tiistai 19. toukokuuta 2015

Ali Smith: How to be both

Leikitään, että hyvä haltija tulee ja sanoo, että saan valita kuka kirjailija haluan olla  yhden päivän ajan. Tällä hetkellä vastaukseni olisi epäröimättä Ali Smith. Haluaisin nähdä maailman, kuten hän. Haluaisin tarkkailla ja tehdä havaintoja, yhdistellä asioita, etsiä ja löytää kuten hän.

Ali Smith on valtava ja valtaisan omaääninen. Yksi nerokkaimmista kirjailijoista, joita tiedän. Hänen tapaansa kirjoittaa voi kuvata parhaiten sanomalla, että se on hyvin alismithmäinen. Hän on oma lokeronsa ja genrensä ja ylittää äsken mainitut jatkuvasti. Hänen tekstinsä on liikettä. Elämää, kääntyileviä katuja, alaspäin nousevia ylämäkiä. Ali Smithin seurassa ei koskaan voi olla varma, mihin ollaan menossa ja juuri se tekee hänen lukemisestaan niin nautittavaa.

*

Ali Smithin uusimmasta romaanista How to be both on markkinoilla kaksi eri versiota. Teos koostuu kahdesta osasta, joiden kummankin nimi on One. Sattumasta ja kohtalon oikusta riippuu kumman lukija päätyy ostamaan, jos hän ei etukäteen kurkkaa, kumpaa editiota pitää käsissään. Tilasin oman kappaleeni netistä, joten en päässyt vaikuttamaan siihen, missä järjestyksessä ykköseni olivat. Omassa painoksessani ensimmäinen osa muodostui tarinasta, jotka kutsun renessanssiosaksi ja jälkimmäinen osa murrosikäisen George-nimisen tytön tarinasta.

Jutun juju on tietysti siinä, että tulkintaan vaikuttaa se kumman osan lukee ensin. Toisaalta on  mahdotonta päästä selville, miten teoksen tulkitsisi, jos olisi lukenut osat toisessa järjestyksessä. Lukematonta kun ei enää voi saada lukemattomaksi. Yleisemmällä tasolla nousee esiin kysymys siitä, miten teoksen lukemiseen vaikuttaa se, mitä on lukenut juuri sitä ennen tai mitä ylipäänsä on lukenut elämänsä aikana. Tältä pohjalta hahmottuu jokaisen lukijan ikioma lukija-avaruus, joka on samalla erillisyyden piste. Subjektiivinen lukemisen tähtitaivas, joka on jokaisella ainutlaatuinen.

*

Renessanssiosan lukeminen ei ollut helpoimmasta päästä. Melkoisesti liioitellen voisin todeta, että siitä minulle jäi käteen kananmunia. Tämä tietysti johtuu siitä, että tietyntyyppisissä temperamaalauksissa kananmunan keltuaista käytetään sideaineena. Renesanssiosa nimittäin keskittyy vahvasti juuri maalaustaiteeseen. Päärooliin nousee italiainen 1400-luvulla elänyt taidemaalari Francesco del Cossa, jonka taide nousi yleisön tietoisuuteen varsin mielenkiintoista tietä. Saavutettuaan mainetta taidemaalarina Del Cossa nimittäin kirjoitti kirjeen hänelle tilaustyön antaneelle herttualle ja vaati lisää palkkaa. Tämän kirjeen löytäminen johti myös Del Cossan taiteen löytämiseen.

Smithin kuvaama Del Cossa käy omaa taisteluaan sen suhteen, kuinka olla molempia. Smith kuvaa hänet tytöksi, joka salaa sukupuolensa. Maalatessaan Del Cossa esiintyy miehenä. Renessanssiosan läpi kulkee onnen ja oikeudenmukaisuuden merkitys elämän määrittäjinä.

We need both luck and justice to get to live the life we're meant for, she says. Lots of seeds don't get to. Think. They fall on stone, they get crushed to pieces, rot in the rubbish at the roadside, put down roots that don't take, die of thirst, die of heat, die of cold before they've even broken open underground, never mind grown a leaf.

Vastinparit kietoutuvat toistensa olemassaoloon. Miten olla sekä tyttö että poika, elossa ja kuollut, muistaa ja olla muistamatta. Tytössä on poika, pojassa tyttö. Elävä kantaa kuolemaa, kuollut elää elävien mielessä. Onko muisto olemassa, jos sitä ei muista? Missä se silloin on? Ovatko muistettu ja ei-muistettu muisto eri vai samassa paikassa ja ovatko ne paikassa ollenkaan? Miksi jotakin muistetaan, mutta jotakin muuta ei? Onko ajan kuluessa mahdollista muistaa se, mitä tapahtui vai olemmeko tuomittuja muistamaan muistoamme tapahtuneesta? Kenen muistoissa me elämme? Keitä me kannamme omissa muistoissamme? Ovatko he keveitä vai raskaita vai keveän ja raskaan kunderalainen sekoitus? Tämäntapaisia ajatusketjuja syntyy Smithiä lukiessa alinomaa.

Del Cossan myötä renessanssitaide näyttäytyy syvänä ja leveänä. Pinta ja pinnantakainen kisaavat ykköspaikasta. Lukiessa tulee halu rynnätä museoon. Iskee tietoisuus siitä, että on katsonut vanhempaa taidetta ihan väärin. Jättänyt huomaamatta olennaisen. Mikä on olennaista? Kuka sen määrittää? Onko joku olennainen olennaisempaa kuin joku toinen?

*

George-osa kertoo Georgesta, jonka äiti on kuollut. Äiti, joka on oli intohimoinen maalaustaiteen ystävä ja vei Georgen ja hänen veljensä italialaisen Ferraran kaupungin Palazzo Schifanoiaan, jossa on esillä Del Cossan taidetta. Äidin kuolema, hänen poistumisensa maailmasta, teki hänestä hyvin maailmassa läsnä olevan. On-verbi menee usein preesensiin korjaantuakseen imperfektiksi. Olemassaolo takertuu aikamuotoon.

Smith kuvaa Georgen pyrkimyksiä toipua äitinsä kuolemasta. Joskus George katsoo pornoa. Salaa. Pakonomaisesti erästä tiettyä kohtausta. Se on yksi tapa. Onko se huonompi kuin joku toinen tapa vai onko se "vaan" tapa? Miksi vaan on lainausmerkeissä? George on "oman olemassaolonsa siirtolainen." Hän elää elämää joka ei ole hänen, koska hänen oma elämänsä päättyi, vaikka hän on elossa. Elämään sekoittuu teini-ikä. Koulukiusaajatytöt, jotka nauhoittavat muiden oppilaiden pissaääniä. Kokeeseen luetaan uudelleenkirjoittamalla sanat Miley Cyrusin biisiin the Wrecking Ball. Ollaan preesensissä, mutta se on ohut pinta. Imperfekti painaa enemmän. Miten se, jota ei enää ole voi olla enemmän läsnä kuin se, joka on?

Sinänsä yksittäisistä asioista kertominen ei kerro mitään Smithin teoksesta. Niillä on korkeintaan esimerkin leima. Mikä leima? Vesileima? Entä jos sade kastelee leiman? How to be both luo lukijansa. Uskon, että enemmän kuin moni muu teos, se on jokaiselle omanlaisensa. Koska meillä on historia. Haaveet. Tämä hetki. Haava sormessa. Tietyt kokemukset. Koska kolmas meistä on kuunnellut enemmän Sylvie Vartania kuin yksi. Toinen ei lainkaan. Yksi, kaksi ja kolme ovat edellä satunnaisessa järjestyksessä. 

Ali Smithin kohdalla olennaisinta minulle ei ole se, mistä hän kirjoittaa. Enemmänkin kyse on tyylistä, jonka avulla hän ravistelee ajatteluamme ja tapojamme kokea maailma. Jos asteikko on yhdestä viiteen tähteen, annan How to be bothille kolme ympyrää ja kaksi neliötä. Toinen neliö on ehjä. Toisessa on särö.


Ali Smith: How to be both (2014)
372 sivua
Hamish Hamilton

24 kommenttia:

  1. Minäkin luin ihan vähän aika sitten ensimmäisen Ali Smithini ja kuvailet tätä kirjaa ja lukukokemusta juuri samoin, kuin minä voisin kuvailla lukemaani. Huh, aion ehdottomasti lukea lisää ja toivottavasti tämänkin, kuulostaa liian kreisiltä ja hyvältä! (Tosin täytyy toivoa, että tämä suomennetaan, koska Smithin teokset ovat sen verran vaativia suomeksikin, ettei varmaan taitu englanniksi kovin herkästi. Paitsi jos on pakko. Jos näitä ei suomenneta.)

    Ihana Ali Smith!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla. Se on varmaan se alismithmäisyys, joka näistä puskee läpi. :) Uskomaton kirjailija, ei voi muuta sanoa.

      Olen lukenut tätä ennen yhden Ali Smithin eli The Accidental. Olin sen kanssa aika pihalla. Haluaisinkin seuraavaksi lukea häneltä jotain suomeksi. Tämän kohdalla en malttanut odottaa suomennosta (onkohan sitä edes tulossa?), kun tämä teos on tämän vuoden Baileys-palkintoehdokkaanakin.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Tämä kuulostaa kyllä todella jännälle, täytyy laittaa lukulistalle odottamaan! Kiehtovinta on se, että osat voivat olla kummin päin tahansa, riippuen painoksesta. Juuri sellaisia on kiva lukea, sitä kun ei yhtään tiedä miten kirjan tulkitsisi jos olisi lukenut osat toisin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä Ali Smithiä, jos tykkää älyaerobicista. Smith on niin kiehtovan omanlaisensa, että hänestä ei kyllä saa oikeaa kuvaa kuin itse lukemalla. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  3. Minusta tässä kuulosti kiehtovalta juuri kuvataide sekä sukupuoli-identiteetti. Tästä pääsen siihen, että jos minä saisin olla joku kirjailija päivän tai kuukauden, olisin Lionel Shriver, joka on nainen, mutta miehen nimellä, kirjoittaa yläviivastolla ja on kirjassaan Kaksoisvirhe kirjoittanut ehkä minun alter egostani, joka on nainen, mutta nimeltään Willy. Juu, tiedän, että en pysy asiassa, on keskittymisongelma...Ja jos olisin toisen päivän tai kuukauden joku muu kirjailija, olisin Siri Hustvedt, joka kirjoittaa upeasti sekä usein juuri kuvataiteesta, joka kiinnostaa minua.

    En näe hyvän haltijan saapumista, joten lähdenpä vuoteeseen näin aikaisin erään kiinnostavan herrakirjailijan kanssa...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvataide, erityisesti renessanssiajan, on tässä keskeisessä asiassa, mutta en usko Leena, että tämä olisi sinun kirjasi. Em. perustuen siihen, että treffisi herra Mariasin kanssa olivat tuskaisat.

      Minuun tuo Kaksoisvirhe ei tehnyt niin suurta vaikutusta, mutta sen sijaan Syntymäpäivän jälkeen oli huikea. Ja siinähän myös on kaksoistarina, tosin ihan toisin toteutettuna kuin Ali Smithillä. Aivan huikaisevaa, miten yksi teko tai tekemättä jättäminen voi muuttaa kaiken. Parasta Shriverissa on minusta se, että hän ei tarjoile yhtä totuutta vaan päinvastoin haastaa koko totuuskäsitteen. Kiitos kommentistasi.

      Poista
    2. Ymmärsin kyllä sen jotenkin häilyväösti, että ei ehkä mun juttu, vaikka esittelysi houkuttikin;)

      No paljastanpa nyt sitten tässä, että ostin Syntymäpäivän jälkeen ja se oli tarkoitus lukea jo viime suvena, mutta minä en ole niin kokeellinen kuin sinä, on eri Oatesin kielellinen nerous, kuin tehdä samasta tarinasta kaksi eri versiota, Näin olen ymmärätnyt, että siinä on. Mutta: Olen päättänyt lukea sekä sen että erään suosikkikirjailijani novellikokoelman, joka jurppii siksi, että hän kirjoittaa niin hyvin, ei niin hyvin kuin Shriver!, mutta hyvin, ja sitten tarinat kuin loppuvat kesken. Olen sairaan tarkka kun luen novelleja ja pidän vain muutamista kokoelmista sataa. Puhki luettu on Raymond Carverin Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta ja myös Herta Müllerin Matala maa kuin myös Colm Toíbinin Äitejä ja poikia, jossa viime mainitussa tosin on yksi novelli, jonka olisi pitänyt saada tulla kirjaksi,

      Hyvin karkotat minua Ali Smithin tyköä, sillä just tuo kaksoistarina ottaa minua vastaan: Aivan kuin tarinalta vietäsiin matto alta että se ei olisikaan mahdollista tapahtua. Pitää olla mahdollista tapahtua. Maaginen realismi on huikeaa, mutta en tajua fantasiaa. No juu, Potteria kyllä;) Shriver haastaa minusta kaiken ja siitä minä pidän. Hän on minulle yksi niistä rohkeista naisesikuvista, joita salaa palvon.

      Ole hyvä, ilo oli minun<3

      Poista
    3. Siksi nyt tässä varoittelin, kun sulle jo yhdet hankalat treffit onnistuin järjestämään. :) Ali Smith on täysin erilainen kirjailija kuin kukaan muu. Hänen jos kenen teosta luonnehtii parhaiten sana 'kokeellisuus' ihan kirjoitustyyliä myöten. Jotain ehkä kertoo se, että yhden hänen teoksensa nimi on There but for the.

      Syntymäpäivän jälkeen ei ole minusta mitenkään erityisen kokeellinen. Siinä vain osoitetaan se, miten yksi tietty asia, riippuen siitä mitä sen suhteen tekee, johtaa koko loppuelämän muutokseen. Ei siis mitään vaikeaa, kuten Smithillä, jonka kokeellisuus on joka paikassa teosta.

      Ostin muuten kirjaston poistoalesta Herta Müllerin Hengityskeinun. En ole vielä antanut hänen suhteensa periksi, vaikka edellinen lukemani teos ei osoittautunut suureksi nautinnoksi. Hän on lahjakas, mutta minulle vaikea. Ehkä luen häntä väärin tai jotain. Shriver on vahva tyyppi. Hän oli kirjamessuilla joitakin vuosia sitten ja teki kyllä vaikutuksen.

      Poista
  4. Ali Smith on mahtava! Olen lukenut molemmat suomennetut (Satunnainen l. tuo Accidental ja Oli kerran kello nolla). Satunnaisen jälkeen kesti kauan ennen kuin pystyin lukemaan mitään muuta, koska mikään ei tuntunut hyvältä Ali Smithin jälkeen. Luulen vähän samaa kuin Katri; voisi mulla mennä lukemisen nautinto, jos Smithiä lukisin (kompuroisin?;)) englanniksi. Varmasti suomennoksessa jotain kadotetaan (varsinkin tuossa Oli kerran..), mutta silti toivoisin niiiin Ali Smithiä suomennettavan lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut helpoimmasta päästä tosiaankaan tämän lukeminen englanniksi. Erityisesti se renessanssiosa oli aika haasteellinen ja varmasti meni paljon ohikin, tosin varmasti menisi paljon ohi myös suomeksi. :) Joka tapauksessa haluan ehdottomasti seuraavalla kerralla lukea Smithiä suomeksi ja katsoa, mikä vaikutus on kielellä. On kyllä ihan velho nainen tämä Ali Smith. Joskus hänen lukemisensa on niin raivostuttavaa ja toisinaan taas sitä on ihan sfääreissä.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  5. Kuulostaa taas niin hyvältä...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ali Smith on Ali Smith. Hän on oma genrensä. Jos kokeellinen romaani kiinnostaa, niin suosittelen. Yllätyksiä on luvassa, sen uskallan sanoa.

      Poista
  6. Kuulostaa todella kiinnostavalta! Kansi on niin perinteinen ja tyttökirjamainen, että ei olisi uskonut sisältävän näin kokeellista ainesta.

    Juuri tällä hetkellä voisin olla islantilainen Sjón, koska luin häneltä niin hyvän kirjan Sinun silmäsi näkivät minut. Se on lähes yhtä hyvä kirja kuin tuoreempi Poika nimeltä kuukivi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi saa teoksessa selityksensä. Kokeellisuus ei myöskään rajoitu siihen, että teoksesta on kaksi eri versiota, vaan se on läsnä ihan kielenkin tasolla. Kannattaa kurkkia, jos kokeellinen romaani kiinnostaa.

      Minunkin pitäisi olla Sjón, kun olen jo neljästi uusinut tuon Kuukiven, mutta en vieläkään ole saanut sitä otetuksi "luupin" alle. Kiintoisaa kuulla, että hänellä on muutakin hyvää kuin blogeissakin paljon hehkutettu Kuukivi. Kiitos kommentistasi.

