Siirry pääsisältöön

Pelattaisko sisällissotaa? - Juri Nummelin (toim.): Sisällissodan ääniä - Kaikuja punaiselta ja valkoiselta puolelta

Toukokuussa 2017 julistin 1918-haasteen, jossa luetaan Suomen sisällissotaa käsittelevää kirjallisuutta tai tutustutaan tähän sotaan  jonkun muun taiteenlajin, esim. teatterin, kautta. Osasyynä haasteen perustamiseen oli, että halusin patistaa itseäni ottamaan selvää sekä tätä tragediaa käsittelevästä kirjallisuudesta että itse sodasta ja sen syistä.

Valitettavasti haaste ei ole omalla kohdallani edennyt kovin hyvin, koska asettuminen jomman kumman puolelle tuntuu ahdistavalta. Ymmärrystä enemmän tuntuu siltä, että sisällissotakirjallisuutta lukiessani hyvällä ruvella olevat haavat aukeavat uudestaan. Tämän vuoksi minun tarpeisiini sopii erinomaisesti Juri Nummelinin toimittama teos Sisällissodan ääniä, jossa sotaa tarkastellaan sekä punaisten että valkoisten puolelta. Teos pitää sisällään niin novelleja, romaaninpätkiä, runoja, vankileirillä kirjoitettuja päiväkirjamerkintöjä, sanomalehtiuutisia kuin yhteiskunnallisia puheenvuorojakin.

Nummelinin toimittamasta teoksesta löytyy monia kirjailijoita, joista en ennen tämän teoksen lukemista ollut edes kuullut. Voi vain arvailla, miksi kirjallisuudenhistoriat tuntevat heitä huonosti ja miksi unohduksen on annettu laskeutua heidän päälleen. On ilahduttavaa, että Nummelinin teoksen myötä nämä unohdetut kirjailijat pääsevät framille.

Sisällisodan äänien rakenne on selkeä. Aluksi käsitellään aikaa ennen sotaa, tämän jälkeen itse taisteluja ja lopuksi sisällissodan jälkeistä aikaa. Yksittäisiä tekstejä teoksessa on kuutisenkymmentä ja jokaisen alkuun Nummelin on kirjoittanut johdannon. Nämä alkusanat taustoittavat mitä itse tekstissä tuleman pitää ja sisältävät tarpeellista informaatiota ja kontekstualisointia, jonka koin erittäin hyödylliseksi - varsinkin, kun tosiaan moni tekijänimistä oli minulle vieras. Naisten kirjoittamia tekstejä teoksesta löytyy vain kolme. Kaksi niistä on kirjoittanut Hilja Haahti ja yhden nimimerkki Kaisa-Liisa, jonka oikeaa henkilöllisyyttä ei tunneta. Lisäksi mukana on venäläisen, minulle aiemmin  lähinnä feministisistä mielipiteistään tunnetun, Aleksandra Kollontain Suomen itsenäistymistä kannattava puhe. Naisten kirjoittamien tekstien vähäinen määrä jäi harmittamaan, mutta kenties on  niin, että niitä ei yksinkertaisesti ole juurikaan jälkipolville säilynyt.

Sisällissodan ääniä lukiessani joudun vaihtamaan jatkuvasti puolelta toiselle ja näin tämän sodan koko mielettömyys käy konkreettisesti ilmi. Työläiskirjailijoiden teksteissä korostuu punaisten taistelu ja kovat kokemukset niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Parhaimmat näistä teksteistä omaavat vahvan jännitteen ja niitä lukee kuin koukuttavaa dekkaria. Dramaturgisesti erittäin vahvana tekstinä haluan erikseen mainita Kaarlo Vallin novellin Punasotilaita, joka Sisällissodan äänissä on esitelty kahteen eri osaan jaettuna. Vankileirien järkyttävää todellisuutta kuvaa ansioituneesti mm. Armas Alanteen päiväkirjan otteet. Tunnetuimmista kirjailijoista mukana ovat mm. Juhani Aho, Irmari Rantamala ja F.E. Sillanpää.

Kirjallisesti työläiskirjailijoiden tekstit ovat, kuten myös Nummelin teoksen esipuheessa toteaa, usein kiinnostavampia ja moniulotteisempia kuin valkoisten kirjailijoiden tekstit, jotka ovat korostuneesti sodan voittaneiden kirjallisuutta ja joissa erityisesti sisällissodan päättymisen jälkeen punaiset monesti nähdään tuskin ihmisarvoa omaavina epäihmisinä.

Yllätyksenä minulle tuli, että sisällissodasta tehtiin myös viihdettä jopa heti sodan päättymisen jälkeen. Tästä esimerkkinä Nummelin esittelee vuonna 1918 markkinoille tuodun pelin Suomen vapaussota (kustannusliike Minerva) sekä lautapelin nimeltä Punaisten ja valkoisten taistelu Suomessa 1918 (Kirjapaino Juusela & Levänen).  Jälkimmäisen pelin tarkoituksena on "voittaa vihollinen, niin ettei hänellä ole enää yhtään miestä eikä siis myöskään pelilaattaa jäljellä." Kaiken lisäksi pelin säännöt on kirjoitettu runomuotoon.

Tuntuu hämmästyttävältä, että tällaisia pelejä on tehty ja pelattu. Eikö sodassa itsessään ollut jo tarpeeksi ilman että sitä olisi tarvinnut pelimaailmassa jatkaa? Toiselta puolin voidaan toki ajatella, että pelit ovat saattaneet toimia sotatraumojen käsittelyn välineinä. Joka tapauksessa tieto näistä peleistä osoittaa taas kerran, että harvoin mikään uutuudelta vaikuttava kirjallinen ilmiö on varsinaisesti uutta. Viittaan tässä Mike Pohjolan immersiiviseen romaaniin Sinä vuonna 1918, jossa tarina etenee lukijan tekemien valintojen mukaan.  En ole vielä ehtinyt Pohjolan romaania lukea, enkä tiedä, onko hän mahdollisesti saanut vaikutteita aikansa sisällissotapeleistä, mutta pelillistä jatkumoa Pohjolan romaanin ja sisällissotapelien välillä voi joka tapauksessa nähdä.

Nummelin päättää teoksensa sitaattiin F.E. Sillanpään Hurskaasta kurjuudesta, mutta itse haluan tähän loppuun nostaa pätkän Nummelinin kirjoittamasta johdannosta Elias Simojoen puheeseen, jonka tämä piti Kuopiossa 4.7.1925. Nummelin kirjoittaa:

Sisällissota omalta osaltaan vaikutti siihen, että äärioikeisto nousi Suomessa vahvaan asemaan. Italialaisesta fasismista ja saksalaisesta natsismista vaikutteita ottaneet ryhmät kohosivat näkyvästi esille yhteiskunnassa juuri siksi, että vihamielinen puhe hävinneistä punaisista ja näiden bolsevistisesta ajattelusta oli normalisoitunut. (lihavoinnit minun)

Sisällissodan ääniä on hyvin toimitettu ja kiinnostava teos. Vaikka nyt, kun sisällissodasta on kulunut 100 vuotta, julkaistaan paljon tähän sotaan liittyvää kirjallisuutta Juri Nummelinin toimittamalla teoksella on tarjota puheenvuoroja, jotka ansiokkaasti täydentävät muuta sisällissotakirjallisuutta. .


Juri Nummelin (toim.): Sisällissodan ääniä - kaikuja punaiselta ja valkoiselta puolelta
262 sivua
Kustantaja: Art House

Kommentit

  1. Irmari Rantamala - siinä ei ole lyöntivirhettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reijo. Korjattu.
      Olen muuten aina lukenut Rantamalan etunimen Ilmarina ja on sentäs hänen Harhamansa kirjahyllyssä ja olen siitä muutamankin kerran pölyt pyyhkinyt. :D

      Poista
    2. Saman virheen itsekin muutaman kerran tein ennenkuin tulin korjatuksi. Ei Irmari laajempaan käyttöön yleistynyt.

      Poista
    3. Varmaan useimmiten väärin kirjoitetaan Sivullisen Meursault, josta tuo ensimmäinen u jää hyvin usein pois. Muistaakseni jopa kirjan takakannessa on jossain versiossa nimi kirjoitettu väärin.

      Poista
  2. Kyllä nuo vuoden 1918 tapahtumat ovat surullinen säie historiaamme. Eikä oikeassa ollutta puolta ole. Yhteiskunnalliset olot olivat monella tavalla raskaat, mutta tappaminen ei ole ratkaisu mihinkään. Joskus tulee mieleen sekin, että mitenkähän sitä olisi itse kestänyt tuon ajan, jos olisi silloin sattunut elämään. Toivotaan, hartaasti, että oma aikamme ja tulevat ajat ymmärtävät enemmän.

    Hurjaa on ajatella, että näissä merkeissä on myös lautapelejä pelailtu. Ihminen on omituinen, outo eläin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen monesti ajatellut juuri tuota, että mitenköhän sitä itse olisi toiminut. Historian kirjoitus tuo jatkuvasti lisää vuoden 1918 tapahtumista ja varasin jo kirjan, joka kertoo Hennalan naismurhista. Varmasti se on kamalaa luettavaa, mutta erityisesti tämä punaisten naisten (tai monessa tapauksessa vasta tyttöjen) osa niin sodassa kuin heidän kohtelunsa sodan jälkeen on jotain sellaista, josta on vaan "pakko" lukea tai no katsotaan, pystynkö.

      Kiitos Katja ja kipakoita talvipäiviä. On sentään nähty viime päivinä ihme nimeltä aurinko. :D

      Poista
  3. Vai että pelejä vuoden 1918 sodasta - kaikkea sitä oppii blogeista. Ja kirjoista. Hieno postaus kirjasta, joka alkoi kummasti kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kaikenlaista sitä on ollutkin.
      Tätä kirjaa todella suosittelen ihan jo senkin takia, että tässä on useita tekstejä kirjailijoilta, joista aiemmin en ole tiennyt yhtään mitään.

      Poista
  4. Mielenkiintoiselta vaikuttaa, laitoin varauksen heti helmetiin, kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi mielenkiintoinen ja erityistä bonusta tosiaan, että moni täysinkin unohduksiin vaipunut tekijä pääsee tässä ääneen

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän