Reader, why did I marry him?

Sanotaanpa nyt heti alkuun sen tyyppinen juttu, joka on useimmiten tapana piilottaa tekstin keskiosiin vähän silleen niin kun huomaamattomasti kuin ei sitä sanottu olisikaan tai ainakin niin, että se osuu silmään korkeintaan näön sumentavan silmätipan läpi.  Sanotaan: Ihmeköynnös ei paikoin toimi kovin hyvin romaanina.  Enimmäkseen Ihmeköynnöksessä on kyse teoksen päähenkilön, 30 plus -ikäisen naisen, matkustamisesta ja hänen oleskelustaan Nicaraguassa. Kauhasen romaani kiertyy matkakertomuksen, luennoinnin (tuttavallisemmin räntin, kauniimmin esseistiikan) ja autiofiktion muodostamaksi palmikoksi.  Joku voisi kutsua Ihmeköynnöstä hybridiromaaniksi, mutta minulle se ei aukene niin. Tilanne on vähän sama kuin jos hybridiautolla kaasutetaan bensan voimalla ja aina sadan kilometrin välein ajetaan kilometrin verran sähköllä.  Tässä yhteydessä toki on sekä hyvä että kohtuullista pitää mielessä, että oli käyttövoima mikä tahansa eteenpäin mennään. Eikä unohdeta myöskään, e...

Toukokuussa 2017 julistin 1918-haasteen , jossa luetaan Suomen sisällissotaa käsittelevää kirjallisuutta tai tutustutaan tähän sotaan  jonkun muun taiteenlajin, esim. teatterin, kautta. Osasyynä haasteen perustamiseen oli, että halusin patistaa itseäni ottamaan selvää sekä tätä tragediaa käsittelevästä kirjallisuudesta että itse sodasta ja sen syistä. Valitettavasti haaste ei ole omalla kohdallani edennyt kovin hyvin, koska asettuminen jomman kumman puolelle tuntuu ahdistavalta. Ymmärrystä enemmän tuntuu siltä, että sisällissotakirjallisuutta lukiessani hyvällä ruvella olevat haavat aukeavat uudestaan. Tämän vuoksi minun tarpeisiini sopii erinomaisesti Juri Nummelinin toimittama teos Sisällissodan ääniä , jossa sotaa tarkastellaan sekä punaisten että valkoisten puolelta. Teos pitää sisällään niin novelleja, romaaninpätkiä, runoja, vankileirillä kirjoitettuja päiväkirjamerkintöjä, sanomalehtiuutisia kuin yhteiskunnallisia puheenvuorojakin. Nummelinin toimittamasta teoksesta lö...

Tämä on tunnebloggaus, eikä ole sattumaa, että julkaisen Koko Hubaran Ruskeista Tytöistä kertovan tekstini juuri Minna Canthin päivänä. Ruskeat Tytöt on kirja, jota ei ole tarkoitettu minulle. Mitä luultavimmin sitä ei ole tarkoitettu myöskään sinulle, sillä todennäköisyys on suuri, että sinä olet minun laillani valkoinen ihminen. Siitä, että olemme valkoisia seuraa monenlaisia asioita. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että sinä tai minä olisimme millään tavalla asiantuntijoita sen suhteen, mistä Koko Hubara kirjoittaa kirjottaessaan ruskeille eli ei-valkoisille tytöille. Selvennän asiaa kertomalla esimerkin, jonka minulle kertoi Slavoj Žižek:* Spike Leen elokuvassa Malcolm X on hieno yksityiskohta: kun Malcolm X lopettaa yliopistossa pitämänsä puheen, nuori valkoihoinen nainen tulee hänen luokseen ja kysyy, mitä hän voisi tehdä tukeakseen mustien taistelua. Malcolmin vastaus kuuluu: "Et mitään."  Žižek jatkaa, että Malcolm X:n vastaus ei tarkoita konkreettisesti sit...

Panen päähäni hatun, jotta voin ottaa sen pois. Nyt on kirjoitettava ihan hiljaa. Nyt on kirjoitettava niin, että ei ole yhtään kuohuvaa adjektiviia. Mr. Coates, minä luotan siihen, että kun sanon kiitos, sinä tiedät, että se sisältää kaiken. * Ta-Nehisi Coatesin Between the World and me on pitkä kirje isältä pojalle. Coates haluaa tässä teoksessa välittää pojalleen kaiken sen, mitä hän on oppinut elämästä eläessään mustana ihmisenä Amerikassa. Tunnustan rajoitukseni. Teos sisältää paljon sellaista, jota en voi täysin ymmärtää, koska olen valkoihoinen eurooppalainen. Se, minkä haluan tehdä ehdottoman selväksi on, että näin rehellistä tekstiä olen harvoin lukenut. Läsnä on mustien synkkää historiaa ja järjestelmällistä sortoa, mutta myös rakkauden kantavaa voimaa, omien virheiden tunnustamista ja viiltävän totuudellista reflektointia omasta paikasta maailmassa. Coates kirjoittaa vaikeista ja kipeistä asioista. Hän osoittaa, miten amerikkalainen unelma on rakennettu musti...