      Poista
    2. Sjón kirjoittaa persoonallisesti. Eräskin lehtikriitikko kirjoitti, että hänen teoksensa (Sinun silmäsi näkivät minut) antaa uutta toivoa romaanille taidemuotona. Olihan se silloin ilmestyessään parikymmentä vuotta sitten hyvinkin uutta. Poika nimeltä Kuukivi on hiotumpi ja tiiviimpi, mutta sama tyyli on säilynyt.

      Poista
    3. Kyllä mun täytyy nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja ottaa tuo Kuukivi lukuun. Jos kirjailija antaa "uutta toivoa romaanille taidemuotona" niin sehän on mitä mainioin asia. Nyt kyllä tosiaan sait minut innostumaan Kuukivestä. Aloitan sen viikonloppuna. Lupaan. Jos petän lupaukseni, saa piiskata.

      Poista
  7. "Subjektiivinen lukemisen tähtitaivas!" "Olemassaolo takertuu aikamuotoon!" Ja entä nuo muistot, niin: kenen muistoissa elämme ja keitä omissa muistoissamme kannamme... Kiitän jälleen kerran kaikista hienoista lauseistasi ja ajatuksistasi ja kyllä, tunnen kiinnostunutta vetoa kirjaan, joka saa kolme ympyrää ja kaksi neliötä, joista toisessa on särö... Ehkä minä ja Ali Smith vielä jonakin päivänä kohtaamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja sinulle, joka niin ihanasti kirjoittelet. Ehkä jonain päivänä kuuluu tumps, kun törmäät Ali Smithin kanssa. Minusta hänen teoksiaan kannattaa ainakin vilkaista, koska niistä voida saada monia ideoita ihan jo senkin suhteen, miten sitä onkin mahdollista kirjoittaa. Parhaimmillaan Ali Smith saa ihmisen hykertelemään ja paisumaan ties vaikka mistä tuntemuksista. Pahimmillaan hän saa tuntemaan epätoivoa ja tuskailemaan ja takertumaan niiden kuuluisien kärryjen reunalautaan, joilta on koko ajan putoamassa. Kiitos ihana Katja.

      Poista
  8. Oih, kuulostaapa todella kiehtovalta! En ole vielä Smithiä lukenut, mutta Oli kerran kello nolla odottelee lukuvuoroaan, ja nyt kyllä tekisi mieli kokeilla sitä mahdollisimman pian. :) Tämän teoksen jätän suosiolla odottamaan, sillä luulen että minun olisi viisaampaa lukea tästä suomennos, sen verran ruosteessa englantini tuntuu juuri nyt olevan. :D

    Iik, kirjoitat taas kuin jokin hurja kirjoitusvelho! Meni aivan kylmät väreet, kun luin huikean hienoa tekstiäsi. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, tämä velho on nyt ihan jäässä. Taistelee erään kirjoituksen kanssa, eikä siitä tule mitään. Sellaista se välillä on. Välillä aika useinkin. Kiitos sanoistasi, ne kannustavat yrittämään. Osaat aina asettaa sanasi niin kiehtovasti.

      Olisi kyllä ihan huippua saada kuulla, mitä mieltä sinä olet Ali Smithistä. En usko, että juuri kukaan voi suhtautua hänen teoksiinsa ilman tunnevarauksia, olivatpa ne sitten myönteisiä tai kielteisiä.

      Poista
  9. Ali Smith tulee lukuuni varmasti tässä kesän mittaan... Olen hurahtanut e-kirjakauppojen äärettömältä tuntuvaan maailmaan ja Smith sieltä pisti jo silmään. Ja sitten eteen tulee vielä sun ihana, innostava juttusi kirjailijasta ja kirjasta, kiitos :)

    VastaaPoista
  10. Loistavaa, että Ali Smith on tulossa sinullakin lukuun. En sinänsä uskalla häntä kenellekään suositella kuin omalla vastuulla. Kokemus voi olla katastrofi, mutta joku strofi sen on ihan varmasti. Vähän siihen suuntaan, että on kirjailijoita ja sitten on Ali Smith. Odotan jännityksellä, mitä tykkäät. Kiitos kommentistasi.

    VastaaPoista
  11. Smithin kanssa alussa, mutta mahtavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Ulla. :) On kyllä aikamoinen teos tämä. Odotan jännityksellä, mitä tulet tästä kirjoittamaan.

      Poista