Siirry pääsisältöön

Anne Tyler: A Spool of Blue Thread

Tapasin Anne Tylerin ensimmäistä kertaa päivällisellä Koti-ikävän ravintolassa. Tästä on aikaa arviolta 20 vuotta. Paljon on unohtunut, mutta muistan nauttineeni hänen seurastaan. Tämän jälkeen tiemme erkanivat vuosiksi, kunnes Amerikan lapset saivat meidät taas yhteen. Seuraavan kerran tapasimme Onnellisen matkamiehen yhteentuomina ja tästä seurauksena oli yhteinen Pako. Kului kuitenkin taas vuosia ennen kuin löytyi Sininen lankakerä, josta kumpikin leikkasimme pätkän omiin ompeluksiimme.

A Spool of Blue Thread (SBT) valittiin tänä vuonna sekä Baileys-palkinnon että Man Booker -palkinnon pitkälistoille. Kyynikko voisi ajatella, että tämä johtuu siitä, että tämän teoksen uskotaan jäävän Tylerin viimeiseksi romaaniksi.

Oli miten oli, huokuu Tylerin tekstistä vahva ammattitaito. SBT toi mieleeni niin pataruoan kuin kestävyysjuoksijankin. Pataruoan siksi, että siinä on jotain samaa kuin tutulla ja turvallisella reseptillä rakkaudella valmistetussa hitaasti kypsytetyssä ruoassa, jonka maku hurmaa kerta toisensa jälkeen. Kestävyysjuoksijaan taas vertaisin tätä teosta siksi, että se muistuttaa monellakin tapaa, että loppujen lopuksi elämä on sisulaji, jonka aikana akillesjänteet paukkuvat, pistokset vääntävät vatsaa ja juottopisteitä ei aina löydy.

Tyler tunnetaan erityisesti perhekuvaajana. Hänen suurennuslasinsa on armoton ja vähitellen esiin nousevat perheenjäsenten väliset pienet nitkahdukset, peitellyt kokemukset ja sielun kuohu. Näin on myös SBT:ssä, jossa tapahtumapaikkana on monien muiden Tylerin kirjojen tavoin Baltimore. Tyler rakentaa tämän uutuusromaaninsa nerokkaasti. Romaanin ensimmäisessä ja laajimmassa osassa valokeilassa ovat Abby ja Red Whitshank sekä heidän neljästä lapsestaan erityisesti Danny, jonka kouluongelmat, katoamistemput, äkillinen naimisiinmeno ja isäksitulo aiheuttavat Abbylle ja Redille monenmoista huolta.

Monien muiden perheiden tavoin myös Whitshankit kokevat olevansa erityisiä. Heidän perhekulttuurinsa kulmakiviä ovat tee-se-itse -mentaliteetti, kaksi sukupolvelta toiselle kulkevaa perhetarinaa sekä tapa ajatella asioiden olevan hyvin, oli tämä sitten totta tai ei.  Tylerin henkilöhahmot ovat kokonaisia, aidon kompleksisia ja hengittäviä. Abby nousee teoksen keskushenkilöksi ja hienosti nouseekin. Ammatiltaan tämä entinen kansalaisoikeustaistelija ja Vietnamin sodan vastustaja on sosiaalityöntekijä ja hänellä on tapana kerätä kotinsa ruokapöytään vieraita hätää ja puutetta kärsiviä ihmisiä. Kun Abbyn muisti alkaa pätkiä, on koko perherakennelma vaarassa romahtaa. Tyler harhauttaa ovelasti lukijaa, joka uskoo, että SBT:ssä on kyse nimenomaan Abbystä ja hänen perheestään. Niinpä teoksen ensimmäisen jakson loppu pitääkin sisällään aikamoisen yllätyksen.

Abbyn hahmo kautta esiin nousevat elämän suuret kysymykset. Ne,jotka saattavat tuntua hieman noloilta ja jopa banaaleilta, mutta joihin suhtaudumme toisin kun ne osuvat omalle kohdalle. Tässäkö tämä elämä olikin? Tämänkö verran elämällä oli tarjota ennen kuin tarinamme loppuun kirjoitettiin piste? Mielessäni välkkyy Stoner ja se valo, joka osuu hänen kasvoilleen hänen tehdessään kuolemaa. Miksi me keskitymme niin moniin epäolennaisuuksiin? Miksi usein vasta liian myöhään ymmärrämme, mistä elämässä todella on kysymys? Miksi keräämme niin paljon tavaraa, jota emme kuitenkaan saa mukaamme lähdön hetkellä? 

*

SBT:n toisessa osassa hypätään nuoren Abbyn elämään vuoteen 1959. Aikaan, jolloin hän seurusteli Redin kaverin kanssa. Kolmannessa osassa siirrytään vielä pidemmälle menneisyyteen ja kuvataan Redin vanhempia Linnietä ja Junioria. Teoksen viimeinen osa jatkuu siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi.

SBT:n rakenne on nerokas kuvatessaan ihmisiä sekä heidän nykyisyydessään että muistelun kautta. Juuri tämä onkin SBT:n hienointa antia. Miten ihmiset elävät muistoissa, mitä heistä on kerrottu ja mitä heistä tiedetään ja tätä vasten se, millaisia he ja heidän elämänsä todellisuudessa olivat. Linnie kertoo Abbylle hänen ja Juniorin rakkaustarinan. Hupsista, ei se mennyt niin kuin hän sen kertoo. Ei sinne päinkään. Emme voi tietää, mikä on Linnien motiivi kertoa asioista niin kuin hän tekee. Ehkä hän haluaa muistaa ne niin. Kenties hänen muistiinsa ne todellakin ovat piirtyneet niin kuin hän ne kertoo.

Tyler vie minut miettimään oman sukuni tarinoita. Niiden muotoa, niiden totuuksia. Mitä tapahtui todella? Miten paljon teemme oletuksia ja kuljemme toistemme ohi, koska emme tiedä, mistä jokin teko pohjimmiltaan johtui?

SBT on rauhan ääni maailman hälinässä. Nykyhetken ja historian väliin on hyvä ripustaa sinisestä langasta kudottu riippukeinu, jossa voi rauhassa levähtää.


Anne Tyler: A spool of blue thread (2015)
358 sivua
Kustantaja: Penguin Random House





Kommentit

  1. Tämä on yksi minua eniten kiinnostavista Man Bookerin pitkälistalaisista. Aluksi kävin pitkään juupas-eipäs-väittelyä itseni kanssa kirjan kiinnostavuudesta, sillä en ole koskaan lukenut Anne Tyleria ja olen jostain syystä mieltänyt hänen tuotantonsa sellaiseksi vanhemmille naisille suunnatuksi vähän kököksi romanttiseksi viihdekirjallisuudeksi, mitä se ei varmaankaan todellisuudessa ole, kun tämä kirja on päässyt isojen palkintojen listoillekin, mutta sellainen kuva oli koko ajan hirveän vahvana mielessäni. Nyt olen onnistunut työntämään sitä vähän sivuun ja antanut itseni jo jopa innostua tästä. Kiitos tekstistäsi, kyllä tämä täytyy lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas liputan tuolta Man Booker -listalta Marilyn Robinsonin Lilaa. Hän on aivan uskomaton kirjailija. Todella todella hieno on myös tämä Lila. Anne Enrightia olen myös lukenut, en tosin tätä nyt ehdolla olevaa teosta. Kirjakaupassa katsoin Laila Lalamin teosta, mutta se ei ainakaan sillä hetkellä oikein vetänyt puoleensa. Ensi viikolla nähdään, mitkä teokset ovat vielä mukana, kun julistetaan lyhylista.

      Ymmärrän tuon ajatuksen, että Tyler olisi vanhemille naisille. Viihdekirjailijana en häntä kyllä pidä, tosin en myöskään kirjailijana, joka saa minut hurmokseen. Tätä teosta luin kyllä todella mielelläni ja ihastuin jotensakin Tylerin mutkattomaan kerrontatapaa, jonka pinnan alla värisee. Jos päädyt tämän lukemaan, niin tulee olemaan mukavaa kuulla mietteitäsi.

      Poista
    2. Joo, Marilynne Robinsonin Gilead-trilogia on kiinnostanut minua jo pidemmän aikaa! Man Booker -listalta minua kiinnostaa kuitenkin kaikkein eniten Hanya Yanagiharan A Little Life, täytynee ihan laittaa tilaukseen. Enrightin, Lalamin ja Cleggin kirjat vaikuttavat myös kiehtovilta. Aika hyvä pitkälista jo näin kiinnostavuuden mittapuulla!

      Hyvä kuulla, että ennakkoluuloni Tylerista ovat ilmeisen väärät (kuten vähän ajattelinkin). Onneksi tätä A Spool of Blue Threadia on hankittu täkäläiseen kirjastoon, joten täytyy lainata se sitten sieltä.

      Poista
    3. Piti ihan googlata tuo A Little Life. Vaikuttaapa hurjalta ja sivujakin on 700:n paikkeilla. Huh! Olipa hyvä, että otit tämän teoksen puheeksi, laitan sen nyt itsellenikin ylös.

      Poista
  2. Minäkään en ole lukenut yhtäkään Tylerin kirja, mutta jostain syystä kuvittelen hänet omakseni. Tämä ainakin kuulosti juuri minun kirjaltani. Muutaman Tylerin olen jo kerännyt hyllyyn...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyler on minusta itse asiassa melkein kaikille sopivaa luettavaa. Koska hän edustaa perusvahvaa kerrontaa. Jos on kiinnostunut perhekuvauksista, niin niitä häneltä löytyy paljon ja siihen ryhmään tämäkin teos kuuluu. Jotenkin on sellainen olo, että innostunein olen ollut tuosta Päivällisestä koti-ikävän ravintolassa, mutta olin tosiaan silloin noin 20 v. nuorempi, että saattaa johtua ihan siitäkin. Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Luin joskus Tylerin Noah´s Compassin ja muistan siitä vain sen, ettei se oikein sytyttänyt millään tavalla vaikka alkuasetelmansa oli ihan mielenkiintoinen. Ehkä pitäisi kokeilla tätä tuoreinta joskus ajan kanssa uudestaan. Haastoimme sinut Opus ekassa muuten suorittamaan blogihaastetta, linkin takaa löytyy lisätietoa: http://opuseka.blogspot.fi/2015/09/10-kysymysta-opus-ekalle.html
    -Petter

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli vähän kuin maukas välipala. Olen lukenut viime aikoina suht paljon suht vaativaa kirjallisuutta ja tämän seurassa oli mukava hengähtää. Luin tätä kyllä oikein mieluusti ja paikoin jopa ahnaasti. Kiitos haasteesta, kävinkin sen jo tutkimasta. Niin ja kiitos kommentista.

      Poista
  4. Tässäpä taitaisi olla jälleen yksi teos, joka ansaitsisi aikaani (kummallista, että se aina vain muka jotenkin kutistuu). Ah muistojen, tarinoiden ja totuuksien suhde. Ja nuo kysymykset: "Miksi me keskitymme niin moniin epäolennaisuuksiin? Miksi usein vasta liian myöhään ymmärrämme, mistä elämässä todella on kysymys?" Toisaalta on lohdullista ajatella, että lopulta, vaikka sitten liian myöhään, kaikki kirkastuu. Kiitos hienosta, ajatuksia herättävästä kirjoituksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin Tylerin olevan kirjailija, josta saattaisit tykätä. Hänen teoksensa ovat vähän niin kuin hyvä arki. Ei välttämättä sinne meidän piknikille, mutta paljon kiinnostavaa kuitenkin. Perhekuvaukset eivät ole ykkösjuttuni, mutta Tyler kuvaa niitä kyllä erittäin taitavasti ja varmoin ottein.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  5. Välipalana juuri voisin itsekin lukea mutten paljon muuta enää Tylerilta odota :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko hän pettänyt sinut? :) Kyllä minusta Tylerin teoksissa on hiljaista sitkeää voimaa ainakin terveellisen välipalan verran. Tämä oli vähintäänkin täysjyväleipää. Kiitos kommentista.

      Poista
    2. Enemmänkin odotukseni olivat suhteettomat. Ajattelin hänet suurella innolla toiseksi Carol Shieldsiksi. Sitä hänen kirjansa eivät ole olleet minulle. Amerikan lapsetkin lähti hyvin nopeasti kiertoon...
      Mutta ymmärrän siis täysin konseptin toimivuuden jollekin, minulle se tulee muualta :).

      Poista
    3. Suhteettomat odotukset on kyllä välillä varsinaisia lukemisen vihollisia. Olen lukenut Shieldsiltä Ruohonvihreää, joka oli pettymys ja sitten Larry's Party, joka ei ollut pettymys. Jollakin objektiivisella tasolla Shields on varmasti parempi kirjailija kuin Tyler, uskoisin. Silti Tylerin teokset ovat minulle olleet ihan hyviä lukukokemuksia. Tosin jos joku on "ihan hyvä" - se ei liene varsinaisesti kovin kunniakas meriitti.

      Poista
  6. Minulla on jokin ongelma Tylerin suhteen, sillä olen määritellyt hänet suurin piirtein samoin kuin Laura tuossa aiemmin. Enkä ole tainnut yhtäkään kirjaa häneltä lukea. Vaan nytpä tuntuu, että Tyleriin pitäisi tutustua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aina yhden kirjan verran voi lusia. ;) Tosiaankin kuten jossain komentissa sanoinkin, niin Tylerin vahvuus on nimenomaan tuo kerronnan vahvuus ihan kerrontana ja tässä on minusta rakenne kiinnostava, kun mennään ajassa taakse päin ja se, mitä sieltä paljastuu vertautuu aiempaan tietoon.

      Poista
  7. Minulla onTylerin suhteen ongelmia - olen kokenut hänen kerrontansa jollakin lailla hyvin puisevaksi. Ammattitaitoa -kyllä, kuten sinäkin hienossa tekstissäsi mainitset. Ehkä olen Tyleriä lukiessani kokenut, hän käyttää tuota ammattitaitoaan jo vähän liikaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista, että Tyler vaikuttaa monissa lukijoissa herättävän negatiivissävyisiä ajatuksia. Onneksi luettavaa riittää aivan varmasti, vaikka hänen kirjoihinsa ei tarttuisikaan. Minä kyllä pidin tästä hänen uusimmasta melko lailla, vaikka ei tämä olekaan elämää suurempi teos. Kiitos kommentista.

      Poista
  8. Luin Tylerin tuotantoa aika paljonkin joskus reilut 10 vuotta sitten ja pidin kovasti. Ehkä nyt olisi aika taas kokeilla, vieläkö ne uppoavat samalla tavalla. Mun lemppareita olivat silloin muistaakseni Pyhimys sattuman oikusta, Oikukas planeetta ja Hengitysharjoituksia. Aina välillä Tylerin nimi nousee pintaan siellä täällä, niin kuin nytkin. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirjailija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsot vaan, olen lukenut neljä Tyleria, mutta yksikään niistä ei ole sinun lukemiesi joukossa. Minullakin oli muutaman vuoden tauko, mutta sitten tartuin tähän uusimpaan - myönnän, osin siitäkin syystä, että se on ollut kahdella kirj.palkinto listalla ja osin siksi, että olen viihtynyt Tylerin seurassa aiemminkin. Hän ei Suomessa liene kovin suosittu, ehkäpä on profeetta omalla maallaan. :) Kiitos kommentistasi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän