Siirry pääsisältöön

Nyt ei olla Raision Essolla - Gabriela Ybarra: The Dinner Guest

Espanjalaisen Gabriela Ybarran esikoisromaani The Dinner Guest alkaa kutkuttavasti:

The story goes that in my family there's an extra dinner guest at every meal. He's invisible, but always there. He has a plate, glass, knife and fork. Every so often he appears, casts his shadow over the table and erases one of those present.

The first to vanish was my grandfather.

Toisin kuin yllä oleva sitaatti vihjaa ei tässä romaanissa kuitenkaan ole kyse maagisrealistisesta kerronnasta, vaan todellisista tapahtumista. Ybarra kirjoittaa romaaninsa esipuheessa, että The Dinner Guest on "vapaa rekonstruktio" hänen perhehistoriastaan ja tämä pitää paikkansa erityisesti kevään 1977 osalta, jolloin autopommeista, salamurhista ja ihmiskaappauksista tunnettu, baskimaan itsenäisyyttä ajanut ETA-järjestö kaappasi ja tappoi Gabriela Ybarran isoisän Javier Ybarran.

Vuonna 1983 syntynyt kirjailija oli kuullut erilaisia epämääräisiä huhuja siitä, mitä hänen isoisälleen tapahtui ja  hän päätti lähteä etsimään totuutta asiasta. Tässä vaiheessa myös kirjailijan äiti oli ehtinyt jo kuolla ja Ybarra etsi tietoa isoisästään niin googlettamalla kuin arkistoistakin. En itsekään voinut vastustaa kiusausta googlettaa Javier Ybarran nimeä ja niin päädyin tähän wikipedia-artikkeliin. Vaikka jo googlatessani tiesinkin, että Javier Ybarra on ollut todellinen henkilö tuntui hänen löytämisensä wikipediasta oudon häiritsevältä ja sulki lopullisesti mahdollisuuden selittää kirjailijan isoisälle tapahtunut fiktioksi, jonka voisi unohtaa kirjan kannet sulkemalla.

The Dinner Guest oli yksi tämän vuoden Man Booker International -palkinnon ehdokkaista ja jostakin syystä juuri tämä romaani kiinnitti huomioni ja minulla oli jo etukäteen vahva tunne, että kyseessä olisi kirja, joka tulisi tekemään minuun syvän vaikutuksen. En ollut väärässä.

The Dinner Guest kertoo toisaalta siitä, miten kolme  ETA:n terroristia hyökkäsi Javier Ybarran kotiin tämän ollessa suihkussa ja vei hänet aseella uhaten mukanaan ja myöhemmin tappoi hänet. Toisaalta taas Ybarra kuvaa äitinsä taistelua syöpää vastaan ja hänen jäämistään tässä taistelussa toiseksi. Voisikin sanoa, että The Dinner Guestissa kirjailija kirjoittaa itseään vapaaksi omasta henkilöhistoriastaan ja tekee sen tavalla, joka sai minut ahmaisemaan tämän lyhyen romaanin melkein yhdellä istumalla.

Ybarran tapa kirjoittaa ei ole mitenkään erityinen, mutta siitä huolimatta hänen romaaninsa on intensiivinen ja raskaista aiheistaan huolimatta lumoava. Ybarran tyyli on toteava ja dokumentaarinen, eikä hän juurikaan käytä tapahtumia korostavia adjektiiveja. Tosi ja fiktio sekoittuvat tässä teoksessa häiritsevän kiinnostavalla tavalla ja niin lukeminen tuntuu siltä kuin kävelisi pitkin korkealla kiemurtelevaa vuoristopolkua, jonka reunalla ei ole kaiteita.

Ybarran romaania voisi kritisoida siitä, että kerronta ei pysy fokuksessaan, vaan isoisää kuvaavista tapahtumista siirrytään kirjailijan äidin sairastamisen kuvaukseen niin että käy epäselväksi, kumpaa näistä tapahtumista on tarkoitus varsinaisesti kuvata. Tämä ei kuitenkaan ollut romaanissa ongelma, koska kuvatun koherenttiutta pitää yllä se, että kysymys on kirjailijan lähipiiriin kuuluvien ihmisten elämänkohtaloista ja pyrkimyksestä saada selvää omasta perhehistoriasta.

Ybarran läheiset eivät olleet puhuneet hänelle suoraan siitä, mitä isoisälle tapahtui ja kirjailijan syntymää edeltävien vuosien yllä oli keskenään ristiriitai sten tarinanpätkien verho. The Dinner Questin totuusnäkökulmaa lisäävät sen  sisältämät otteet lehtiartikkeleista, kirjailijan googletuksen tuloksista sekä lainaukset hänen omista päiväkirjoistaan. Tekstin mukana kulkee myös sveitsiläiskirjailija Robert Walser, jolta lainattuihin sanoihin romaani myös päättyy.

Etukäteen en osannut ollenkaan ajateella, että The Dinner Guest auttaisi minua selventämään ajatuksiani sen suhteen, miksi usein olen kiinnostuneempi ulko- kuin kotimaisesta kirjallisuudesta. Kyse ei ole siitä, etteikö suomalainen kirjallisuus olisi laadukasta, vaan siitä, että haluan lukiessani tutustua vieraisiin ympäristöihin ja saada tietoa erilaisista kulttuureista. Kaipaan itseni ja lukemisen väliin etäisyyttä, jota erityisesti uudempi suomalainen kirjallisuus ei useinkaan tarjoa ilman että se olisi mitenkään sen itsensä vika. Niinpä kuvaus siitä, miten Gabriela Ybarran isoisä joutui ETA:n kidnappaamaksi on minulle jo lähtökohtaisesti huomattavasti kiinnostavampi tuttavuus kuin parhainkaan suomalainen teos, jossa kerrotaan realistisesti kuvaten munkkikahvihetkestä Raision Essolla (jos siellä nyt sellaista edes on) vuonna 2018. Tästä huolimatta kyseinen huoltoasemalle sijoittuva kahvihetken kuvaus voi olla mitä parasta kirjallisuutta. Useimmiten kuitenkin jollekin toiselle.



Gabriela Ybarra: The Dinner Guest (2018)
140 sivua
Espanjankielinen alkuteos: El Comensal (2015)
Espanjasta englanniksi kääntänyt: Natasha Wimmer
Kustantaja: Harville Secker


Kommentit

  1. Taas tulet lausuneeksi jotain, jonka tunnen kolahtavan. Tuo viimeinen kappale. Minulla on saman tyyppinen suhde koti- ja ulkomaiseen kirjallisuuteen. Jotenkin se vieras ympäristö tulee kuin lisäbonuksena muulle lukuelämykselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, että onko vähän hölmöä tuollaista edes kirjoittaa, mutta kun niin on, niin kirjoitin sitten kuitenkin. Tässäkin asiassa on toki vaihtelua, mutta juuri nyt tuntuu, että blogin myötä olen viime vuosina lukenut niin paljon uutta suomalaista kirjallisuutta, että pitää vähän katsella muihin suuntiin välillä.

      Poista
  2. Kuulostaa niin mielenkiintoiselta tämäkin kirja. Fiktion ja faktan sekoittaminen on parhaimmillaan ihan parasta kirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä tosiaan varsin mielenkiintoinen kirja. Faktapohja on tässä vahva, mutta kirjailija lienee osin mukaillut tapahtumia, ehkä jotain lisännyt tai jättänyt kertomatta - miten nyt itse tarinan kannalta on parasta ollut.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä! Tämä kirja vaikuttaa todella kiehtovalta, ja täytyy sanoa että espanjalaisessa (vai onko tämä baski..? no, kuitenkin) kirjallisuudessa minulla on aika iso aukko, joten tekee hyvää lukea jotain sieltä suunnalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vähän tulee itsekään luettua espanjalaista/baskikirjallisuutta ja eipä tuota mitenkään pilvin pimein myöskään käännetä. Onneksi sentään edes englanniksi osuu aina välillä jotain kiinnostavaa silmiin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip