tiistai 15. maaliskuuta 2016

Tommi Kinnunen: Lopotti

Tommi Kinnunen: Lopotti
Lopotti. Ollakseni rehellinen - ja mitä muutakaan sitä kannattaisi olla - on pakko sanoa, että Lopotti on niin kamala kirjannimi, että se nappaisi kevyesti ykkössijan henkilökohtaisessa kamalimpien kirjannimien kilpailussani, jos sellaisen päättäisin järjestää. Minulle Lopotti on verbin imperfekti, joka kuvaa vähemmän mairittelevasti pikkukylän vanhemman juoruilevan naisihmisen puhetapaa. Siinä se menee kumaraa käyntiään talosta toiseen ja lopottaa mennessään. Nyökkää kevyesti vastaan tulevalle Minna Canthin Kauppa-Lopolle. Samaan hengenvetoon on syytä lisätä, että Lopotin onni on, että se nappaa hyviä sijoituksia myös monissa muissa kuin kamalimpien kirjannimien sarjassa.

Lopotti on ehtinyt jo vilahtaa monissa seuraamissani blogeissa. Joitakin siitä kirjoitettuja tekstejä olen lukenutkin ja ne ovat olleet joko kehuvia tai vahvasti kehuvia. Toiset tekstit taas olen ohittanut ajatellen, että palaan niihin, kun oma Lopottini on blogattu. Lyhyessä ajassa Tommi Kinnunen on saavuttanut sellaisen niin kriitikoiden kuin lukevan yleisönkin suosion, että olisi sikakova juttu sanoa Lopotista jotakin negatiivista. Onneksi siihen ei ole erityistä tarvetta. Paitsi vähän, siitä tuonnempana.

Lopotissa Kinnunen kaivaa esiin Neljäntienristeyksestä tuttuja henkilöhahmoja. Pääosassa ovat Helena, jonka äiti on Lahja ja isoäiti Maria sekä Tuomas, jonka äiti on Kaarina ja isoäiti Lahja. Onni, jolle olisin suonut Neljäntienristeyksessä enemmän näyttämöaikaa, on Lahjan mies eli Helenan isä ja Tuomaksen isoisä. Sukulaisuussuhteiden tunteminen on tärkeää, koska sokeassa Helenassa sykkii vahvasti hänen isoäitinsa Maria, kun taas Tuomas toteuttaa sen, mikä hänen isoisälleen Onnille ei ollut mahdollista. Ylipäänsä Lopotissa korostuu suvun merkitys ihmistä koossa pitävänä voimana sekä kehyksenä jota vasten ihmiselämä muotoutuu. Ei ole samantekevää kenen huonetta ja sukua olemme, sillä suvustamme me emme pääse irti, vaikka emme sen kanssa tekemisissä olisikaan.

Rakeenteellisesti Lopotti kulkee usealla eri aikatasolla. Helenan näkökulma on kuvattu minäkerronnan kautta, kun taas Tuomaksen silmin maailmaa tarkastellaan kolmannen persoonan kertojan kautta. Kertojaratkaisu on onnistunut. Se pitää lukijan sekä tarkkana että tukee hänen pysymistään kartalla. Suosittelen Jonas Hassen Khemirille Lopotin lukemista.

Sekä Helena että Tuomas ovat henkilöhahmoina hyvin todellisen tuntuisia. Onnen hetket ovat harvinaista herkkua ja elämä on enimmäkseen Leena Landerin sanoin jumalattoman kovaa tinkiä. Helenan kokemukset sokeain koulussa ovat karuja ja hänen vanhetessaan aletaan lähestyä melkeinpä inhorealismia. Helena on niitä, joita elämä tykkää upottaa, mutta jotka sitkeästi nousevat omalla tahdonvoimallaan uudestaan pintaan. Muiden sairauksien lisäksi Helena sairastaa vahvuutta, joka paikoin saa lähes yli-inhimillisiä kestämisen muotoja.

Tuomas puolestaan käyskentelee homoskenessä, jossa on tarjolla pettymys toisensa jälkeen. Sekin onni, joka asettaa itsensä tarjolle ja saa uskomaan itseensä, alkaa ennen pitkää rakoilla. Kinnusen homopiirien kuvauksessa ei sinänsä ole mitään erityisempää vikaa, mutta sitä vaivaa jonkinasteinen suurennuslasin alle asettamisen tuntu. Sanotaan vaikka niin, että Tom of Finlandiksi pukeutuminen ei vielä tee heteroseksuaalista miehestä uskottavaa homoa.

Omaan makuuni Kinnusen ehdoton vahvuus on vihjailu. Se, mitä ei sanota suoraan. Se, joka on tekstissä kuin nuppu tai hedelmän raakile, jonka lukija saa kypsyttää. Tämäntapaisiin kohtiin liittyy lähes poikkeuksetta myös vahvaa draamallisuutta. Ajattelen Lahjaa, joka nauraa, kun salama osuu kirkkoon tai kun hän Tuomaksen kanssa kuuntelee rankkasadetta ja antaa sateelle ohjeita: Anna mennä! Hakkaa nyt oikein rakeilla Kaarinan kukkapenkin orvokit! Ajattelen myös opettajaa, joka katsoo rehtoria kostein silmin. Intertekstuaalisuuden osalta ajattelen Hemingwayn Moby Dickiä, jonka vanhan kalastajan kohtalon Kinnunen kutoo osaksi Tuomaksen elämänkaarta Ishmael-viittauksen kautta.

Lopotin naiset ovat niskavuorelaista sukua. Paikoin myös Kinnusen tyyli saa melkeinpä arkaaisia sävyjä. Niskavuoren vanha emäntä nostaa itsensä pystympään keinutuolissa ja lyö kepillään lattiaan esimerkiksi seuraavissa lausahduksissa:

Ihmisen täytyy päättää, alkaako maailmaa pelkäämään vai ei.
[...]
Älä ole muuta kuin olet. Vain itselleen täytyy kelvata.

Tematiikaltaan Lopotti on erilaisuuden ja ulkopuolisuuden kirjallisuutta. Helenan eristää hänen sokeutensa, Tuomaksen taas homoseksuaalisuus. Ne ovat ne attribuutit, joiden kautta muut heidät ensisijaisesti näkevät ja niin tehdessään lisäävät Helenan ja Tuomaksen kokemusta siitä, että he eivät kuulu samalla tavoin ihmisten piiriin kuin muut. On työlästä tulla tunnetuksi vain yhden ominaisuuden perusteella.

Ylivoimaisesti eniten minussa aiheutti ihmetystä Lopotin kappaleiden otsikointi. Osan otsikoista tunnistin, osaa en. Ne, jotka tunnistin johtivat usein Lopotista pois johtavalle polulle, kuten vaikkapa otsikko "Et viihdy, lintu riemuinen, sa maalla lämpimällä." Tätä laulua kuunteli lapsuudessani eräs vanhempi rouva, jolla oli tapana laittaa hellan päälle appelsiininkuoria, koska hän piti niiden tuoksusta. "Mieli on niin huoleton" käynnisti Marion Rungin Tom Tom Tom -rallatuksen ja "Ja koko elämä räjähtää" marssitti eteeni sekä Vicky Rostin että Antti Tuiskun. En todellakaan tiedä, mitä näistä otsikoista pitäisi ajatella. Omaa lukemistani ne lähinnä häiritsivät. Olisikin hurjan mielenkiintoista tietää, miten nuo otsikot käännetään vieraalle kielelle ja miten muun maalaiset lukijat ne kokevat, kun heillä ei ole samanlaista tunnistuspainolastia kuin suomalaisella lukijalla.

Lienee melko lailla harvinaista, että kirjailijan toinen romaani on niin onnistunut kuin Lopotti on. Se jatkaa Neljäntienristeyksestä omaan suuntaansa ja osoittaa, että Kinnunen ei ole mikään yhden risteyksen lento. Rakenteiden ystävänä minua miellyttää erityisesti Kinnusen tapaa sijoittaa jokaista romaanin kolmea pääosaa edeltäväksi kertomus Kusikosken kartanosta. Niistä muodostuu Helenan talo, jossa armo, tragikomedia ja hulvattomuus lyövät käpälää, joka vaivihkaa kuivaa silmäkulmia.


Tommi Kinnunen: Lopotti (2016)
368 sivua
Kustantaja: Wsoy






29 kommenttia:

  1. Hieno postaus Omppu. Tuomas muutti Turkuun opiskelemaan, mutta voihan se olla, että hän pyöri niissä pääkaupungin homopiireissä, kävihän myös usein Helenan luona.
    Minä kaipasin myös ensimmäisessä kappaleessa enemmän Onnia. Kävin katsomassa Logomossa näytelmän Neljäntienristeyksestä ja siinä Onni oli pääosassa ja Joonas Kaartamo oli todella vahva osassa.
    Mainiota, että mainitsit tuon Tom of Finland, sillä siitä on tulossa musikaali Logoomoon.
    En tykkää kappaleiden otsikoinneista ja ohitan yleensä otsikot lukematta niitä kaikista kirjoista. Jos on kirja missä ei ole otsikoita, niin huokaisen heti helpotuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai. Niin muutti, jotenkin nyt päässäni yhdistin, että nuo homojutut olisi tapahtunut Helsingissä. Otan Helsingin tekstistäni pois aiheuttamasta sekaannusta. Hyvä kun sanoit asiasta.

      Lopotissa otsikot on ihan harvinaisen hämmentäviä. En tiedä, mikä Kinnusen ajatus tuon otsikoinnin suhteen on, mutta jotakin sellaista se on, jota en ollenkaan tavoittanut. Kiitos Mai.

      Poista
    2. Homoudesta puheen ollen, on ihmeellistä, että Heinosen kirja Reunalla ei ole aiheuttanut isompaa kohua...

      Minä tavallaan ignoorasin otsikot ja nyt jouduin ne oikein kaivamaan tätä varten esille. Fraussa kiitän sataa otskoita, joissa on hyvin vlaitulla kirjasimella mainittu aika ja paikka, kuin lukisi uutisselostusta eli saksalaisen kirjallisuuden tyylin, vaikka kirjoittaja onkin suomalainen. Jämptiä!

      Poista
    3. Heinosen Reunalla ei ole mulle kuin nimenä tuttu. Oikeestaan minä odotan tarinoita, joissa homous/transsukupuolisuus yms. ei ole erityisiä juttuja, vaan asioita asioidenjoukossa, vrt. Ida Rauma: Seksistä ja matematiikasta.

      Poista
    4. Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta kun Suomessa nyt vähemmälläkin saadaan kohu aikaiseksi. Se oli jotenkin niin roheka suomalaiseksi, että jopa minä hätkähdin. Sellainen suomalainen Sieppari rusipellossa:)

      Ida Raumaan en olekaan vielä ehtinyt.

      Poista
    5. Mitäs rohkeaa tossa Reunalla sitten on? Homoseksiä? Muistelisin, että tällä saralla kunnostautui jo Pentti Holappa Ystävän muotokuvalla, mutta lukemisesta on sen verran aikaa, että saatan myös muistaa väärin.

      Poista
  2. En ole jaksanut innostua tämän lukemisesta. Pakko valita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Kaikkea ei ehdi, eikä edes suurinta osaa. Kuten tiedät itsekin olen suuntaamassa enemmän ns. omille vesilleni, mutta Lopotin olin varannut jo ikuisuus sitten ja olen kyllä ihan tyytyväinen lukemaani. Kiitos Ulla.

      Poista
    2. Mille vesille sinä nyt suuntaat?

      Minullakin on ihan uusia suunnitelmia...Onkohan tämä joku murrosvuosi.

      Poista
    3. Aivan täydellinen murrosvuosi, sanoisin. Katsos, kun ahdistaa, että kirjan elämä on niin lyhyt ja ja olen jonkinnäköisessä uutuuskierteessä. En pahasti, mutte itselleni liikaa. Tietenkin joitakin uusiakin haluan lukea, mutta on niin paljon teoksia, jotka haluan lukea, mutta jotka jatkuvasti jäävät uutuuksien varjoon. Haluan lukea myös enemmän runoja ja haluaisin tuoda niitä blogiinkin, mutta en osaa kirjoittaa runoista.

      Poista
    4. PS. Milloin kerrot suunnitelmistasi? En ole yhtään utelias, kuten varmaan arvasitkin. :)

      Poista
    5. Omppu, minä olen lukenut kaiken aikaa runoja ja onhan minulla ollut se runoblogikin, johon tosin nyt ei päivity, kuten teki monta vuotta runo viikossa. Kadotin sen linkin Lumin oikeasta palkista, joka toi aina sen uuden runon näkyviin lukijoilleni.

      Minulla on taas enempi niin, että katson haluavani lukea osan omasta kirjastostani uudestaan, enkä jaksaisi kirjoittaa siitä, mitä luen. Se vie aikaa. Tämän päivän valutta on aika. Sitten taas mitä tulee hyvin rakkaisiin tiettyihin kirjailijoihini, voiisn ostaa itse heltä ilmestyvät kirjat ja osan lainaisin. En vieläkään jaksaisi niistä enää kirjoittaa.

      Tässä ei ole mitään suurta draamaa. Olen vain upiuupunut. Jos lukijat näkisivät kulissien taakse oikeasti, niin he eivät uskoisi. Hiljennän nyt vähiteleln, mikä ei näy vielä kun on näitä kevään kirjoja, mutta syksyllä on jo toinen meno, jos on mitään menoa. Mutta en sulje blogiani, voisin vain vähän siivota alun innostuksen tuomia 'roskia' ja sitten heittäysysin elämän vietäväksi. Lukeminen ei lähde minusta ikinä, se on ollut 4-vutiaasta, mutta bloggaaminen on niin kaiken vievää, että...Toki siinä on ollut ilonsa ja helmihetkensä, mutta nyt tekisi mieli keskittyä enemmän sekä perheeseeni, reissaamiseen, puutarhailuun ja niihin kirjoihin, joita en valitse niihin liittyvän kohun/mainonnan takia vaan ainoastaan puhtaan kiinnostuksen. Blogissakin tätä olen kaikellani yrittänyt, mutta ei se aina onnistu.

      Varmaan laitan jonkunviestin lukijoilleni sitten kun tuntuu, että aika on oikea. Olin jo lopettamassa viime vuoden vaihteessa, mutta puskista tullut toinen Cisionin ykkössijoitus sai minut ottamaan jatkoajan. Hyvä Fraun kannalta, sillä en olisi ikinä ilman kustantamon katalogia tajunnut mitään Rannelasta. Eniten pelottaakin se, että ei enää löydä just niitä helmiä, kuten Suojelus, Linnuntietä, Armon yö, Frau etc., joista on kiittäminen tätä likeistä suhdetta kirjabloggaajiin kuin myös kustantamoihin.

      Minä olen ihan yhtä utelias sinun suhteesi, sillä voisin lukea nyt paljon tyhjentävämmän tekstin sinulta, mistä ahdistus alkoi, miten se tuntuu, mikä ärsyttää, mitä jäät kaipaamaan ja vaikka mitä? Katos minä elän nyt tätä murrosvuottani ja sekin vie energiaani niin, että voin välillä nukkua 12 tuntia yön, kun susein olen mennyt viikkoja lukien pikkutunneille. Nyt on normivitamiinien lisäksi kuvioissa jo Upiqinonkin. Mutta Muutos on nyt tienviitta sillä polulla, jonne olen lähdössä.

      <3

      Poista
    6. Joo,mullakin on paljon myös niitä teoksia, jotka haluan lukea uudestaan. Monien rakkaiden lukemisesta on jo tyyliin 20 vuotta ja sitten ihan vaan sekin, että monien vähemmänkin aikaa sitten lukemieni kohdalla haluaisin päivittää fiilikseni niiden suhteen.

      Haluaisin myös keskittyä lukemisessani enemmän niihin ihan "omiin teoksiini", mutta ongelma on, että mua kiinnostaa liian monet jutut.

      Ymmärrän hyvin, että happi on vähissä, kun olet pitänyt mahdotonta tahtia vuositolkulla. Mulla on oikeesti todella vähän lukuaikaa. Postauksia en nykyisin yleensä ehdi kirjoittaa kun sunnuntaina, jos silloin ei ole muuta. Tilanne on muuttunut siitä, mitä se oli ennen. Olen miettinyt, että kirjoittaisin blogiini tästä muutoksesta, mutta kun siinäkin on se, että on kysymyksiä, joiden kohdalla en vielä ole kovin varma vastauksesta. Tosin en tiedä, tulenko sitä koskaan olemaankaan, joten katsotaan nyt. Sisäisesti muutos on jo tapahtunut, mutta ei se vielä varmaan blogissa kovin paljoa näy.

      Tuosta kaipaamisesta. Eniten kaipaan keskustelua, kuten varmaan kaikki muutkin. Siihen olen jotenkin pettynyt, että sitä harvoin syntyy. En myöskään voi lukea itseäni vastaan, jotta blogi saisi enemmän huomiota. Olen inhottavan itsepäinen tyyppi, enkä aina ollenkaan omaksi parhaakseni. En nyt sano tässä enempää, mutta uskon, että tiedät, mitä tarkoitan.

      Jos ja kun jätät blogisi, ikävä tietysti tulee, mutta niinhän sitä sanotaan, että aika on ... [milloin millekin].

      Poista
    7. Kohta yksi: Sama täällä. Onhan se aika kiinnostavaa, että esim. Böllin kirjoja etc. ei näy blogissani. Minäkin haluaisin nyt lukea uudelleen itselleni Ian McEwanin Vieraan turvan, Alan Hollinghurstin Vieraan lapsen ja vaikka Daphne Kalotayn Bolšoin perhosen. Ja monta muuta...

      Kohta kaksi: Sama täällä. Voinhan nytkin valita, mutta katalogista voi tehdä 'vääriä' valintoja, tulee paineita yms.

      Kohta kolme: Meillä on muuttunut perhetilanne, sillä R. väi Vapaaherraksi 47 liike-elämvuoden jälkeen ja nyt jotenkin oudosti lukuaikaa ei ole yhtään enää kuin yöllä. En tajua mistä se johtuu, sillä hänestä on tulossa keittiön Kingi ja vaikka mitä, mutta jotenkin päivät vain menevät. Toisaalta, en tunne olevani aidosti läsnä, kun olen koko ajan kiinni lukijoissani. Se on ollut kivaa ja mullistava kokemus, mutta ehkä nyt pitäisi alkaa olla läsnä privaattielämässä. No sinä sen sanoit, minä kirjoitan heti, kun tiedän itse mikä on muutokseni, sillä voihan se olla isokin...Minun sisäinen murrokseni alkoi jo viime vuonna. Tänä vuoona sitten nähdään sen tulos. Ulos vai mitä:) Olen siis poikki, mutta täällä siitä on kivampi kirjoittaa kuin omassa blogissa, kun en jaksa sellaista, että 'voi Leena, sun pitää nyt ottaa breikki' ja 'sinun pitää kuunnella itseäsi' ja 'sinullahan on burn out!' Eikä ole. Olen vain väsynyt ja kai motivatiokin alkaa vähän olla hukassa. Arvaan tavallaan, mitä suuntaa haet: Riippumattomuutta! Ei aika- eikä kirjapaineita. Näin otaksun. Tämänhän piti olla hauskaa...

      Kohta neljä: Sitten sinussa on vielä virtaa! No, itse olen toisaalta sekä huono että hyvä keskustelussa, mutta olen ottanut blogimaailmassa sen kannan, että koska ei näe toisen silmiä, ei voi kuulla äänenpainoja ja on vain nuo hymiöt, niin voi tulla väärinkäsitykisä niin helposti. Olen kasvattanatu tyttärestämmekin keskustelijan. Meillä on aina istuttu pöydässä pitkällä kaavalla etenkin viikonloppuisin ja keskusteltu, mutta siinä kontakti on suora, tässä ei näe toista, ei olla samalla hetkellä samassa tilassa, voi syntyä paljon väärinkäsitykisä. Topinen on sitten se, että kun ei tunne toisen sietorajaa, tulee loukkaantumisia. Olen lukneut vähän tuota nettietikettiä, kuten huomaat:) Lukijani Sanna käy sinullakin: Hän on innokas ja vahva keskustelija. Minä uuvun ennen kuin hän:) Sinä voisit jaksaa<3 Tiedän mitä tarkoitat itseään vastaan lukemisella, mutta tulikin mieleen, että tuo voikin olla tabu. Kukaan ei tule tuota myöntämään. Minä teen sitä joskus lukijakuntani tuntien. Nyt olen viikon tahkonnut puutarhakirjaa, joka on pelkästään hyötypuutarhaa, mikä ei yhtään mun juttuni, mutta tavalla tai toisella saan sen blogiini:) Tämä on myönnytystä niille putarhailijolle, joita pelkät kasvimaat ja sellaiset mahtisadot kiinnostavat. Taidat olla härkä? Minäkin olen itsepäinen, mutta olen oppinut joustamaan tiettyyn rajaan asti. Voit kyllä olla oinaksin, sisareni on, ja hän ei peräännyt ikinä:) Blogissani on myös eräästä vanhasta kirjasta kaikki luonnehoroskopit, jos kiinnostaa, hah-hah. Juu, tottavie tajuan, minä härkä, mun pika härkä, sisko oinas, tytär kauris...ei mikään heikko bambi:) Mutta voi se olla irti horoskoopeistakin ja tiedän siltikin. Minä olen sitä vieläkin satunnaisesti, kun tapahtuu outoja.

      Kohta viisi: Voihan sen ajatella silläkin tavalla, että kun kirjablogeja on syntynyt kuin sieniä sateella (mikä rakas vanha klisee..), on aika tehdä tilaa uusille tulijoille. En tunne enää murto-osaakaan kirjabloggaajista ja heisätkin osa on lopettanut. Tänä vuonna on alkanut joku buumi. Sun ei tule yhtään ikävä:) Takuulla pidän itseni tatsissa eli kerran kuukaudessa säätiedotus tms. Näin helpoksi minä sen vieä näen, mutta otan aikaa funtsia. You too!<3

      Poista
    8. Kohtaan yksi: suurin osa omista merkittävistä kirjoistani ei ole blogissani. Jos haluan tämän blogin olevan kirjallinen testamentti, ne pitäisi tänne tuoda. Toisaalta on mahdoton yhtälö lukea jatkuvasti sekä uutta että jo lukemaansa, koska aika. Tämä kuvio nyt hautuu ja sain eilen (varmaankin sinun kanssasi käymäni keskustelun innoittamana) yhden ratkaisuidiksen eli lähestyn kyllä koko ajan sitä, miten aion jatkossa tehdä, mutta se käy vähän hitaasti.

      Kohtaan kaksi: valitsen ihan superharvoin luettavaksi kirjoja, jotka osoittautuisivat pettymykseksi. Yleensä silloinkin, kun ne eivät niin ole makuuni, ne ovat kuitenkin kirjallisesti hyviä. Koska näitä pettymyksiä on harvoin, ne ovat siinä mielessä suorastaan tervetulleita, että on välillä ihastuttavaa kirjoittaa, miksi joku teos ei ollenkaan miellyttänyt. Tosin tämä koskee vain ei-suomalaisia teoksia. Jos on suomalainen, niin jätän kesken ääntä pitämättä Muistatko esim. sen Phillipsin kirjan Murhenäytelmä, josta kirjoitin. Jaksoin lukea sen loppuun sillä draivilla, joka syntyi siitä, että pääsisin kirjoittamaan, että nyt ei ollenkaan iskenyt. Olin myös aika fiiliksissä jätettyäni kesken Houellebecqin uusimman.

      Itse asiassa, jos bloggaaja hehkuttaa koko ajan, niin se on minusta epäuskottavaa. Toki voi olla niin, että jatkuvasti löytää luettavakseen vain täydellisiä teoksia, mutta en oikein usko tähän.

      Kohtaan kolme: minullakin on muuttunut tilanne, tosin ihan eri tavalla kuin sinulle, enkä vielä ole päättänyt, kerronko, mistä on kyse. Joka tapauksessa kyseessä on asia, joka vie suuren osan ajastani ja suhteessa johon blogi on toissijainen.

      Kohtaan neljä: En ole kyllästynyt bloggaamaan. Haluan vaan uudistua. Haluan uusia suuntia, uusia kirjoittamisen tapoja, uusia lukemisen tapoja. Olen tyyppiä, joka kyllästyy helposti. Horoskoopissa olen kauris, mutta koen ko. merkin suht vieraaksi itselleni. Aikanaan kun olin Ylessä töissä tapasin siellä yhden astrologin ja hän teki kartan. On aika paljon tulta, nouseva merkki on jousimies ja sen suhteen kipeästi tunnistan monia ominaisuuksiani, esim. hillitön vapaudenkaipuu, joka blogissakin näkyy ja nyt juuri osin aiheuttaa sitä tuskaa, kun minulle ei riitä lukea ja blogata, pitää olla enemmän, syvemmälle, täydemmin, pitää jatkuvasti olla matkalla, perillepääsy ei ole niin tärkeää.

      Kohtaan viisi: Kyllä tulisi sinua ikävä. Et voi päättää tätä puolestani. Ja vielä tuohon väärintulkitsemiseen. Koen, että melko heti huomaa, onko kaverin kanssa raiteet samaan suuntaan vai ei. Tilanne harvoin muuttuu. En oikeastaan kanna huolta väärinymmärretyksi tulemisesta, koska sitten en muuta ehtisi tukemaan. Sanoisin niin, että jos tyyppi ei usko, että intentioni on hyvä, asia on minun valtuuksieni ulkopuolella.

      Kiitos Leena, kun ravitset mua. Hyvää viikonloppua!

      Poista
    9. Nyt on pakko jatkaa, yritän lyhyesti, siten viikonlopulle:

      1) Aika!

      2) Kyllä katalogeista voi saada väärän kuvan. Ei tiedä, mitä tyyliä on käytetty etc. Tilasin Tyhmä neitsyt, mutta se oli ihan höpönlöpöä minusta ja oli pakko jättää kesken.

      3) Tiedän, tiedän, mutta olen sanonut suoraan ja useinlukijoilleni, että 'olen todella tylsä, sillä luen vain kirjoja, joista pidän ja erotatte kyllä, milloin pidän hurmoksellisesit ja milloin vähemmän. Teilaan korkeintaan kerran vuodessa.'

      4) Ja minä olen nyt vain uuupunut. Olen tänään käynyt niin kiinnostavai keskusteluja sekä yhden kääntäjän että yhden toimittajan kanssa ja hekin ovat auttaneet minua tässä murroksesani. Uudistua voi vain murroksen kautta. Säry sirpaleiksi ja kokoa itseis uudestaan! Minä saatan häipätä tai sitten teen sen toisella tapaa, mutta näin en kauaa jatka. Postausväleistä tulee pitkät kuin nälkävuosi, mikä tietää yleisökatoa, mutta ei voi mitään: minullakin on vain yksi elämä.

      4) No olishan se pitänyt arvata. Merimme on kauris ja niin paljon bänkimpi kuin minä ja vahvempi! Hymiö!Hassua, Merikin hokee koko ajan, että hän ei ole tyypillinen kauris. Mikä teitä kauriita oikein vaivaa:) Meri selvitti nyt, että hänen nouseva merkkinsä olisi kalat, mutta mitä se muuttaa. Sen sijaan sun Jousimies merkkaa jo tosi paljon. Tunnen livesti vain yhden jousimiehen ja hänessä on sitä samaa kuin minussa eli valtava oman tilan tarve. Minun nouseva merkkini tosin on rapu eli siitä ajoittainen kaunis melankolia. Mieheni taas on rapu, jonka nouseva merkki on härkä ja siitä hänen ajoittainen itsepäisyytensä:) Jousimies kulkee omia polkujaan! Matkahan on tärkein...

      5) No en tietenkään, mutta tässä kertakäyttökulttuurissa kaikki tulee ja menee. Ei kai minusta ole tullut kyyninen...apua! Olen samaa mieltä: Sen huomaa! Ja minäpä olen sellainen, että joudun ihan kipsiin riitelystä, vaikka vaikutankin vahvalta ulospäin, tiedän sen, ja osin olenkin sitä, mutta riitely...ja kaikki epäsopu, sitä en vain kestä. Jestas, sinussa on upeaa tulta ja kadehdittavaa vahvuutta, mutta mikä parasta, ilmaiset itseäsi niin, että olen vähän päässyt sisällesi. Seuraanhan myös miten kommentoit facessa...

      Kiitos samoin ja muistetaan, että asioilla on tapana järjestyä. Kiitos samoin<3

      Poista
    10. 2) Tyhmä neitsyt; minulla on alusta asti ollut suuri epäilys tämän kirjan suhteen ja viimeksi eilen kommentoin Kaisa Reettalle, että tämä teos ei vaan onnistu houkuttamaan - ei edes Kaisa Reettan hienon kirjoituksen jälkeen. Teokset, joita en etukäteen tunne, valitsen melko lailla intuitiivisesti vailla järjen häivääkään.

      3) tuo hurmoksellisesti pitäminen ja pitäminen ilman hurmosta; vähän samaan tapaan ajattelen omistakin kirjoituksistani. Kyllä sen huomaa, milloin joku teos on todella tehnyt vaikutuksen ihan verenkierron tasolla asti. Silti on monia erittäin hienoja teoksia, jotka eivät tee minuun hurmosvaikutusta. Sanoisinkin, että hurmoksen tapa mittaa vain omaa henkilökohtaisen mieltymyksen tasoa, mutta ei kerro välttämättä mitään itse teoksen tasosta. Hah, voisinkin kasata yhteen kirjat, jotka ovat saaneet minut hurmokseen tai ehkä vielä tarkemmin niin, että ne ovat tuottaneet hurmoskirjoitusta (jota muuten tasaisin väliajoin häpeän).

      3) Kyllä bloggaamisen pitää olla ennen muuta voimaannuttavaa eikä toisin päin. Tässäkin kohdin mietin, että ehkä voisin kirjoittaa toisella tavalla. Nyt on ollut vallalla, että tietyt ns. objektiiviset asiat koen pakoksi tuoda teoksesta esiin. Mitä jos kirjoittaisin vain vaikutelmia?

      4) Kukaan kauris ei halua olla kauris - ei ainakaan, jos on sellainen ihminen kuin minä. :) Kun silloin nuorena luin sitä astrologin laatimaa karttaa, niin kiljuin riemusta, kun selvisi, että nouseva merkkini on jousimies. Jos näihin nyt uskoo, niin nousevan merkin vaikutushan tulee yhä vahvemmaksi iän myötä.

      5) Minä taas ajattelen, että kunnon riitely voi olla hyvin piristävää, mutta harvoin onnistun todellisuudessa riitelemään. Harvoin koen asian niin tärkeäksi, että se olisi riidan arvoinen. Vihaan mykkäkoulua. Vihaan siihen liittyvää vallankäyttöä. Toivon, että oppisin sitä itsekin. Haa! Haa! Haa!

      Vakavammin. Täällä blogistaniassa yksi asia, jota olen kaivannut on juuri se, että oltaisiin rohkeammin eri mieltä. Kaikki uusi syntyy siitä, että on vastakkaisia ajatuksia, mielipiteitä, kohtaamisia.

      Apua! olen seurannassa. Ei tosiaan voi välttää sitä, että luo päässään kuvaa vaikka kanssabloggarista. Ai jai, tietäisittepä vaan!!!!!!!

      Tämä kiittää bloggarina ja ihmisenä muutenkin!

      Poista
  3. Lopotti kuulostaa oikein hyvältä! Odotan innolla, että saan omani pian luettavakseni.

    Kertojaääni ratkaisee koko jutun. Neljäntienristeys toimi kuin häkä juuri sen kautta. Kohtaukset ja kuvat olivat vahvoja kokemuksia. Ilmeisesti kerronta on tässä yhtä vahvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat Lopotin pian käsiisi. Odotettavissa on dramaattisesti intensiivisiä kohtauksia, jotka tulevat porautumaan sun ihon alle. :) Mitäs muuta tässä ennustaisin? Kiitos Elina.

      Poista
  4. Omppu, kiitos: Paljon tuli hyvää tekstiä ja kyytiä myös<3 Olen synytnyt Turussa ja isäni puoleta olen ihan Säkylä-Turku -akselia puolet suvustani, mutta miten olinkaan unohtanut tuon verbin lopottaa. Nyt en tosin tiedä, mistä se tulee, Itä-Suomestako...äitinhän on Kannaksen karjalainen.

    Minusta Lopotti on hirväen hyvä ja onnahtaa minulle vain lopun homouskuvauksessa, jonka takia Kinnunen saakin jatkaa vielä kolmannella kirjalla eli trilogia tulkoon. Noista otsikoista sen verran, että osaa niistä pidin kuin runojen niminä tai alkuna 'Ja koko elämä räjähtää', 'Tulta polttavaa', 'Aava maa, avara maa'...,mutta kaikki mitkä tunnistin hyvin, kuten 'Maan päällä paikka yksin on', 'Kiitos sulle kirkkahista kesäisitä päivstä', 'Siivetönnä en voi'ja pahimpana kaikista 'Meidänpä vapautta vaarat on nää', tuntuu kansakoulun opemaiselta kikkialulta, ei siis edes peruskoulun. Ja ne sopivat, etenkin lastenlaulujen säkeet, tosi huonosti kirjan tummiin sävyihin. Tyylimoka! Tosin en tunnnistanut kaikkia, sillä olen sitä sukupolvea, jolle suomalainen iskelmämusiikki ei paljon merkannut...,mutta lasten- ja kansanlaulujen nimet tai sanat ehkä tunistin. Oliko siellä jotain Katri-Helenaltakin:)

    Silti kirja on minusta hyvin, hyvin vahva, vaan kevän kirjojen valossa, ei loppuvuodesta kirjablogini ykkönen, vaikka edelleen pidänkin tätä varteenotettavana F-ehdokkaana. Nyt on tullut luettua sellaista, että alta pois.

    En voi nyt pidempään, sillä koiruus ja aurinko pyytävät jo rantopoluille.

    <3

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta voihan se Leena olla niinkin, että me ei vaan ymmärretty noita otsikkoja. Sinänsä minusta otsikointi on kiinnostava juttu, joka voi tuoda paljon lisää tulkintaan, mutta nyt ei käynyt niin. Vaikka nyt viittaus Satumaahan, ikonisimpaan suomalaisbiisiin, se tuo mulle jo niin hirveesti kamaa, että huh huh ja en saa sopimaan sitä tähän tarinaan. Asiaa häiritsee se, että näen heti leegion tyyppejä kännipäissään vetämässä tota biisiä ja Unto Monosen piippu suussa jne. jne. ja sitten pitääkin palata Lopotissa muutama sivu taaksepäin, kun on ollut lukiessa ihan muissa maailmoissa.

      Poista
    2. Satumaa...juupa:)

      Mietin tätä asiaa tänään pitkällä lenkillä ja ajattelin, että nuo otsikot ovat minusta tunnistettuina tyylimoka, joka just vie ajatusket mihin sattuu. Minua ne vain ärsyttivät, ne jotka tunnistin, mutta ignoorasin ja jatkoin tarinaa. Ja jos nuo otsikot olivat huumoria, ne eivät olleet huumroia, jota minä ymmärtäisin:)

      Poista
    3. Uskon, että niillä on joku funktio. Haluaisin tietää, mitä Kinnusen kustannustoimittaja oli niistä mieltä. :)

      Poista
    4. Mitä jos hän suositti niitä:)

      Poista
    5. Ei suositellut, mutta Kinnunen vaati saada pitää otsikkonsa. Näen ihan selvästi mielessäni, miten hän kiistelee asiasta kustannustoimittajansa kanssa ja tämä ajattelee, no olkoon sitten. Näillä otsikoilla on pakko olla Kinnuselle jokin merkitys, jota lukija (ainakaan sinä ja minä) emme ollenkaan vaan tajua. :)

      Poista
  5. Omppu, en ehtinyt tuonne väliin, joten kirjoitan tänne, mitä kaikkea jäi mieleen edellä olevasta keskustelusta.

    Meillä on nyt Lopotti lainassa. Mies on siitä kiinnostuneempi kuin minä. Minuakin alkoi kyllä nyt kiinnostaa lukea se ja katsoa, miltä ne otsikot minusta tuntuvat.

    Lopotti on minusta ihan yhtä kauhea nimi kuin Pihkatappi (Antti Heikkisen romaani). Sitä kirjaa olen vältellyt juuri nimen takia, tappi karhun peräaukossa, hyi. Lopotti on sama kuin polotti, höpötti tauotta. Tiedän, että sillä on tässä kirjassa muita merkityksiä, mutta se ei saa silti unohtamaan tuota ensin mieleen tullutta kuvaa.

    Mainitsit Holapan esimerkkinä rohkeasta, mutta silti hyväksytystä homoseksin kuvauksesta. Siis sehän on kirja, jossa on todella realistisia yhdyntäkuvauksia - ja se voitti Finlandian 1998! Minusta meillä Suomessa ollaan harvinaisen suvaitsevaisia seksin suhteen kirjallisuudessa ja muussa taiteessa. Salaman Juhannusyö sai tuomion jumalanpilkasta eikä rivoudesta. Finlaysonilla on pop-up -myymälöissään Tom of Finland -lakanat näyttävästi esillä. Lapin kirjailijat ja kuvataiteilijat ovat olleet aina hyvin avoimia sukupuolisuuden kuvaajia. Johtuuko saunakulttuurista vai mistä, mutta meillä ei ole kyllä kainoutta tässä suhteessa, vaikka muuta ujostelua onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah-haa Marjatta, ollaan samiksia tässä nimieninhoamisasiassa. En voi lukea kirjaa, jonka nimi on Pihkatappi. En vaan voi. Tiedän kyllä, että olen yliherkkä sekä kirjojen nimille että kansille. Minulle ne luo jo ennen kuin olen lukenut mitään tietyn tunnelman. Harvoin kuitenkaan on niin, että nimi tai kansi kokonaan estää lukemasta, mutta rajansa kaikella ja yksi raja on nyt Pihkatapissa.

      Tosiaan luin tuon Holapan heti sen ilmestymisen jälkeen, joten mietin, että muistanko ollenkaan oikein vai olenko kuvitellut päässäni. Noin ylipäänsä muistan paljon lukemastani kuvina. Jos kirjasta ei jää pysyvämpiä kuvia, se ei ole ollut minun kirjani.Olen kerran jopa referoinut katsomani elokuvan ja sitten tajunnut, että sellaista elokuvaa ei edes ole eli puhuin "elokuvasta" niiden kuvien pohjalta, joita romaani päässäni synnytti.

      En ole tullut ajatelleeksi, että Suomessa oltaisiin erityisen suvaitsevia seksikuvausten suhteen, mutta kun asian mainitsit, niin emme tosiaan varmaankaan ole häveliäimmästä päästä. Kuinka tahtoonsa, niin en usko, että seksi ylipäänsä on asia, jolla ihmisiä nykypäivänä voisi ns. järkyttää, vrt. joku markiisi de Sade aikanaan.

      Lopotti kyllä kannattaa lukea. On paljon hyvää, sitten on vähän kyllä kulmien kurtistustakin lukiessa, mutta monia monia hienoja juttuja. Sitä paitsi kiinnostaisi kuulla, mitä olet Lopotista mieltä.

      Kiitos Marjatta ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  6. Kirjoituksesi on ensimmäinen, jonka tästä teoksesta luen. En varmaan itse pidä tämän kanssa kiirettä, mutta joskus aikanaan, kun aika on väljempää tai tuulet muuten suotuisammat, tullee tämänkin aika. Jotenkin lämmittää, että Kinnunen näyttäytyy juuri sinun kirjoituksessasi jonakin muuna kuin yhden risteyksen lentona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että sain olla eka, jonka kirjoituksen luit. Kinnunen on luonut kiinnostavia henkilöitä, joista tosiaan osa esiintyi jo Neljäntienristeyksessä. Mietinkin, että sepäs olisikin kiinnostavaa, jos Kinnunen kirjoittaisi jatkossakin näistä samoista tyypeistä, niiden lapsista ja lapsenlapsista ja puolisoista jne. Leena Lumi jo arveli, että Kinnunen on tekemässä trilogiaa ja tosiaan tämän teoksen loppu antaa siihen hyvät mahdollisuudet. Kiitos kun kävit täällä Katja!

      Poista