Reader, why did I marry him?

I want to fuck the literary universe. F. Scott Fitzgerald oli paskajätkä. Sen lisäksi hän oli ja on arvostettu kirjailija. Mainitsin paskajätkyyden ensimmäisenä ja tein sen tarkoituksella. Samalla kaduttaa jo, että paskajätkän nimi on tämän tekstin ensimmäisenä. Onneksi sentään sitä ennen on sitaatti Zambrenolta. Paskajätkällä oli monia paskajätkäkavereita, kuten mm. T.S. Elliott ja useat muut modernistimiehet. Tyypit, jotka olemme nostaneet kaappien päälle, jossa ne eivät pölyty. Kate Zambreno käy teoksessaan Heroines väsymättömästi, paikoin suorastaan uuvuttavasti läpi, minkälaisia modernistimiehet olivat. Miten he typistivät vaimonsa. Valvoivat näiden kirjoittamista. Kielsivät yhteiselämästä kirjoittamisen ja jopa minä-promoninin käytön. Kuskasivat vaimonsa mentaalilaitokseen ja suurin piirtein unohtivat sinne. Modernistimiehet tekivät vaimoistaan kirjojensa henkilöhahmoja. Se mikä oli verta luita lihaa muokattiin omiin tarpeisiin ja vangittiin liikkumattomiksi m...

En ole vuosiin törmännyt ihmiseen, joka olisi kertonut lukevansa Mirjam Tuomista. Jos mainitsen Tuomisen nimen jollekin tuttavalleni, joka paitsi lukee paljon, tuntee myös keskimääräistä paremmin suomalaista kirjallisuutta, on seurauksena yleensä hämmentynyt, pakoon pyrkivä katse. Kuka ihmeen Mirjam Tuominen? On hyvin luultavaa, että en itsekään tietäisi Mirjam Tuomisesta mitään, ellen olisi ollut se kuriton yleisen kirjallisuustieteen opiskelija, joka laitoksen suureksi hämmästykseksi päätti suorittaa osan opinnoistaan finlandssvensk litteratur -oppiaineessa. Sellaista ei yleisen kirjallisuustieteen professorin mukaan ollut hänen virka-aikanaan koskaan ennen tapahtunut. Toivottavasti kuitenkaan oma "koukkaukseni" ei ole jäänyt ainutkertaiseksi. * Mirjam Tuominen (1913-1967) oli suomenruotsalainen kirjailija, runoilija ja esseisti, joka piti sielunsisarinaan Edith Södergrania ja Hagar Olssonia.  Franz Kafkaa, jonka tuotantoon Tuominen oli tutustunut jo 1930-luvun lopu...

Suomenruotsalainen modernismi on yksi pitkäaikaisista kirjallisista rakkauksistani ja sen kunniaksi tämän vuoden viimeisin BAR Finland -postaus käsittelee Henry Parlandin romaania Rikki - Veloxpaperille vedostamisesta (Sönder - Om framkallning av Velox papper). Olen lukenut tämän teoksen aiemmin ruotsiksi, mutta en tällä kertaa onnistunut saamaan käsiini sitä keltavihreäkantista kappaletta, johon olen kovin kiintynyt. Sen sijaan huomasin yllätyksekseni, että Sönder on suomennettu nimellä Rikki vuonna 1996 ja kustantaja on Tamara Press, josta en aiemmin muista edes kuulleeni. Hieno kulttuurityö Tamara Pressiltä saattaa tämä teos myös suomenkielisten lukijoiden ulottuville. Parland itse kirjoittaa, että hänen teoksensa nimi on Rikki, koska ne rakennelmat, joita kirjailija luo, todellisuus aina murskaa monin tavoin. Rikki sopii vuoden päätösteokseksi erinomaisesti myös siksi, että vuosi 2016 on ollut monella tapaa juurikin rikki. Oma maailmani särkyi heti vuoden alussa. Tarkkaan ot...

Tämä syyskuu on siitä poikkeuksellinen kuukausi, että BAR Finland saa peräti kaksi uutta vierasta. Tervetuloa Edith Södergran ja Hagar Olsson! Edith Södergran (1892-1923) on rakastettu runoilija, jonka säkeistä innostuvat yhä uudet runoudenrakastajat. Monta moninaista kertaa olen minäkin niillä lohduttanut itseäni, mutta siitä huolimatta olen enempi Hagar Olssonin (1893-1978) naisia. Vuosia rakastin Hagaria niin, että olin Edithille mustasukkainen. Blogiani seuranneet kenties muistavat myös, että kun kysytään, että mikä kirja on muuttanut elämäni, minulla on tapana vastata Hagar Olssonin Chitambo (1933), joka avasi minulle tien kehitysromaanien maailmaan ja sillä tiellä olen tavallaan vieläkin. Mutta nyt: Framåt kamrat! * Edith oli herkkä ihmissielun tulkitsija. Vaikka tuberkuloosi riudutti hänen voimiaan, oli hän hyvin tietoinen omasta arvostaan ja runoilijankyvyistään, eikä epäröinyt sanoa asiaa ääneen: Min självsäkerhet beror på att jag har upptäckt mina dimensioner....