Reader, why did I marry him?

Älä lue tätä kirjaa, jos haluat jatkaa elokuvien katsomista viattomin mielin. Tai kirjojen lukemista. Tai taiteen kohtaamista ylipäänsä. Ptruu! Onko tämä varoitus tarpeen? Onko se pelkkää liioittelua? Jaa-a. Asia selviää vain lukemalla Anu Silfverbergin esseeteoksen Sinut on nähty . Minulle tämä teos oli valtava kokemus. Lainaan Kathrine Mansfieldin sanoja, jotka hän kirjoitti luettuaan D.H. Lawrencen teoksen Aaron's rod : All the time I read this book I felt it was feeding me.*  Silfverberg ruokkii minua. Olen linnunpoika/tyttö/muu. Nälkäni on loputon, leukaluuni eivät väsy pitämään suutani auki. Ja herkkua tulee. Herkkua tulee yltäkylläisesti. Tämä tekstini, sanottakoon se vielä auki, ei ole kuvaus tai yhteenveto tai arvio Silfverbergin teoksesta, vaan niistä vaikutuksista, joita se sai minussa aikaan. Hyppäsin Silfverbergin Sinut on nähtyyn kuin olisin tehnyt hätälaskun pienlentokoneella. Kävi nimittäin niin, että avasin tämän kirjan ensimmäistä kertaa sattumalta sivulta 77, jos...

REC on lumoava. Se luo maailman maailman päälle/viereen/sisälle ja ollessaan epätodellinen se on todellista todellisempi. Rasi-Koskinen onnistuu kuvaamaan niitä puolia maailmasta, jotka eivät oikeastaan ole edes kuvattavissa, mutta jotka ovat olemassa toisinaan ihan kauhistuttavan paljon. [m]iksi pitäisi puhua vain totta ja miksi todellisuudesta pitäisi olla olemassa vain yksi versio Mitä todellisuus on? Miksi jokin on todellista/todellisempaa kuin jokin muu? Onko todellista vain se, joka voidaan todelliseksi todistaa? Todistaa miten? Kenen toimesta? Millä keinoilla? Kun sain RECin, hänen koko yli 600-sivuisen komeutensa, ihan ensi kertaa käsiini ja selailin sitä tuli Elämä. Käyttöohje -viba. Tätä Georges Perecin kuuluisaa teosta en ole onnistunut vielä lukemaan loppuun, vaikka olen toki yrittänyt. REC toi sen mieleeni, koska myös siinä on huonearkkitehtuuria, joka johtaa sen samoihin sukujuhliin kuin missä Perecin romaani pitää pöytää. Onko näillä kahdella romaanilla m...

Ali Smith teki sen taas. Kirjoitti kirjan, josta kerroksia löytyy siinä määrin, että jos niitä aikoo käydä lapioimaan kannattaa ottaa naapurinkin lapio mukaan. Smith on oma genrensä. Hän on kirjailija, jonka kirjoittaminen ei vaikuta tunnustavan mitään rajoja tai rajoituksia, vaan on läpeensä omaehtoista ja kapinallista. Hän ei välitä säännöistä, eikä muodoista. Hän kirjoittaa tekstuaalisen latunsa umpihankeen ja soittaa kieltä kuin se olisi jotakin hänen ikiomaansa. Hän on kirjailija, jonka teoksia joko rakastaa tai sitten ei. Kun tässä mietin, mitä Autumnista kirjoittaisin leikin mielessäni ajatuksella, että voisiko olla niin, että vaikka kirjoittaisin mitä tahansa liittyisi se jotakin kautta Smithin kirjaan. Tämä skenaario on kiehtova, eikä välttämättä lainkaan kaukana totuudesta, sillä luova lukija onnistuu löytämään Autumnista suunnilleen kaiken. Kyllä sentään hieman taisin liioitella. Mutta hei, vain erittäin hieman! Smithin kirjoissa olennaisinsta ei ole tarina tai ju...

This book is a portrait of the artist as a young woman. Nyt on feministinen kirjallisuus ottanut uuden askeleen. Ei mitään osoittelevaa, ei oikeastaan kovin usein edes pinnalta feminististä. Siis katsokaamme syvemmälle. Menkäämme rivien väleihin ja tekstin eri osien välisille kohtaamispaikoille! Pysähtykäämme ja hengittäkäämme! Ai ai, mitä löytyykään. Tässä tekstissä on kaksi osaa. Osa 1 Yleistä kertoo Hustvedtin romaanin ominaispiirteistä. Osa 2 Feminististä analyysiä menee syvemmälle Hustvedtin teokseen ja siinä käsittelen nimenomaan teoksen feministisiä elementtejä. Varoitus : Osa 2 sisältää teoksen tulkintaa. Tiedoksi myös, että Memories of the Future ilmestyy suomeksi syksyllä 2019 Otavan kustantamana. 1. Yleistä En ole erityisemmin Siri Hustvedtin kirjojen fani. Eikun. Vaihdetaanpas aikamuotoa: En ole ollut erityisemmin Siri Hustvedtin kirjojen fani. Olen kyllä lukenut useimmat hänen teoksensa, mutta ne kirjat, joista monet muut ovat olleet ah ja vauh ( Kai...

"Art is a matter of life and death." Juhlallisen kornilta kuulostava lause, mutta Marina Abramovicin performanssitaiteen suhteen tämä lause pitää niin kirjaimellisesti paikkansa kuin ylipäätään on mahdollista. Tinkimättömyys, rohkeus, periksi antamattomuus, äärimmäisyys.  Elämänmittainen projekti, jossa Abramovic tahtonsa avulla raivaa tien sinnekin, missä on toisinaan pelkkää seinää, toisinaan autiomaata. An artist should not lie to himself or others * Marina Abramovic syntyi vuonna 1946 Belgradissa, jossa hänen lapsuuttaan varjosti Titon kaikkialle ulottuva varjo. Abramovicin isä kuului Titon eliittijoukkoihin ja hänen äitinsä oli uuttera partisaani. Elämänsä kuusi ensimmäistä vuotta Abramovic vietti kuitenkin isoäitinsä luona erossa vanhemmistaan, jotka ottivat hänet takaisin kotiin vasta pikkuveljen synnyttyä. Abramovicin äiti kuritti häntä fyysisesti ja kontrolloi tytärtään pikkutarkasti, eivätkä äidin ja tyttären välit myöhemminkään täysin parantuneet. An Ar...

No tota joo. Huh huh. Tää oli niinku ihan harvinaislaatuisen totaalista. Total eclipse of the heart, brain, body ja soul. Tällaisia kirjoja minä rakastan. Rakastan niin, että suupielistä valuu sylkeä ja kuolaa. Tällaisista kirjoista minä tuleennun niin, että ihooni tulee rakkuloita, jotka vuotavat visvaa, joka saa peruspenisten omistajat pistämään päänsä Lain pensaaseen. Kun Chris Kraus rakastuu Dickiin, mulla loppuu sanat. Kun Chris Kraus kertoo siitä, mitä hänen ja Dickin välillä tapahtuu tai enimmäkseen ei tapahdu, mulla on niin paljon sanoja, että uppoan niihin kuin Mereen. Kun Chris Kraus puhuu taiteesta ja taiteilijoista, hän pumppaa minut täyteen rehellisyysheliumia ja ääni, joka minusta lähtee kuulostaa niin paljon oravalta, että yksikään isoalkukirjaiminen mies ei halua kuulla, mitä mulla on sanottavana. I love Dick (jätän nyt käsittelemättä, mitä merkityksiä sanaan Dick liittyy, kun se tässä teoksessa nyt vaan sopivasti sattuu olemaan sen tyypin nimi, johon Chris K...

Tässä on maalaus, kirja ja rakennus. Jotta ne ovat tässä, ne ovat kulkeneet pitkän tien, sillä oli myös aika, kun niiden paikalla oli pelkkää tyhjää. Tai jos tarkkoja ollaan, ei tyhjää kuitenkaan, sillä ne olivat jo ajatuksina tekijänsä päässä - ajatuksina, joissa oli kaikki se, mitä niiden tekijä oli kokenut ja kaikki se, mikä hänelle oli edellisiltä sukupolvilta välittynyt. Ennen kuin ajatuksista tuli ajatuksia, ne olivat siemeniä tekijänsä sisällä, eikä tekijä kenties edes tiennyt niiden olemassaolosta. Ehkä hän vain tunsi toisinaan kummaa sisäistä liikehdintää, kunnes tuli hetki, jonka kokee Joel Haahtelan uutusromaanin päähenkilö Visa, jonka sydämeen teini-iässä iskeytyy naula, johon on kirjoitettu: sinulla on tässä maailmassa ihan erityinen tehtävä. Mistä maailmat alkavat (MMA) on kertomus siitä, miten Visasta tuli taitelija ja miten hän eli elämänsä taiteilijana. Olen tottunut odottamaan Haahtelalta tekstiä, jossa kirjoituksen esteettinen funktio on hyvin vahva ja...

Elämä on seinä;  olen siis tapetti. Elämä on aalto; olen siis pisara. Elämä on kulkue; olen siis askel. Blogini naistenviikon kunniavieras on Pirkko Saisio. Itse asiassa olen erittäin iloinen siitä, että sattumoisin luin  hänen teoksensa Signaali juuri naistenviikon kynnyksellä ja saatan nyt tuoda tämän teoksen blogiini juhlistamaan naistenviikkoa. Pirkko Saisio ei kaipaa esittelyjä. Hän on kulttuurijättiläinen. Monitaitaja. Kirjailija, näyttelijä, ohjaaja, opettaja, dramaturgi. Taistelija. Ihmisen puolustaja.  Ihmisen, joka kirjoitetaan isolla alkukirjaimella myös lauseen keskellä. Signaali on muistelmatyylinen autofiktiivinen kokoelma Pirkko Saision havaintoja elämästä. Siitä, mitä tapahtui vuosia sitten ja mitä tapahtui niiden vuosien jälkeen. Kun mennään menneisyyteen, muisti muuttaa kuvat epätarkoiksi. Jotenkin sen meni. Jos ei näin, niin jotenkin toisin. Tärkeimmällä sijalla ei ole se, mistä Saisio kertoo, vaan se, miten hän kertoo. Joskus -...

Ihan kakaroita on vimmainen ja filtteritön kuvaus siitä, miten Patti Smithistä tuli Patti Smith ja Robert Mapplethorpesta Robert Mapplethorpe. Mikä tekee taiteilijan? Sinnikkyys kestää puutetta ja nälkää, köyhyyttä ylipäätään viikosta ja kuukaudesta toiseen. Luja usko ja luottamus omien teosten taiteelliseen merkitykseen. Epätoivo. Epäily. Tinkimättömyys. Sokerina teessä lahjakkuus. Pattin ja Robertin mukana muutan asumaan hotelli Chelseaan. Todellisuudessa minun hotelli Chelseani on hotelli Dalmacija Kroatian Makarskassa. Istun hotellihuoneessa lukemassa Patti Smithistä ja Robet Mapplethorpesta toisella puolella vuoret ja toisella meri. Äkillinen ukkosmyrsky raiskaa maisemaa. Olen muusta maailmasta erillään, hotellihuoneeseen suljettuna. Olen Patti. Toisinaan Robert. Luen heidän tarinaansa. Katson välillä kamerasta ottamiani valokuvia ja mielessäni heiluvat Robertin vahvat kukkaset, joita katselin Kiasman näyttelyssä. Ihan kakaroita olisi pitänyt lukea englanniksi, mutta ...

Graffitiseinä Berliinissä, kuva by Omppu Metro on suomalaisen kirjailijan Jari Järvelän luoma fiktiivinen henkilöhahmo ja ns. Metro-trilogian päähenkilö. Metro on myös Helsingissä toimiva, Suomen ainoa ja maailman pohjoisin metrojärjestelmä. (lähde: wikipedia) Hupsista. Nyt tuli vähän hypättyä tulevaisuuteen, mutta parin vuoden kuluttua tämän bloggauksen ensimmäinen lause mitä suurimmalla todennäköisyydellä pitänee paikkaansa. Tyttö ja rotta nimittäin päättyy tavalla, joka suorastaan huutaa jatko-osaa. * S-bahnin kolisevassa vaunussa matkasi kanssani neljä parasta ystävääni. Ainoaa  ystävääni. Kahdenkymmenenneljän tunnin sisällä meistä olisi kaksi kuollut ja kolmas makaisi asfaltilla jalka paskana. Se kolmas olisin minä. Tyttö ja rotta katapulttaa lukijan keskelle Berliiniä, jossa Metro ystävineen istuu junassa matkalla tekemään seuraavaa iskuaan. He ovat sekalainen joukko kadun vähemmän aurinkoisen puolen kulkijoita. Ryhmä nimeltä Jäärotat, joihin...

Leikitään, että hyvä haltija tulee ja sanoo, että saan valita kuka kirjailija haluan olla  yhden päivän ajan. Tällä hetkellä vastaukseni olisi epäröimättä Ali Smith. Haluaisin nähdä maailman, kuten hän. Haluaisin tarkkailla ja tehdä havaintoja, yhdistellä asioita, etsiä ja löytää kuten hän. Ali Smith on valtava ja valtaisan omaääninen. Yksi nerokkaimmista kirjailijoista, joita tiedän. Hänen tapaansa kirjoittaa voi kuvata parhaiten sanomalla, että se on hyvin alismithmäinen. Hän on oma lokeronsa ja genrensä ja ylittää äsken mainitut jatkuvasti. Hänen tekstinsä on liikettä. Elämää, kääntyileviä katuja, alaspäin nousevia ylämäkiä. Ali Smithin seurassa ei koskaan voi olla varma, mihin ollaan menossa ja juuri se tekee hänen lukemisestaan niin nautittavaa. * Ali Smithin uusimmasta romaanista How to be both on markkinoilla kaksi eri versiota. Teos koostuu kahdesta osasta, joiden kummankin nimi on One. Sattumasta ja kohtalon oikusta riippuu kumman lukija päätyy ostamaan, jos...

Mä kuljin herrojen kanssa pellon laitaa / joo, joo, ja kuljin pellon laitaa / joo, ja kuljin pellon laitaa. No, kyllä niillä herroilla tarinoita riittää / joo, joo ja tarinoita riittää / joo, ja tarinoita riittää. Kylmän sodan sisäinen lukija on jugendlinnassa asuva keski-ikäinen mies, joka juo kallista konjakkia ja jonka sielun salasana on critical forever. Ja sitten tulee kaltaiseni Helsingin lähiössä asuva naisihminen ja astuu herrojen seuraan. Voi sentään herrojen kyllästyneitä ilmeitä. Vain kohteliaisuussäännöt estävät heitä lähettämästä minua matkoihini. Kuokkavierastunne varjostaa lukemistani. Harold Pinter -vainaja astuu esiin ja siteeraa näytelmänsä repliikkiä: Kielletty, kieli kielletty. Kuka kieltää keneltä kielen?  Kuka saa puhua? Kenen pitää vaieta? Onko default-kriittisyys esteettinen arvo?  Ja sinulle Thomas Bernhard sanon, että sinun on ihan turha nyt ruveta täällä kummittelemaan. Kylmän sodan päähenkilö Vertti Harmaja on Globaalin talouden ...