Siirry pääsisältöön

Eeva Joenpelto: Ralli

On yksi asia, johon Eeva Joenpellon tuotannossa huomio kiinnittyy ihan väkisinkin. Tarkoitan hänen teostensa nimiä, kuten vaikkapa Vesissä toinen silmä, Vetää kaikista ovista, Kuin kekäle kädessä, Sataa suolaista vettä, Jottei varjos haalistu, Ei ryppyä, ei tahraa. Nimet ovat vahvoja, jollakin tapaa suorastaan arkaaisia ja ne herättävät minussa paljon tunteita ja nostalgiansekaista kaipausta sellaiseen maailmaan, jossa kunniallisuus oli arvo. Joenpellon teosten nimistä tulee ylevöitynyt olo.

Kirjallisuutta kouluille

Eeva Joenpelto -haasteeseen valitsin luettavaksi romaanin 'Ralli' (1959), joka edustaa Joenpellon vähemmän tunnettua tuotantoa. Teoksen kannesta löytyy hilpeä maininta: Kirjallisuutta kouluille. Tähän luokitteluun lienee päädytty siksi, että Ralli on koira. Olisi todella kiinnostavaa tietää, mitä Eeva Joenpelto itse ajatteli siitä, että hänen romaaninsa tulkittiin olevan oivallista luettavaa juuri koululaisille. Ralli-koira nimittäin on melkoisen symbolinen hahmo ja en usko, että ainakaan kovin nuoret koululaiset tätä puolta teoksesta hahmottaisivat. Toisaalta en pidä uskottavana, että reilut 50 vuotta sitten teosta olisi luetettu koululaisilla piilo-opetussuunnitelmallista syistä, vaan mistä sitä koskaan tietää ...

'Ralli' on pohjimmiltaan sen kaltaisen ajattelun kritiikkiä, että naisella on paikkansa, jolla hänen tulee pysyä. Ralli-koiran elämä kattaa teoksen päähenkilön Mirjan kasvuvuodet ja vertautuu niihin. Lukiessani sijoitin romaanin alun 1950-luvulle, mutta koska teoksen lopussa Mirjan veli Paavo lähtee sotaan romaanin tapahtuma-ajan on oltava huomattavasti aikaisempi. Joka tapauksessa romaanissa eletään aikoja, jolloin ihminen mittautuu oman työnsä kautta. Elämä on taloudellisesti niukkaa ja Mirjan isä kokeilee yhtä jos toistakin tapaa luotsata perhettään eteen päin.

"Sinä talvena isä osti hevosen. Se oli lopullinen merkki siitä, että elämässä ei enää ollut leikin sijaa. Kaikki muut keinot oli koetettu. Oli viljelty vuoroon sokerijuurikasta ja kurkkua ja tomaattia, oli istutettu omenapuita ja korjattu paleltuneita pois ja istutettu uusia tilalle, oli pyydystetty hiukan rapuja ja oli kierretty pitäjää kaikenlaiset tilausluettelot taskussa ja oli oltu liikkeenharjoittajiakin."

Symbolinen koira

'Rallissa' elämän ohjenuorat ovat selkeät. Miehet tekevät miesten juttuja, naiset naisten ja koirat, niiden pitäisi tehdä koirien juttuja. Yhteistä kummallekin sukupuolelle on, että ihmisen tulee olla kunniallinen ja pysyä lestissään. Tämän lestin Joenpelto asettaa liikkeeseen Ralli-koiran kautta. Koiran avulla kuvataan erityisesti naisen roolin ahtautta ja koira saakin kantaakseen monet ihmisen tunteet ja mielenliikkeet. Vaikutelma on paikoin suorastaan venäläistyylisesti allegorinen, mutta Joenpelto tekee myös suoria viittauksia koiran ja sen käyttäytymisen sekä ihmisten välillä.

"Äiti ei vastannut, ehkä hän ajatteli omaa äidinosaansa. Kaikenlainen huoli ja odottaminen yhdisti hänet sekarotuiseen Ralliin. Kun koira ulisi kuono kohti taivasta, lähetti äiti nipun pyyntöjä ja rukouksia radiopapin jumalalle. He olivat yhtä avuttomia, koira ja emäntä."

Joenpellon kuvaus on psykologisesti tarkkaa ja hänen tapansa lähestyä henkilöitään varman rauhallisesti on nykyajasta käsin luettuna ihmeen freesin tuntuista. Ralli on epäonnistunut koira, joka ei toimi niin kuin koirien kuuluu. Se nukkuu nukensängyssä, ei omaa metsästysvaistoa, pelkää jäniksiä ja aiheuttaa perheelleen taloudellista harmia, kun nämä joutuvat maksamaan sen tekemistä vahingoista. Joenpelto tihentää tunnelmaa kertomalla, että naapuri tappoi koiransa, koska siitä ei ollut ajokoiraksi. Näin vahvistuu viesti, että niin eläimen kuin ihmisenkin on käyttäydyttävä lajinsa mukaisesti. Varo siis sinä Mirja, joka olet naiseksi kasvamassa. Varo, että et ylitä sopivaisuuden rajoja.

Joenpelto kuvaa Paavon älykkääksi ja koulussa hyvin menestyväksi. Sellaisia ovat pojat. Mirjalla taas on vaikeuksia niin tiedollisissa asioissa kuin kaverisuhteissakin. Erityisesti lukemaan oppiminen on hänelle työläs prosessi ja hän joutuu kertaamaan ensimmäisen luokan, kun kirjaimet eivät millään suostu järjestymään sanoiksi ja niinhän siinä käy, että Mirja liittyy siihen ketjuun, joka on naisille tarkoitettu. Rallin kuollessa kuolee paljon muutakin kuin koira, jonka elämä jatkuu Mirjan oman pojan Rallia koskevissa kysymyksissä.



Eeva Joenpelto: Ralli (1959)
187 sivua
Kustantaja: WSOY (Kirjallisuutta kouluille)


Tämä kirjoitus on panokseni kirjabloggarien Eeva Joenpelto -haasteeseen

Kommentit

  1. Saat Rallin kuulostamaan todella mielenkiintoiselta. Ihmisen osa koiran peilissä ilmeisesti kirkastaa. Näyttää siltä, että Joenpeltoon oli hyvä palata ja todeta, että ajatonta tekstiä pukkaa. Jo moninhaasteeseennosallistunut on havainnut yksityiskohtaisuuden,mjoka syventää henkilökuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ovela teos, jota voin suositella kaikille. Koira on tässä aivan huikea hahmo, tekee kaikenlaista jännää ja kiinnostavaa. Kiitos Tuija haasteen järkkäämisestä.

      Poista
  2. Ikinä kuullutkaan. Onneksi nyt, kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi varmaan minäkään tästä edes kuullut ellei Ralli olisi päätynyt omistukseeni ystäväni jäämistöstä. Oli kyllä mukava tuttavuus. En olisi uskonut etukäteen, että Ralli olisi niin antoisa kuin oli.

      Poista
  3. Mietin, mistä kirjan nimi mahtaa tulla, mutta en kyllä arvannut että se voisi olla koiran nimi. :) Tämähän on oikea löytö, Joenpellolla näyttää olevan hyvin monipuolinen tuotanto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kirjan nimi on kyllä hauskan harhaanjohtava. Mullakin tuli ensimmäisenä mieleen jotkut ralliajot. :D Hyvä kun oli tämä haaste, niin tuli tämäkin luettua ja iloisesti yllätyttyä siitä, mitä kaikkea tästä kirjasta löytyikään.

      Poista
  4. Minä ajattelinkin jo, että mikä Joenpelto-buumi nyt on menossa, mutta tänään taisi olla viimeinen päivä osallistua Joenpelto-haasteeseen. Tämäkin olisi ollut kiva haaste, sillä kiitos äitini olen lukenut Joenpellot, sillä hän osti jokaisen Joenpellon kirjan mikä ilmestyi.
    Rallikin tuntuu niin tutulta, että olen sen varmasti lukenut joskus ja ottanut opiksi ja käyttäytynyt niin kuin tyttöjen tulee käyttäytyä, vitsi, tuskinpa kirjoilla niin suuri vaikutus on, ehkä sillä on vaikutusta, jos kielletään lukemasta jotakin.
    Minun kotona ei rajattu kirjoja lastenkirjoihin, nuorisokirjoihin jne. sain lukea mitä halusin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että Mai, sinä olisit ollut ihan guru osallistumaan tähän haasteeseen. Ja se on erinomaista, että olet ottanut ns. Rallista vaarin (<- ironiavaroitus Rallia lukemattomille). Hassua muuten, että aina otetaan vaarin eikä koskaan emännän. :D

      Kiitos Mai!

      Poista
  5. Tämähän vaikuttaa kiinnostavalta, en ollut Rallista aiemmin kuullutkaan. Erityisen kiinnostava on tuo koulukonteksti: millähän perusteilla kirja on koululukemistoon valittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisikin mielenkiintoista tietää, että millä perusteilla tämä on koululaisten lukemistoon valikoitunut ja mitä muita teoksia on ollut Kirjallisuutta kouluille -sarjassa. Ei taitais ihan tämän päivän koululaisille upota. :D Kiitos Jonna!

      Poista
  6. Kuulostaa oikein hyvältä kirjalta. Ahtaista raameista olen mninäkin lukenut viime aikoina, ja niitä raameja taas pohtinut, kun täällä lomalaisena päivät pitkät pyykkään, kokkaan ja siivoan.

    Harmittaa, että Joenpelto-haaste meni ohi. Joenpeltoa kuitenkin löytyy äidin hyllystä, joten taidan seuraavaksi napata sieltä kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, loman työleiri on päässyt alkuun. :D Toivottavasti ehdit jossain välissä myös rentoutua ja napata luettavaksi hyvää kesäkirjallisuutta. Haasteita onneksi tulee aina uusia niin kirjallisuuden kuin elämänkin suhteen. Kääk! Kiitos Elina!

      Poista
  7. Minäkin valitsin luettavakseni Rallin, ei vain ihan ehtinyt haasteeseen oikeana päivänä. Olin yllättynyt. miten kiintoisa ja monitasoinenkin oli koiran ja tytön kasvukertomus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katoppas vaan. En voi muuta sanoi kuin että hieno valinta. :D Olin itsekin erittäin positiivisesti yllättynyt. Yritänpä löytää kirjoituksesi. Kiitoa Paula.

      Poista
  8. Voi että siitä on kauan kun olen Joenpeltoa lukenut... Ehkäpä joskus taas...

    Tulin myös huikkaamaan, että sinulle olisi kamarissani haaste - vieno pyyntö vain, haasteen vastaanottaminen on luonnollisesti vapaaehtoista ja sopivista vastaushetkistä ja -mielialoista kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus taas on hyvä ja täsmällinen määritelmä. :D :D :D

      Kiitos haasteesta. Noteerattu.

      Poista
    2. Hahhaa, tosi hyvä ja täsmällinen onkin :D Ainakin sopivan vapaarajainen ja kahlitsematon :D

      Ja kiitos on minun puolellani, jos ja kun pääsen lukemaan listaasi :)

      Poista
    3. Saattaa kyllä kestää ennen kuin saan haastevastauksen aikaan. Olen ollut aika saamaton viime aikoina ja/tai ylikriittinen.

      Poista
  9. joitakin Joenpellon kirjoja löytyy hyllyssäni, poimin mukaani kun Göteborgin yliopistol opetti suomen opetuksen. Kirjat poimittavana käytävässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähän sitä on olla Joenpeltoa varalla, jos vaikka sattuu tulemaan halu lukea häntä, niin ei tarvii kun omasta hyllystä napata. Kiitos Hannele!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän