Siirry pääsisältöön

Henry Parland: Rikki (Sönder) - (BAR Finland, 10)

Suomenruotsalainen modernismi on yksi pitkäaikaisista kirjallisista rakkauksistani ja sen kunniaksi tämän vuoden viimeisin BAR Finland -postaus käsittelee Henry Parlandin romaania Rikki - Veloxpaperille vedostamisesta (Sönder - Om framkallning av Velox papper). Olen lukenut tämän teoksen aiemmin ruotsiksi, mutta en tällä kertaa onnistunut saamaan käsiini sitä keltavihreäkantista kappaletta, johon olen kovin kiintynyt. Sen sijaan huomasin yllätyksekseni, että Sönder on suomennettu nimellä Rikki vuonna 1996 ja kustantaja on Tamara Press, josta en aiemmin muista edes kuulleeni. Hieno kulttuurityö Tamara Pressiltä saattaa tämä teos myös suomenkielisten lukijoiden ulottuville.

Parland itse kirjoittaa, että hänen teoksensa nimi on Rikki, koska ne rakennelmat, joita kirjailija luo, todellisuus aina murskaa monin tavoin. Rikki sopii vuoden päätösteokseksi erinomaisesti myös siksi, että vuosi 2016 on ollut monella tapaa juurikin rikki. Oma maailmani särkyi heti vuoden alussa. Tarkkaan ottaen 10. tammikuuta, jolloin David Bowiesta tuli ihan sananmukaisesti Starman. Moni muu rakastettu muusikko, näyttelijä ja muu kuuluisuus seurasi hänen jälkiään. Yhteiskunnallisesti elimme leikkausten, supistusten ja kurjistamisen aikaa. Vastakkainasettelut ihmisten välillä kasvoivat ja Suomea johdettiin diktaattorin elkein. USA:n presidentiksi valittiin polittiisesti täysin kokematon mieshenkilö. Rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät. Tapahtui useita terrori-iskuja ja Syyrian tilanne muuttui yhä epäinhimillisemmäksi. Luottamus elämän kantavaa voimaa kohtaan oli rikki useammin kuin minään vuotena aikaisemmin.

Kirjallisessa mielessä vuosi 2016 oli kuitenkin mahtava. Yksi ikimuistettavia huippuhetkiä oli, kun sain kutsun Finlandia palkintojen jakotilaisuuteen. Myös ihka ensimmäinen Cision-sijoitus lämmitti mieltäni. Blogissani lanseerasin novellihaasteen, joka on herättänyt suurta innostusta ja joka huipentui tämän vuoden osalta luonteeltaan hyvin yhteisölliseen novellimaratoniin 17. joulukuuta. Haaste jatkuu 7.5.2017 asti ja novellimaratoneja tulee kevään myötä lisää. Ennen kaikkea olen kuitenkin tutustunut ihan älyttömän moniin mukaviin kirjaihmisiin ja käynyt superkiinnostavia ja mieltä kohottavia keskusteluja niin blogeissa kuin elävässä elämässäkin. 

Monista synkistä hetkistä olen selvinnyt hulluttelemalla kavereiden ja vähän tuntemattomampienkin kanssa. Haluankin tässä kiittää kaikkia, joilta saatu synergia on valanut uskoa elämään, kun maailma ympärillä on ollut sekaisin. Ihmisissä ja ihmisten välisessä ystävyydessä ja kaveruudessa on valtavasti voimaa ja kun löytyy ihminen, jonka kanssa huumori naksahtaa on heti helpompi hengittää. Toki on myönnettävä, että välillä tuli puukosta kylkiluiden väliin, mutta kaikki haavat ovat hienosti parantuneet ja uskallan väittää, että ihmisluonnot salat ovat tulleet taas hieman tutuimmiksi.

Kiitos tyypit, kiitos ihanat kirjabloggarit, kiitos somekaverit! Olen niinku ihan suhteellisen täynnä rakkautta teitä kohtaan! XOXO!

*

Henry George William Parland (1908-1930) ehti lyhyeksi jääneen elämänsä aikana julkaista vain yhden runokokoleman, Idealrealisation (1929). Hänen kuolinsyynsä oli tulirokko. Henryä huomattavasti tunnetumpi on hänen veljensä lääkäri ja kirjailija Oscar Parland. Veljessarjaan kuuluvat myös Ralf ja Herman Parland.

Henry Parland kirjoitti romaaninsa Kaunasissa vuosina 1929-1930 ja se on julkaistu postuumisti kolmeen eri otteeseen versioina, jotka jossakin määrin poikkeavat toisistaan. Lukemani suomennoksen pohjana on ollut Oscar Parlandin valikoimaan Den stora Dagenefer (1966) toimittama versio.


Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?

Parlandin romaanin pohjalta tähän kysymykseen voisi vastata, että siksi, että jotkut rentut ovat niin ihastuttavia, vihastuttavia ja hullun säkenöiviä. Tällaisesta rentusta erinomainen esimerkki on Parlandin romaanin romaanihenkilö kirjailija Henry Parland, josta selvyyden vuoksi käytän jatkossa nimitystä kertoja Parland. Romaanissaan Parland leikkii autofiktiolla ja metafiktiivisyydellä, jotka teoksen kirjoitusajankohdan huomioon ottaen olivat vielä hyvin uusia kirjallisia muotoja ja tekivat suomalaiseen kirjallisuuteen vasta tuloaan. Teoksen kertoja kommentoi kirjoitusprosessiaan ja sen etenemistä ja kirjoittaa teokseensa myös epilogin, joka alkaa kappaleella:


Kun kirjailija oli saanut tämän romaanin valmiiksi ja kuitannut tekijänpalkkion, hän päätti ryypätä rahat. Se ei ollut mikään hätiköity päähänpisto vaan pikemminkin välttämättömyys, jota hän oli hautonut viikkokausia ja joka oli vähitellen tullut yhä määräävämmäksi.

Kertoja Parland viettää hyvin samantapaista elämää kuin kirjailija Parland, joka joutui erinäisten henkilökohtaisten sotkujensa vuoksi lähtemään Suomesta ja asettumaan Liettuan Kaunasiin.



Veloxpaperista kohoaa Amy

Romaani alkaa kuvauksella, jossa kertoja Parland vedostaa valokuvaa vuosi sitten kuolleesta Amysta, jonka kanssa hänellä oli jonkinlainen rakkaussuhde. Metafiktio lyödään pöytään heti kättelyssä, kun kertoja puhuttelee Amyn kuvaa ja toteaa aikovansa kirjoittaa hänestä romaanin, jonka päähenkilöksi tulee Amy.

Kertoja Parland on omien sanojensa mukaan "tunneihminen" ja monet mustasukkaisuuden synkät syöverit hän käykin läpi suhteessaan Amyyn. Sen sijaan, kun Amy on vakavasti sairas, kokee hän tämän vieressä istumisen ikäväksi velvollisuudeksi, josta hän mieluummin laistaisi. Amy on romaanissa kuvattu korostetun esineellistävällä tavalla, jota kertoja itse kommentoi sanomalla pelkäävänsä, että Amy saattaisi kostaa hänelle, kuten kuolleilla on tapana. Näin Parland on jo muutaman reippaan askeleen edellä niitä, jotka saattaisivat esittää häntä kohtaan syytöksiä Amyn esineellistämisestä.

Kertoja Parlandin mukaan ihmisen tunne-elämä rinnastuu kattiloihin ja termoskannuihin, jos toki on hieman niitä monimutkaisempaa koska siihen liittyy "tietty itseinduktio." Ihmisten ja esineiden välinen ero ei kuitenkaan ole kaiken kaikkiaan kovin suuri, sillä myös "peilit irvistelevät" ja "valokuvapaperit hytisevät kylmästä."

Ihmisen tunne-elämää voi mitata vain volttimittarilla. Tärkein on sisäinen jännite, ei ulospäin näkyvä toiminta. Ampeerimittari näyttää tilapäisen, ulkoisen vastuksen edellyttämän toimintatarmon. Volttimittari sen sijaan rakkauden elektromotorisen voiman.

Teoksen jälkisanoissa suomentaja Hannu Nieminen toteaa osuvasti, että Rikki on ajallisesti Mika Waltarin Suuren Illusionin rinnakkaisteos, mutta Parlandilla kyse on "suuresta desilluusiosta."


Harmaa hattu

Parlandin kerronta tihkuu moniin suuntiin. Kertoja Parland toteaa ottaneensa vaikutteita Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjasta, jota kotikielenään ranskaa puhunut Parland oli lukenut alkuperäiskielellä. Rikki-romaanissa Proustin Madeleine-leivoksen paikan ottaa harmaa hattu, joka Proustin leivoksen tavoin toimii kerronnan ja muistamisen järjestäjänä.

Parlandin itsetietoinen mielikuvituksellisuus on täynnä ironista naurua ja Rikki sisältää mm. loistokkaan kuvauksen jatkuvissa rahavaikeuksissa olevan kertoja Parlandin tulojen ja velkojen välisestä suhteesta, jossa ne esitetään toisiaan vastaan taistelevina sotajoukkoina panssarivaunu- ja vastahyökkäyksineen.

Vaikka rakkaus on Rikki-romaanissa keskeisellä sijalla on se enemmän rakkaudettomuus- kuin rakkausromaani. Se on kuvaus ihmisistä, jotka ovat eksyksissä maailmassa, joka ei tunnu tarjoavan heille kiinnittymisen kohtia, jos toki he sellaisia eivät edes halua löytääkään. Kertoja Parland ja Amy ovat korostuneesti kaupungin lapsia, joille luonto on vieras elementti. Heidän viihdykkeitään ovat autoajelut ja elokuvat. Amerikkalaista elokuvaa kertoja Parland kommentoikin riemukkaan tyhjentävästi.

En ollut vielä silloin oppinut arvostamaan amerikkalaisen elokuvan sisällöllistä periaatetta, ettei mikään tapahtuma saanut tunkeutua liian syvälle pinnan alle ja että elokuvan piti olla vain tapa kuluttaa illasta kaksi tuntia ja antaa niiden kadota tietoisuudesta jälkiä jättämättä.


Voi elämä!

Elämä näyttäytyy Parlandin romaanissa päämääräämättömänä viinanhöyryisenä oleskeluna, valumisena, flanöörauksena sekä ylipäätään irrallisuutena. Kertoja Parland toteaa Amylle, että tämä kelpaa mihin vaan, paitsi työhön. Säännölliseen elämäntapaan alistumisen kauhu pomppii riveillä ja niiden välissä. Elämä on esittämistä ja vaikutuksen tekemistä, kuten konttorissa, jossa työntekijöitä on ohjeistettu naputtamaan kiivaasti kirjoituskonetta tärkeiden vieraiden läsnäollessa, koska kirjoituskoneen "rätinä kertoi hienotunteisesti mutta samalla selvästi, että toimistossa oli paljon tekemistä."

On vaikea selittää, mihin Parlandin teoksen viehätys varsinaisesti perustuu. Rikki on ihastuttava ja raivostuttava. Se naurattaa ja kihelmöityttää. Se on kuin eksoottinen hedelmä, josta ei ole ihan varma, että onko se tarkoitettu syötäväksi vai pelkästään katsottavaksi. Huomaan ajattelevani, että Parland tavoittaa vahvalla vainulla teoksen kirjoitusajankohdan henkisen ja kulttuurisen ilmapiirin. Kyse ei ole pelkästään Parlandin kyvystä uudistaa kirjallisuutta, vaan yhtä lailla hänen taidostaan luoda kokonaistunnelma, joka on enemmän kuin sen osien summa. En myöskään voi välttyä ajatukselta, että miten paljon Parlandilla olisikaan ollut annettavaa, jos hän olisi saanut elää pidemmän elämän.





Henry Parland: Rikki (1996)
133 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos Sönder (1929-1930)
Suomentanut Hannu Nieminen
Kustantaja: Tamara Press


Aiemmat BAR Finland -postaukset ja projektin esittely löytyvät BAR Finland -välilehdeltä

Kommentit

  1. Gott Nytt År Omppu, sinä kirkas tähti blogitaivaalla ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin Leena <3 ja kiitos kauniista sanoistasi.

      Me ollaan tähtösiä kaikki
      kun oikein silmiin katsotaan
      Me ollaan tähtösiä blogistanian
      ihan jokainen
      (sanat (melkein) J. Karjalainen)

      Kanssasi on aina mukava ruotia kirjoja ja välillä vähän muutakin elämää. Kiitos ja hieno alkanutta vuotta!

      Poista
  2. Taakse jäänyt vuosi on ollut monella tavalla todella rankka. Minuakin maailman ja oman yhteiskuntamme kylmät tuulet hytisyttivät taas joulun alla niin, että oli vaikeaa kääriytyä joulupesän lämpöön. Kyllä sinne sitten taas pääsin, pesäilyn pehmeään, mutta ei, ei tämä maailman meno kohdallaan ole. Mistä saisi ihmiskunta viisautta ja sydäntä?

    Oikein hyvää vuotta uutta vuotta sinulle Omppu vielä täälläkin, luetaan ja kirjoitetaan ja toivotaan parempaa maailmaa <3 Olet blogitaivaan kirkas tähti niin kuin Leena tuossa ylhäällä sanoo, säkenöit valoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni Némirovskyn Ranskalaisessa sarja oli jotenkin niin, että kun on vaikeita aikoja, on vaan jaksettava elää niiden läpi. Tämä neuvo sopii meillekin. On paljon sellaista, johon emme voi vaikutta, joskin toki moniin asioihin onneksi voimme. Ihminen ei ole kovin onnistunut laji.

      Kiitos tuhannesti ja tähtien osalta ks. edellä oleva vastaus Leenalle :D

      On ihan parasta, kun on sellaisia ihania ihmisiä kuin sinä. Olisipa kaltaisiasi enemmän. Hehkua tähän vuoteen!

      Poista
    2. Ei, ihminen ei taida olla kovin onnistunut laji. Välillä on aika vaikeaa tasapainoilla osana tätä lajia - haluta uskoa sen mahdollisuuksiin ja silti vähän väliä pettyä siihen mitä se mahdollisuuksillaan tekee. Mutta räpiköidään ja uskotaan siihen, että tulee taas parempia aikoja.

      Ihana olet itse. Hehkua sinullekin <3

      PS. Aika hyvä sanailija tuo melkein J. Karjalainen :)

      Poista
    3. Kai se on niin, että ihminen osaa kehittää suunnilleen kaikkea muuta paitsi itseään. No, tuo nyt oli aika synkkä näkemys, mutta on aika hullua, että on opittu matkustamaan kuuhun ja löydetty pienimpiä hiukkasia jne., mutta keskenään ei opita tulemaan toimeen.

      Vaan me pidämme toivosta kiinni, koska ei siitä mitään haittaa ainakaan ole. Kiitos.

      Poista
  3. Onpa kiinnostava kirja! Myös tapasi kertoa tästä kirjasta on kiinnostava.

    Pysähdyin kohtaan, jossa korostat yhteisen hulluttelun tärkeyttä ja sanoin puoliääneen:"Just niin!" Olen ohjautunut muutaman kerran harrastamaan sitä kanssasi ja olen kokenut sen valtavan energisoivana ja hyvää mieltä tuottavana. Hulluttelussa on juuri se hieno puoli, että siihen vain ajaudutaan suunnittelematta.

    Toivon sinulle yhtä hyvää alkanutta kirjavuotta kuin edellinen! Tätä vauhtia siitä tulee vielä parempi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän BAR Finlandiin halun ottaa mukaan myös tällasia ei niin kovin tunnettuja, mutta mainioita teoksia. Yllätyin, että Rikki on jopa käännetty englanniksi. Suomenruotsalaista modernismia tunnen melkeinpä paremmin kuin suomalaista, josta suuret kiitokset kuuluu eräälle opettajalle, joka innosti ko. kirjallisuuden osa-aluetta opiskelemaan.

      Nimenomaa, hulluttelu tapahtuu, jos on tapahtuakseen. Se on spontaania, eikä sitä voi suunnitella etukäteen. Minunkin mielestäni sun ja mun välillä sitä on ollut ja olen siitä suuresti nauttinut. Jatketaan samaan malliin!

      Kevään kirjauutuudet alkava jo kuiskutella, mutta haluan pitää esillä myös vanhempia teoksia. Kiinnostavien kirjojen määrä on loputon. Onneksi. Ehkä.

      Ihanaa alkanutta vuotta ja kiitos kaikista jutuista viime vuonna.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän