perjantai 30. syyskuuta 2016

Hagar Olsson: Ediths brev - BAR Finland, 7

Tämä syyskuu on siitä poikkeuksellinen kuukausi, että BAR Finland saa peräti kaksi uutta vierasta. Tervetuloa Edith Södergran ja Hagar Olsson!

Edith Södergran (1892-1923) on rakastettu runoilija, jonka säkeistä innostuvat yhä uudet runoudenrakastajat. Monta moninaista kertaa olen minäkin niillä lohduttanut itseäni, mutta siitä huolimatta olen enempi Hagar Olssonin (1893-1978) naisia. Vuosia rakastin Hagaria niin, että olin Edithille mustasukkainen. Blogiani seuranneet kenties muistavat myös, että kun kysytään, että mikä kirja on muuttanut elämäni, minulla on tapana vastata Hagar Olssonin Chitambo (1933), joka avasi minulle tien kehitysromaanien maailmaan ja sillä tiellä olen tavallaan vieläkin.

Mutta nyt: Framåt kamrat!

*

Edith oli herkkä ihmissielun tulkitsija. Vaikka tuberkuloosi riudutti hänen voimiaan, oli hän hyvin tietoinen omasta arvostaan ja runoilijankyvyistään, eikä epäröinyt sanoa asiaa ääneen:

Min självsäkerhet beror på att jag har upptäckt mina dimensioner. Det anstår mig icke att göra mig mindre än jag är.

tai runollisemmin: Mina ord äro guld.

Edithin sanat  on hyvä painaa povelleen ja muistaa ne aina, kun suusta on pääsemässä itseä vähättelevä lause. Maailma pitää kyllä varsin erinomaisesti huolta siitä, että emme kuvittele itsestämme liikoja. Älkäämme enää itse itseämme pienentäkö.



Mikset sinä jo tule?

Edithin ja Hagarin kirjeenvaihto sai alkunsa jälkimmäisen arvosteltua Edithin runokokoelman Septemberlyran (1918, suom. Syyskuun lyyra). Luettuaan arvostelun Edith päätti kirjoittaa Hagarille, jonka hän arveli olevan hänen sielunsiskonsa. "Tulimeri", johon hän toivoi voivansa sukeltaa ja jolle hän oli valmis paljastamaan sisimpänsä ja jolta hän toivoi vastaavaa rehellisyyttä. Näin alkoi kahden naisen intensiivinen ystävyys. 

Ediths brev julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1955 Hagarin pitkän pohdiskelun jälkeen. Voidaan tietysti kysyä, oliko oikein päästää näin intiimit kirjeet julkisuuteen, mutta samassa henkäyksessä on todettava, että olen valtavan tyytyväinen Hagarin päätökseen. Nämä kirjeet ovat hunajaa sielulle. Hunajaa, jossa mönkii outo ötökkä, joka ei sinne kuuluisi, mutta jonka läsnäolo on välttämätön. Ajallisesti Edithin kirjeet kattavat ajanjakson tammikuusta 1919 maaiskuuhun 1923. Kaksi viimeisintä kirjettä, jotka on kirjoitettu heinä- ja elokuussa 1923 ovat Edithin äidin kirjoittamia. Kirjeiden välissä on Hagarin kommentteja ja selvennyksiä Edithin kirjoittamiin asioihin.


Kuva:Svenska litteratursällskapets arkiv
(valokuvattu teoksen etukannesta)

Lukiessani Edithin kirjeitä kuvittelen häntä kirjoittamassa kotitalossaan Raivolassa. Näen aineellista puutetta ja köyhyyttä, rakkaan kissan ja koiran. Näen Edithin äidin ja Edithin itsensä ruumiillisesti riutuneena, mutta henki palaen korkein lieskoin. Kirjeiden lukeminen on hämmentävää, koska niissä Edith on läsnä sellaisena kuin hän todella oli ilman tulkintoja ja filttereitä. Tuntuu kuin koskettaisi jotakin pyhää, kallisarvoista ja hauraasti vahvaa. Välillä on ihan pakko miettiä myös sitä, että miten ihmeellistä on, että kirjoituksen avulla jo kauan aikaa sitten kuollutkin on läsnä, ihan tässä minun vieressäni.

Kirjeissä toistuvat Edithin pyynnöt, että Hagar tulisi vierailulle hänen luokseen Raivolaan. Usein Hagar ei kiireiltään pääse ja matkakin on hankala ja pitkänpuoleinen. Mitä tulee Södergranin perheen jatkuvaan taisteluun toimeentulon kanssa, on Edithin luonnetta kuvaavaa, että hän ei mainitsee asiaa koskaan suoraan. Perhe on tottunut sinnittelemään, tulemaan toimeen melkeinpä pelkällä ilmalla ja runouden palolla.

Hagar auttoi Edithiä saamaan runojaan julki ja kirjeistä löytyykin paljon ohjeita siitä, miten runoja tulee vielä lähettämisen jälkeen muuttaa. Mikään puolinainen ei Edithille riittänyt, vaan hän uhmasi omaa terveydentilaansa löytääkseen tarkimmat sanamuodot. Hänen runojensa vastaanotto ei suinkaan ollut yleisesti kovin myönteistä ja Edithin reaktiot kielteisiin arvosteluihin paljastavat, että hän ei kyseenalaistanut omaa nerouttaan, vaan ihmetteli muiden kyvyttömyyttä ymmärtää hänen runojaan.

Är upprörd över recensionen. Ville skriva en flammande motsägelse enligt mitt eget naturel. Skall ingen tala om detta, skall denna underbara bok ligga under dammet, tills den en gån gblir upptäckt.


Maailman on muututtava


Ei liene liioiteltua sanoa, että Edith Södergan on suomalaisen modernismin kirkkain hahmo. Hän vei runouden rytmillisesti täysin uusille loppusoinnuttomille poluille, joilla hänen runokuvansa loistivat rohkeina ja arvaamattomina. Septemberlyran-kokoelman esipuheessa  hän itse kuvasi runouttaan seuraavasti:

"Sitä, että runoni ovat runoutta, ei kukaan voi  kieltää, sitä että ne ovat mitallista runoa, en väitä. Olen yrittänyt sitoa joitakin vastahakoisia runoja rytmiin ja siinä tullut havaitsemaan, että hallitsen sanan ja kuvan mahdin ainoastaan täysin vapaasti, s.o. rytmin kustannuksella. Runoni ovat kuin nopeasti tehtyjä luonnoksia. Mitä sisältöön tulee, sallin vaistoni rakentaa sen mitä älyni odottavalla kannalla katselee."*

Edithiä ja Hagaria yhdisti heidän tulenpalava uskonsa tulevaisuuteen ja uudenlaisen ihmisen syntyyn. Edith haki vastauksia elämän syvimpiin kysymyksiin niin Nietzheltä, Steinerilta kuin kristinuskostakin. Hänessä tulivat lihaksi hänen omat sanansa: Jag längtar till landet som icke är. Hänen elämänsä oli kilvoittelua uuden ja aidomman totuuden löytämiseksi. Hän halusi antaa kaikkensa itseään säästämättä. Vajota ekstaasiin, joka näyttäisi hänelle elämän salaisuuden. 

Edith kirjoittaa, että hänessä on nietzscheläisen "yli-ihmisen röyhkeyden henki". Hän sanoi uivansa "sinisessä sähkössä." Pienessä köyhässä talopahasessa asuva kuolettavaa tuberkuloosia sairastava runoilija halusi sanoillaan synnyttää uudenlaisen maailman. Osana tätä pyrkimystä Edith alkoi kääntää suomenruotsalaisten runoilijoiden runoja saksaksi. Runoantologian toimittamisesta tuli hänelle suorastaan pakkomielle, mutta hanke ei valitettavasti koskaan toteutunut.  

Edithin kirjeet on Pentti Saaritsan toimesta käännetty myös suomeksi (1990, Otava). Niin loistokas kääntäjä kuin Saaritsa onkin, minulle näiden kirjeiden tunnelmasta suuri osa välittyy vanhanaikaisen ja jollakin tapaa "korkean" ruotsinkielen kautta, joten suosittelen lukemaan tämän teoksen myös ruotsiksi, vaikka sitten suomenkielisen käännöksen vieruskaverina.

On hienoa, että Ediths brev -teoksesta on otettu uusintapainos, sillä nämä kirjeet ovat ikuisia kyvyssään vangita lukijansa ja tarjota tirkistysreikä maailmaan, jota ei enää ole.




Hagar Olsson: Ediths brev. Brev från Edith Södergran till Hagar Olsson med kommentarer av Hagar Olsson (2016/1955)
227 sivua
Kustantaja: Schildts & Söderströms


Kiitos arvostelukappaleesta, joka pääsee juhlapaikalle kirjahyllyyni.


*Suomennos: Tuula Hökkä

4 kommenttia:

  1. Edith <3 Omppu <3 Edith <3 Omppu <3 Voi että, nyt minä jään tänne sinun baariisi iankaikkisesti notkumaan, saisinko lasin punaviiniä vaikka ensin hätään? Tiedätkö, nämä kirjeet tavoittivat tietoisuuteni vasta jokunen vuosi sitten ja nyt nämä ovat kyllä olleet minulla hyllyssä jo hyvän aikaa (tuo Saaritsan suomennos), mutta vielä minä olen näitä jotenkin säästellyt... Vähän hassua, mutta niinkin minä taidan joskus tehdä, säästellä. En tiedä maltanko enää!

    Ja on niin totta tuo, miten maailma meitä pienentää ja miten meidän itsemme ei enää sitä pidä tehdä ja tiedätkö, minä JUURI ÄSKEN ajattelin eräässä yhteydessä sitä samaa. Ehkä tämä on taas niitä tähtien asentoja...

    Kiitos Omppu. Ja sydänsadetta. Paljon. Punaista ja lämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaas vaan Katja kuinka monta kertaa olit mielessä, kun luin Edithin kirjeitä. Niin monta, että menin laskuissa sekaisin. Oikein mukavaa, jos jäät baariin. Tämä on siitä mukava baari, että aina mahtuu. :D

      Suosittelen kyllä, että luet rinnalla myös tätä ruotsinkielistä, koska monet sanonnat on niin omanlaisiaan, että ne ei oikein suomeksi taivu. Ymmärrän kyllä hyvin tuon säästämishalun. Sitten kun on luettu, ei ole enää lukematta. Heh, miten nokkela ajatus tuo edellinen. :D

      Kirjeet tekevät hyvin selväksi, että Edith ei todellakaan ollut mikään raukkaparka, jonkalaiseen kuvaan hänestä olen joskus jossain törmännyt. Täyttä rautaa koko mimmi!

      Kiitos ja viikonloppuja. Johan se kohta alkaa olla glögin aika. :D

      Poista
  2. Mulle Hagar on jäänyt tyystin tuntemattomaksi. (Tai siis kyllähän mä hänet tiedän, mutten kovin paljon muuta.) Täytyisi varmaan ryhdistäytyä tässä(kin) asiassa. Mutta just nyt en ryhdistäydy yhtään missään. Oon niin poikkiväsy, että olen täällä baarissakin vesilinjalla, ihan varmuuden vuoksi.

    Todella upeasti ja osuvasti sanoit: "Hänessä tulivat lihaksi hänen omat sanansa: Jag längtar till landet som icke är."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin yleisestikin taitaa olla niin, että Hagaria ei niin kovin paljon tunneta. Onkohan häneltä edes suomennettu mitään? Keskeinen henkilö hän joka tapauksessa oli myös suom.ruots. modernismin kannalta.

      Rentoudu nyt hetki ja sitten otetaan kyllä yhdet absintit tai jotain.

      Kiitos ja kippis sitten, kun on sen aika!

      Poista