torstai 17. marraskuuta 2016

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan

Tyhjä takki Riku Korhosen romaanin kansikuvassa on oiva kiteytys tästä teoksesta. Kyllä elämä on ahdasta ja erityisen ahdasta se on, kun nainen ja mies asuttaa instituutiota nimeltä avioliitto. Siinä tyhjenee takki jos toinenkin ja vilu käy sieluun pohjamutiin asti. 

Syystä tai toisesta kanteen on haluttu nostaa seuraava sitaatti Korhosen romaanista: Kun miehet alkavat elvyttää vanhoja myyttejä, naisten on paras valmistautua uusiin kyyneliin." Ennen kuin alan lukea mietin, että pitäisikö kipaista Siwasta paketti nenäliinoja vai pyyhkisinkö paljain käsin? Sitaatti on ärsyttävä, koska siinä tehdään niin selkeä jako miehiin ja naisiin, eikä siinä vielä kaikki. Miehet ovat niitä, jotka elvyttävät myyttejä. Naisten osana on pudotella kyyneleitä. En innostu yhtään siitä, että miehistä ja naisista puhutaan kuin lajeista, joilla on ikuiset lajityypilliset piirteet. No, on tuossa sitaatissa kyllä myös huumoria. Sen luonteen mustuus selviää tosin vasta, kun on lukenut Korhosen romaanin loppuun. 

Tunnen kiusausta kutsua Emme enää usko pahaan -romaania äijäkirjallisuudeksi. Luultavasti tämän termin käyttö ei kuitenkaan ole suotavaa, koska äijäkirjallisuus sanana saattaa herättää ajatuksen kankeasta ja jäykistyneestä, enkä nyt puhu seisokista. Itse määrittelisin äijäkirjallisuuden mieskokemukselliseksi kirjallisuudeksi, mutta väärinymmärrysten välttämiseksi jätän tämän termin rauhaan ja vuodatan pari kyyneltä. Sorry, en voinut vastustaa, kun siihen suorastaan kehotetaan. 

*

Emme enää usko pahaan on ensimmäinen Korhoselta lukemani teos, joten en osaa ottaa kantaa siihen, miten se asettautuu hänen muuhun tuotantoonsa. Löydän Korhosen tekstistä pilkahduksia Kari Hotakaiselle tyypillisestä huumorista ja aika paljon Tommi Melenderin Kylmän sodan (klik) miehen roolin ahtautta. Yhteys viimeksi mainittuun on erityisen ilmeinen, kun ns. pakollinen kyrpäosasto astuu esiin ja aktivoi Kylmän sodan jättikyrvän. Teos sisältää myös senkaltaista absurdia melskettä, johon olen törmännyt Jari Järvelän kirjoissa (Metro-trilogia (klik) (klik) (klik) sekä Romeo ja Julia (klik).

Korhosen romaanin päähenkilöpariskuntana ovat Eero ja Aino, enkä voi olla kiinnittämättä huomiota heidän perisuomalaisiin nimiinsä. Eero, joka pyörittää paintball-bisnestä on nykyajan veljes ja Aino puolestaan on kalevalaisen hukuttautumisen sijaan valinnut sosiaali- ja terveysalan. Avioliitto on kriisissä tottakai, kuinkas muutenkaan. Ainolla on tarjota diagnoosi jos toinenkin Eeron päänmenoksi ja kukas nyt sellaisesta tykkäisi. Vihreää valoa vilkutetaan ajatukselle, että kaikki olisi kyllä paremmin, jos Eero ja Aino harrastaisivat enemmän seksiä. Asiantilan korjatakseen Eero saa päähänsä suunnitelman, jossa ei ole järjen häivää. Vähän niin kuin se kuuluisa paskareissu, josta myöhemmin todetaan, että tulipa tehtyä.

Jos on avioliitto kiristävä nakki kaulan ympärillä, on sitä myös elämä ilman kumppania, kuten Eeron ystävän Larin kohtalo osoittaa. Lari kärsii toistuvista väkivaltafantasioista ja ennen pitää aiemmin vaivoin hillitty muuttuu teoksi. Ei ole hyvä yksin, eikä kaksin. Katajaisen kansan elämä on solmussa jos toisessakin.

*

Emme enää usko pahaan on tragikomedia, joka myllertää miesaktivismin, syrjäytymisen ja yleisen huono-osaisuuden kautta. Korhosen kerronnassa on kiinnostavaa, että hän kelaa tapahtumia taaksepäin eri ihmisten näkökulmista. Sankaruuden suomut putoilevat, jos kohta kovin vahvasti ovat miehen pinnassa kiinni olleetkaan. Elämä osoittautuu umpikujaiseksi lajiksi, joka ei hevin aukene, eikä varsinkaan väkivallan avulla. 

Kielellisesti Korhosen romaani on notkea ja hänen ilmaisunsa vahvaa ja oivallusrikasta. Niille, jotka eivät vielä koe parisuhdekammoa Emme enää usko pahaan on oiva mahdollisuus hankkia sellainen. Jos taas tilanne on sama kuin Eerolla ja Ainolla, voi aina lohduttautua sillä, että eipä sitä muillakaan menee yhtään itseä paremmin.



Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan
392 sivua
Kustantaja: WSOY




22 kommenttia:

  1. En tiedä menikö nyt miten oikein tämä tunnetila, mutta mua nauratti melkein koko ajan kun kirjoitustasi luin :D Ei tullut yhtään kyyneltä :D Ainolla olis ehkä mullekin diagnoosi? Voi kyllä olla, että mulle riittävät nyt ihan muut Ainot. Ja Eerot. Kiitos, teki hyvää hekotella. On niin harmittanut, kun lumi sulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos nauratti. Nauru tekee hyvää. Tosin ei tämä ole pelkästään hauska teos, vaan enempi niin kuin ihminen, jonka naurussa on itkua osa. Kiitos Katja ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Tunnetilat koomisesti solmussa täälläkin :DD Ilo pintaan vaikka sielu märkänis, vai miten se nyt oli... Pintaan tuli - kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi "vaikka sielu märkänis" on kyllä mahdottoman hyvä sanonta. Sopii hyvin Korhosen romaanin Eeroon. Yrityksen puutteesta ei häntä ainakaan voi syyttää. Kiitos Riitta ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  3. Loistava kirjoitus Omppu! Jättikyrvän aktivoituminen aiheutti räkänaurun täälläkin. Viittausgenre aktivoisi minua lukemaan tämän kirjan, ja samalla jokin kirjoituksessasi saa minut kovasti epäilemään tämän kirjan olevan minun kirjani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko elämäkään loppujen lopuksi ihmisen paraatilaji?

      En ole tälle kirjalle ihannelukija ollenkaan, mutta kyllä tällä puolensa on ja Korhonen kirjoittaa sujuvan energisesti. Jättikyrpä onkin pitkään loistanut poissaolollaan. Johan sen on aikakin taas astua esiin. Kiitos bleue ja hyvään viikonloppua!

      Poista
  4. Mä myös tirskun täällä "kyrpäosaston aktivoimalle jättikyrvälle" niin, että voisi luulla iästäni tipahtaneen yhtäkkiä puolet pois. :D Pitäisi varmaan lukea Melenderin Kylmä sotakin, on kiinnostellut hieman jo aiemmin... Mutta tästä kirjasta: pidin ehdottomasti, vaikka alussa tosiaan tuo miehen ja keski-ikäisen avioliiton kuvaus meinasi jo tuskastuttaa kliseissään, oli sitten ironista tai ei. Sitten kirja onneksi tempasi mukaansa lujaa. En myöskään vieläkään tajua, miksi kanteen on valittu tuo sitaatti, koska mun mielestä se näin jälkikäteen kokonaisuutta katsoessa antaa siitä väärän kuvan ja saattoi jopa viivästyttää omaa kirjaan tarttumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tiettyjä asioita, joille ei ole koskaan liian vanha nauramaan. Melenderin Kylmä sota oli mulle ihan hirmun inspiroiva kirja, vaikka koinkin olevani sen suhteen melko lailla ulkopuolinen.

      Mulla oli muuten Korhosen kanssa niin, että alku meni tosi sutjakasti, mutta sitten meno vähän ryytyi. Jäin miettimään myös, että onko ironia tässä romaanissa jonkunlainen suoja, jonka takaa Korhosen ihmislapsen tuskaa tuo esiin. Kiitos Tuomas ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Olen lukenut Korhosia tämän elämäni tarpeiksi (peräti kolme), enkä taida enempään taipua - sen verran äijämäiseltä osastolta tämä kuulostaa, eikä siis eroa edellisistä. (Esikoinen oli mielestäni paras.) Lupaan kyllä lukea, jos Finlandia paukahtaa. :D
    Kiitos valaisevasta arviosta, Omppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalta osalta saattaa hyvinkin jäädä Korhosen lukeminen tähän yhteen. Yritin nyt olla avarakatseinen ihminen ja neutraali ja ennakkoluuloton, mutta ei tämä ole ns. minun juttuni kuitenkaan. En varmaan olisi lukenut, jos ei olisi F-ehdokkaana. Sujuvasti Korhonen kyllä kirjoittaa ja kyllä välillä nauratti ihan oikeastikin, jos myös suruttikin ihmisen puolesta. Kiitos paljon kommentista!

      Poista
  6. Jaa, pitäisikö tämä nyt siis lukea? En ole itsekään lukenut mitään Korhoselta, vaikka esim. Lääkkäriromaani onkin jo vuosia kutkutellut. Tämä sun tekstisi on yhtä hurmosta, aivan mieletön lukukokemus jo itsessään - kiitos seisokeista ja jättikyrvistä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on siitä harvinainen bloggaus, että olen kirjoittanut sen alusta loppuun melko lailla yhdeltä istumalta ja mitä nyt sattui mieleen tulemaan. Korhosen maailma on mulle henk.koht. aika vieras, enkä voi sanoa tunteneeni oloani tämän parissa erityisen kotoisaksi, mutta onhan se hyvä pureskella muutakin kuin omaa kauraa. Jättikyrvästä en voi ottaa kiitoksia, vaan ne kuuluu Tommi Melenderille.

      Häiritsee nyt kyllä tässä se, että on jonkunlainen naiset - miehet -asetelman paalutus tässä romaanissa tai sitten vaan koen asian niin. Kiitos Maisku!

      Poista
  7. Tulin vaan kertomaan ja listaamaan, että Replikan olin ajatellut lukea jo ennen kuin luin sun postauksen siitä. Tätä vähän mietin, että lukisinko, mutta tän sun postauksen jälkeen ajattelin, että ehkä luen, mutta nyt ei ole sopiva aika "äijäkirjallisuudelle". Alman huutomerkillä aion kyllä lukea, mutta kun en silloin kun se oli saatavilla kerennytkään/halunnutkaan/jotain, ja nyt se meni saamaan sen esikoiskirjapalkinnon ja en ole katsonut, mutta voin kuvitella, että varausjono ona kasvanut huimasti kirjastossa, joten ties milloin sen(kään) luen. Et tälläst vaan, lukemisaikomuksia ja ehkälukemisaikomuksia. Tänään luen Bulgakovia. Hauskaa viikonloppua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muista sitten tulla kertomaan, mitä Replika ja Alma! sinussa herätti. Weselius sanoi niin hienosti siinä palkintopuheessaan: "Tänään minut palkitaan, mutta huomenna aloitan alusta." Tuo lause on ollut mielessä joka päivä, siinä on jotain syvää ja oikealla tavalla nöyrää, josta pidän ihan älyttömästi ja samalla tunnustusta myös muille. Tänään meni näin, mutta huomenna on taas tyhjä paperi edessä ja kaikki on aloitettava alusta.

      Luen jossain vaiheessa Alman! uudestaan. Haluan vielä tutkia, että miksi en siitä innostunut, kun siinä on kaikki ainekset innostua ja Weseliuksen kieli on hivelevän hienoa.

      Kiva kuulla sinusta ja aikomuksistasi ja ehkäaikomuksistasi. Viikonloppuja ja kiitos!

      Poista
  8. Minä pistin tämän varaukseen kun kuulin F-ehdokkuudesta, mutta myönnän, että kiinnostus on aika vähäinen. "Äijäkirjallisuus" uppoaa niin harvoin, jos koskaan. Korhonen kyllä kirjailijana kiinnostaa, mutta en vain ole lukenut. No, katsotaan kuinka käy...

    Sinun tekstisi nauratti kyllä minuakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Äijäkirjallisuus on mun Uusi huumorikirjallisuus :D Mullehan kävi niin, että otin tän kirjastosta pikalainana just ennen F-ehdokkaiden julkistamista, kun pälkähti päähän, että ehkäpä Korhonen on yksi ehdokkaista. En muutoin varmaan olisi lukenut, kun mullakin on äijien seurassa vähän hankalaa, koska tuntuu, että en oikein ymmärrä, missä mennään. On tämä kyllä omassa lajissaan ihan ansiokas.

      Kiitos paljon Katri!

      Poista
  9. Tämä kirja kiinnostaa mua harvinaisen vähän, joten todennäköisyys voittaa F. on suuri. Toivon tosiaan, että palkinto menisi jollekin toiselle. Tietysti tylsää lytätä lukematta, mutta äijämenoa on niin paljon kirjallisuudessa jo valmiiksi, että voin jo etukäteen nähdä, mitä kirja sisällään pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuota sanoisin kyllä, että on tässä kiinnostavia puolia, vaikka olisikin äijäkirjallisuusallerginen. Saapi nähdä, miten käy F-mittelössä. Kohtahan se jo selviää. Kiitos Mari.

      Poista
  10. Näin äijäkirjallisuudesta, mutta toki muustakin tykkäävänä äijänä nauratti tuo sinun arviosi, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reijo. Mukava kuulla, että sait naurut arviostani. :D Äijäkirjallisuus on jänskä laji ja sitä tarvitaan. Tosin en tiedä vakavasti puhuen, mikä kaikki sitä äijäkirjallisuutta on ja onko tuon termin käyttö edes järkevää. Joskus tulee vaan vastustamaton halu mainita kyseinen laji. :D

      Poista
  11. Korhonen on Suomen Houellebeq. Miehen ahdingon lisäksi kirjassa kritisoitiin päihderiippuvaisten hyysäämistä ja pakolaispolitiikkaa.

    Minusta tämä oli kuitenkin hyvä kirja. Jos hyvän määritelmänä pidetään sitä, että kirja tempaisi mukanaan. Minä ainakin luin tätä ahmien, odottaen mitä tuleman pitää. Loppu ei tosin aivan lunastanut odotuksia, mutta olen siihen jo tottunut; lopetus on se vaikein juttu.

    Kirja ei ole pelkkää miesahdinkoa. Ainon tarina työstään päideriippuvaisten asumisyksikössä oli mielenkiintoinen.

    Jos sinulla oli vaikeuksia kirjan kannessa olevan sitaatin kanssa, minun oli vaikea hahmottaa kirjan nimen suhdetta itse kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein pääse ajatuksesta, että tämä oli aikamoinen äijäkirja, joka ei tietenkään tarkoita, etteikö tämä voisi olla hyvää kirjallisuutta - joskaan ei minun lempikirjallisuuttani, koska korostetun miehinen näkökulma häiritsi liiaksi. Ehkä tätä lukiessa olisi pitänyt nauraa enemmän, mutta usein kävi niin, että tuli vastaan ns. huumorin paikka, mutta se ei naurattanut. Onhan se "neidonryöstö" esimerkiksi aika koominen tapahtuma, joskin myös traaginen.

      Mulla tulee tuosta nimestä aina heti miettiessäni sitä mieleen: emme enää usko rahaan. :D Sepäs se oliskin hieno tilanne!

      Poista