tiistai 13. lokakuuta 2015

Edward St. Aubyn: Mother's Milk

Vasta luettuani Edward St. Aubynin romaanin Mother's Milk minulle selvisi, että se on osa hänen kirjoittamaansa ns. Melrose-sarjaa. Teosta voi kuitenkin hyvin lukea myös itsenäisenä, vaikkakin se toki varmasti näyttäytyy toisenlaisena, jos on lukenut sarjan edelliset teokset. Mother's Milk on perheromaani kyseisen lajin tummemmasta päästä. Lukiessa tuntuu kuin jauhaisi tehosekoittimessa jääpaloja ja kiviä iloisen polkan soidessa taustalla.

St. Aubyn kirjoittaa viiltävästi. Minun oli mahdotonta olla löytämättä omaa paikkaani hänen luomastaan perhekonstellaatiosta. Tämän havainnon tekeminen sattui, kuten asiaan kuuluu. St. Aubynin teksti on monisärmäistä kristallia. Pieniä teräväreunaisia paloja, jotka ihoa vasten hankatessaan synnyttävät verenvuotoa.

Edward St. Aubyn näkee tarkemmin kuin useimmat meistä. Hänen näkökykynsä on suorastaan huikaisevan tarkka. Luultavasti hänellä on silmissään ihan erityisiä reseptoreja, jotka mahdollistavat ne mikroskooppisen tarkat havainnot ihmisestä, joita Mother's Milk pursuaa.

On aviopari. Patrick ja Mary Melrose. Heidän nimistään voi löytää paljonkin vertauskuvallisuutta, mutta en nyt lähde siihen suuntaan. Mother's Milk alkaa sekä hieman omituisesti että erityisen komeasti, kun Melrosen perheen vanhempi poika Robert kuvaa syntymäänsä. Tapahtumaa, joka meiltä useimmilta on päässyt unohtumaan, vaan ei Robertilta. Ironistis-satiristinen ote on hallitseva tässä teoksessa heti alusta alkaen. Velhokielisesti St. Aubyn luo lauseita ja ajatuksia, jotka ravistavat hereille kuin rämisevä vekkari, jota ei niin vaan vaienneta. Kritiikin kohteena on länsimainen elämäntapa ja länsimainen jätti-ihminen, joka elää oman ajattelunsa suuruusharhassa.

Syntymä näyttäytyy Mother's Milkissä juhlahetkenä, jonka jälkeen asiat alkavat mennä tasaisesti huonompaan suuntaan, koska ihminen on sellainen kuin on. St. Aubyn kuvaa elämää ihmissuhderistiriitojen sukupolvesta toiseen jatkuvana ketjuna. Robert on mustasukkainen pikkuveljelleen Thomasille. Patrick on kateellinen perheen nuorimmalle pojalle, joka vie hänen vaimonsa huomion ja nukkuu sängyssä heidän välissään kuin keskiaikainen siveydenvartijapaalu.

Mary elää tiukassa symbioosissa Thomasin kanssa ja tämän tarvitsevuus kannattelee hänen olemassaoloaan ja työntää häntä kauemmas aviomiehestään. Ajatus seksistä Patrickin kanssa saa Maryn miettimään "hyväntekeväisyyssuihinoton" ulottuvuuksia. Marylle elämä on uhrausten sarjanäytelmä.

She sometimes felt she was about to forget her own existence completely. She had to cry to reclaim herself. People who didn't understand thought that her tears were the product of a long suppressed and mundane catastrophe, her terminal exhaustion, her huge overdraft or her unfaithful husband, but they were in fact a crash course in the necessary egotism of someone who needed to get a self back in order to sacrifice it again.

Maryn äiti Kettle on tietävinään lapsen kasvatuksesta kaiken, mutta kun Thomas kerran jätetään hänen hoidettavakseen, hän pakenee paikalta. Patrickin äiti Eleanor puolestaan on ikänsä auttanut maailman lapsia, mutta unohtanut, että hänellä on omakin poika. Eleanorin uusi mies Seamus taas on erityisen kiinnostunut Eleanorin rahavaroista, mutta vähemmän kiinnostunut  käymään sairaalassa katsomassa Eleanoria. Tämä itse puolestaan pyytää sairastuttuaan, että Patrick tappaisi hänet.

Sama suvunsisäinen pesuohjelma on juuttunut repeatille. Miten katkaista kierre? Patrick tiedostaa, että hän on pysäytysnappula ja tekee kaikkensa, jotta hänen omat pelkonsa ja nurjat puolensa eivät siirtyisi hänen pojilleen. Tehtävä on vaikea, suorastaan mahdoton. Ihmissuhdeongelmat ja omat huonot puolemme ovat geneettinen rutto, joka saa Patrickin tuntemaan pienuutta ja avuttomuutta, vie yöunet ja lisää Tamazepanin käyttöä. Yksi ratkaisu Weltschmerziin on rakastajar, väliaikainen tosin sekin. 

Yön lupus-hetkinä ajatukset hyökkäävät kimppuun. Kiteytyvät. Seksin ja mahdollisuuksien runsautta tihkuva nuoruus ilkkuu Patrickin nykyisyydelle, jossa seksi on autiomaa ja jossa mahdollisuuksista on tullut kaatopaikan jätettä.
 
We are always the veils that veil us from ourselves.  


Oh, God, why was life so badly organized?


St. Aubyn asettaa ihmisen mittakaavaan, jossa hänen ajatuksensa, tekonsa ja tuskansa niin elämää määrittäviä kuin ne hänelle itselleen ovatkin, näyttäytyvät risaisen koomisina ja ilakoivan surkuhupaisina. Mother's Milkissä elämä on subjekti, jonka liepeisiin ihminen tarraa kuin muoviseen pelastusrenkaaseen huomaamatta, että ilmaa valuu reiästä hiljaa pihisten.

Pohdiskeluissaan Patrick on omanapanöyhtäinen. Itsereflektio on länsimaisen pahoinvoivan hyvinvointi-ihmisen ylellisyyttä. St. Aubyn käsittelee ihmistä kuin patologi ruumista. Avataan ja tutkitaan. Ei hyvältä näytä. Kielellisesti teos on kuin kivi, joka heitetään veteen. Syntyy leipiä ja niiden ympärille toisia leipiä. Veden liikettä, joka jatkaa matkaa ties minne.

among the caribou herdsmen of Lapland, the top shaman gets to drink urine of the reindeer that has eaten the magic mushrooms, and his assistant drinks the urine of the top shaman, and so on, all the way down to the lowest of the low who scramble in the snow, pleading for a splash of twelfth-generation caribou piss

Mother's Milk on terävä ja hauska, itkettävä ja naurattava, ihmiselle ilkkuva ja häntä ymmärtävä.
Lopussa oleva Maryn ja Patrickin välinen dialogi voisi toimia malliesimerkkinä siitä, miten aviopuolisot ymmärtävät toisensa väärin. Jäitä poltellaan ja huoneen täyttävä savu käy silmiin. On pakko kysyä: entä jos ymmärrämme toisemme väärin silloinkin, kun teemme parhaamme, että niin ei kävisi?

Tätä teosta ei missään nimessä pidä antaa luettaviksi ihmisille, jotka ovat juuri menossa naimisiin.



Edward St. Aubyn: Mother's Milk
240 sivua
Kustantaja: Grove Press

4 kommenttia:

  1. Upea teksti jälleen kerran sinulta! Edward St. Aubyn on minulle täysin vieras tapaus, mutta tämä alkoi kyllä kiinnostaa. Jotenkin avioliittokuvaukset aina vetävät puoleensa - ehkä ne toimivat hyvänä varoituksena :D Näköjään St. Aubynin kirjoja on ihan kivasti HelMetissäkin tarjolla, jonain päivänä, jonain päivänä siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin kuullut St. Aubynista vain hyvin ohimennen, kunnes törmäsin juuri tähän hänen teokseensa 1001-kirjaa listalla ja sitten tämä tulikin heti sen jälkeen vastaan kirjastossa. St. Aubyn on ihan huikean hyvä ja hänen kielensä on todella raikasta ja terävää. Suosittelen. Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Hei Omppu, huikkaan nyt vain, että kamarissani on sinulle jotakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys, minäpä teen sunnuntaivierailun kamariisi. Mitäköhän siellä on?

      Poista