Reader, why did I marry him?

Työnnän kaksivuotiasta tytärtäni supermarketin ostoskärryissä Eastchesterissä vuonna 1967, ja äitinsä kärryissä istuva valkoinen pikkutyttö hihkaisee innoissaan: Katso, äiti, vauvakotiapulainen! Audre Lorde (1934-1992) oli afroamerikkalainen kirjailija, runoilija, radikaalifeministi ja kansalaisoikeusaktivisti, joka omisti elämänsä rasismin, seksismin ja homofobian vastaiseen taisteluun. Lorden esseistä ja puheista koostuva, vuonna 1984 julkaistu Sister Outsider on hänen teoksistaan tunnetuimpia. Melkein 40 vuotta siihen meni, mutta nyt tämä kirja on vihdoin luettavissa suomeksi. Kiitos Kosmos tästä uroteosta. Se, että kirja käännetään suomeksi vuosikymmeniä ilmestymisensä jälkeen on jo itsessään tae siitä, että Lorden tekstit ovat edelleen polttavia ja ajankohtaisia. Valitettavasti ajankohtaisuus on osoitus myös siitä, että rasismi, homofobia ja seksismi ovat edelleen erittäin voimissaan. Audre Lorden esseet sijoittuvat Venäjän ja Yhdysvaltojen väliin. Tämä ei sinänsä ole teoksen itse...

Tämä syyskuu on siitä poikkeuksellinen kuukausi, että BAR Finland saa peräti kaksi uutta vierasta. Tervetuloa Edith Södergran ja Hagar Olsson! Edith Södergran (1892-1923) on rakastettu runoilija, jonka säkeistä innostuvat yhä uudet runoudenrakastajat. Monta moninaista kertaa olen minäkin niillä lohduttanut itseäni, mutta siitä huolimatta olen enempi Hagar Olssonin (1893-1978) naisia. Vuosia rakastin Hagaria niin, että olin Edithille mustasukkainen. Blogiani seuranneet kenties muistavat myös, että kun kysytään, että mikä kirja on muuttanut elämäni, minulla on tapana vastata Hagar Olssonin Chitambo (1933), joka avasi minulle tien kehitysromaanien maailmaan ja sillä tiellä olen tavallaan vieläkin. Mutta nyt: Framåt kamrat! * Edith oli herkkä ihmissielun tulkitsija. Vaikka tuberkuloosi riudutti hänen voimiaan, oli hän hyvin tietoinen omasta arvostaan ja runoilijankyvyistään, eikä epäröinyt sanoa asiaa ääneen: Min självsäkerhet beror på att jag har upptäckt mina dimensioner....

Haluan kirjoittaa Wislawa Szymborskasta niin kuin runofani kirjoittaa. Runofani, joka on kauimpana kriitikosta jälkimmäisen ollessa henkilö, joka ymmärtää runouttaa laajassa mielessä ja asettaa sen laajempiin konteksteihin päivälehden kulttuurisivuilla. Epäilijä: Hah-haa. Anna minun nauraa iso nauru. Milloin olet päivälehdessä perehtyneitä runokritiikkejä nähnyt? Minä: Ole hiljaa epäilijä. Sinua ei kaivata täällä, nyt puhutaan Wislawa Szymborskasta. Epäilijä: Kriitikon asiantuntemus syntyy siitä, että hän kirjoittaa arvioita päivälehteen. Se ei ole hänen ominaisuutensa sinällään, vaan se syntyy julkaisualustan kautta. Minä: Mene muualle. Olen vain pelkkä runofani. Sinun kriitikkovastaisuutesi on sinun asiasi, eikä se kiinnosta minua. Minä olen täällä hallitsija ja tässä kirjoituksessa puhutaan Wislawa Szymborskasta runofanin näkökulmasta. * Suomentaja Jussi Rosti kertoo Szymborskan kokoelman jälkisanoissa, että vastaanottaessaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon Wislawa Szym...

Klassikko jo syntyessään. Näin voitaneen todeta Andrés Neumanin romaanista Vuosisadan matkustaja. Neuman huikaisee älyllisellä taitonäytöksellä ja luottaa siihen, että lukijalle ei tarvitse todistella ja alleviivata. Klassikkomaista tässä teoksessa on sekin, että paikoin lukeminen oli vähän työlästä samaan tapaan kuin mitä minulle on vaikkapa Thomas Mannin lukeminen. Ensimmäiset 200 sivua olin kiikun kaakun. Mietin, jatkanko lukemista vai jätänkö kesken. Jatkamiseen vaikutti suuresti se, että teoksen takakannessa mainitaan, että Neuman oli Roberto Bolanon suosikki ja minä kun taas Bolanosta, kuten tiedätte, hyvin ja erittäin paljon. En kyllä missään vaiheessa epäillyt tämän teoksen ansioita, vaan lähinnä henkilökohtaista suhdettani Vuosisadan matkustajaan. Tarina lähtee käyntiin kun matkamies Hans saapuu Wandernburgin kaupunkiin. Eletään 1800-luvun alkuvuosikymmeniä. Silmiin pistää heti portti ja ajatus, että jos portista kulkee sisään, ei siitä kenties pysty enää kulkemaan ulos...

Ihan kakaroita on vimmainen ja filtteritön kuvaus siitä, miten Patti Smithistä tuli Patti Smith ja Robert Mapplethorpesta Robert Mapplethorpe. Mikä tekee taiteilijan? Sinnikkyys kestää puutetta ja nälkää, köyhyyttä ylipäätään viikosta ja kuukaudesta toiseen. Luja usko ja luottamus omien teosten taiteelliseen merkitykseen. Epätoivo. Epäily. Tinkimättömyys. Sokerina teessä lahjakkuus. Pattin ja Robertin mukana muutan asumaan hotelli Chelseaan. Todellisuudessa minun hotelli Chelseani on hotelli Dalmacija Kroatian Makarskassa. Istun hotellihuoneessa lukemassa Patti Smithistä ja Robet Mapplethorpesta toisella puolella vuoret ja toisella meri. Äkillinen ukkosmyrsky raiskaa maisemaa. Olen muusta maailmasta erillään, hotellihuoneeseen suljettuna. Olen Patti. Toisinaan Robert. Luen heidän tarinaansa. Katson välillä kamerasta ottamiani valokuvia ja mielessäni heiluvat Robertin vahvat kukkaset, joita katselin Kiasman näyttelyssä. Ihan kakaroita olisi pitänyt lukea englanniksi, mutta ...

Olen myyty. Olen tulessa ja Xiaolu Guon sormen ympärille kiepautettu. Ylistävä kirosana vieköön, miten hienosti Guo kirjoittaa. I am Chinan jälkeen hän tarraa vahvasti sen oven kahvaan, josta pääsee huoneeseen, jossa lempikirjailijani asuvat. Luin muutama vuosi sitten Xiaolu Guon teoksen A concise Chinese-English Dictionary for Lovers (2007, suom. Pieni punainen sanakirja rakastavaisille, 2008), jossa Guo kuvaa hyvin konkreettisesti, miten Kiinasta Englantiin muuttaneen Z:n kielitaito vähitellen paranee. Tämän  teoksen jälkeen osasin odottaa hyvää ja mielenkiintoista, mutta en ihan sellaista paukkua kuin mitä I am China on. * Guon teksti vie minut torille. Tässä on torimyyjän pöytä täynnä punaisia kutsuvia tomaatteja. Ne ovat niin raikkaita, että ostan ison paperipussillisen kukkuroilleen. Kuljen halki torin ja tungen tomaatteja suuhuni nopeammin kuin ehdin niellä. Tomaattimehu valuu pitkin suupieliäni, valuu valkoisille vaatteilleni. Tiedän, ei pitäisi ahmia näin. M...

Kotona sydän on. Se iloitsee. Vaan mistä? Varjosta talon? Vaiko puiston? Tuskin niistä. Puisto on vanha, kituliaat haavat, kauheaa! Talo on raunioina ... Lammet levä valloittaa ... Nuo menetykset! ... Veli vastaan veli ... Loukkaukset! ... Tomua, mädännyttä ... Kallellaan seisot ... Silti kaadu et ... Asumus kenen? Kotiliesi? ... Kortteeri kenen on? Vain kuollut kuoppa, makuusija uuniton ...  (Innokenti Annenski) Lukiessani Ljudmila Ulitskajan romaania Vihreän teltan alla tein varmaankin viime vuosien pakahtumisennätykseni. Sen tunnistaa, jos sen on kokenut. Kun sydän läpättää niin paljon, että pää ei pysy mukana. Kun tekee mieli juosta pitkin katuja ja huutaa: lukekaa Ulitskajaa! Kun tekee mieli mennä viltin alle piiloon ja leikkiä, että muuta maailmaa ei ole. Kun tekee mieli puristaa kaikki rakkaimmat kainaloonsa. Kun itkee ääneti ja kyyneleet vain putoilevat poskille ilman että kuuluu pienintäkään nyyhkytystä. Kun luin Ulitskajaa oli niin hiljaista. Niin kova ...