keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Ljudmila Ulitskaja: Vihreän teltan alla


Kotona sydän on. Se iloitsee. Vaan mistä?
Varjosta talon? Vaiko puiston? Tuskin niistä.
Puisto on vanha, kituliaat haavat, kauheaa!
Talo on raunioina ... Lammet levä valloittaa ...

Nuo menetykset! ... Veli vastaan veli ... Loukkaukset! ...
Tomua, mädännyttä ... Kallellaan seisot ... Silti kaadu et ...
Asumus kenen? Kotiliesi? ... Kortteeri kenen on?
Vain kuollut kuoppa, makuusija uuniton ... 
(Innokenti Annenski)

Lukiessani Ljudmila Ulitskajan romaania Vihreän teltan alla tein varmaankin viime vuosien pakahtumisennätykseni. Sen tunnistaa, jos sen on kokenut. Kun sydän läpättää niin paljon, että pää ei pysy mukana. Kun tekee mieli juosta pitkin katuja ja huutaa: lukekaa Ulitskajaa! Kun tekee mieli mennä viltin alle piiloon ja leikkiä, että muuta maailmaa ei ole. Kun tekee mieli puristaa kaikki rakkaimmat kainaloonsa. Kun itkee ääneti ja kyyneleet vain putoilevat poskille ilman että kuuluu pienintäkään nyyhkytystä.

Kun luin Ulitskajaa oli niin hiljaista. Niin kova melu. Kaikki tyynni peittyi Rahmaninovin pianokonserton säröilevään ääneen ja television still-kuvaan, jossa Vladimir Vysotsky elokuvasssa Vertikal lauloi siitä, mitä on ystävyys.

Venäläinen sielu - tässä teoksessa se on pitkittäin poikittain ristiin rastiin. Levällään kaikki tyynni. Venäläisen sielun "lempeys ja rohkeus, irrationaalisuus ja intohimoisuus, sen korkealentoisen hulluuden ja uhrautuvan julmuuden vivahteet." Sielun vieressä ja sen sisällä kuljetukset, vankilat, karkotukset.  Ilmiannot, tarkkailijat, salakuuntelulaitteet, epäilyt, pelot, epätoivot, toivot.

Kirjoitan villasukat jalassa. Laitan teehen vadelmahilloa ja toivon mainitsin tahallani viimeisenä. Villatakista puuttuu nappi. Ikkunan takana maailma on niin harmaa, että se ei näe itseään.

*
Ulitskajan romaanin rakenne on mielenkiintoinen. Se ei ole yhtenäinen, lineaarisesti rakentuva kertomus, vaan Ulitskaja leikkaa henkilöiden elämään kuin hän leikkaisi paloja aikajanan muotoisesta sipulista. Teos koostuu useista tällaisista fokusoinneista ja niin esimerkiksi henkilö, jonka on jo kerrottu kuolleen voi taas parin kertomuksen päästä ollakin elossa. Ulitskaja rikkoo näin ajatuksen elämän lineaarisuudesta ja tarkastelee henkilöitään enemmän muistille tyypillisen logiikan varaisesti.

Ulitskajan kerrontatekniikan vaikutus näkyy myös vieraannuttamisena, joka estää lukijaa lukemasta romaania niin, että hänen lukemisensa motiivina toimisi henkilöhahmoihin samaistuminen. Mekanismissa on jotakin samaa kuin Brechtillä, jolta vieraannuttamisen käsite on peräisin. Ulitskajan käsissä vieraannuttaminen ei kuitenkaan merkitse eläytymisen estämistä, mutta eläytyminen tapahtuu pikemminkin koko kulttuurisen ilmapiirin - erityisesti musiikin ja kirjallisuuden - kuin romaanihenkiköiden kohtaloihin eläytymisen kautta.

