Siirry pääsisältöön

Tiina Raevaara: Laukaisu

Olen odottanut kovasti Tiina Raevaaran uusinta teosta, koska hänen novellikokoelmansa 'En tunne sinua vierelläni' (2010) oli aivan huikaisevan hyvä. Yksi parhaimmista lukemistani suomalaisista novellikokoelmista pitkään aikaan, vaikkakin jotkut kirjallisuuskriitikot olivat muistaakseni vähän toista mieltä.  Kokoelman lukemisesta on jo aikaa, mutta novelleista syntyneet mielensisäiset kuvat ja tunnelmat elävät edelleen vahvoina mielessäni.

'Laukaisu' on kaikin tavoin pitkälle mietitty kertomus erään perhesurman anatomiasta. Sen kieli on täydellisyyttä hipovan huolellista. Ei yhtäkään ylimääräistä tai turhaa sanaa. Raevaara on tappanut kaikki "darlingsit" kirjoittamisprosessin aikana, niin että lukija voi nauttia kielestä, joka on juuri sopivan kypsää kuin mehukas luumu. Tekstin hioutuneisuus tuo mieleeni Thomas Mannin ja kumppaneiden kaltaiset kirjailijat, joiden kielen sujuvuus kantaa mestarillisuuden leimaa .

Raevaaran pienoisromaanin alku on mielenkiintoinen. Kertoja vakuuttaa, että juuri hän on oikea henkilö kertomaan Pauliinan perheen tarinan. Miksi näin on? Miksi juuri tämä kertoja? Miksi ei joku toinen? Lukijana olen heti koukussa ja haluan tietää lisää. Heti alussa paljastuu myös, että kertoja on epäluotettava. Hän kuvaa omaa rooliaan sanomalla: "Minulle on sanottu, että tärkeintä on tarina, ei totuus, ja minä ymmärrän sen. Tärkeintä on, että ihmiset saavat kokea tunteita. Näinhän asia toki on. Maailma pyörii tunteilla, raha luodaan tunteilla, vain draama kiinnostaa. Minä lupaan teille tunteita ja dramaattisia tapahtumia."

Näin mielenkiintoiseen kertojaan en ole vähän aikaan törmännytkään. Kertojan identiteetti mutkistuu vielä lisää, kun käy ilmi, että hän on Pauliinan vanha koulukaveri.  Koska kertoja ei ole nähnyt Pauliinaa 15 vuoteen, hän ei voi mitenkään tietää, mitä Pauliinan elämässä on tapahtunut.   Kertojarakennne korostaa näkemystä, että kukaan ei voi tietää totuutta toisen elämästä, harvoin edes omastaankaan. On sirpaleita ja paloja, joista kertoja tekee haluamansa kattauksen. Mitä uskomme lukiessamme ja mitä emme, se ei kertojaa kiinnosta, vaikka välillä luulenkin, että hän naurahtelee moniäänisesti mieleeni tuleville assosiaatioille.

'Laukaisu' edustaa metafiktiota, kirjallisuuden lajia, jossa kirjailija korostaa teoksen kirjallista luonnetta. Kirjoitusprosessi on mukana teoksessa ja mukaanotettu Steinbeckin 'Hiiriä ja ihmisiä' toimii sekin muistuttajana, että nyt ei puhuta oikeasta elämästä vaan fiktiosta. Kertojaratkaisun avulla lukija etäännytetään tosielämän tapahtumista. Raevaara kiinnittää lukijan huomion myös tiettyihin kirjallisiin elementteihin, joilla on suhteellisen vakiintuneet tulkintapansa. Hän kertoo talon toimivan mielen maisemana ja ulkoisen maailman kaaoksen kuvastavan ihmisen sisäistä kaaosta.

Edellä mainitusta huolimatta Pauliinan ahdinko, hänen elämänsä viimeinen päivä ennen perhesurmaa, kuvataan tietoisesti juuri ulkoisten tekijöiden kautta. Talo, jossa hän asuu on hitaasti luhistumassa, siellä ei tuoksu kodille ja puhdistusaineelle. Nurmikko villiintyy, tiski- ja laskuvuoret kasaantuvat. Lasten tukka on aina takussa ja he riitelevät tyhmistä asioista. Pauliinan mies on iso masentunut möhkäle, joka harvoin edes poistuu huoneestaan.

'Laukaisu' nostaa esiin suomalaisen kulttuurin väkivaltaisuuden, iltapäivälehtien ahneuden ja ihmisen häpeällisen halun saada tietoa muiden ihmisten tragedioista. Raevaara antaa kertojan näyttää ne pienet hetket, jolloin elämä olisi voinut kääntyä toiseen suuntaan. Esittelee Pauliinan elämää kohtaan kohdistamat toiveet, jotka ovat hyvin arkisia ja realistisia. Kuvaa väsymyksen, joka ei nukkumalla mene ohi. Avioliiton, joka päivä päivältä käy mykemmäksi ja kylmemmäksi ilman, että se olisi kummankaan syy.

'Laukaisussa' Raevaara tavoittaa jotakin äärimmäisen olennaista niin perhesurmien olemuksesta kuin meidän tavastamme suhtautua niihin. Tiedätkö sinä muuten, mitä sinun naapurillesi ihan oikeasti kuuluu?

'Laukaisusta' on kirjoitettu myös blogeissa Eniten minua kiinnostaa tie sekä Järjellä ja tunteella ja siitä tullaan aivan varmasti kirjoittamaan myös hyvin monessa muussa blogissa. 

Kommentit

  1. Erinomaisen hyviä huomioita! Tämä on hieno ja monisyinen kirja ja tarina, ja niin pienessä tilassa! Lukija ei todellakaan voi olla varma mistään, ja juuri niin on hyvä. Voimmeko todella tietää, mitä toiselle ihmiselle kuuluu, miten hänellä menee, mikä hänen olonsa on? Raevaara pyörittelee kiinnostavasti henkilöitään, tarinaa ja lukijan ajatuksia.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tosiaankin, hienolla tavalla Raevaara käsittelee synkkää aihetta ja on jotenkin erityisen ansiokasta, että näin suuria asioita on saatu sopimaan sivumäärältään niin pieneen teokseen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip