Siirry pääsisältöön

Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli

 


No nyt tota joo. 

Kyllä aivan. 

Todellakin. 

Ihan harvinaisen outo ja riemastuttava teos.


Aja aurasi vainajain luitten yli on ensimmäinen Olga Tokarczukilta lukemani kirja. Hämmästyttävää, eikö vaan? Tosin ei ollenkaan niin hämmästyttävää kuin itse tämä romaani, joka on varsin erikoinen tapaus. Ja ennen muuta nautittava sellainen.


Kirjastoluokittelussa Tokarzcukin romaani on saanut selkämykseensä tarran "jännitys". Ihmettelen asiaa, sillä  jännitystarina ei ole mitenkään tämän kirjan olennaisin aspekti, vaikka toki tätä teosta siitäkin kulmasta voi lähestyä.


Ruumiita löytyy Tokarczukin kirjassa niin metsästä kuin kaivostakin. 

Outoa, että jengiä tuosta noin vaan kuolee.


Teoksen päähenkilö rouva D. (kutsun häntä rouva D:ksi, koska aloin kutsua häntä rouva D:ksi, kun en heti muistanut, miten hänen sukunimensä kirjoitetaan) tekee parhaansa avustaakseen poliisia murhatutkimuksissa, mutta nuo ketaleet eivät ota kuuleviin korviinsa rouva D:n kirjelmiä. Saati, että vastaisivat niihin.


Kukaan ei kiinnitä huomiota vanhoihin naisiin, joita häärii joka paikassa muovikasseineen.


Tokarczuk upottaa tekstiinsä osuvia sivalluksia erinäisistä aikamme ilmiöistä. Vanhemmat naiset elävät parasta ennen -päivän tuolla puolen, eikä heitä sen vuoksi kannata pannan merkille. Tai kuunnella, mitä heillä on kerrottavana. Miesten kohdalla ongelmat ovat hieman eri tyyppisiä.


Monet miehet sairastuvat vanhetessaan testosteroniautismiin, ja se ilmenee sosiaalisen älykkyyden ja kommunikaatiotaitojen katoamisena.


Rouva D. asustelee Puolan syrjäisellä maaseudulla lähellä Tsekin rajaa, ja kääntää nuoren ystävänsä Dyzion kanssa Blakea, jolta on lainattu myös kirjan nimi.* Hän tykkää antaa ihmisille nimiä sen mukaan minkälaisia ovat heidän ominaisuutensa ja luonteenpiirteensä. Yhden naapurinsa hän on nimennyt Isojalaksi, toisen Outolinnuksi, kylänsä papista hän käyttää nimeä Isä Kahina ja autonsa hän on ristinyt Samuraiksi.

Rouva D:n erityinen kiinnostuksen kohde on astrologia, jonka avulla hän pystyy selittämään asiat ja tapahtumat ja niiden syyt. Poliisi kumma kyllä ei ole yhtä vakuuttunut astrologian avulla hankitusta todistusaineistosta.


Aja aurasi vainajain luitten yli on kostotarina, jossa tärkeä rooli on eläinten oikeuksilla. Se sisältää outoja ja usein lukijan kulmakarvoja liikuttelevia juttuja, kuten nyt vaikka pienen tarinan hammaslääkäristä, joka ilmojen salliessa nostaa hammaslääkärituolinsa pihamaalle palvellakseen asiakkaitaan raittiissa ulkoilmassa.

Tokarczukin romaani on paikoin hillittömän hauska samansävyisellä tavalla kuin mitä minulle ovat olleet Marina Lewyckan teokset ja erityisesti hänen romaaninsa Traktorien lyhyt historia ukrainaksi. Se on teos, jota lukiessa vastaan voi tulla mitä tahansa. Olin myös erityisen vaikuttunut Tapani Kärkkäisen käännöksestä, joka välittää suomeksi Tokarczukin kielen sen kaikessa väreilevyydessä.




Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli

248 sivua

Puolankielinen alkuteos: Prowadź swój pług przez kości umarłych

Suomentanut: Tapani Kärkkäinen

Otava (2020)


*Suomennoksen nimi on Tuomas Anhavan käsialaa ja peräisin Blaken runosta "Helvetin sananlaskuja"



Kommentit

  1. Olen lukenut kaksi erinomaista Tokarczukin kirjaa ja olen aivan samaa mieltä kanssasi, että niitä lukiessa vastaan voi tulla mitä tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kun tämä oli vasta eka niin paljon kiinnostavaa luettavaa tiedossa. On kyllä Nobel mennyt oikeaan osoitteeseen

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip