The story goes that in my family there's an extra dinner guest at every meal. He's invisible, but always there. He has a plate, glass, knife and fork. Every so often he appears, casts his shadow over the table and erases one of those present.
The first to vanish was my grandfather.
Toisin kuin yllä oleva sitaatti vihjaa ei tässä romaanissa kuitenkaan ole kyse maagisrealistisesta kerronnasta, vaan todellisista tapahtumista. Ybarra kirjoittaa romaaninsa esipuheessa, että The Dinner Guest on "vapaa rekonstruktio" hänen perhehistoriastaan ja tämä pitää paikkansa erityisesti kevään 1977 osalta, jolloin autopommeista, salamurhista ja ihmiskaappauksista tunnettu, baskimaan itsenäisyyttä ajanut ETA-järjestö kaappasi ja tappoi Gabriela Ybarran isoisän Javier Ybarran.
Vuonna 1983 syntynyt kirjailija oli kuullut erilaisia epämääräisiä huhuja siitä, mitä hänen isoisälleen tapahtui ja hän päätti lähteä etsimään totuutta asiasta. Tässä vaiheessa myös kirjailijan äiti oli ehtinyt jo kuolla ja Ybarra etsi tietoa isoisästään niin googlettamalla kuin arkistoistakin. En itsekään voinut vastustaa kiusausta googlettaa Javier Ybarran nimeä ja niin päädyin tähän wikipedia-artikkeliin. Vaikka jo googlatessani tiesinkin, että Javier Ybarra on ollut todellinen henkilö tuntui hänen löytämisensä wikipediasta oudon häiritsevältä ja sulki lopullisesti mahdollisuuden selittää kirjailijan isoisälle tapahtunut fiktioksi, jonka voisi unohtaa kirjan kannet sulkemalla.
The Dinner Guest oli yksi tämän vuoden Man Booker International -palkinnon ehdokkaista ja jostakin syystä juuri tämä romaani kiinnitti huomioni ja minulla oli jo etukäteen vahva tunne, että kyseessä olisi kirja, joka tulisi tekemään minuun syvän vaikutuksen. En ollut väärässä.
The Dinner Guest kertoo toisaalta siitä, miten kolme ETA:n terroristia hyökkäsi Javier Ybarran kotiin tämän ollessa suihkussa ja vei hänet aseella uhaten mukanaan ja myöhemmin tappoi hänet. Toisaalta taas Ybarra kuvaa äitinsä taistelua syöpää vastaan ja hänen jäämistään tässä taistelussa toiseksi. Voisikin sanoa, että The Dinner Guestissa kirjailija kirjoittaa itseään vapaaksi omasta henkilöhistoriastaan ja tekee sen tavalla, joka sai minut ahmaisemaan tämän lyhyen romaanin melkein yhdellä istumalla.
Ybarran tapa kirjoittaa ei ole mitenkään erityinen, mutta siitä huolimatta hänen romaaninsa on intensiivinen ja raskaista aiheistaan huolimatta lumoava. Ybarran tyyli on toteava ja dokumentaarinen, eikä hän juurikaan käytä tapahtumia korostavia adjektiiveja. Tosi ja fiktio sekoittuvat tässä teoksessa häiritsevän kiinnostavalla tavalla ja niin lukeminen tuntuu siltä kuin kävelisi pitkin korkealla kiemurtelevaa vuoristopolkua, jonka reunalla ei ole kaiteita.
Ybarran romaania voisi kritisoida siitä, että kerronta ei pysy fokuksessaan, vaan isoisää kuvaavista tapahtumista siirrytään kirjailijan äidin sairastamisen kuvaukseen niin että käy epäselväksi, kumpaa näistä tapahtumista on tarkoitus varsinaisesti kuvata. Tämä ei kuitenkaan ollut romaanissa ongelma, koska kuvatun koherenttiutta pitää yllä se, että kysymys on kirjailijan lähipiiriin kuuluvien ihmisten elämänkohtaloista ja pyrkimyksestä saada selvää omasta perhehistoriasta.
Ybarran läheiset eivät olleet puhuneet hänelle suoraan siitä, mitä isoisälle tapahtui ja kirjailijan syntymää edeltävien vuosien yllä oli keskenään ristiriitai sten tarinanpätkien verho. The Dinner Questin totuusnäkökulmaa lisäävät sen sisältämät otteet lehtiartikkeleista, kirjailijan googletuksen tuloksista sekä lainaukset hänen omista päiväkirjoistaan. Tekstin mukana kulkee myös sveitsiläiskirjailija Robert Walser, jolta lainattuihin sanoihin romaani myös päättyy.
Etukäteen en osannut ollenkaan ajateella, että The Dinner Guest auttaisi minua selventämään ajatuksiani sen suhteen, miksi usein olen kiinnostuneempi ulko- kuin kotimaisesta kirjallisuudesta. Kyse ei ole siitä, etteikö suomalainen kirjallisuus olisi laadukasta, vaan siitä, että haluan lukiessani tutustua vieraisiin ympäristöihin ja saada tietoa erilaisista kulttuureista. Kaipaan itseni ja lukemisen väliin etäisyyttä, jota erityisesti uudempi suomalainen kirjallisuus ei useinkaan tarjoa ilman että se olisi mitenkään sen itsensä vika. Niinpä kuvaus siitä, miten Gabriela Ybarran isoisä joutui ETA:n kidnappaamaksi on minulle jo lähtökohtaisesti huomattavasti kiinnostavampi tuttavuus kuin parhainkaan suomalainen teos, jossa kerrotaan realistisesti kuvaten munkkikahvihetkestä Raision Essolla (jos siellä nyt sellaista edes on) vuonna 2018. Tästä huolimatta kyseinen huoltoasemalle sijoittuva kahvihetken kuvaus voi olla mitä parasta kirjallisuutta. Useimmiten kuitenkin jollekin toiselle.
Gabriela Ybarra: The Dinner Guest (2018)
140 sivua
Espanjankielinen alkuteos: El Comensal (2015)
Espanjasta englanniksi kääntänyt: Natasha Wimmer
Kustantaja: Harville Secker
Taas tulet lausuneeksi jotain, jonka tunnen kolahtavan. Tuo viimeinen kappale. Minulla on saman tyyppinen suhde koti- ja ulkomaiseen kirjallisuuteen. Jotenkin se vieras ympäristö tulee kuin lisäbonuksena muulle lukuelämykselle.
VastaaPoistaMietin, että onko vähän hölmöä tuollaista edes kirjoittaa, mutta kun niin on, niin kirjoitin sitten kuitenkin. Tässäkin asiassa on toki vaihtelua, mutta juuri nyt tuntuu, että blogin myötä olen viime vuosina lukenut niin paljon uutta suomalaista kirjallisuutta, että pitää vähän katsella muihin suuntiin välillä.
PoistaKuulostaa niin mielenkiintoiselta tämäkin kirja. Fiktion ja faktan sekoittaminen on parhaimmillaan ihan parasta kirjallisuutta.
VastaaPoistaTämä on kyllä tosiaan varsin mielenkiintoinen kirja. Faktapohja on tässä vahva, mutta kirjailija lienee osin mukaillut tapahtumia, ehkä jotain lisännyt tai jättänyt kertomatta - miten nyt itse tarinan kannalta on parasta ollut.
PoistaKiitos vinkistä! Tämä kirja vaikuttaa todella kiehtovalta, ja täytyy sanoa että espanjalaisessa (vai onko tämä baski..? no, kuitenkin) kirjallisuudessa minulla on aika iso aukko, joten tekee hyvää lukea jotain sieltä suunnalta.
VastaaPoistaAika vähän tulee itsekään luettua espanjalaista/baskikirjallisuutta ja eipä tuota mitenkään pilvin pimein myöskään käännetä. Onneksi sentään edes englanniksi osuu aina välillä jotain kiinnostavaa silmiin.
Poista