Siirry pääsisältöön

Paul Auster: Baumgartner


”[k]un loppu tulee, pysähtyköön sydän arvokkaasti…”

Luultavasti juuri sen takia, että Baumgartner jäi Paul Austerin viimeiseksi romaaniksi minulla oli erityinen ennakkotarve, että tämä teos palauttaisi jotakin siitä, mikä sai minut alunperin kiinnostumaan Austerin romaaneista.

Niiin se New York -trilogia, joka paiskasi minut Austerin luomiin maailmoihin. Sen niin vahva vaikutus, että ei mikään muu hänen teoksensa oikein sen jälkeen ja sitä vähemmän, mitä pidemmälle Austerin tuotannossa edetään.

Baumgartner vaikutti lupaavalta. 70+ ikäinen kirjallisuusmies Baumgartner on kymmenisen vuotta sitten menettänyt vaimonsa ja vanhuuden erinäiset merkit vaikeuttavat hänen elämäänsä.

Romaanin alussa Baumgartner lähtee tekemään yhtä asiaa, kunnes mieleen tulee toinen asia ja kolmas ja niin edelleen. Hän loukkaa itsensä matkalla kellariin ja tarvitsee apua.

Pidin Austerin tavasta kuvata vanhemman ihmisen elämää. Se tuntui suorastaan freshiltä, koska luen suht paljon coming of age -tyyppisiä kirjoja. Jotakin kuitenkin särkyi, kun Baumgartner alkoi muistella elämänsä tapahtumia ja ihmissuhteita.

Lukemistani piinasi se, että en voinut olla ajattelematta, että Auster kirjoitti Baumgartnerin ollessaan jo lähellä kuolemaansa ja että tästä teoksesta tuli hänen kirjallinen testamenttinsa.

Jotakin luopunutta Baumgartnerissa on, joka sinällään osuu teoksen ytimeen ja muistuttaa, että sitä vanheneminen on. Haurastumista. Hidastumista. Niiden asioiden määrän kasvua, joihin ei enää kykene ja jotka eivät ole enää ulottuvillamme.

To be honest: välillä vaikutti siltä, että teoksen sivumäärää on keinotekoisesti kasvatettu tekstin väliin sijoitetuilla niin Baumgartnerin puolison Annan kuin hänen itsensäkin kirjoittamilla tarinoilla. On myös viittauksia Austerin itsensä sukupuuhun, joiden merkitys Baumgartnerin henkilöhahmon osalta jäi irralliseksi. Ehkä kyseessä on muistutus, että Baumgartnerissa on paljon tai ainakin jossain määrin Austeria itseään.

Teoksessa kuvattu surutyö ja siihen liittyvät yliluonnolliset havainnot sen sijaan tulevat liki jokaista, joka on läheisensä menettänyt. Pitkä yhteinen elämä puolison kanssa, kenties vielä uuden rakkauden mahdollisuus.

Ja loppu. Hetki hetkeltä lähempänä.


”[k]un loppu tulee, pysähtyköön sydän arvokkaasti, juuri kun hän on pinnistämässä viimeistä omaa lausettaan, mieluiten jotain suorasanaista vittuilua maailmaa hallitseville vallanhimoisille hulluille.”



Paul Auster: Baumgartner
204 sivua
Suomentanut Arto Schroderus
Tammi 2024

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip