Ukki Ukki Ukki!
En voi lähestyä Sivistynyttä ja miellyttävää ihmistä ilman, että ensimmäisenä ei esiin astuisi Ukki, joka on lainannut ominaisuutensa kirjan nimeksi.
Tai no. Sivistyneen ja miellyttävän välillä alkaa aika nopeasti särähdellä, sillä samaan aikaan kun kumpikin niistä on Ukin kohdalla totta on ne sitä vain siihen asti, kun liikutaan Ukin mukavuusalueilla.
Ukki on teoksessa kaikkialla silloinkin kun ei ole. Ukki on elossa palvelutalossa, myöhemmin Ukki on kuollut ja hänen talonsa pitää siivota. Ja ne kaikki paperit ja valokuva-albumit ja minäkertoja niissä albumeissa lapsena hymyilemässä tekemässä mitä milloinkin, kuten lapsilla on tai ei ole tapana.
Mutta nyt ei vielä suunnitella Ukin hautajaisia, sillä Ukki on palvelutalossa ja minäkertoja aka Ukin lapsenlapsi hänen luonaan vieraana. Jutellaan, ollaan Ukin silminä, kirjoitetaan Ukin saavutuksia muistiin. Niitä on paljon. Ukki on arkkitehti. Minäkertojakin on arkkitehti. Hieno ammatti, monien ihailema, mutta lähemmin tarkastellessa ei niin kovin glamöröösi sittenkään ainakaan aina. Tästä todistavat Turusen romaanissa työmaakäynnit ja kokouspöytäkirjat.
Arkkitehti totesi varaston syöksytorvea siirretyn kokousvälillä varaston itäseinän pohjoispäästä sen eteläpäähän. Lisäksi lattiasuunnitelmia on täydennetty (mm. polyuretaanilattian vaihto epoksiin väestönsuojan tiloissa).
Sivistyneen ja miellyttävän ihmisen alaluokka on ”romaani, mikäs muu”. Se on oivallisesti kiteytetty. Romaaniin voi tunkea kaikenlaista ilman että se menettäisi romaani-identiteettiään ja tätä mahdollisuutta Turunen käyttää positiivisesti hyväkseen.
Sivistynyt ja miellyttävä ihminen koostuu sähköposteista, pöytäkirjoista, dialogeista, lauseiden aloittamisesta pienellä kirjaimella.
Romaanin minäkertoja on yksityiskohtiin jumittuvaa sorttia, kuten käy hilpeästi ilmi mm. hänen kirjeenvaihdostaan uurnapuusepän (kyseessä on tietysti Ukille tuleva uurna) kanssa ja myös hänen ja hänen puolisonsa välisistä keskusteluista. Hänellä on tarve tehdä asiat huolellisesti. Sinnepäisyystekeminen olisi luultavimmin hänelle kauhistuksen kanahäkki.
Sanotaan (passiivissa), että kirjailijalla tulisi olla oma ääni. Turusella sellainen todellakin on. Se on uniikki ja sillä tapaa tunnistettava, että sen tunnistaisi, vaikka se tulisi ilman heijastinta pimeällä kadulla vastaan. Yksi sen tunnusmerkeistä on hilpeät yhdyssanat.
Serviettisijoitteluepävarmuus
Lusikkaleipähuoli
Sana- ja lausetasolla Turusen tekstissä on paljon leikkiä, riemua ja tuoretta hämmästystä. Ei Sivistynyt ja miellyttävä ihminen kuitenkaan mikään huumorikirja ole, sillä se tuottaa usein myös nenäliinahapuilua (erityisesti jos omakin läheinen on ollut palvelutalossa), kun Ukin aiemmin valtava maailma tekoineen yhä pienenee ja menee kippurampaan, kunnes on vain huone, jossa Ukki nukkuu ja elää, eikä itse kovin hyvin tiedosta, missä hän on ja mitä hänen ympärillään tapahtuu.
Ihmisen osa.
Kiellelistunnelmallisessa mielessä Turunen kirjoittaa pidennettyä lakonismivoittoista kaurismäkeä, jossa ilo ja suru ovat jatkuvassa syleilyssä kolmansien pyörien muistuttaessa elämän rajallisuudesta. Ensin on, sitten ei ole. Niiden välissä joku versio lyhyempi tai pidempi, maineikkaampi tai sen vastakohta välimuotoja unohtamatta.
Ukki hallitsee teosta ja hän saa lukiessani erään asiakkaan kasvot ja vähän persoonankin ajalta, kun olin töissä kaupassa. Sellaista tapahtuu, että joku ihminen unohtuu täysin, kunnes törmää romaanihenkilöön, joka herättää unohtuneen eloon, vaikka hän on kuollut.
Sivistynyt ja miellyttävä ihminen on laadukasta kirjallisuutta, taattua Eeva Turusta.
Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen
439 sivua
Siltala (2022)
Kommentit
Lähetä kommentti