keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Carlos Ruiz Zafón: Marina

On olemassa Barcelona, kaupunki Espanjassa. Sen lisäksi on olemassa Barcelona - maaginen kaupunki, jonka ääriviivat ja sykkeen kirjallisuuden Gaudi, nykyisin USA:ssa asuva espanjalaiskirjailija Carlos Ruiz Zafón piirtää omalla ainutlaatuisen vääristyneellä tavallaan. Kolmas Barcelona on väräjävä sielu, alitajunnan musta aukko, uhkien ja vaarojen näyttömö, jolla Zafónin romaanin 'Marina' päähenkilöt Oscar ja Marina astelevat.

Teoksen alkulehdillä Zafón kuvaa omaa suhdettaan 'Marinaan.' "Kirjoitustyön edetessä tarina alkoi kauttaaltaan maistua jäähyväisiltä, ja kun olin viimein päässyt loppuun, minusta tuntui, että jotakin sisimmästäni, jotakin, josta en vieläkään aivan tiedä mitä se oli mutta jota yhtä päivittäin kaipaan, jäi ainiaaksi tuohon tarinaan." Luin 'Marinaa' nämä sanat mielessäni ja teoksen luettuani palasin niihin vielä uudestaan. 'Marina' ilman Zafónin alkusanoja on tarina, pelottava, villi ja todellisuuden yli kurkottava. 'Marina' alkusanoilla on viilto ja poltinjäki. Arpi, joka ei lakkaa muistuttamasta itsestään.

'Marinassa' Oscar tapaa Marinan, joka asuu isänsä kanssa menneisyyden loistosta kielivässä ränsistyneessä talossa. Syntyy ystävyyttä. Syntyy syvempää ystävyyttä, joka ajaa Oscaria pakonomaiseti Marinan luo. Syntyy rakkautta pelon, toden ja epätoden keskellä. Zafónin romaani on taideteos, joka ei antaudu selityksiä vaativalle. Se kutsuu mukaansa Barcelonan kapeille kujille, viemärikäytävien, löyhkän ja saastan keskelle. Tutustuttaa ihmisiin, jotka "elävät pluskvamperfektissä." Se vie villiintyneiden puutarhojen, suihkulähteiden ja hautausmaiden maailmaan. Tunnelma on mustanpuhuva ja mustiin pukeutuu myös salaperäinen nainen ja mustia ovat salaperäiset perhosleimat.

Marinan ja hänen isänsä kautta Oscar astuu lumomaailmaan. Paikkaan, josta hän ei enää haluaisi pois. Mitä koulusta ja tylsistä oppintunneista. Elämä on Marinan ja hänen isänsä talossa. Tarina keriytyy auki, paljastuvista salaisuuksista lähtee kauhea ääni. Rakkautta, mustasukkaisuutta, kostoa ja suurta julmuutta. Todellisuuden päällä läähättää toinen, painajaisunien kaltainen kerros, jossa hallitsevat tarkemmin määrittelemättömät hahmot, jotka janoavat verta ja ihmislihaa. Raja kuoleman ja elämän välillä hämärtyy. Eloton herää eloon, ojentaa pitkäkyntiset sormensa ja tarttuu kiinni.

Zafónin Barcelona on sukua Linnanmäen Taikasirkukselle, jossa mekaaniset hahmot toistavat liikkeittään loputtomiin. Ajelu Taikasirkuksessa on aina yhtä kiehtova. Hahmot ovat keinotekoisia, mutta niissä on jotakin kammottavan todellista kuin niihin olisi vangittu elävän ihmisen sielu. Samalla tavoin myös Zafónin Barcelonan mustat hahmot ovat sekä tästä meille tutusta että aivan jostakin toisesta todellisuudesta. Ne nauravat meidän ajatuksillemme siitä, että todellinen ja epätodellinen olisivat selvärajaisia luokkia.

'Marina' on jännityskertomus, joka liikkuu alueilla, jotka vastustavat nimeämistä. Se on matka nurinpäin käännetyssä Barcelonassa, pelon hien kylmännihkeää kosketusta, öistä sumua ja kuolleiden rakentumista eläviksi. Se on tarina, jonka juonesta en halua sanoa edes sitä kuuluisaa halaistua sanaa. Se pitää kokea. Siihen pitää astua kuin virtaan, jonka pyörre voi viedä mukanaan. Se on kaihoisa ja kaunis b-mollissa.

Marina haastaa meidät pohtimaan, mikä tekee todellisuudessa tapahtuneista asioista oikeampia kuin mielikuvituksessa tapahtuneista. Voiko tällaista eroa tehdä? Onko se edes mielekäs? Onko asian arvo yksioikoisesti sidoksissa siihen, onko se todistettavasti tapahtunut vai voisiko olla niin, että tärkeimmät asiat tapahtuvat juuri kuvitelmissa? Marina tuo Zafónin romaaniin runouden. Monitulkintaisuuden, joka vangitsee. Ehkä me vain luulemme elävämme tässä maailmassa, mutta elämmekin vain jonkun toisen kuvitelmissa. Ehkä Marina on oikeassa sanoessaan, että "muistamme vain sen, mitä ei koskaan tapahtunut."

Carlos Ruiz Zàfon: Marina
Espanjankielinen alkuteos: Marina (1999)
Suomentanut Antero Tiittula
Otava


8 kommenttia:

  1. Minä pidän kovasti Ruiz Zafónin Barcelonasta. Ehkä matkustaisin mieluummin sinne kuin oikeaan Barcelonaan.... (joka onkin vielä kokematta). :) Kuvailet ihanasti kirjan tunnelmaa, joka minullakin kohtalaisen tuoreena mielessä alkusyksyltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on Barcelonan matka ollut haaveissa jo pidemmän aikaa. Saapi nähdä milloin toteutuu. Tunnelma tässä kirjassa on kyllä hyvin zafonilainen ja jännittäväkin. Pitääkin käydä kurkkimassa kirjoitustasi.

      Poista
  2. Minä olen lukenut tältä kirjailijalta vain yhden teoksen vuosia sitten. En kirjasta muista oikeastaan muuta kuin sen, että ajattelin voivan olla kiinnostavaa tutustua kirjailijan muuhunkin tuotantoon. Milloinkahan saisin aikaiseksi?
    Todellisuuden ja mielikuvituksen suhde on alati kiinnostava, ja viime aikoina olen huomannut, että teema hyppää aina aika ajoin lukemastani kirjallisuudessa esiin. Ja hyvä niin, sillä kyllähän siitä ammennettavaa riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zafónista on tullut käsittääkseni varsin suosittu Suomessa. En itsekään olen ihan selvillä, olenko lukenut häneltä kaikki suomennetut. Muistelisin, että kolme kirjaa olen lukenut ennen Marinaa. Tämä on niistä jännittävin. Sopii pimeisiin syksyiltoihin, kun on yksin kotona ja varjot vaeltavat ikkunan takana .....

      Poista
  3. Olipa upea teksti. Minulla Zafon on kesken. Toivoisin sen säilyttävän otteen loppuun asti, nyt taidan uskoa siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla. Luetko juuri tätä Marinaa vai jotain muuta Zafónia? Tämä on kyllä jännittävin hänen kirjoistaan ja olikin kirjastossa jännityshyllyssä. Toivottavasti huomaan bloggauksesi. Viime aikoina olen vähän huonosti ehtinyt lukea blogikirjoituksia.

      Poista
  4. Aloitin kesällä Zafonia, mutta vielä toistaiseksi Italia iski väliin. Ehkä kiinnostun ensi kesäksi kirjailijasta, Barcelona kutkuttaa myös mua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla menee reitti just toisinpäin kuin sulla. Barcelonasta siirryin Italiaan, Piombinoon. Avallonen Teräksen bloggaus muhimassa.

      Poista