Vihreän teltan alla -romaanissa päähenkilöjä on kuusi. Sekä tyttöjen että poikien välinen ystävyys syntyy kouluvuosina. On Olja, Tamara ja Galja sekä Ilja, Miha ja Sanja. Elämä vie heitä eri suuntiin, paiskoo ketä milloinkin mihinkin tuuleen ja kuljettaa taas takaisin yhteen. Teoksen muut henkilöt esitellään edellä mainittujen kuuden kautta. Jokaisessa luvussa on aina joku lukijalle jo ennestään tuttu henkilö läsnä. Tosin tämä saattaa paljastua yllättävällä tavalla vasta kertomuksen lopussa. Henkilöt näytetään romaanissa useissa eri rooleissa: isänä, tyttärenä, rakastettuna, ystävänä jne. Henkilögalleria on venäläiselle romaanille tyypillisesti laaja ja nimiä (lempinimet mukaan ottaen) on paljon. Ulitskaja pitää henkilögallerian kuitenkin koossa suorastaan taianomaisesti ja lukiessani mietinkin, että onko hänellä ollut kirjoittaessaan seinä täynnä lappuja, joista on käynyt ilmi henkilöiden väliset suhteet.

Mitä tässä romaanissa sitten tapahtuu? Tähän kysymykseen tekisi mieleni vastata yksinkertaisesti, että siinä kuvataan venäläistä sielua sekä rakastetaan musiikkia ja kirjallisuutta. Se kertoo ihmisistä, jotka elävät yhteiskunnallisesti tukalissa oloissa, mutta joiden elämässä ylimmäksi nouse runous, kirjallisuus ja musiikki, joiden imussa he tekevät työtä yhteiskunnan muuttamiseksi paremmaksi. Äkkiseltään ei tule mieleen toista teosta,  joka olisi niin taiderakkauden syövyttämä. Nyt on kyse jostakin ihan muusta venäläisyydestä kuin siitä, mihin törmäämme uutisissa. Nyt taiteen henki lämmittää pakkassään ja pitää ihmisen elossa.

Ulitskajan romaanille on tyypillistä, että varsinaisista yhteiskunnallisista tapahtumista puhutaan suoraan hyvin vähän. Toki ne hengittävät jokaisen ihmisen hengityksen mukana, mutta painopiste on siinä, miten taide voi luoda ihmiselle toisen todellisuuden ja turvapaikan silloinkin, kun yhteiskunnan koura rusentaa. Samanaikaisesti kuitenkin taide on myös vaara. Mitä saa sanoa? Mitä saa kirjoittaa? Taiteella on keskeinen sija yhteiskunnallisessa vallankäytössä. Sitä vastaan hyökätään ja sitä tuhotaan, mutta se on myös puhujakoroke, vastarinnan ja kapinan paikka.

On kivestä yksi ja savesta toinen, -
Vaan minusta hopea hohtaa!
On petturuus työni ja nimi Marina,
Minut meren kuohuna kohtaat.
(Marina Tsvetajeva)


*

Läpi teoksen Ulitskaja on sijoittanut tekstin väliin runoja (joista kaksi olen lainannut tähän kirjoitukseen). En valitettavasti tunne venäläistä runoutta niin hyvin, että tunnistaisin kyseisten runojen kontekstejä. Jotain voi kuitenkin tietämätönkin päätellä. Runoilla on oma, usein moniääninen sanomansa. Ne ottavat kantaa ja kyseenalaistavat. Yllä oleva Tsvetajeva-sitaatti esimerkiksi on romaanissa kohdassa, jossa juuri edellä on kerrottu, että Tsvetajevaa ei julkaista Venäjällä. Runot luovat ihmistä kannattelevaa turvaverkkoa, ne tarjoavat välähdyksiä mahdollisen maailmasta. Viktor Juljevits, opettaja, joka vie oppilaitaan kirjallisille kaupunkikävelyille tiivistää kirjallisuuden merkityksen sanoesssaan, että se "on ainoa asia, joka auttaa ihmistä selviämään hengissä ja sopeutumaan aikaan."

Yksi Ulitskajan romaanin hienoimpia kuvauksia rinnakkaisista todellisuuksista on kertomus Sanjasta, joka elää musiikista, sen kaikki rajat murtavasta yli-inhimillisyydestä. Sanjan musiikkikokemuksia vasten asettuu romaanille epätyypillisen tarkka kritiikki, parin sivun pituinen kuvaus poliittisesta elämästä Hrutsevin ja Breznevin aikana. Hrutsevista kertoja toteaa:

Hänelle [Hrutseville] riitti ihan täysin Puutarhassa, kasvimaalla -laulun yksinkertainen melodia. Tämä primitiivinen ja jokseenkin sivistymätön vallasta humaltunut mies hallitsi valtavaa maata kykyjensä mukaan. [...] Tuhosi kirkkoja ja rakensi kone- ja traktoriasemia, sulautti jotain tuolla ja separoi täällä, suurensi ja mahtavoitti. Tuli vahingossa lahjoittaneeksi Krimin Ukrainalle ... Yritti katukielisin solvauksin ojentaa luovaa intelligentsijaa ja oppi jopa lähes lausumaan tämän hankalan vierasperäisen sanan."

Taiteilijoiden pakottaminen maan alle, koloihin ja kopperoihin synnytti Breznevin aikana ilmiön, jota kertoja kutsuu lukemisepidemiaksi. Lukemisesta tuli selviytymiskeino, "neuroosi ja huume." Yhteiskunnallisen marginalisoinnin seurauksena kirjallisuudesta muodostui elämän korvike. On äärimmäisen mielenkiintoista, että kirjallisuus tai laajemmin taide, on teoksessa kuvattu sekä todellisimmaksi elämisen tavaksi että elämän korvikkeeksi. Keskeisessä roolissa on nykytaide, joka kertojan mukaan on "ainoa elävä ja hengittävä voima tukahduttavan elämän keskellä." Taganka-teatteri. Ljubimov. Vysotski. Muistan venäjänopettajani kertomuksen siitä, miten Vysotski Taganka-teatterin näyttelijänä toimiessaan oli viimeisinä aikoina jo kovin huonossa kunnossa ja kävi kesken roolisuorituksensa piikittämässä morfiinia. Taiteen tähden. Viimeiseen asti.

Vysotskin Ystävän laulu. Hänen tapansa lausua ystävää tarkoittava venäjänkielen sana drug. Ystävä. Hän, joka ei petä. Ystävä, joka huomenna saattaa kääntää sinulle selkäsi. Sielunystävä. Ystävä, joka saattaa ilmiantaa sinut syistä, joita on paljon. Ystävä, joka ei lähde sinusta, etkä sinä hänestä. Ystävä, joka ehkä vain esittää ystävääsi tarkoin varjelluista syistä. Tämänkin ystävän laulu. Ystävyys sosialismin puristuksessa. Miha miettii, "miksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kauniit aatteet ruumiillistuessaan kasvoivat niin pahasti kieroon." "Kyse oli jättimäisestä valheesta, kyynisyydestä, käsittämättömästä julmuudesta ja ihmisten hävyttömästä manipuloinnista, ihmisten, jotka menettivät ihmishahmonsa ja -arvonsa pelon tumman pilven tukahduttaessa koko maan."

Ulitskajan romaanin etulehdellä on sitaatti Boris Pasternakin kirjeestä: "Älkää lohdutelko itseänne ajan väärämielisyydellä. Sen moraalinen vääryys ei vielä tee meistä oikeassaolijoita, eikä sen epäinhimillisyys riitä tekemään sen kanssa eri mieltä olevasta jo sillään ihmistä." Pasternakin sanoissa on syvää viisautta, joka jokaisen tulisi ottaa tosissaan. Miten usein kohotammekaan itsemme totuuden tietäjiksi ja julistamme omista näkemyksistämme eroavat ajatustavat vääriksi. Miten usein luulemmekaan olevamme kirkasotsaisia hyvän puolella olijoita. Miten usein annammekaan omalle moraalillemme oikeutuksen kyseenalaisin keinoin, koska se tekee elämästämme helpompaa. 

Vihreän teltan alla on mestariteos, jota kenenkään ajattelevan ihmisen ei tulisi jättää väliin.



Ljudmila Ulitskaja: Vihreän teltan alla (2014)
Venäjänkielinen alkuteos: Zeljonyi satjor (2011)
Suomentanut: Anja Pikkupeura
770 sivua

Muissa blogeissa: Täällä toisen tähden alla, Ullan luetut kirjat, Annelin lukuvinkit


16 kommenttia:

  1. Hmm, olenkohan mä ainoa, joka ei ole täysin hurmaantunut tästä kirjasta? Musta tämä oli hyvä, mutta... Ulitskajalta olen lukenut kaikki suomennetut, enkä osaa oikein sanoa, olisiko tämä minusta paras vai ei. Hmm. En voi sanoa, että lukisin aivan hirveästi venäläistä kirjallisuutta, mutta mutu-tuntumalla luen kuitenkin enemmän kuin keskiverto (suomalainen) lukija, olisikohan sillä vaikutusta lukukokemukseeni..? Ihan tämän oman pienen empiirisen tutkimukseni (hah hah) perusteella sanoisin, että venäläisissä kirjoissa on usein ja paljon viittauksia muuhun kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Se on musta ihanaa ja ärsyttävää. Ihanaa, koska se nyt on vaan on niin ihanaa. Ja ärsyttävää, kun en tajua niistä lähellekään kaikkia.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ensimmäinen lukemani Ulitskaja (mutta ei varmasti viimeinen), joten en osaa verrata hänen muuhun tuotantoonsa. Tässäkin oli tosiaan kaikenkaista intertekstuaalisuutta muun venäläisen kirjalllisuuden kanssa, mutta en tunne venäläistä kirjallisuutta niin hyvin, että olisin sitä puolta pystynyt ottamaan esiin.

      Taiden kaikilta puolin ja taiteen rakastaminen oli tässä esillä tavalla, johon harvoin olen törmännyt.

      Poista
  2. Tämä meni välittömästi lukulistalle! Kiitos kauniista arviosta, Omppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina. Mukava jos alkoi kiinnostaa eli kimppuun vaan. :)

      Poista
  3. Pidin enemmän Iloisista hautajaisista. Mutta sillä ei ole paljon merkitystä. Tämä oli viime vuoden tärkeimpiä kirjoja. Tuo henkilögallerian hallinta onnistui yllättävän hyvin. Luin hitaasti ja palaan yhä tähän kirjaan eli ei tätä kukaan yhdellä lukaisulla niele.

    Kirja täynnä uskomattomia ihmiskohtaloita, taidetta, kirjallisuutta, historian tapahtumia. En voi kuin sanoa, että tämä on älyttömän tärkeä kirja. Ja keväällä saadaan uusi Ulitskajan kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet Ulla. Vaikka lukisin tätä koko ikäni, se ei varmasti tyhjentyisi. Aivan käsittämätön taiteellinen ponnistus.

      Poista
  4. Minäkin haluaisin huutaa, että lukekaa enemmän Ulitskajaa! Loistava kirjailija, joka tässä teoksessaan avaa hienosti sitä, minkälaista neuvostotodellisuus oli ja miten tärkeä merkitys taiteella siinä oli. Kirja rinnastuu siinä mielessä juuri lukemaani Vaclav Havelin elämäkertaan, joka valottaa taiteen merkitystä Tsekkoslovakian todellisuudessa ja myöhemmässä samettivallankumouksessa.

    Ulitskajalta voisin suositella omaa suosikkiani "Medeia ja hänen lapsensa".

    Hieno teksti, Omppu!

    Toivottavasti saadaan kuulla Ulitskajaa ensi syksynä kirjamessuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana. Havelin elämänkerta on varmasti mielenkiintoinen sekin.

      Luen varmaan nyt kaikki Ulitskajat tässä joskus. Christa Wolfillahan on myös Medeia, mutta en tiedä, onko sen ja Ulitskajan Medeian välillä minkälaista linkkiä.

      Ja jos Ulitskajaa ei kutsuta/saada kirjamessuille on se kyllä valtava pettymys. Muutoinkin kiinnostaa kovasti, ketä venäläisiä naiskirjailijoita tulee olemaan paikalla.

      Poista
  5. Kiitos kommentistasi blogiini. En ajatellut enää osallistua uusiin lukuhaasteisiin, jottei tule haasteähkyä, mutta jos uudessa haasteessasi luetaan vain yksi kirja, niin osallistuminen rupesi jo houkuttelemaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan, millainen haaste on tulossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa, kun en ehdi lukea kirjablogeja niin paljon kuin haluaisin. Tosin luen kyllä tietysti enemmän kuin kommentoin.

      Uuteen haasteeseen tosiaan luetaan vain yksi kirja. Tosin tietysti saa lukea enemmänkin, mutta yhdelläkin kirjalla ko. haaste on suoritettu. Lisää tuonnempana. :)

      Poista
  6. Melkein uskaltaisin sanoa, että tämä on kirja, jonka varmasti jonakin päivänä luen - niin, uskaltaisin, vaikka ei mikään olekaan varmaa. Tämä on minua jo toisinaan houkutellut, mutta vielä ei oikea aika ole tullut. Vaan voi, voisinko vastustaa kirjaa, jossa "kuvataan venäläistä sielua sekä rakastetaan musiikkia ja kirjallisuutta"...

    Ja nuo Pasternakin sanat, niin... Miten viisaat ne ovatkaan. Ihmisenä oleminen on liian usein myös oikeassa olemisen surullista harhaa, sokeaa yhteen totuuteen uskomista.

    Kiitos hienosta kirjoituksestasi Omppu! Melkein voin nähdä sinut juoksemassa pitkin katuja ja huutamassa Ulitskajan lukemisen tärkeyttä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin Katja, että tämä on kirja, joka sinun kannattaa lukea. Varoitus: saattaa aiheuttaa suurta pakahtumisen tunnetta rinnassa, rytmihäiriöitä, taiteesta sekoamista ja halua lukea entistä enemmän.

      Ja minähän se olen. Juoksemassa pitkin katuja ja Ulitskajan teosta heiluttelemassa. Kun olet tämän lukenut, liityt uskoakseni mukaan kaduille juoksemaan. Ollaan me sitten näky! Kiitos kommentistasi.

      Poista
  7. Taiteesta(kin) kertovat kirjat saavat sydämeni laulamaan... Tämäkin ehkä siis!

    Kiitos hienonhienosta arviostasi... Tämä mielessä on hyvä nukahtaa <3

    VastaaPoista
  8. Toivottavati näit kauniita unia. Tämä teos on niitä, joille sydämen lävistäminen ei riitä. Tämä seivästää eteiset ja kammiot. Kiitos Kaisa Reetta.

    VastaaPoista
  9. Komppaan Elinaa: hehkutimme hänen kanssaan postaustasi taannoisessa lukupiiritapaamisessa, ja Elinan tavoin olen jo lainannut tämän kirjan pikaisesti luettavakseni. ♥ Olen ollut innostunut Ulitskajasta jo jonkin aikaa Jaanan kehuttua kirjailijaa, ja minulla on lainassa myös Jaanan minulle suosittelema Medeia, mutta en ole harmikseni vielä ehtinyt sitä lukea. Nyt tuntuu että taidan sittenkin aloittaa tästä, sillä muistan hyvin myös Jaanan hienon kirjoituksen, ja muistan hänenkin rakastaneen tätä. (Voi kunpa ehtisin lukea tämän ennen ensi maanantaita, on nimittäin Vahva Tunne.)

    Huikea postaus, voihan pakahdus! ♥

    (Kävin äsken kommentoimassa myös Morrisonin Home-arvioosi, mutta en tiedä katosiko kommentti bittiavaruuteen vai tuliko perille. Ellei sitä löydy, palaan kommentoimaan huomenna. :) Ja muutenkin: täällä on monta kymmentä arviota, joihin olen tulossa sanomaan painavan sanani (:D), mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... ♥ )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvänen aika, olen ollut haamuhahmona teidän lukupiirissä. Wau!

      Tämä ei varmasti ole Ulitskajan helpois teos. Vielä huomattavasti enemmän saa irti, jos tuntee venäläistä kirjallisuutta laajemmin. Itse en juurikaan tunne, mutta se ei estänyt viehättymistä. Tämä ei myöskään vienyt heti mukanaan. Muistan, että alkuvaiheessa mietin jopa lukemisen keskeyttämistä. Kamalaa, jos olisin niin tehnyt. Sitten kuitenkin tämä tarttui minuun niin vahvasti, vei sielun ja sydämen ja kaikenlaiset muutkin erinäiset elimet mukanaan.

      Koen tämän olevan jonkinlainen kooste venäläisestä kulttuurista ja taiteesta, erityisesti kirjallisuudesta ja musiikista. On uskomatonta, että ihminen, Ulitskaja, kykenee näin valtavia teoksia kirjoittamaan. Huh-Huh. Toivon sinulle mitä parhainta matkaa pakahtumaan!

      (ps. kommentoin toisaalla, huomasit varmaan, että valitettavasti kommenttisi Morrison-kirjoitukseeni ei tullut perille. Tyhmä blogger, joka tekee ilkeitä temppujaan).

      Poista