Jotensakin edellä mainittuun tapaan lausui eräs Tietäjä käydessään vuosia sitten erään vanhemman tuttavani kotona tutkimassa, miksi tämä nukkuu huonosti. Mitään perusteluja Tietäjällä ei tietenkään väitteelleen ollut, mutta hän tunsi ja vaistosi, että joku outo magneettikenttä oli tuttavani sängyn alla. Kun ihminen on epätoivoinen, hän turvautuu helposti epätoivoisiin keinoihin ja uskoo todeksi, mitä kummallisimpia väittämiä. Tuttavani sängyn alta magneettikenttä onneksi oudosti katosi ja hän alkoi taas nukkua hyvin ilman että hänen olisi tarvinnut siirtää sänkyä toiseen huoneeseen.
Tiina Raevaara on toimittanut mainion kokoelman nimeltä Voiko se olla totta? Skeptisiä näkökulmia nykymenoon, jossa järjen ja tieteen avulla ammutaan alas erilaisia uskomuksia ja totuuden vääristelemisen muotoja. Teoksessa esiteltyjä aihealueita ovat mm. kriittisen ajattelun tärkeys, lääke"tieteelliset" huijaukset (vaihtoehto- ja uskomushoidot), psyykkinen manipulointi, taikuus, paranormaali, ennusmerkit ja yliluonnollinen.
Tunne peittää usein alleen järjen ja erityisen hyvin tämä pitää paikkansa nykyisinä totuudenjälkeisinä aikoina. Informaatiota on tarjolla valtavasti ja on työlästä ottaa selville, mikä tieto on luotettavaa ja mikä ei. Asiaa hankaloittaa edelleen se, että ihminen on taipuvainen omaksumaan tietoa, joka vahvistaa hänen jo omaamiaan käsityksiä ja näkökantoja. Raevaara kiinnittää teoksen alkusanoissa huomiota somekupliin, joissa "kommunikaation nopeus on suurta verrattuna perinteiseen viestinnän tapoihin. Nopeus tuottaa kertautuvuutta, joka vahvistaa kuplaa enemmän kuin oikean elämän hidas kommunikaatio." Somen algoritmit puolestaan pitävät huolen siitä, että ne tyrkyttävät meille nettihistoriamme perusteella tietoa, joka vahvistaa niitä käsityksiä, jotka meillä asioista on jo entuudestaan. Nämä ilmiöt eivät ole vältettävissä, jos some-elämässä haluaa olla mukana ja kukapa ei haluaisi. Sen vuoksi niiden tiedostaminen on erityisen tärkeää.
Pidän itseäni suht järjellisenä ihmisenä, enkä liene kaikkein helpoimpia huijattavia. Tästä huolimatta huomaan aina välillä, että erinäiset uskomukset pitävät minuakin otteessaan ja joudun erityisesti pyristelemään, että en anna niille valtaa. Näin käy mm. silloin, kun äitini kertoo, että lintu lensi taas ikkunaan, joten jotakin kamalaa on tapahtumassa tai että hän näki enneunen. En pysty vakuuttamaan häntä siitä, että edellämainitut "ennustukset" eivät ole missään tekemisissä sen kanssa, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Äitini perustelee uskomuksiaan mm. sillä, että aina ennenkin ikkunaan lentävä lintu on edeltänyt pahan tapahtumista. Mitäs siihen sanomaan. Järjellä on joskus mahdotonta vaikuttaa tunneperäiseen.
"Terveysbisneksen intresseissä on tehdä meistä kaikista sairaita"
Terveyteen liittyvä humpuuki on rahakasta bisnestä, joten ei ihme, että monenmoiset totuudet ja ihmelääkkeet sen alueella kukoistavat. Totuus asiasta vaikuttaa kuitenkin olevan vielä häikäilemättömämpi kuin mitä olen osannut edes kuvitella. Erityisen ikävältä tuntui lukea mm. siitä, että vanhuksille syötetään paljon turhia ja/tai päällekkäisiä lääkkeitä, joista osa ei tutkimusten mukaan edes sovellu vanhemmille ihmisille. Vaan mitäs siitä, taas kilahti kolikko kirstuun.
Kaikista tässä teoksessa mainituista humpuukin muodoista pidän vaarallisimpana juuri terveyteen liittyviä epämääräisiä väitteitä. Näin varsinkin silloin, kun lääkäri on tietoisesti tai tiedostamattomasti mukana totuuden vääristelyssä. Kärsin muutama vuosi sitten kummasta vaivasta, joka teki vasemmalla jalalla astumisesta hankalaa. Tuntui kuin jalkapohjassa olisi ollut jokin piikki tai verisuoni liian kireällä. Ensimmäinen lääkäri käski voimistella. Toinen lääkäri määräsi tulehduskipulääkkeitä. Kolmas lääkäri totesi, että eiköhän tuo aikanaan mene ohi. Oletan, vaikka ei pitäisi, että lääkäreillä on lähes absoluuttista tietoa siitä, miten jokin vaiva parannetaan. Ei ole, vaikka he ehkä niin antavat ymmärtää. Työterveyshuollon piirissä olen oppinut luokittelemaan lääkäreitä sen mukaan, kuka kirjoittaa aina ensimmäiseksi särkylääkkeitä ja antibiootteja (=vältettävät lääkärit) ja kuka taas katsoo oireita useammasta näkökulmasta (=suosimani lääkärit).
Voiko se olla totta? -kirjaa lukiessa huomasin, että useampiakin humpuukin muotoja olen onnistunut välttämään vaistonvaraisesti. Mitäköhän tästä pitäisi ajatella, sillä onhan vaistoon uskominen varsin epätieteellistä puuhaa sekin. Joka tapauksessa, kun eräs ystäväni hurahti NLP:hen ja yritti saada minua parantamaan elämänlaatuani NLP-harjoitusten avulla en lähtenyt mukaan, koska minusta koko homma vaikutti aika epäuskottavalta. Toinen tuttavani taas löysi lapsensa allergiaan avun homeopatiasta ja itsekin mietin, voisiko homeopatiasta olla apua. Erinäisten tarkemmin tutkimattommien ainesten nauttiminen kuitenkin herätti siinä määrin epäilyistä, että en koskaan päätynyt homeopaatin vastaanotolle.
Kolmas ilmiö, joka Voiko se olla totta? -teoksessa nostetaan esiin ja johon olen suhtautunut epäillen on psyykkinen debriefing eli katastrofin jälkeinen jälkipuinti. Se järjestetään nykyisin hyvinkin nopeasti ihmisille, jotka ovat olleet osallisena traumaattisessa tapahtumassa. Jälkipuinnin vaikuttavuudesta ei kuitenkaan ole tieteellistä näyttöä. Itse olen epäillyt sitä sen vuoksi, että en usko tämän menetelmän hyödyttävän ollenkaan kaikkia, koska ihmiset prosessoivat vaikeita kokemuksiaan eri tavoilla. Lisäksi olen kokenut debriefingin jonkinlaisena deus ex machina -ratkaisuna, jonka nähdään automaattisesti poistavan/lievittävän stressiperäisen tapahtuman jälkiseurauksia. Tämä vaikuttaa kovin mekaaniselta lähestymistavalta vaikeisiin asioihin.
On masentavaa, että joku väärä ja käytännössä yhtään mihinkään perustumaton väite voi lähteä hyvinkin nopeasti leviämään ja muuttua matkalla totuudeksi, jonka kumoamiseen tarvitaan paljon tutkimusta ja työtunteja. Tiede on hidasta ja sen avulla voidaan kumota kaiken maailman totuuksia vasta jälkijunassa. Minulle yksi oleellisimmista kysymyksistä on: mistä tiedän, että tiedän? Jos tähän kysymykseen ei löydy vastausta on syytä epäillä tietämisensä perusteita.
Samanaikaisesti kuitenkin myönnän, että oikeastaan kaikki suuremmat päätökset elämässäni olen tehnyt intuitiooni luottaen. Olen myös lukenut tutkimuksesta, jonka mukaan juuri komplisoiduissa ratkaisuissa intuitio on järkeä luotettavampi päätöksentekoväline. En tiedä, miten luotettava kyseinen tutkimus ja sen tutkimustulos on. Olipa miten tahansa niin Voiko se olla totta? -teoksen lukemisen pitäisi olla kansalaisvelvollisuus.
Tiina Raevaara (toim.): Voiko se olla totta? - skeptisiä näkökulmia nykymenoon
227 sivua
Kustantaja: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry
Ks. myös Hannan kirjokannen juttu klik
Luin tämän kirjan syksyllä tietokirjahaasteeseen, ja tässä oli kyllä paljon ajattelemisen aihetta esim. juuri lääketieteestä ja terveydestä ja myös median roolista siinä, ettei ns. vaihtoehtoisille hoidoille ja kokemusasiantuntijoille ole ehkä aina aivan fiksua antaa näkyvyyttä kritiikittömästi. Harmi vain, että sellaiset ihmiset, joiden pitäisi tällaisia teoksia lukea, eivät luultavasti niihin tartu vaan jatkavat hopeavettä suosittelevien bloggarien seuraamista ja Magneettimedian lukemista.
VastaaPoistaHarmittaa, että jouduin palauttamaan tämän kirjan kirjastoon jo ajat sitten ja moni mielenkiintoinen pointti jäi jutussani käsittelemättä, koska niistä kirjoittaakseni olisi pitänyt olla tämä kirja saatavilla. Hyvä kun toit esiin tuon kokemusasiantuntijapointin ja sen miten tosiaan kritiikittömästi ns. huuhaan edustajat pääsevät ääneen "totuuksineen" ja välillä rinnastettuina todellisiin asiantuntijoihin ikään kuin he olisivat asiantuntijoina samalla viivalla.
PoistaKouluissa ehdottomasti olisi lisättävä mediatietoisuuden opettamista.
Ps. Hanna, lisäsin linkin sinun kirjoittamaasi bloggaukseen.
PoistaKiitos linkkaamisesta! Käsittelinkin blogitekstissäni sitä, että mediatietoisuudelle on paikkansa monessa oppiaineessa oman aineeni eli äidinkielen ja kirjallisuuden lisäksi. Silti tuntuu, että asian tiimoilta saisi olla enemmän yhteistyötä ja projekteja. Nyt onkin menossa esimerkiksi mainio Faktana kiitos -kampanja, jossa voi kutsua toimittajan kouluun ihan maksutta. Omalla koulullani kävi puolestaan syksyllä vierailulla tietokirjailija, ja sen kustansi Suomen tietokirjailijat ry.
PoistaOlen huono linkkaamaan, koska yksinkertaisesti unohdan sen lähes aina. Omituista.
PoistaTuo mitä kerrot kuulostaa tosi hyvältä. Nyt kun kouluissa on ilmiöopetusta niin siihen olisi helppo yhdistää myös tätä mediatietoisuuspuolta. Paljon (liikaa) jää opettajien varaan, miten tätä aihepiiriä käsitellään.
Tämä oli minulla lainassa alkusyksystä, mutten silloin ehtinyt lukea. Aion kyllä hankkia tälle jostain lukuaikaa, sillä aihe kiinnostaa ihan tolkuttoman paljon, ja olen siitä muutenkin välillä lukenut. Itselläni ehkä suurin kivi kengässä on rokotevastaisuus, jota en vain pysty käsittämään. Nythän tuhkarokko onkin palannut ongelmaksi, sillä ihmiset eivät enää rokota lapsiaan tarpeeksi. Järkyttävää laiminlyöntiä. (Jep, tässä aiheessa olen ehdoton.)
VastaaPoistaTämä on juuri sellainen kirja, josta tulet tykkäämään.
PoistaNyt kun mainitsit tuon rokotevastaisuuden niin minulla taas on niin päin, että jäin hieman kaipaamaan tästä kirjasta rokotteista puhuttaessa sitä, että eivät ne automaattisesti ole vaarattomia, vrt. sikainfluenssarokote taannoin. Nyt on ollut kohua pneumokokkirokotteesta ja IS:ssä oli tänään aika kipakka haastattelu aiheen tiimoilta.
Itse sain teini-iässä vaarallisia sivuvaikutuksia rokotteesta, mutta onneksi nopeasti pääsin lääkäriin, koska muutoin olisi hengenlähtö ollut lähellä. Tämä tietysti vaikuttaa siihen, että pelkään rokotusten vaikutuksia. Sinä vuonna kun tyttäreni syntyi oli käytössä rokote, josta vauvat saivat erityisen paljon sivuvaikutuksia, joista useimmat onneksi eivät olleet hengenvaarallisia. Ihmetyttää myös se, että silloin kun sivuvaikutukset ovat tiedossa ei rokotetta kuitenkaan kustannussyistä vaihdeta (tietolähde: neuvolan terveyndehoitaja).
Kaikki rokotukset on meillä otettu (ja myös ei-pakollisia), mutta aina ne pelottavat. Esim. HPV-rokote mietitytti mua kovasti, mutta koska tyttäreni sai itse päättää asiasta olin päätöksen suhteen neutraali ja hän halusi ottaa rokotteen.
(uskon tonttuihin, peikkoihin, kummituksiin, enkeleihin)
VastaaPoista:D
Poistapoikani on fysioterapeutti ja auttoi vaimoaan synnytyksessä akupunktuurilla. Ruattissa vauvan mahavaivaan akupunktuurilla helpotusta, kiinalaista taitoa moneen kipuun terveyskeskuksissa täällä.
VastaaPoistaSuomessakin käytetään akunpunktiota länsimaisen lääketieteen rinnalla. Tosin en tiedä, miten yleistä se on, mutta juuri esim. fysioterapeutit käyttävät sitä.
PoistaTässä on tosiaan monenlaista ulottuvuutta...rokotteista tulee mieleen just eräskin tapaus vuosien takaa, jossa Nigeriassa tehtiin jotain suht perusrokotuksia mutta jostain kämmistä johtuen siinä levisikin sitten aivokalvontulehdusta, ja kun samaan aikaan oli esillä näitä Shellin öljyporauksia niin väestön keskuudessa levisi tieto että Yhdysvallat on rokotuskampanjalla yrittämässä näppärää kansanmurhaa...
VastaaPoistaMikä silloisessa poliittisessa tilanteessa ei loppujen lopuksi ihan mahdoton salaliittoteoria olekaan (olen myös joskus pohtinut josko vaikkapa se Persianlahden syndrooma liittyisi esim. rokotuksiin tai muuhun lääkitykseen, kun eivät ne oireet oikein sovi köyhdytettyyn uraaniin, jota monet mielellään syyttävät)
Ja joku aika sitten kiinnitin huomiota kun somevirrassani käytiin kahta rinnakkaista keskustelua, toisessa paheksuttiin rokotevastaisia ja toisessa taas medikalisaatiota jossa vähän joka asiaan tyrkytetään jotain lääkettä, suurta osaa täysin turhaan tai jopa vahingollisesti. Ihan järkeviä ihmisiä molemmissa keskusteluissa, mutta onhan tuossa aika selvä ristiriita että yhtäaikaa pitää kyseenalaistaa asiantuntemus ja luottaa siihen, mistä sitä tietää milloin pitää tehdä yhtä ja milloin toista...
(näin siis itsekin pitäen rokotevastaisuutta huonona asiana).
Tästä löytyisi paljon kommentoitavaa, ihan jopa lukematta kirjaa. Tuo "mistä tiedän, että tiedän"-kysymys on hyvä linja. Toinen on oppia tunnistamaan edes itsessään se ah-niin-houkutteleva "koska haluan että tämä on totta, ajattelen että tämä on totta"-ajatus ja havaitessaan tappaa se, se on myrkky.
Tuo Nigeria-esimerkki kertoo hyvin siitä, miten vähästä saattaa lähteä leviämään joku väärä näkemys, joka sitten matkalla muuttuu totuudeksi. Salaliittoteoriat on kyllä aina kiinnostavia ja välillä moitin itseäni siitä, että huomaan aika usein pohtivani ihmisten julkisia motiiveja ja sitten niiden takana olevia piilomotiiveja, joita varmaan osin näen sielläkin, missä niitä ei edes välttämättä ole.
PoistaMinusta tosiaan juuri nuo lääketieteeseen liittyvät jutut on kaikkein hankalimpia, koska totta kai ihminen sairastuessaan pyrkii saamaan apua ja jos tuntuu, että mikään ei auta, niin sitä saattaa kokeilla vaikka mitä kummaa poppaskonstia. Tosin jos siitä konstista ei ole haittaa ja plasebovaikutus parantaa tilannetta, niin tilanne ei ole niin paha.
Yleisemmmin sitä menee vaan yhdelle lääkärille ja sitten enempi vähempi luottaa siihen, mitä hän sanoo. Siihen päälle sitten kenties googlaa kaikki kauheimmat vaihtoehdot. Tosin niinkin on käynyt, että olen googlaamalla löytänyt oikean syyn, jota lääkäri ei osannut edes epäillä, vaikka taustatarinan tietäen hänen olisi kyllä niin pitänyt osata tehdä.
Tuo "koska haluan, että tämä on totta" on kyllä väliin aika vaikeasti vastaantaisteltava asia varsinkin jos on kyse jostain pitkäaikaisesta ajatusmallista.
Tuossa jatkoajattelin että jospa jonkun runsaammin sivuvaikutuksia aiheuttavan rokotteen suosiminen tapahtuu ensisijaisesti kunnallisessa terveydenhuollossa ja yksityisellä voi saada rahaa vastaan parempaa, niin tuo voisi olla hyvä tapa toteuttaa sote-aktiivimallia jossa karsitaan yhteiskunnan heikompaa ainesta joka on riippuvaisempi julkisesta terveydenhuollosta; jos sellaisen haluaisi tehdä niin rokotusten kaltaisilla metodeilla olisi hyvä kattavuus ja suhteellisen hyvä piilotettavuus.
PoistaSitten voi pohtia sopisiko moinen idea nykyisen hallituksemme poliittiseen linjaan, voisiko sanoa että eiväthän ne nyt tuollaista ikinä toteuttaisi, tuohan on täysin absurdia...
Plasebovaikutus on tosiaan joskus hyväkin ja tukemisen arvoinen juttu, kunhan sillä ei just korvaa jotain oikeasti aika paljon luotettavammin toimivia hoitoja (ja toisaalta, kun siitä on joskus jotkut kysyneet, itse pidän mieleni avoimena esim. ihmeiden mahdollisuuden suhteen, mutta silloin ajattelen niitä nimenomaan ihmeinä enkä minään tahdonalaisesti toistettavana magiana jollaisia jotkut vaihtoehtohoidot ovat...)
Nyt on kyllä sulla niin hieno jatkoajattelu, että Sipilä saattaisi tuosta ideasta vaikka vähän maksaakin. Erityisesti tietysti tuollaiset sivuvaikutusrokotukset kohdistettaisiin työttömiin. Miten hienosti samalla siivoutuisivat tilastot.
PoistaSe muuten tässä kirjassa hieman jäi kaihertamaan, että minäkin haluaisin täysin epärationaalisesti uskoa siihen, että on myös olemassa asioita, joille ei vaan löydy tieteen ja tutkimuksen kautta selitystä (tai sitä ei vielä ole keksitty. Ehkä joskus).
En tunne kirjaa, mutta uskon, että kirja antaa ajattelemisen aihetta moneen asiaan. Erityisesti harmittaa kaikenmaailman terveysparantajat, kun tietää että joku aina erehtyy niitä kokeilemaan. - Itse uskon kaikkeen hyvään ja kauniiseen, esimerkiksi enkeleihin.
VastaaPoistaHyvään ja kauniiseen on hyvä uskoa.
PoistaTämä kirja tosiaan pistää miettimään asioita useammalta kantilta.
Minä hoidin aikoinani pienen poikani korvat kuntoon suomalaisen luonnonlääkärin hoitomenetelmillä. Korvat paranivat noin kuukaudessa. Lääkärit, monta, olivat jo suositelleet pojalle korviin putket ja kitarisaleikkauksen, koska 7 kk:n ikäisenä tod. näk. liian ison penisiilliinikuurin jälkeen lapsi söi vielä 6-7 kuuria pysyen maksimissaan kuukauden terveenä. Mikään muukaan yritykseni ei auttanut, kokeilin maidotonta, gluteenitonta ja vaikka mitä epätoivoissani. Ystävältäni sain tietää tästä luonnonlääkäristä ja koska lapseni kärsimys oli rankkaa kestää, ja sisareni lapsen jatkuvasta korvatulehduskierteestä huolestuneena (putket olivat vaihdettava monta kertaa kun tulehdukset vain jatkuivat ja mätä roiskui korvista) päätin kokeilla vielä tätäkin. Vaikka todella pelkäsin teenkö väärän ratkaisun - entä jos syötän lapselleni myrkkyä? -, niin kuitenkin ajattelin, että myrkkyä myös tuo jatkuva antibioottien syönti on, eihän ollut edes takeita etteikö niitä yhäkin tarvittaisi. Mutta varattu aika oli toki näihin kliinisiin toimenpiteisiin, jotka sitten peruin viime hetkellä. Poika tervehtyi 1.5 kk:n ikäisenä ja myös pysyi terveenä. Tästä tietenkin kuka tahansa voi ja saa ajatella mitä tahansa :D, mutta minä olin onnellinen lapseni täydellisestä tervehtymisestä. Jos lääkkeet olivat lumetta, ei poikani sitä tiennyt. Ehkä tervehtymiseen auttoi minun epätoivoinen uskoni.
PoistaTärkeintä on tietenkin se tervehtyminen. Tulee mieleeni kun eräs naapurinrouva kauhisteli saaneensa apua homeopatiasta ja sanoi, että häntä hävettää siitä edes kertoa. Totesimme sitten molemmat, että väliäkö tuolla, vaikka kyseessä olisikin plasebovaikutus. Pääasia, että apua on löytynyt.
PoistaOn tutkittu esim. sitä, että lääkärin antama lääke vaikuttaa paremmin kuin jos lääkkeen antaa sairaanhoitaja. Ihminen on ihmeellinen kapistus.
Korjaus! Tietenkin pojan ikä tervehtyessään oli 1,5 v! Hups.
VastaaPoistaNiinpä. Voihan olla, että poika, joka tietenkin jo hyvin ymmärsi puhetta, kuunteli tarkkaan, kun juttelin, että nyt siirrymme luonnonlääketieteen puolelle ja kokeilemme tällaisia ja tällaisia lääkkeitä. Jos nämä eivät auta, niin sitten menemme leikkauttamaan kitarisasi ja putket saat korviisi. Simsalabim, kuulosti niin kauhealta, että poika tahtoi parantua, uskoi parantuvansa ja parani! :D Mutta kuten sanoit, pääasia, että parani.
VastaaPoista