tiistai 5. elokuuta 2014

Jennifer Egan: Emerald City and other stories

Kiinnostuin Jennifer Eganin tuotannosta luettuani hänen uskomattoman teoksensa A visit from the Goon Squad (2010, suom. Aika suuri hämäys). Tämän lisäksi olen lukenut häneltä romaanit Look at me (2001) ja suomenkielisenä romaanin Sydäntorni (engl.kielinen alkuteos Keep, 2010). Kerran kirja-alessa harhaillessani ostin Keepin ja iloitsin löytäneeni aiemmin lukemattoman Eganin romaanin, kunnes huomasin, että samainen teos oli juurikin aiemmin lukemani Sydäntorni.

Emerald City (1993) on käsittääkseni Eganin esikoisteos. Se sisältää yhteensä 11 novellia, joissa maailma on pinnalta hyvin arkimaailman kaltainen, mutta henkilöhahmoilla on omat hienovaraiset vinksahtaneisuutensa ja selittämättömiksi jäävät pakkomielteensä. Emerald City vie lukijansa mm. Bora Boralle, Kiinaan ja New Yorkiin. Monet novellien henkilöistä myös matkustavat paljon. Mietin jotakin novelleja yhdistävää teemaa ja se voisi olla kaipaus jotakin usein tarkemmin määrittelemätöntä kohtaan. Jotakin, joka ei ole läsnä novellihenkilöiden sen hetkisessä elämässä. Se voi olla lanka kohti mennyttä tai tulevaa, jo elettyä tai eletyksi odotettavaa. Eganin henkilöhahmoja vaivaa rauhattomuus ja tyytymättömyys sen hetkiseen elämäntilanteeseen.

Parissa Emerald Cityn novellissa liikutaan mallipiireissä ja ne palauttivat mieleeni Eganin romaanin Look at me intensiivisen tunnelman. Niitä voisikin pitää aihioina, jotka Egan on hionut huippuunsa kuvatessaan Look at me -romaanissa entistä mallia, joka menetti tärkeimmän työkalunsa, kasvonsa. Kokoelman novellien henkilöjä yhdistää myös jonkinlainen itsestään vieraantuminen. He elävät omassa ruumiissaan, mutta eivät ole läsnä. Elämä on kunderalaisen toisaalla. Vaikka Eganin novellit ovat suhteellisen lyhyitä sisältävät ne suuria maailmoja ja perustavanoloisia paloja kuvattujen ihmisten elämästä. Niille on tyypillistä jonkinlaisen näkymättömän, irrationaalisen kerroksen läsnäolo, jonka merkitystä Egan ei selittele.

Melkein kaikki novellit kiertyvät jollakin tavoin ihmissuhteiden kautta. On mies, joka pakonomaisesti hankkiutuu hänet aiemmin pettäneen miehen seuraan. On tyttö, joka tuntee selittämättömän intensiivistä kiinnostusta luokkatoveriaan kohtaan. On mies, joka pettää vaimoaan ja jonka salaisuuden hänen tyttärensä saa selville. On nainen, joka toimii muotikuvausten stailistina ja viettelee miehen toisensa jälkeen. On mies, jolle äkkirakastuminen on suorastaan ammatti. On nainen, jonka kaikki miehet haluavat. On nainen, joka on off-season matkustaja, jota erinäiset miehet seuraavat.

Eganin henkilökuvaus on huolellista ja värikästä ja välillä tuntuu, että lukiessa voi nähdä hänen kuvaamiensa ihmisten ilmeetkin. Osa henkilöistä on niin rikkaita, että kalliista luksuslomista on tullut heille arkipäivää. Minne he sitten matkustavatkin, elämä ja sen merkitys ovat aina askeleen edellä, yksityislentokoneen saavuttamattomissa. Toiset taas uskovat, että elämän mielekkyys on saavutettavissa mallintöiden ja rikkauksien kautta. Sitten joskus. Ihan kohta. Kunhan ensin.

Egan on erityisen taitava kuvaamaan ihmisten välillä vallitsevia näkymättömiä valtasuhteita. Novellissa Sacred Heart Sarah lumoutuu luokkakaveristaan Amandasta, joka näyttää siltä, että hän viettää synkkää elämää. Amandasta tulee Sarahille idoli, joka saa hänet tekemään tekoja, joita hän ennen Amandaan tutustumista ei olisi voinut kuvitellakaan tekevänsä. Samanaikaisesti se on tarina teini-iästä, kasvamisesta ja samaistumisesta.

Mallimaailmaan sijoittuvat kuvaukset (Emerald City, The Stylist) paljastavat kyseisen bisneksen karuuden. Mitään todellista ei ole, mutta samanaikaisesti kamera muuttaa keinotekoisen todellista todellisemmaksi. Oma suosikkini Eganin novelleista oli One Piece, joka on kertomus siitä, miten veljesten autoleikit koituvat heidän äitinsä kuolemaksi. Tästä novellista löytyy myös yksi kokoelman mielenkiintoisimmista kysymyksistä. Kertoja miettii, onko kyse onnettomuudesta, jos sen aiheuttaa, koska ei muuta voi.

Kaiken kaikkiaan Eganin novellikokoelma vahvistaa hänen paikkaansa lempikirjailijoideni joukossa. Taitavaa, koskettavaa, tarkkanäköistä. Egan on aikamoinen haka uimaan kuvaamiensa ihmisten nahkoihin.


4 kommenttia:

  1. En ole lukenut yhtään Eganin kirjaa, vaikka Sydäntorni vetää puoleensa koko ajan. Se on ihan jämptisti lukulistalla, ja on ollut jo pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydäntorni onkin varmaan hyvä teos aloittaa lukea Egania. Tosin tiedän siitäkin olevan monia mielipiteitä. Ainakin se sopii minusta paremmin Eganiin tutustumiseen kuin Aika suuri hämäys, joka power pointeineen kaikkineen on väliin varsin hämmentävää (tosin hyvällä tavalla) luettavaa.

      Poista
  2. Sydäntorni ei vain suju minulta. Kahdesti yrittänyt ja kyllästynyt alun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydäntorni taitaa olla niitä kirjoja, joista pitää paljon tai ei sitten ollenkaan. Kumpaakin näkemystä on ainakin omalla kohdallani tullut vastaan.

      Poista