Reader, why did I marry him?

Espanjalaisen Gabriela Ybarran esikoisromaani The Dinner Guest alkaa kutkuttavasti: The story goes that in my family there's an extra dinner guest at every meal. He's invisible, but always there. He has a plate, glass, knife and fork. Every so often he appears, casts his shadow over the table and erases one of those present. The first to vanish was my grandfather. Toisin kuin yllä oleva sitaatti vihjaa ei tässä romaanissa kuitenkaan ole kyse maagisrealistisesta kerronnasta, vaan todellisista tapahtumista. Ybarra kirjoittaa romaaninsa esipuheessa, että The Dinner Guest on "vapaa rekonstruktio" hänen perhehistoriastaan ja tämä pitää paikkansa erityisesti kevään 1977 osalta, jolloin autopommeista, salamurhista ja ihmiskaappauksista tunnettu, baskimaan itsenäisyyttä ajanut ETA-järjestö kaappasi ja tappoi Gabriela Ybarran isoisän Javier Ybarran. Vuonna 1983 syntynyt kirjailija oli kuullut erilaisia epämääräisiä huhuja siitä, mitä hänen isoisälleen tapahtui ja  hä...

Joskus minulta kysytään mikä on suosikkigenreni kirjallisuudessa. Tähän kysymykseen olen alkanut vastata: Don DeLillo. Jos kysyjä edes puoliksikaan ymmärtää, mitä tarkoitan, tiedän, että hänellä ja minulla on paljon keskusteltavaa. Jos taas hänellä ei ole aavistustakaan, mistä on kysymys, se ei välttämättä tarkoita yhtään mitään. Ben Lernerin Lähtö Atochan asemalta on niitä kirjoja, että kun ajattelen kirjoittavani siitä, on bloggauksen aloituskappaleita mielessä vino pino. Niistä valitsin tuon edellisen lähinnä siksi, että Lernerin romaani paalutti lukiessani sitä samaa tonttia, johon DeLillo on pystyttänyt erinäisiä rakennuksia. Lerner on kotimaassaan Yhdysvalloissa arvostettu kirjailija tai niin ainakin väitettiin jossakin jenkkiläisessä nettisanomalehdessä, jonka artikkelin pari vuotta sitten luin ja jolloin hänen nimensä jäi mieleeni ja lisäsin hänet lukulistalleni. On ihan mahtavaa, että tämä kirja on nyt luettavissa myös suomeksi. Lähtö Atochan asemalta kertoo väkisink...

Aika paljon tulee luettua anglo-amerikkalaista kirjallisuutta ja niinpä päätin ihan tietoisesti lähteä etsimään feminististä kirjallisuutta muista kulttuuripiireistä. Niin löysin Rosa Monteron, joka kotimaassaan Espanjassa on hyvinkin tunnettu, mutta joka Suomessa on jäänyt tuntemattomaksi pitkälti sen vuoksi, että häneltä ei ole suomennettu ainuttakaan kirjaa. Vaikka minun oli ihan "pakko" tilata Monteron The Delta Function juuri sillä siunaamalla hetkellä, kun siitä ensimmäisen kerran kuulin, ei se kuitenkaan päätynyt luettavakseni. Tämän vuoksi poimin sen mukaan Sivumennen-podcastissa julkaistuun hyllynlämmittäjähaasteeseen. Ensimmäinen tähän haasteeseen lukemanni kirja oli Linn Ullmannin Siunattu lapsi, joka meni pettymyksen puolelle ja ehdin jo pelätä, että The Delta Functionille kävisi samoin, kun lupaavan alun jälkeen tuli  mojova lässähdys. Kirjan loppupuoli kuitenkin oli suorastaan huikaiseva. The Delta Function on tosiaan laadultaan epätasainen. On kohtia, joi...

Luettuani Javier Mariasin romaanin The Infatuations ryntään googlettamaan, kuinka monta hänen teostaan on käännetty englanniksi. Reilu kymmenen. Haluan ne kaikki. Nyt heti. Oikeastaan jo eilen. Varmuuden vuoksi sidon itseni Jeesus-teipillä kiinni tuoliin, jotta en pääse nettikirjakaupan sivuille. Ollessani vangittuna lähetän ajatuspyynnön kirjallisuuden Nobel-komitealle. * Miten ihmeessä en ole löytänyt Mariasia jo aikoja sitten. Onneksi sentään edes nyt. Yhdellä sanalla: Hypnoottinen. Kahdella: Hypnoottinen ja vangitseva. Kolmella: Hypnoottinen, vangitseva ja mullistava. The Infatuations tarttui mukaani ollessani Palmassa El Cortesin tavaratalon kirjaosastolla. Ostaessani sen, olin kirjailijasta melko lailla tietämätön. Olin kuullut hänen nimensä, mutta minulla ei ollut mitään käsitystä, minkälaisia kirjoja hän kirjoittaa, enkä myöskään tiennyt, että tämä kyseinen teos on myös suomennettu. Pidin teoksen mustavalkoisesta kannesta ja rehellisesti sanottuna englanninkielis...

On olemassa Barcelona, kaupunki Espanjassa. Sen lisäksi on olemassa Barcelona - maaginen kaupunki, jonka ääriviivat ja sykkeen kirjallisuuden Gaudi, nykyisin USA:ssa asuva espanjalaiskirjailija Carlos Ruiz Zafón piirtää omalla ainutlaatuisen vääristyneellä tavallaan. Kolmas Barcelona on väräjävä sielu, alitajunnan musta aukko, uhkien ja vaarojen näyttömö, jolla Zafónin romaanin 'Marina' päähenkilöt Oscar ja Marina astelevat. Teoksen alkulehdillä Zafón kuvaa omaa suhdettaan 'Marinaan.' "Kirjoitustyön edetessä tarina alkoi kauttaaltaan maistua jäähyväisiltä, ja kun olin viimein päässyt loppuun, minusta tuntui, että jotakin sisimmästäni, jotakin, josta en vieläkään aivan tiedä mitä se oli mutta jota yhtä päivittäin kaipaan, jäi ainiaaksi tuohon tarinaan." Luin 'Marinaa' nämä sanat mielessäni ja teoksen luettuani palasin niihin vielä uudestaan. 'Marina' ilman Zafónin alkusanoja on tarina, pelottava, villi ja todellisuuden yli kurkottava. ...