keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Ta-Nehisi Coates: Between the World and Me


Panen päähäni hatun, jotta voin ottaa sen pois.

Nyt on kirjoitettava ihan hiljaa. Nyt on kirjoitettava niin, että ei ole yhtään kuohuvaa adjektiviia.

Mr. Coates, minä luotan siihen, että kun sanon kiitos, sinä tiedät, että se sisältää kaiken.

*

Ta-Nehisi Coatesin Between the World and me on pitkä kirje isältä pojalle. Coates haluaa tässä teoksessa välittää pojalleen kaiken sen, mitä hän on oppinut elämästä eläessään mustana ihmisenä Amerikassa. Tunnustan rajoitukseni. Teos sisältää paljon sellaista, jota en voi täysin ymmärtää, koska olen valkoihoinen eurooppalainen. Se, minkä haluan tehdä ehdottoman selväksi on, että näin rehellistä tekstiä olen harvoin lukenut. Läsnä on mustien synkkää historiaa ja järjestelmällistä sortoa, mutta myös rakkauden kantavaa voimaa, omien virheiden tunnustamista ja viiltävän totuudellista reflektointia omasta paikasta maailmassa.

Coates kirjoittaa vaikeista ja kipeistä asioista. Hän osoittaa, miten amerikkalainen unelma on rakennettu mustien sorron kautta ja miten se on elimellinen osa tätä Unelmaa, jossa rodun oletetaan olevan osa luonnonjärjestystä. Rasismi, kirjoittaa Coates, on "äitiluonnon viaton tytär". Rasismin lapsi on rotu, joka toimii mekanismina, jolla valkoinen hegemonia oikeutetaan yhä uudestaan ja jonka avulla sitä ylläpidetään.

"They made us into a race. We made ourselves into a people."

*

Coatesin teksti huimaa. Luen sitä pienissä pätkissä, koska minuun mahtuu kerralla vain vähän.

*

Coates kirjoittaa, miten mustan ihmisen ruumis on jatkuvasti ihan eri tavalla potentiaalinen väkivallan kohde kuin valkoisen ihmisen ruumis. Hän kirjoittaa poliisien brutaaliudesta ja omista henkilökohtaisista peloistaan, kasvuvuosistaan ja pyrkimyksestä ymmärtää, miten toimii se maailma, jossa hän elää. Hän kirjoittaa hengissäsäilymisen kannalta välttämättömästä kyvystä lukea katujen elämää ja niiden lakeja. Hän kirjoittaa siitä kivusta, kun hän huomaa poikansa vielä uskovan, että kyse on yksittäistapauksesta, kun mustan ihmisen henkeä ei pidetä minkään arvoisena.

Kirjoituksessaan Coates näyttää, miten järjestelmällisesti mustien sorto on tänä päivänäkin osa amerikkalaista yhteiskuntaa aina koululaitoksesta ja elokuvista lähtien. Kauniiden sanojen ja sinänsä hyvien intentioiden takaa paljastuu, miten kyseessä on aina loppujen lopuksi valkoisten etujen pönkittäminen. Mustien sorto on paitsi amerikkalaisen yhteiskunnan käytäntö, myös sen sukupolvelta toiselle kulkeva perintö.

"Here is what I would like for you to know: In America, it is traditional to destroy the black body - it is heritage."

Pojalleen Coates haluaa opettaa poliittisen  tiedostamisen, kyselyn ja kyseenalaistamisen taitoja. Hän kertoo oman tarinansa kasvamisesta mustaksi mieheksi. Tuo esiin Malcolm X:n ja muiden hänelle henkilökohtaisesti tärkeiden mustien oikeuksien puolesta taistelleiden merkityksen. Hän käsittelee mustana olemisen ja historian välisiä suhteita ja sitä, miten mustana oleminen on erilaista eri aikakausina. Hän korostaa mustien runoilijoiden ja kirjailijoiden merkitystä ja kertoo, miten hän ilman heitä ei olisi se, joka hän tänään on.

Hätkähdyttävintä tässä teoksessa on, että Coates on tekstissään täysin paljaana. Hän kirjoittaa myös vanhemmuutensa niistä puolista, jotka eivät anna aihetta ylpeilyyn. Hän kirjoittaa peloistaan ja epävarmuuksistaan ja päästää minut oman elämänsä kipuihin ja kauneuteen. Monet Coatesin kertomat asiat ovat rankkoja ja loputtoman surullisia, mutta kaiken yllä on valtavasti rakkautta niin hänen poikaansa kuin vaimoaankin kohtaan. Coates kertoo pojalleen, miten tämän syntymä muutti hänen koko maailmansa ja sai hänet ymmärtämään, että hänen on pysyttävä hengissä poikansa tähden. Jos tämä kuulostaa pateettiselta voin sanoa, että Coatesin tapa esittää asiansa on kaukana pateettisuudesta.

*

Mr. Coates, me elämme hyvin erilaisissa maailmoissa, mutta sinun kirjaasi lukiessani minä tunnen olevani sinua hyvin lähellä. Luulen, että yllättyisit, jos tietäisit, että sinun kirjassasi oli yksi ihan erityinen kohta, joka teki minuun niin valtavan vaikutuksen, että itkeskelin hieman. Kyse on sinun Pariisin matkastasi.

Mr. Coates, koska kerroit minulle niin paljon elämästäsi, haluan tämän bloggaukseni lopuksi kertoa sinulle, että myös minulle Luxembourgin puisto on erityinen. Kun vihdoin muutama vuosi sitten pääsin sinne, tuntui uskomattomalta, että todella olin tuossa puistossa, josta olin niin monista kirjoista lukenut ja siellä vierailtuani olen törmännyt siihen yhä uudestaan toisissa kirjoissa. Sinäkin menit sinne, mutta nyt on kyse siitä, mitä tapahtui sen  jälkeen, kun olit ollut Luxembourgin puistossa.

17-vuotiaan mustan nuorukaisen Trayvon Martinin kylmäverinen murha* oli järkyttävä tapahtuma ja taas yksi esimerkki amerikkalaisen oikeuslaitoksen rasistisuudesta. Martinin murhaajan väitettyä, että hän toimi itsepuolustukseksi, hänet vapautettiin kaikista syytteistä. Murhaaja, George Zimmermann, ampui itsepuolustukseksi Martinin, joka ei ollut aseistautunut, eikä tehnyt yhtään mitään Zimmermania uhkaavaa, mutta jonka käytöstä Zimmermann piti epäilyttävänä.

Mr. Coates, Pariisissa lähellä Place de Nationalia sinä näit miehen, joka piteli  käsissään kylttiä, jossa luki: Vive le combat des jeunes contre les crimes racistes! USA: Trayvon Martin, 17 ans assassiné car noir et le raciste acquité. (Eläköön nuorten taistelu rasistisia rikoksia vastaan. USA: Trayvon Martin, 17 vuotta, murhattu ihonvärinsä tähden ja rasisti vapautettu syytteistä).

Mr. Coates, tämä kohta tekstissäsi puhuttelee minua monellakin tavalla, joista yksi on se, että joskus hyvin vaikeana aikana minua on auttanut jaksamaan se, että olen löytänyt myötätuntoa minulle täysin vieraan ihmisen silmistä.

Mr. Coates, kiitos.




Ta-Nehisi Coates: Between theWorld and Me (2015)
152 sivua
Kustantaja: The Text Publishing Company


Helmet lukuhaasteessa sijoitan tämän kirjan kohtaan 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän. Itse asiassa en kokemuksellisesti tiedä, enkä koskaan tule tietämään yhtään mitään siitä, mitä on elää mustana Amerikassa

Lisäksi sijoitan tämän kirjan Feministiseen lukuhaasteeseen


*Lisätietoja: https://en.wikipedia.org/wiki/Trayvon_Martin

46 kommenttia:

  1. Kylläpä on kiinnostava kirjeteos.
    Ei ainoastaan mustia sortamalla, vaan melkein hävittämällä alkuperäiskansan, intiaanit, valkoiset ovat pönkittäneet valtaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, tämä on todella kiinnostava ja vaikuttava teos. Coates kirjoittaa niin rehellisesti, että tosiin luin vaan vähän kerrallaan. Hänen sanansa ovat niin painavia ja niin tärkeitä. Kirjan kannessa on siteerattu Toni Morrisonia, joka on todennut, että tämä kirja jokaisen pitäisi lukea. Niin pitäisi. Tämän jälkeen asioita katsoo eri tavalla. Kiitos Mai.

      Poista
  2. Oho, kuulostaapa todella kiinnostavalta. Laitan nimen muistiin. Mutta tyhmänä vielä kysyn: onko tämä siis tietokirja vai kuitenkin (kirje)romaani? Ilmeisesti Coates kirjoittaa joka tapauksessa ihan itsenään omalle pojalleen?

    Sopii varmasti paremmin kuin hyvin Helmet-lukuhaasteen kohtaan 48.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin, että tämä on enempi kuin pitkä essee (mutta siis joka tapauksessa tietokirja, ei romaani).

      Coates sai tästä kirjasta National Book Award -palkinnon, mutta Suomessa ei kirjasta ole puhuttu. Tämä on niitä kirjoja, joista en aio luopua, sillä pelkkä kirjan näkeminen muistuttaa niin tärkeistä asioista. Kiitos Maisku.

      Poista
  3. Kuulostaa minun kirjalta.
    Luepas sinä the Underground Railroad.
    Haaste just for you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa hyvinkin olla sinun kirjasi.
      Oletko lukenut tuon the Underground Railroadin? Ja jos, niin bloggasitko siitä? Itse asiassa Colson Whitehead on yksi nimistä, joita on ollut mielessä lukea ja lopun tiedätkin. Kiitos muistutuksesta. Käyn nyt lisäämässä Goodreadsiin.

      Poista
  4. Kuulostaa haastavalta, rankalta ja vaikuttavalta kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmuisen tärkeä kirja ja ennen muuta Coatesin avoimuus ja rehellisyys suorastaan kauhistuttaa. Kiitos Tuulevi.

      Poista
  5. Huh, kuulostaapa vaikuttavalta kirjalta, tää pitää lukea! Kirjoitin aikoinaan graduni afrikkalaisista uskonnoista ja niihin aikoihin tuli luettua jonkun verran myös amerikkalaista "black studies" (mikä se nyt sit voisikaan olla suomeksi?). Tää on tosiaan aihe, josta me täällä pohjoismaissa tiedetään todella vähän, mutta josta kuitenkin on tehty paljon tutkimusta ja kirjoitettu viisaita sanoja. Varsinkin tänä päivänä toivoisi, että ihmiset kiinnostuisivat myös muiden historiasta kuin vain siitä omasta.

    USA on kyllä ylipäätään käsittämätön paikka ja varsinkin nyt Trumpin astuessa valtaan ja kansalaisten protestoidessa, tuntuu ihmeelliseltä, että se kansakunta kuitenkin joten kuten selviää keskenään. Tuntuu, että siellä on niin paljon luokkaeroja, vihaa ja pelkoa. :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reeta, onpa kiinnostava gradun aihe. Minä taas kirjoitin graduni Alice Walkerin Meridianista ja siinä yhteydessä luin paljon kansalaisoikeustaistelusta 60-luvun Amerikassa. Kuten tiedät, se on karua tarinaa. Niin monelle kävi huonosti ja moni pääsi hengestään. Siinä yhteydessä opin myös, että myös valkoisuus on rotu päinvastoin kuin usein ajatellaan, että valkoisuus on ikään kuin jotain neutraalia. Tuo on niin totta, että pitäisi tutkia maailmaa laajemmin kuin vain sitä lähintä piiriä. Jos ajatellaan vaikka sortoa sinänsä, niin sitä on joka paikassa, vaikka muodot tietysti ovat erilaisia.

      Trump on saanut vajaassa kahdessa viikossa jo niin paljon pahaa aikaan, että huh huh. Eikä se tietenkään ole vain Amerikan sisäinen asia, vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mietinkin lukiessa, että olisiko Coatesin kirja erilainen, jos hän kirjoittaisi sen nyt Trumpin aikakaudella. En kuitenkaan halunnut pilata blogikirjoitusta herra Oranssin mainitsemalla. :D

      Kiitos Reeta.

      Poista
  6. Todellakin vaikuttaa kiinnostavalta, vaikka minua kirjetyyli hieman arveluttaa, mutta uskon ettei sillä tässä ole väliä. Tarkoitan, että kun kyseessä on fakta eikä fiktio. Ja oikeastaan kirjetyylisissä romaaneissakaan ei välttis ole mitään "vikaa", vaan sekin vika on taas omassa päässäni. Siellä on paljon vikoja :D

    Kävin samantien kurkkaamassa kirjaston sivulta löytyykö tätä alueeni kirjastosta ja ilokseni löytyy. Merkkasin sen listalleni (meidän kirjastosysteemissä voi tallentaa kirjoja omalle "savelistille", tosi kätevää!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ei varsinaisesti ole kirjetyyliä, vaan tämä on kirjoitus/pitkä essee, jonka Coates on kirjoittanut pojalleen. Äh, osaan nyt huonosti selittää, mutta tämä ei siis koostu mistään erillisistä kirjeistä.

      Hienoa, että löytyi kirjastosta. Meilläkin on tuollainen savelist, mutta en ole sitä juuri käyttänyt, kun yleensä sitten vaan unohdan ne kirjat sinne listalle.

      Kiitos Elegia.

      Poista
    2. Uskon, Omppu, että puhumme samasta asiasta mutta eri termein. En siis tarkoita kirjemuotoa sellaisena "Hei poika, what's up today", vaan pikemminkin niin että teos on kirjoitettu siten kuin se olisi osoitettu kokonaisuutena jollekin, tässä pojalle (puhutteleva muoto, kenties). Ei siis mitään erillisiä kirjeitä ja päivämääriä, tervehdyksiä tai vastaavia. :)

      Poista
    3. Joo, just tuolla tavoin. En osannut selittää asiaa. Onneks sä osasit :D

      Poista
  7. Muistan tuon Trayvor Martinin tapauksen. Valkoisena suomalaisena naisena EI voi ymmärtää millaista mustien elämä on Usassa. Ei ole kovin kivaa nyt meksikolaisilla tai muilla Etelä-Amerikasta tulleillakaan. Luin Laura Restrepon Hot surin, jossa kolumbialainen (muistaakseni) maahanmuuttajanainen joutui oikeuslaitoksen pyöritettäväksi ilman mitään oikeuksia. Karseeta luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, ei voi kokemuksellisesti ymmärtää ja sen takia tällaiset kirjat niin tärkeitä onkin, koska ne auttavat hahmottamaan asioita. Nyt ei kohta ole kyllä enää kellään kivaa kiitos sen yhden muurinrakentajan.

      Onko tuo Restrepon kirja se sama, joka on käännetty suomeksiksin vai joku toinen? Häntä mun on pitänytkin lukea, mutta en ole vielä ehtinyt.

      Kiitos Riitta.

      Poista
  8. Olipa ilo lukea juttusi, kirja on selvästi tehnyt sinuun vaikutuksen. Ja voisiko ajankohtaisempaa kirjaa ollakaan, kun kansallisuuden perusteella taas suljetaan rajoja ja rajoitetaan oikeuksia. Laitan lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, kyllä vaan teki sellaisen vaikutuksen, että tästä kirjasta en halua luopua koskaan. Just tällä hetkellä ja tässä poliittisessa tilanteessa Coatesin kirja on tärkeä senkin takia, että se antaa voimaa vastarintaan. We shall overcome!

      Kiitos Tiina.

      Poista
  9. Kuulostaa kyllä vaikuttavalta kirjalta, mutta kuitenkin sellaiselta joka ei... Ei ehkä olisi aivan minun makuuni. Vaikka vaikuttava on aina minua houkutteleva sana, tässä kuvauksessasi on jotain sellaista joka ei vedä minua puoleensa - ei vaikka kirja suomennettaisiin. Kaikki ei ole kaikkia varten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaankaan tosiaan olisi sinun kirjasi. Mulle epäoikeudenmukaisuus on sellainen asia, jota en ikinä voi hyväksyä ja jonka poistamiseksi tulen toimimaan niin kauan kuin olen hengissä. Välillä olen saanut maksaa asiasta melkoisen hinnan (esim. työpaikan), mutta on tehtävä niin, että ei tee itseään vastaan.

      Kiitos Krista.

      Poista
  10. Todella tärkeä aihe, hui kamala!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika niin on. Ja ihan erityisesti nyt, kun Amerikka on menossa sekaisin.

      Kiitos Annika.

      Poista
  11. Wau, minulle tuli kylmät väreet tekstiäsi lukiessani! Aihe on todella rankka, mutta lisään teoksen ehdottomasti lukulistalleni, sillä haluan ymmärtää paremmin tätä systemaattista sortoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hande, siitä kaikki lähtee. Halusta ymmärtää ja halu on jo paljon, koska ilman halua ei ymmärrystäkään voi olla. Mukava kuulla, että Coatesin kirja päätyi listallesi.

      Kiitos.

      Poista
  12. Olit kirjoittanut hyvin ajatuksia herättävästi tästä kirjasta. Toivoisin, että tämä kirja käännettäisiin suomeksi. Minä ottaisin tämän silloin helpommin luettavaksi, vaikka englanniksi lukeminenkaan ei ole ihan poissuljettu vaihtoehto - olen vain melko hidas vieraankielen lukija. Yritin muistella, että minkä elämäkerran olen lukenut parikymppisenä Etelä-Afrikan rotusorrosta. Muistan vain, että kirjan kansi oli oranssisävyinen tai keltasävyinen ja siitä on taidettu tehdä elokuvakin, koska mielestäni sen elokuvan takia etsin kirjan kirjastosta. Mulla oli tuohon aikaan jonkinlainen "yhteiskunnallinen" vaihe, kun luin samaan aikaan Sumuisten vuorten gorillat-kirjaa ja näin siitä tehdyn dokumenttielokuvankin. Molemmat aiheet saivat nuoren parikymppisen naisen tuntemaan vihaa, surua ja voimattomuutta, miksi maailmassa on näin paljon pahuutta, eriarvoisuutta ja miksi toisen ihmisen tai eläimen elämä ei arvosteta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kun saataisiinkin suomeksi, mutta vahvasti epäilen, että niin tulee tapahtumaan. Jani Toivola on kirjoittanut kirjan "Isona musta tulee valkoinen", jota en kyllä vielä itsekään ole lukenut, mutta siinä voisi olla jotain hieman tähän liittyvää. Konteksti tietysti on aivan eri.

      Tuo elämäkerta, jonka mainitset, saattaisi olla Nelson Mandelan elämäkerta. Siitä on ainakin tehty elokuva. Itse en ole lukenut kirjaa, mutta elokuva on hurja ja myös väkivaltainen.

      Tuntuu usein musertavalta kaikki eriarvoisuus, mutta ainakin voimme edes omilla pienillä teoillamme asiaan vaikuttaa. Yhdessä voimme saada muutosta aikaan, niin haluan uskoa, vaikka nyt parhaillaan on usko tämän asian suhteen koetuksella.

      Kiitos.

      Poista
  13. Omppu, sinulla on kyllä kyky kirjoittaa todella väkevästi. Minulla on nyt iho kananlihalla ja luettavien kirjojen pitkässä listassa yksi kirja lisää. Huh. Jos jo "pelkkä" blogiteksti aiheuttaa tällaisen olon, miltä tuntuu kokonaisen kirjan jälkeen??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija, kauniisti sanottu.

      Tässä kirjassa on paljon amerikkalaista, jota en kaikin osin ymmärtänyt, koska en tunne amerikkalaista kulttuuria niin hyvin, mutta päällimmäiseksi nousee kaikki se, miten Coates kuvaa mustien asemaa. Rehellisyys tässä kirjassa on huikaisevaa. Pidin tosiaan välillä aika pitkän tauon. Halusin samaan aikaan sekä lukea että olla lukematta, halusin kirjan loppuvan ja jatkuvan. Aikamoinen tunnemyräkkä oli seuralaisena.

      Poista
  14. Aika pieni osa vähemmistöjen itsensä kirjoittamista (ulkomaisista) kirjoista saa täällä Suomessa huomiota. Toisaalta ne on tärkeitä kirjoja, mutta en kuitenkaan itse yleensä näitä vastaavia lue, koska en tunne kuuluvani kohderyhmään (=tuntuu, että ne on tärkeämpiä sille porukalle itselleen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoja käännetään niin vähän nykyisin ja kovin paljon ei puhuta niistä kirjoista, joita ei ole suomeksi/ruotsiksi saatavilla. Luen jatkuvasti kirjoja, joita ei tulla kääntämään suomeksi ja välillä harmittaa suunnattomasti.

      Mitä tulee kohderyhmään, niin minä taas ajattelen, että kyllä tällaiset kirjat ovat tärkeitä myös kohderyhmän ulkopuolisille, koska ne lisäävät ihmisten välistä ymmärrystä.

      Kiitos Veera.

      Poista
  15. Hurjaa. Oli pakko googlettaa mies, ja lukea Wikipedia-artikkeli. Komppaan yläpuolella kirjoittanutta Maijaa todeten, että kuvailusi jätti todellakin sanattomaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Disa. Onhan se hurjaa ja hurjemmaksi nyt tuntuu vaan menevän joka päivä. En itse ihan oikeasti huomaa mitään erityistä siinä, miten kuvaan kirjaa, joten olen nyt vähän hämmästynyt, kun te Maijan kanssa mainitsitte asiasta. Koen niin vahvasti, että kaikki mitä tästä kirjasta voi sanoa on niin vaatimatonta itse kirjaan verrattuna.

      Poista
  16. Vau, kuulostaa todella vaikuttavalta kirjalta. Sortoa on niin paljon ja niin moneen suuntaan, että on vaikea tietää, mistä muutos pitäisi aloittaa. Ehkä se on parasta aloittaa kertomalla sorrosta ja sen vaikutuksista.
    Välillä tuntuu toivottomalta kaiken sen edessä, mutta ehkä tiedostaminen auttaa välttämään samaa tulevaisuudessa edes jossain määrin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt parina viime viikkona on tuntunut kyllä aika loputtoman toivottomalta. Olen monesti miettinyt Irène Némirovskyn sanoja hänen romaanistaan ranskalainen sarja: kun tulee vaikeita aikoja, on vaan jaksettava elää niiden läpi. Samoin olen miettinyt Marjane Satrapin Persepolis-sarjakuvaa, jossa yhteiskunnallisen tilanteen kärjistyessä Satrapin perhe järjesti usein juhlia. Alan ymmärtää miksi.

      Kiitos Minna.

      Poista
  17. Mielenkiintoista, liikuttavaa, surullista, ahdistavaa, epäoikeudenmukaista. Tämä kirja täytyy laittaa muistiin. Olisi niin paljon hyviä kirjoja, joista voisi oppia! Vaikutuin vähän yli vuosi sitten Juuret nimisestä kirjasta, vaikka tätä aihetta tosiaan ei kai koskaan voi täysin ymmärtää, kun itse on valkoihoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa ei ole niin paljon mustien historiaa kuin tuossa Haleyn kirjassa, vaikka toki tässäkin tietysti on viittauksia historiaan. Painopiste on kuitenkin nykyajassa ja miten elää osana yhteiskuntaa, jossa mustia sorretaan monin monituisin keinoin.

      Se on jo paljon, jos valkoihoisena voi joskus todeta, että on asioita, joita ei ymmärrä yhtä hyvin kuin se, joka ei ole valkoihoinen. Jos edes pahimmasta päsmäröinnistä päästäisiin.

      Kiitos Katriina.

      Poista
  18. Hurjaa. Kuulostaa todella vaikuttavalta. En edes tiedä mitä sanoa! Tärkeä ja rankka aihe.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, sama juttu oli mullakin. Tuntui, että ei osaa sanoa mitään ja kaikki mitä sanoi jätti riittämättömän olon. Kiitos.

      Poista
    2. Hienon kuuloinen teos, ja hienosti siitä myös kirjoitit. Luen parastaikaa teosta, jota lukiessa tunnen oman vajavaisuuteni, en vain voi ymmärtää, koska tausta ja aika on eri. Toisaalta, sellaisten teosten lukeminen onkin erityisen tärkeää!

      Poista
    3. Amma, samaa mieltä tuosta, että on tärkeää lukea myös sellaista, joka on itselle vierasta. Niin sitä lisääntyy tietämys maailmasta ja useinhan myös käy niin, että on mahdollista käsittää asia jonkun kontekstin kautta, vaikka se omista konteksteista näyttääkin pelkästään oudolta ja kummalliselta. Kiitos.

      Poista
  19. Olitpa hienon kirjan löytänyt! Toni Morrisonin lukeminen avasi minun silmiäni, kuinka maailma ja sen mahdollisuudet näyttäytyvät erilaisilta mustalle ihmiselle Amerikassa. Kuinka häntä edelleen katsotaan erilailla. Muistan kehuneeni vietnamilaiselle ystävälleni, joka oli venepakolaisena päätynyt Australiaan, kuinka ihana maa Austaralia on. Hän totesi, että niin ehkä minulle, valkoiselle. En ollut edes ajatellut, että meissä olisi ollut jotain eroa, että Australia olisi kohdellut meitä erilailla. Me olemme tottuneet niin yhdenmukaiseen oloon, että rasismikirjat ovat todella havahduttavia. Että tänä päivänä. Että mustan presidentin jälkeen. Jonka Dreams from My Father on mielestäni upea kirja. Viime vuoden helmikuussa olin USAn suurlähetystössä juhlistamassa Black American History Monthia. Mahdetaankohan sitä tänä vuonna viettää ollenkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin tämän kirjan itse asiassa jo melkein vuosi sitten. Tästä on maailmalla puhuttu paljon ja halusin tuoda tämän blogiini vähän niin kuin sillä ajatuksella, että tällaistakin on ja siinä toivossa, että joku saattaisi innostua tämän lukemaan.

      Olen lukenut aika paljon mustaa naiskirjallisuutta ja ollut usein myös tilanteessa, että olen kysynyt itseltäni, mitä tästä voin ymmärtää ja mitä tästä voin kirjoittaa. Sen vuoksi olinkin varsin ihmeissäni, kuinka tylysti Koko Hubaran puheenvuorot moni tyrmäsi ns. Oneiron-keississä. Kävi hyvin ilmi, että monelle oli mahdoton ajatus se, että on olemassa asioita, joiden suhteen joku muu on asiantuntevampi kuin itse. Valkoisuus ei tuo mukaan mitään ylimaallista kaiken ymmärtämistä ja asiantuntijuutta. Niin se vaan on ja se kannattaisi jo vihdon hyväksyä.

      Tuo History month on iso juttu. Todellakin saa nähdä lakaistaanko senkin viettäminen nyt jollain kieltojulistuksella piiloon.

      Kiitos Kirsi.

      Poista
  20. Oltiin kesällä Jenkeissä juuri kun viimeisimmät (tai no rehellisesti en edes tiedä onko niitä ollut miten paljon sen jälkeenkin, valitettavasti ehkä) poliisimurhat tapahtui, ja vielä muutama hyvin lyhyen ajan sisällä. Siihen nähden miten paljon mielet siellä kuohui ja sosiaalinen media sekä ihmiset ylipäätään eri puolilla Yhdysvaltoja nousivat tätä järjettömyyttä vastustamaan (toinen kun tapettiin maahan täysin puolustuskyvyttömänä, toinen autoonsa, kun kumartui ottamaan ajokorttiaan sitä pyydettäessä), näkyi se jopa hämmentävän vähän paikallisessa mediassa. Ohitettiin varsin pian, maalattiin kauhukuvia Euroopan ja Lähi-Idän terrori-iskuista.

    Tällaiselle onnelliselle punaviherkuplaihmiselle se on vain jotenkin niin käsittämätöntä, että A. tällaista tapahtuu ja B. siihen ollaan niin järjettömän turtuneita, että lopulta sekin saadaan ohitettua olankohautuksella, poliisit vapautettua vastuusta, hyväksytty ihan puhtaat pelkomurhat itsepuolustukseksi. Eikä sitä täällä Suomessa edes voi ymmärtää, etuoikeutettuna valkoisena, miten paljon jo Amerikan lisäksi se omakin yhteiskunta rakentuu sorron päälle. Ei ehkä niin näkyvästi, mutta silti niin, että se suuri enemmistö saa varsin paljon kärsiä, jotta itse tästä kerskakulutusmaailmasta voi nauttia.

    Juuh. Että kiitos taas tästä postauksesta, ihan muutamia ajatuksia tässä viikon mittaan herättänyt. En tuoreeltaan, jo aiemmin tämän luettuani edes saanut niitä järkevästi koottua, enkäpä varsinaisesti koe sen nytkään kovin suuresti onnistuneen, mutta tätä kai se kirjallisuus ja keskustelu siitä parhaimmillaan on: täysin uusien maailmojen avaamista. Mitenhän sen vain saisi auki jotenkin vielä sen omankin kuplan ulkopuolelle, sitä olen miettinyt paljon. Jatkan miettimistä, laitan kirjan lukulistalle ja jään odottamaan lisää näitä mielettömän hienoja vinkkauksia, jota blogistasi aina löytyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, kiitos kun kerroit noista omista kokemuksistasi. Kirjoittamasi vahvistaa sitä, että hyvin paljon pyritään asioita salaamaan. Aloin tässä joku aika sitten seurata amerikkalaista femnistiä Rebecca Solnitia Facebookissa ja hänellä on paljon nyt viime aikoina ollut juttuja myös siitä, minkälaisia vastarintatoimia on Amerikassa menossa. Niistäkään kun ei paljon tietoa tule ainakaan Suomeen asti, jolloin voi näyttää siltä, että vastarintaa ei juuri ole.

      Hiljaisuus, kuoliaaksi vaikeneminen, puuttumattomuus tilanteisiin jne. on meilläkin suurta, vaikka tietysti on myös toisenlaista. Sitten tietysti myös ne, jotka sanovat, että ei kiinnosta, kun ei liity heidän elämäänsä. On vaikea käsittää, miten niin itsekeskeisesti voi ajatella. Tämä on aihe, joka saa mut aina tulistumaan. Miten ei nähdä sitä meissä kaikissa ihmisissä kansallisuuksista, roduista yms. riippumatonta ihmisyyttä. Ei, nyt en kirjoita enempää tästä, koska tulen niin vihaiseksi.

      Minusta Coates on ihan hurjan rohkea kun kirjoittaa niin kuin kirjoittaa. Avaa ja paljastaa itseään ns. kaikelle kansalle. En voi kuin ihailla.

      Kiitos paljon Laura.

      Poista
  21. Ah, pitääkin taas lukea lisää Morrisonia!
    Mistä ihmeestä löysit tällaisen kirjan luettavaksesi?! Lisäksi mietin, mikä kustantamo voisi olla mahdollinen suomennoksen julkaisijaksi. Ehdotuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä enää muista, missä tähän kirjaan ensimmäistä kertaa törmäsin. Ostinkin tämän jo vuosi sitten keväällä.

      En usko, että mikään kustantamo Suomessa tästä kiinnostuu, koska tämän kirjan lukijakunta ei ole tarpeeksi laaja. Ehkä sitten, kun Coates kirjoittaa lisää, niin sellainenkin päivä vielä tulee, että häntä saadaan suomeksi - tosin tämä nyt on erittäin optimistinen arvaus.

      Poista