Reader, why did I marry him?

Tommi Kinnunen: Lopotti Lopotti. Ollakseni rehellinen - ja mitä muutakaan sitä kannattaisi olla - on pakko sanoa, että Lopotti on niin kamala kirjannimi, että se nappaisi kevyesti ykkössijan henkilökohtaisessa kamalimpien kirjannimien kilpailussani, jos sellaisen päättäisin järjestää. Minulle Lopotti on verbin imperfekti, joka kuvaa vähemmän mairittelevasti pikkukylän vanhemman juoruilevan naisihmisen puhetapaa. Siinä se menee kumaraa käyntiään talosta toiseen ja lopottaa mennessään. Nyökkää kevyesti vastaan tulevalle Minna Canthin Kauppa-Lopolle. Samaan hengenvetoon on syytä lisätä, että Lopotin onni on, että se nappaa hyviä sijoituksia myös monissa muissa kuin kamalimpien kirjannimien sarjassa. Lopotti on ehtinyt jo vilahtaa monissa seuraamissani blogeissa. Joitakin siitä kirjoitettuja tekstejä olen lukenutkin ja ne ovat olleet joko kehuvia tai vahvasti kehuvia. Toiset tekstit taas olen ohittanut ajatellen, että palaan niihin, kun oma Lopottini on blogattu. Lyhyessä ajassa T...

Vasta luettuani Edward St. Aubynin romaanin Mother's Milk minulle selvisi, että se on osa hänen kirjoittamaansa ns. Melrose-sarjaa. Teosta voi kuitenkin hyvin lukea myös itsenäisenä, vaikkakin se toki varmasti näyttäytyy toisenlaisena, jos on lukenut sarjan edelliset teokset. Mother's Milk on perheromaani kyseisen lajin tummemmasta päästä. Lukiessa tuntuu kuin jauhaisi tehosekoittimessa jääpaloja ja kiviä iloisen polkan soidessa taustalla. St. Aubyn kirjoittaa viiltävästi. Minun oli mahdotonta olla löytämättä omaa paikkaani hänen luomastaan perhekonstellaatiosta. Tämän havainnon tekeminen sattui, kuten asiaan kuuluu. St. Aubynin teksti on monisärmäistä kristallia. Pieniä teräväreunaisia paloja, jotka ihoa vasten hankatessaan synnyttävät verenvuotoa. Edward St. Aubyn näkee tarkemmin kuin useimmat meistä. Hänen näkökykynsä on suorastaan huikaisevan tarkka. Luultavasti hänellä on silmissään ihan erityisiä reseptoreja, jotka mahdollistavat ne mikroskooppisen tarkat havai...

Tapasin Anne Tylerin ensimmäistä kertaa päivällisellä Koti-ikävän ravintolassa. Tästä on aikaa arviolta 20 vuotta. Paljon on unohtunut, mutta muistan nauttineeni hänen seurastaan. Tämän jälkeen tiemme erkanivat vuosiksi, kunnes Amerikan lapset saivat meidät taas yhteen. Seuraavan kerran tapasimme Onnellisen matkamiehen yhteentuomina ja tästä seurauksena oli yhteinen Pako. Kului kuitenkin taas vuosia ennen kuin löytyi Sininen lankakerä, josta kumpikin leikkasimme pätkän omiin ompeluksiimme. A Spool of Blue Thread (SBT) valittiin tänä vuonna sekä Baileys-palkinnon että Man Booker -palkinnon pitkälistoille. Kyynikko voisi ajatella, että tämä johtuu siitä, että tämän teoksen uskotaan jäävän Tylerin viimeiseksi romaaniksi. Oli miten oli, huokuu Tylerin tekstistä vahva ammattitaito. SBT toi mieleeni niin pataruoan kuin kestävyysjuoksijankin. Pataruoan siksi, että siinä on jotain samaa kuin tutulla ja turvallisella reseptillä rakkaudella valmistetussa hitaasti kypsytetyssä ruoassa, j...

Sota ja ääriolosuhteet voivat tuoda ihmisestä esiin puolia, joiden olemassaolosta hänellä ei ole aikaisemmin ollut tietoakaan. Usein nämä uudet puolet ovat raadollisia, mutta Tahmima Anamin romaani Kulta-aika on ennen muuta kertomus yhden vaatimattoman ja perinteitä uskollisesti noudattavan naisen muutoksesta rohkeaksi taistelijaksi.   Tahmima Anam (s. 1975) on bangladeshilainen kirjailija ja Kulta-aika on hänen esikoisteoksensa. Tapahtumien näyttämönä on vuonna 1971 käyty 9 kuukautta kestänyt Bangladeshin itsenäisyyssota, jossa vastapuolina olivat Intian tukea nauttinut Itä-Pakistan ja Länsi-Pakistan. Sotaa edelsivät etniset, kielelliset ja poliittiset ristiriidat. Varsinainen lähtölaukaus sodalle oli, kun Länsi-Pakistan kieltäytyi tunnustamasta vuoden 1970 vaalitulosta ja aloitti sotilasoperaation Itä-pakistania vastaan. Sota päättyi Itä-Pakistanin itsenäistymiseen Bangladeshin valtioksi joulukuussa 1971. Anamin tarina on kerrottu itä-pakistanilaisten näkökulmasta ja keske...