattoman teoksen on vaikea kuvitella nykypäivänä mahtuvan monenkaan kustantamon julkaisuohjelmaan. Pinokkio Venetsiassa ei ole kirjallinen listahitti, eikä siitä tulla kirjoittamaan blogistaniassa näppäimistöt sauhuten. Sen sijaan koomisen groteskiksi kulttikirjaksi siitä on huomattavan paljon.

Kirjallinen maasto

Heikki Karjalainen toteaa teoksen jälkisanoissa, että Coover mainitaan usein samassa yhteydessä kuin John Barth ja Thomas Pynchon. Jos edellä mainittujen kirjailijoiden tuotantoa edes yhtään tuntee, saa jo jonkinlaisen käsityksen siitä, minkä tyyppinen kirjailija Coover on. Tosin hän on edellisiä vieläkin kokeellisempi ja "hankalampi" tapaus. Erittäin tutustumisen arvoinen kirjailija kaikille niille, joita kiinnostaa ns. postmoderni kirjallisuus.

Karjalainen mainitsee, että Pinokkio Venetsiassa pohjautuu Carlo Collodin kirjoittamaan Pinokkio-tarinaan sekä Thomas Mannin novelliin Kuolema Venetsiassa. Pinokkion tarinaa en itse tunne kuin päällisin puolin ja Mannin romaanin lukemisesta on niin kauan aikaa, että siitä ei ollut mitään hyötyä Cooverin romaania lukiessani. Tämän vuoksi menetin paljon sellaista, jota edellä mainittujen teosten tuntemus olisi avannut. Erinäisiä viittauksia suunnilleen kaikkiin mahdollisiin suuntiin löytyy muutoinkin romaanista runsaasti ja tässä mielessä se onkin varsinainen viittausten bongauksen runsaudensarvi. 

Nukke - aasi - ihminen


Teoksen alussa iäkäs, laajan kirjallisen tuotannon omaava, kaksi Nobelin palkintoa voittanut professori Pinokkio saapuu Venetsiaan viimeistelläkseen viimeisen kirjallisen teoksensa, Mamman, viimeisen luvun.  Ei mene kuin Strömsössä. Tuskin on Pinokkio Venetsiaan saapunut, kun hänen Mammansa varastetaan. 

Pinokkio Venetsiassa on niin kaukana realismista kuin mahdollista. Se ei kuitenkaan ole fantasia, vaan muistuttaa enemmänkin ilkikurista satua, jonka kieli on usein paitsi sukuelinkuvastollisesti superoriginellia, myös niin alapääräävitöntä ylipäätään, että monelle sivulle pitäisi lätkäistä K18 -merkintä. Cooverin romaanille tyypillisiä ovat erinäiset muodonmuutokset ja rajojen hälvenemiset. Pinokkio oli kerran pitkänenäinen nukke, josta tuli aasi, josta tuli emeritusprofessori. Tämä on yksi kehityssuunta pelkistetyssä muodossa ja se mikä menee yhteen suuntaan voi mennä myös toiseen suuntaan niin Pinokkion kuin muidenkin henkilöhahmojen osalta. Elämää ja kuolemaa teoksessa on paljon, eikä ensin mainittu ollenkaan aina pääty jälkimmäiseen. Häilyviä ovat myös eläinten ja ihmisten väliset rajat.

Ymmärtäminen on yliarvostettua


Viime vuotisilla Helsingin kirjamessuilla venäläinen kirjailija Mihail Sishkin totesi, että ymmärtäminen ei ole kirjallisuudesta nauttimisen edellytys (tai niin ainakin häntä tulkitsin). Tähän lohdulliseen ajatukseen turvasin lukiessani Cooverin romaania, sillä sen seurassa minun ymmärryksen rajani olivat jatkuvasti koetuksella ja enimmäkseen olin ihan pihalla. Ensimmäiset parisataa sivua nautin kielellisestä hulluttelusta ja tapahtumallisista temmonvaihteluista, joissa ei ollut minulle useimmiten hyvässä mielessä sen enempää häntää kuin hännänpäätäkään. Karnevalismi, kirkon kritisointi ja Pinokkio juoksivat pururataa pääni sisällä ja tiesin, että miten kovasti sitten yrittäisinkin en saisi niitä kiinni.

Luin Cooverin romaanin sisulla loppuun, vaikka viimeiset parisataa sivua olivatkin aikamoista tuskaa. Teoksen viimeisillä sivuilla siirryttiin yllätyksekseni ihan eri tarinaan, mutta siinä vaiheessa olin jo niin näännyksissä, että en jaksanut alkaa pohtia, mikä tämän tarinan ja sitä edeltävän tarinan välinen yhteys oli vai oliko sitä.

Heikki Karjalainen on tehnyt hurjan työn tämän romaanin suomentamiseksi ja teos on lisäksi varustettu erinomaisella italia-suomi -sanastolla, joka olikin tarpeen, sillä erinäisiä italiankielisiä huudahduksia ja muita lausahduksia teoksessa on kosolti. 

Lopputulema: Pinokkio Venetsiassa vei minua ainakin 6-0. Joka tapauksessa on aivan mahtavaa, että tämä romaani on nyt myös suomalaisten lukijoiden tarjolla. Siitä tulee sellainen olo, että Suomi on tämän suomennoksen myötä vähän vahvemmin kiinni maailmankirjallisuuden liepeissä. Iloitsen myös siitä, että selvisin urakastani ja luulen, että joku toinen Cooverin teos voisi olla minulle Pinokkiota otollisempaa luettavaa. En nyt kuitenkaan ihan hetikohta aio lukea lisää Cooveria, sillä olo on kuin 50 kilometrin kävelijällä joka vastoin odotuksiaan on päässyt maaliin ja nestetiputukseen. Nyt on tuuletusten paikka!


Robert Coover: Pinokkio Venetsiassa (2016)
559 sivua
Englanninkielinen alkuteos: Pinocchio in Venice (1991)
Suomentanut Heikki Karjalainen
Kustantaja: Moebius



12 kommenttia:

  1. :DD Odotas vähän, kohta tiputus palauttaa sut normaalitilaan :) No olipa tapaus kun s i n u a vei 6 - 0. Mistä ihmeestä bongaatkin aina nämä erikoiset & oudot kirjasi? Ei, en aio lukea. Pinokkio veisi minua varmaan 100 - 0. Mutta tekstisi oli taas hulvaton & ilo lukea. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta jos törmäät tähän Pinokkioon jossain, niin lukaise muutama sivu. Tätä kirjaa on aika lailla mahdotonta kuvata. Tosiaankin 6-0 tai 1000-0, oma osuus on se nolla joka tapauksessa. Kyllä sitä ihminen pystyy hurjiin kirjallisiin suorituksiin. Kiitos Riitta.

      Poista
  2. Tämä on mun lukukistallani, mutta kun tämähän vasta ilmestyi suomeksi tämän vuoden aikana ja mä olen niin hidas tarttumaan uutuuksiin...

    Tämä sun hieno kirjoitus lisäsi lukinnostusta kirjaa kohtaan. Ja kovin lohdullista tietää, ettet säkään tunne kovin syvätahoisesti Pinokkion tarinaa. Viime aikoina se on tupsahtanut esille useammassakin yhteydessä ja mä olen kokenut olevani ihan sivistymätön moukka.;)

    6-0 tai ei, toisin kuin riitta niin kyllä, kyllä aion lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä pitää. Kyllä aina kannattaa itseään haastaa. Tosin vaikka osaisin Pinokkion tarinan ulkoa, en ole kovin varma, että tätä romaania siltikään ymmärtäisin. Tosin en ole kyllä varma siitäkään, että onko tämä ensisijaisesti tarkoitettu ymmärrettäväksi. On muuten aikamoinen mötikkä kirjaksi. Tämän jälkeen useimmat kirjat tuntuu fyysisestikin kevyiltä. Raportoithan sitten, mitkä oli fiilikset.

      PS. Se nyt vähän harmittaa, että luulen, että tosiaankin joku muu Cooverin teos olisi ainakin mulle otollisempi. Kenties joudun pelaamaan hänen kanssaan vielä toisen erän tuonnempana.

      Poista
  3. Lainasin tämän jopa kotiin, mutta järkyttävän isot rivivälit tekivät lukemisen erittäin hankalaksi. Eikä sekään kauheasti innostanut, että lauseet näyttivät olevan sivun mittaisia. Jätän Pinokkion siis suosiolla kaltaisillesi rohkeille ja kokeileville yksilöille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jassu, mulla taas nuo isot rivivälit oli suunnaton helpotus ja toivat ilmaa lukemiseen, joka noin muutoin oli aika sankka projekti. En tiedä rohkeudestani, mutta tykkään kyllä lukea kaikenlaista kokeelliseen kallellaan olevaa, vaikka en sitten lukemaani niin ymmärtäisikikään. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  4. Hyvä, että pääsit maaliin asti. Tykkään lyhyemmistä lauseista, sillä jos ne ovat pitkiä unohdan mitä niissä sanotaan ja alan laskea rivejä. Omituinen lukupää. Mutta onnittelut hienosta suorituksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. Välillä on ihan hyvä kokeilla hieman extremeä luettavaa. :D

      Poista
  5. Tämä alkoi kiinnostaa kovasti, kiitos että toit teoksen blogiisi, Omppu!

    Tuo kirjallisuuden ymmärtäminen on jännä juttu - tai siis se, kuinka oma pää alkaa tuottaa jotakin sellaista, minkä itse tajuaa ymmärtämiseksi, vaikka kirjailija on ehkä tarkoittanutkin jotain ihan muuta. Tuokin lienee yksi kirjallisuuden upeista piirteistä: luettu on ikään kuin tulkintavapaata 'riistaa', kirja syntyy jokaisen lukukokemuksen myötä uudessa kontekstissä. Ja kyllä; pelkkä upeassa tekstissä köllöttely on nautinnollista sekin!

    Huomasin, että olet kirjoittanut jo Kalamiehistä. Palaan juttuusi myöhemmin, koska kirja on tulossa mulle vasta nyt lukuun ja haluan pitää lukukokemuksen neitseellisenä.

    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, tuo ymmärtäminen on jännä juttu. Eihän silloinkaan, kun kokee ymmärtävänsä ole mitään takuita siitä, että ns. oikeasti mitään ymmärtää tai että ymmärtää oikein, mitä se sitten onkin. Itse en ole oikeastaan juuri lainkaan kiinnostunut etsimään kirjoista mitään totuuksia tai ymmärtämään niitä niin kuin ehkä tekijä on tarkoittanut. Tämä Pinokkio kyllä haastaa näitä ymmärtämisjuttuja. Haluaisinpa kuulla tästä puhuvan/kirjoittavan jonkun, joka on tämän ymmärtänyt. Se kyllä vaatisi melkoista panostusta, suurin piirtein ainakin koko länsimaisen historian tuntemusta ja sitten tietysti nuo mainitut teokset. Mutta tosiaan voi tätä lukea vähän kevyemminkin.

      Tulikin mieleeni, että mitenkäs oli sen Bolanon kanssa? Innostuitko missään vaiheessa 2666-kirjasta? Ja anteeksi kun en nyt muista. Kiitoksia paljon ja hyvää viikonloppua. Meillä sataa ja on synkkää. Oiva lukusää!

      Poista
  6. Bolanon 2666 on mulla lukulaitteella, englanninkielisenä versiona. Aina on pitänyt se aloittaa. Hankin sen sähkökirjana siksi, että välttyisin tiiliskiven kanniskelulta. Harmi vain, ettei Sammakko ole innostunut siirtämään kirjojaan e-formaattiin. Eli kyllä, 2666 on tulossa lukuun - joskus. Taidan ekaks lukea kuitenkin Jääkentän suomennoksen, päääsisin sillä Bolanon makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se olikin. Nyt muistankin. Haluaisin itsekin lukea Bolanoa lisää, mutta tämä 2666 on kyllä aivan erityinen ja kun se vielä on Patti Smithin ehdoton lempikirja, niin toivon, että jonain päivänä se koristaisi myös kirjahyllyäni.

      Poista