sunnuntai 17. elokuuta 2014

Hélène Grémillon: Uskottuni

Kuvittele olevasi kustannustoimittaja. Postiluukustasi alkaa löytyä tekstiä, jota ensin epäilet jonkun kirjailijan lähettämäksi käsikirjoitukseksi. Lähettäjä ei kerro itsestään mitään. Olet ihmeissäsi ja kummissasi ja siinä vaiheessa kun teksti alkaa vaikuttaa juuri sinun historiastasi kertovalta, alat olla myös peloissasi. Kysyt itseltäsi, mistä oikein on kysymys. Alat tehdä omia selvittelyjäsi tekstin antamien vihjeiden perusteella. Et pääse eroon ajatuksesta, että teksti kertoo juuri sinusta.

Hélène Grémillonin romaanin 'Uskottuni' lähtökohta on kutkuttava. Kustannustoimittaja Camille Werner alkaa saada postia nimettömältä lähettäjältä. Vähitellen alkaa vaikuttaa yhä enemmän siltä, että tekstit kertovat juuri Camillesta. Mystisen Annien, Loisin ja rouva M:n avulla Grémillon luo valheiden, salailun ja harhaanjohtamisen verkoston, joka paikoin sai minut muistelemaan Clevèsin prinsessaa

Grémillonin romaanin ongelma on, että se motivoituu melko lailla pelkästään juuri yllättävien juonenkäänteiden kautta. Kerrotaan yhtä ja kumotaan se. Kerrotaan toista ja kumotaan sekin. Aluksi tämä oli kiinnostavaa, mutta mitä pidemmälle teos eteni, sitä tarkoitushakuisemmalta lukijan huiputtaminen alkoi tuntua. Myöskään teoksessa kuvatut tapahtumat eivät vaikuta kovin uskottavilta. Ehkä 'Uskottuni' toimisi parhaiten jos sitä lukisi jonkinlaisena Kauniiden ja rohkeiden pastissina. Mikään itse teoksessa ei kuitenkaan tukenut tämänkaltaista lukutapaa.

'Uskottuni' on eräälainen kirjeromaanin moderni uudelleenkirjoitus. Siinä kuvatut henkilöt eivät kuitenkaan ole kovin kiinnostavia, vaikka esimerkiksi rouva M:n pakkomielle raskaudesta voisi toisentyyppisenä toteutuksena tarjota hyvinkin antoisaa pohdiskelua. Grémillon on valitettavasti asettanut paukkunsa tarinan käänteiden vääntelyyn, jolloin henkilöhahmot ja heidän tunteensa ja sielunelämänsä jäävät toisarvoisiksi. Myös teoksen lopun runomuotoinen osuus vaikuttaa lähinnä keinotekoiselta yritykseltä kohottaa teos jonnekin korkeammalle tasolle, johon se ei yllä.

Hélène Grémillon: Uskottuni, Otava 2012
Ranskankielinen alkutes Le Confident
Suomentanut Anna-Maija Viitanen

Teosta on luettu monissa muissakin blogeissa ja uskon (vaikka en kirjoituksiin ole tutustunutkaan), että se niissä on saanut myös myönteisempää vastaanottoa



6 kommenttia:

  1. Kirjassa on ihana kansikuva :) Ihan kamala Pariisin kaipuu iski :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansikuva on kyllä hieno. Tosin siitä tuleva mielleyhtymä ei vastaa kokemustani kirjasta. En pistäisi minäkään vastaan Pariisin reisulle.

      Poista
  2. Oi, minä pidin tästä. Toisaalta olenkin huomannut olevani aika kallellani sekä ranskalaiseen kirjallisuuteen että elokuvaan.Näin tämän muuten filminä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mukana Vive la France -haasteessa ja lukenut nyt osin sen tiimoilta muutaman ranskalaisen teoksen tänä vuonna ja tämä on ensimmäinen, joka ei iskenyt. Kun tulee tunne, että kirjassa on keinotekoista yrittämistä on peli omalta osaltani menetetty.

      Uskoisin kuitenkin, että moni muu tästä pitäisi.

      Poista
  3. Voisin lukea kansikuvan takia tuon kirjan. Aivan outo kirja minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, kansi on kyllä kaunis. Bloggaukseni tästä kirjasta on varmaan negatiivisin bloggaukseni ja uskon tosiaan, että moni muu saattaisi tästä hyvinkin pitää. Minua tämä vaan ei sytyttänyt.

      Poista