Reader, why did I marry him?

"Tässä on nyt tällanen magneettikenttä sängyn alla, joten ei ihme että sinä nukut huonosti." Jotensakin edellä mainittuun tapaan lausui eräs Tietäjä käydessään vuosia sitten erään vanhemman tuttavani kotona tutkimassa, miksi tämä nukkuu huonosti. Mitään perusteluja Tietäjällä ei tietenkään väitteelleen ollut, mutta  hän tunsi ja vaistosi , että joku outo magneettikenttä oli tuttavani sängyn alla. Kun ihminen on epätoivoinen, hän turvautuu helposti epätoivoisiin keinoihin ja uskoo todeksi, mitä kummallisimpia väittämiä. Tuttavani sängyn alta magneettikenttä onneksi oudosti katosi ja hän alkoi taas nukkua hyvin ilman että hänen olisi tarvinnut siirtää sänkyä toiseen huoneeseen. Tiina Raevaara on toimittanut mainion kokoelman nimeltä Voiko se olla totta? Skeptisiä näkökulmia nykymenoon , jossa järjen ja tieteen avulla ammutaan alas erilaisia uskomuksia ja totuuden vääristelemisen muotoja. Teoksessa esiteltyjä aihealueita ovat mm. kriittisen ajattelun tärkeys, lääke"ti...

Onko verellä tunteet? Tai muisti? Jos kaksi ihmistä vaihtaa keskenään verta, vaihtuuko jotain muutakin kuin tuo punainen neste? Haluaisitko, että kokeilemme? Asetan tälle kirjalle seuraavat varoitukset: Koukuttavuusvaroitus Kamaluusvaroitus Pahojen unien varoitus Elinvaroitus Todellisuudenhorjuntavaroitus Vampyyrivaroitus Varoitustenkäyttövaroitus * Veri joka suonissasi virtaa on kolmas osa tarinasarjaa, jonka aloitti Yö ei saa tulla ja jota jatkoi Korppinaiset . Olen Veren kanssa vähän kummassa tilanteessa, sillä olen lukenut teossarjan aloitusosan, mutta en Korppinaisia . Tällä oli väkisinkin vaikutuksensa siihen, miten tätä Raevaaran uutuusromaania luin ja erityisesti teoksen alkupuolella koin hieman häiritseväksi sen, että sitten viime lukeman on tapahtunut asioita, joista en tiedä, mutta joista jotakin voin Veren perusteella päätellä. Tiina Raevaarasta on näiden kolmen romaanin myötä kehittynyt täysiverinen (sic!) vaihtoehtoisten todellisuuksien (Alt-Reality)...

Aloitettuani iltamyöhäisellä Tiina Raevaaran uutuusromaanin Yö ei saa tulla en nukkunut koko yönä. Kuinka ollakaan kirjan yhtenä sivujuonteena on sen päähenkilön Johanneksen unettomuus. Tosin oma unettomuuteni johtui luultavasti kylläkin myös siitä, että sairastuin kovaan infektiotautiin. Huolimatta kolminkertaisesta pukeutumisesta ja kahdesta peittokerroksesta tärisin holtittomasti ja huomasin pian eläväni melko lailla yhtä sekavassa ja kummallisessa maailmassa kuin mitä Raevaara teoksessaan kuvaa. Kuumehoureisena ja pääkipuisena en olisi voinut kuvitellakaan jatkavani Yön lukemista, jos jostain olisin siihen voimia löytänytkin. Kirja kökötti sänkyni vieressä yöpöydällä uhkaavana. Sen kauhuntäyteinen, arkirealismista vinoon kasvanut maailma hengitti kylmiä höyryjä päälleni ja välillä terästin kuuloani outoja ääniä kuullessani. Romaanin päähenkilö on Johannes, nuori maaseudulta Helsinkiin muuttanut mies, joka on töissä kultasepänliikkeessä, jossa kellot tikittävät i...

Tyrmäävän jäätävä vai jäätävän tyrmäävä? Kumpi tahansa tai molempia yhtäaikaa. Joyce Carol Oatesin Kosto: rakkaustarina on ravisteleva kuvaus raiskauksesta kaikilla mausteilla. Tuntuupas hullulta ja oikeastaan aika pahalta kirjoittaa "kaikilla mausteilla" - kuitenkin juuri samalta kuin tuon kirjoittaminen tuntuu Oatesin lukeminen. Lukijassa tapahtuvat epämiellyttävät muljahdukset kohtaavat Oatesin taitavan ja säästeliään kirjoitustavan sekä tarinan, joka vaatii lukijaa ottamaan kantaan. Eräänä myöhäisenä iltana Teena Maguire palaa juhlista 12-vuotiaan tyttärensä Bethien kanssa. Hän päättää oikaista huonosti valaistun puiston poikki sillä seurauksella, että joukko nuoria miehiä hyökkää hänen kimppuunsa ja joukkoraiskaa ja pahoinpitelee hänet. Tämä ei ole juonipaljastus, vaan Oatesin pienoisromaanin lähtötilanne. Itse teos kertoo siitä, minkälaisia vaikutuksia raiskauksella on, miten naapurusto asiasta puhuu ja miten lehdet siitä kirjoittelevat. Kosto: rakkausromaani...

Kirjojen ostaminen on tänä vuonna räjähtänyt käsiin. Tätä oireyhtymää ei todellakaan lievitä käynti Hulluilla päivillä. Saalista lähti taas mukaan ja selitykset ostoksille on tietysti valmiina. Selasin 'Ghana ikuisesti' oli pakko ostaa, koska se on yksi niistä kirjoista, jotka haluan lukea uudestaan. Luin sen ensimmäisellä kerralla englanniksi ja nyt haluan lukea sen vielä suomeksi, koska aiemmalla lukukerralla se osui huonoon lukusaumaan ja lukemiseen meni luvattoman kauan aikaa. Murakamia nyt vaan ei voi olla ostamatta, jos sitä on tarjolla. Morrisoniakin haluan taas lukea pitkästä aikaa, vaikka yleensä olenkin hänen uudemman tuotantonsa kanssa hieman eksyksissä. 'To Kill a Mockingbird' on ollut lukulistallani jo pitkään. 'Kvanttivarkaan' ostin sen takia, että olen melkein- lainannut sen kirjastosta jo ainakin viisitoista kertaa. 'Appelsiininkuorten katu' jotenkin vaan ööö ... tarttui mukaani. Hyvä selitys sekin. * Tiina Raevaara oli t...

En ole ehtinyt lukea 'Hukkajokea' montakaan sivua, kun nyökyttelen ihastuneesti. Suomalaista maagista realismia, siinäpä kirjallisuuden laji, johon ei kovin useasti törmääkään. Raevaaran romaania asuttavat autoja liikuttelevat karhut, puhuva koira sekä myyttinen peto nimeltä Sfatoligra. Teoksen kieli soljuu, pyörii ja kieppuu tiivistyen välillä aforismeiksi, välillä taas kansansatujen kaikuja kantavaksi poljennoksi.  Kaiken yllä huojuvat Hukkajoen metsät ja villinä virtaava joki, nimeltään juurikin Hukkajoki. Teoksen henkilöt ovat sidoksissa monin tavoin toisiinsa, suorastaan toisiinsa sotkeutuneita. On Amanda, joka näkee enteitä ja jota kukaan ei voi tuntea. On hänen tyttärensä Dora, joka ei osaa tehdä eroa toden ja epätoden välillä. On Doran kadonnut sisko Eleonoora sekä jälkimmäisen lapsuudenystävä Nelli, joka rakastaa metsää, jonka taas Amandan ex-mies Viktor haluaa kaataa. Yhteisön ulkopuolelta osaksi sitä ajautuu sattumalta Joona, jolla on mukanaan koira nimeltä T...

Olen odottanut kovasti Tiina Raevaaran uusinta teosta, koska hänen novellikokoelmansa 'En tunne sinua vierelläni' (2010) oli aivan huikaisevan hyvä. Yksi parhaimmista lukemistani suomalaisista novellikokoelmista pitkään aikaan, vaikkakin jotkut kirjallisuuskriitikot olivat muistaakseni vähän toista mieltä.  Kokoelman lukemisesta on jo aikaa, mutta novelleista syntyneet mielensisäiset kuvat ja tunnelmat elävät edelleen vahvoina mielessäni. 'Laukaisu' on kaikin tavoin pitkälle mietitty kertomus erään perhesurman anatomiasta. Sen kieli on täydellisyyttä hipovan huolellista. Ei yhtäkään ylimääräistä tai turhaa sanaa. Raevaara on tappanut kaikki "darlingsit" kirjoittamisprosessin aikana, niin että lukija voi nauttia kielestä, joka on juuri sopivan kypsää kuin mehukas luumu. Tekstin hioutuneisuus tuo mieleeni Thomas Mannin ja kumppaneiden kaltaiset kirjailijat, joiden kielen sujuvuus kantaa mestarillisuuden leimaa . Raevaaran pienoisromaanin alku on miele...