Siirry pääsisältöön

Hélène Grémillon: Uskottuni

Kuvittele olevasi kustannustoimittaja. Postiluukustasi alkaa löytyä tekstiä, jota ensin epäilet jonkun kirjailijan lähettämäksi käsikirjoitukseksi. Lähettäjä ei kerro itsestään mitään. Olet ihmeissäsi ja kummissasi ja siinä vaiheessa kun teksti alkaa vaikuttaa juuri sinun historiastasi kertovalta, alat olla myös peloissasi. Kysyt itseltäsi, mistä oikein on kysymys. Alat tehdä omia selvittelyjäsi tekstin antamien vihjeiden perusteella. Et pääse eroon ajatuksesta, että teksti kertoo juuri sinusta.

Hélène Grémillonin romaanin 'Uskottuni' lähtökohta on kutkuttava. Kustannustoimittaja Camille Werner alkaa saada postia nimettömältä lähettäjältä. Vähitellen alkaa vaikuttaa yhä enemmän siltä, että tekstit kertovat juuri Camillesta. Mystisen Annien, Loisin ja rouva M:n avulla Grémillon luo valheiden, salailun ja harhaanjohtamisen verkoston, joka paikoin sai minut muistelemaan Clevèsin prinsessaa

Grémillonin romaanin ongelma on, että se motivoituu melko lailla pelkästään juuri yllättävien juonenkäänteiden kautta. Kerrotaan yhtä ja kumotaan se. Kerrotaan toista ja kumotaan sekin. Aluksi tämä oli kiinnostavaa, mutta mitä pidemmälle teos eteni, sitä tarkoitushakuisemmalta lukijan huiputtaminen alkoi tuntua. Myöskään teoksessa kuvatut tapahtumat eivät vaikuta kovin uskottavilta. Ehkä 'Uskottuni' toimisi parhaiten jos sitä lukisi jonkinlaisena Kauniiden ja rohkeiden pastissina. Mikään itse teoksessa ei kuitenkaan tukenut tämänkaltaista lukutapaa.

'Uskottuni' on eräälainen kirjeromaanin moderni uudelleenkirjoitus. Siinä kuvatut henkilöt eivät kuitenkaan ole kovin kiinnostavia, vaikka esimerkiksi rouva M:n pakkomielle raskaudesta voisi toisentyyppisenä toteutuksena tarjota hyvinkin antoisaa pohdiskelua. Grémillon on valitettavasti asettanut paukkunsa tarinan käänteiden vääntelyyn, jolloin henkilöhahmot ja heidän tunteensa ja sielunelämänsä jäävät toisarvoisiksi. Myös teoksen lopun runomuotoinen osuus vaikuttaa lähinnä keinotekoiselta yritykseltä kohottaa teos jonnekin korkeammalle tasolle, johon se ei yllä.

Hélène Grémillon: Uskottuni, Otava 2012
Ranskankielinen alkutes Le Confident
Suomentanut Anna-Maija Viitanen

Teosta on luettu monissa muissakin blogeissa ja uskon (vaikka en kirjoituksiin ole tutustunutkaan), että se niissä on saanut myös myönteisempää vastaanottoa



Kommentit

  1. Kirjassa on ihana kansikuva :) Ihan kamala Pariisin kaipuu iski :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansikuva on kyllä hieno. Tosin siitä tuleva mielleyhtymä ei vastaa kokemustani kirjasta. En pistäisi minäkään vastaan Pariisin reisulle.

      Poista
  2. Oi, minä pidin tästä. Toisaalta olenkin huomannut olevani aika kallellani sekä ranskalaiseen kirjallisuuteen että elokuvaan.Näin tämän muuten filminä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mukana Vive la France -haasteessa ja lukenut nyt osin sen tiimoilta muutaman ranskalaisen teoksen tänä vuonna ja tämä on ensimmäinen, joka ei iskenyt. Kun tulee tunne, että kirjassa on keinotekoista yrittämistä on peli omalta osaltani menetetty.

      Uskoisin kuitenkin, että moni muu tästä pitäisi.

      Poista
  3. Voisin lukea kansikuvan takia tuon kirjan. Aivan outo kirja minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, kansi on kyllä kaunis. Bloggaukseni tästä kirjasta on varmaan negatiivisin bloggaukseni ja uskon tosiaan, että moni muu saattaisi tästä hyvinkin pitää. Minua tämä vaan ei sytyttänyt.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

Ukki Ukki Ukki! En voi lähestyä Sivistynyttä ja miellyttävää ihmistä ilman, että ensimmäisenä ei esiin astuisi Ukki, joka on lainannut ominaisuutensa kirjan nimeksi. Tai no. Sivistyneen ja miellyttävän välillä alkaa aika nopeasti särähdellä, sillä samaan aikaan kun kumpikin niistä on Ukin kohdalla totta on ne sitä vain siihen asti, kun liikutaan Ukin mukavuusalueilla. Ukki on teoksessa kaikkialla silloinkin kun ei ole. Ukki on elossa palvelutalossa, myöhemmin Ukki on kuollut ja hänen talonsa pitää siivota. Ja ne kaikki paperit ja valokuva-albumit ja minäkertoja niissä albumeissa lapsena hymyilemässä tekemässä mitä milloinkin, kuten lapsilla on tai ei ole tapana. Mutta nyt ei vielä suunnitella Ukin hautajaisia, sillä Ukki on palvelutalossa ja minäkertoja aka Ukin lapsenlapsi hänen luonaan vieraana. Jutellaan, ollaan Ukin silminä, kirjoitetaan Ukin saavutuksia muistiin. Niitä on paljon. Ukki on arkkitehti. Minäkertojakin on arkkitehti. Hieno ammatti, monien ihailema, mutta lähemmin tarka

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k