Siirry pääsisältöön

Kaarina Valoaalto: Banana Split

Banana Splitin "perusvirityksenä" on "paasaus, jankutus, jaarittelu ja höpötys."

Edellä oleva luonnehdinta ei ole minun näppäimistöltäni, vaan se on lainaus Kaarina Valoaallon teoksen sisäkannesta, jossa on leikkisästi todettu, että kyseisillä ilmaisuilla Valoaallon kokoelmaa on luonnehdittu lehdessä nimeltä Daily Express. Tämä on totta tai sitten ei.

Paasausta, jankutusta, jaarittelua ja höpötystä kutsutaan "kirjoittajan perisynneiksi", joista hän "kutoo karnevaaliasuisen, huppuunsa viritetyn tekstitykityksen." Kuuluuko olla huppuunsa vai pitäisikö olla huippuunsa? En tiedä. Jos kyse on painovirheestä, on se oivallinen. 

Kuten sisännesta löytyvä kuvaus jo vihjaa tuleman pitää riemukasta menoa. Tämä ei tarkoita ollenkaan sitä, etteikö teoksesta löytyisi myös räsymaton synkempiä raitoja. Erityisesti näin on silloin, kun matonkude on peräisin vanhenemisen vaatekappaleista. 



 Runon puhuja vertaa päänsisäistä kaaosta viisisuuntaiseen mielialahäiriöön ja luokittelee itsensä "kaistapääksi." Jokainen kaista on saanut  oman lukunsa kokoelmassa, joka jakautuu viiteen osaa aka kaistaan aka splitiin. Hallitseva tyyli on proosaruno, mutta osassa kokoelmaa runojen sisältä löytyy aforisminomaisia tiivistymiä.

hiljaisuus on melun esiintymiskammo
 [...{

Älkää hautoko murheitanne: ennenaikaiset ilot ovat surujen keskenmenoja.




Runominä asemoi runonsa ikään kuin jo ennalta virallisesti hyväksytyn runoskenen ulkopuolelle. Hän kutsuu runouttaan "käyrätorvifilosofiaksi, jonka törähdykset ovat valmiiksi salonkikelvottomia."

Tunnen erityistä syvää ja hyvää tyytyväisyyttä silloin, kun runous saa minut ajattelemaan jotakin, jota en ennen ole osannut ollenkaan tulla ajatelleeksi. Jotain, joka ei ole löytänyt tietään lähellekään pientä mieleäni. Näin käy Banana Splitissä, kun puhe kääntyy vainajien tuhkaukseen ja synnyttää kysymyksen siitä, "miten tulevaisuuden antropologi voisi loihtia ruukullisesta tuhkaa tutkittavia luita ja kalloja?"

Vastauksia em. kysymykseen voi laittaa tämän postauksen kommentteihin.






Elämä tappaa jokaisen. Toiset nopeasti, toiset hitaasti hiuduttamalla. Banana Splitin koskettavimmat osat liittyvät vanhenemiseen, kuten tämä kohta:


Ajan rampauttamia vanhuksia ruokaliinat leuan alle ripustettuina, markkinahakuisesti hoidettuina, kuivettuneiden köynnöskasvien tavoin enää pikku kärhöillään kiinni elämässä. Aluslakanoita tiukentamalla heidät saatiin sointumaan oman uurnansa tuhkaan. (s. 17)


En pääse tästä sitaatista yli. 
Kärhöt ojentautuvat, hipaisevat. 
Niitä ei pääse pakoon.




Banana Splitin kolmannessa splitissä 'Muotokuvia' Valoaalto tuo esiin kirjailijoita, jotka ovat inspiroineet häntä. Leduc, Mistral, Bukowski, Pessoa. Muun muassa. Ja Sirkka. Sirkka, joka niin monille runouden ystäville on rakas ja tärkeä. Sirkka, joka on syypää siihen, että minäkin joskus muinoin runoudesta innostuin.

Luen, että Sirkka sairastaa alzheimeria. Luen nopeasti. En halua, että asiat ovat nyt näin. Kärhöt puristuvat ympärilleni. 

Luettuani Sirkasta en oikein pysty enää keskittymään kokoelman loppuosaan, vaikka yritän monta kertaa. Sirkka on nyt kaikilla sivuilla. Toledossa oleva pitkä mies heittää varjonsa Banana Splitin sivuille ja ruumis leipoo piparkakkuja, yhä lisää piparkakkuja. Kehottaa maistamaan.




Banana Splitissä elämä vertautuu teatteriesitysten väliaikaan. Kokoelman loppupuolella tuntuu, että  kasvi- ja eläinmaailma alkaa peittää ihmiselämää alleen. Ilmassa on luopumisen sävyjä. Väliajan päättävä kello saattaa kilahtaa koska tahansa. 

vanhetessaan
ihminen laimenee käyttöasteeltaan lähes nollapisteeseen
lopullinen energia-arvo  mitataan ruumiin mätänemisestä syntyvien kaasujen 
potenssilla




Banana Splitissä lusikoi alati utelias ja maailmaa ihmettelevä subjekti. Runoissa esiintyy paikoin lapsille tyypillistä kirkasta ihmettelyä, joka puskee lukijaa kohti uusi horisontteja.

Nähdä unta - miten unta voi nähdä?

Valoaallon runojen synnyttämiä tunnelmia vasten sen nimi tuntuu sekä irvokkaalta että mitä mainioimmin elämän sirkusluonteen itseensä tiivistävältä. Sitähän se kaikki on ja joskus muutama nonparelli.



Kaarina Valoaalto: Banana Split
102 sivua
Poesia (2020)



 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän