Siirry pääsisältöön

Märta Tikkanen: Kaksi/Två


”Tämä on tärkeä kirja, se kertoo miehistä sodassa. Tämä kirja ei ole kovin tärkeä, se kertoo naisten ajatuksista.” (Virginia Woolf)




Märta Tikkasen merkitys suomalaiselle kirjallisuudelle on kiistaton. Ilman Märtaa feministisessä kirjallisuudessamme oli järkyttävän kokoinen aukko. Tästä huolimatta Märtasta ei nykyisin paljon puhuta tai ainakaan ne ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä (mukaan lukien kirjabloggarit) eivät juurikaan Märtasta puhu. Koska hän on yksi suomalaisista suosikkikirjailijoistani olen päättänyt tuoda häneltä edes muutaman teoksen myös blogiini. BAR Finland 2 -kirjoituksessa esittelen Märtan romaania Personliga angelägenheter (Yksityisalue) ja nyt on vuorossa Två/Kaksi, joka on samalla ensimmäinen teos kesän 2016 ns. Rakkauden all female panel -sarjaa.

Två/Kaksi on ensimmäinen Märtan kirjoista, jota olen samalla lukurupeamalla lukenut sekä suomeksi että ruotsiksi, joka toi lukemiseen kieltämättä oman säväyksensä. Teoksen nimi viittaa Märtaan ja Henrikiin - kahteen kirjailijaan ja luovaan ihmiseen, joiden yhteiselämä oli täynnä sekä korkeita vuoria että helvetillisiä kurun pohjia. Tässä teoksessa Märta menee niin syvälle omaan ja Henrikiin elämään kuin sanojen avulla mahdollista on. Ei ole liioiteltua sanoa, että Två/Kaksi luettuani näkemykseni kirjallisuuden rehellisyydestä on vapissut, lähtenyt liikkeelle ja etsinyt paikan uudesta kohtaa mitta-asteikkoa.

"Minä olen vaikeasti rakastettava"

Rakkaus on alku ja mahdollisuus, se ei takaa mitään. Joskus rakastaminen jatkuu, kuten Märtä kirjoittaa, sen takia, että olisi vielä vaikeampaa lakata rakastamasta. "Minä olen vaikeasti rakastettava," sanoi Henrik ja esitti tosiasian. Henrikin lahjakkuus oli valtavaa, mutta niin oli myös hänen persoonansa, joka vaati kaiken ja enemmän. Edelliseltä lukukerralta mieleeni on erityisesti jäänyt kuva, jossa Märta istuu kirjoituspöytänsä ääressä ja Henrik ravaa hänen ympärillään pitämässä yhtä loputtomista monologeistaan.

Henrik halusi Märtan kirjoittavan, mutta ei antanut hänelle tilaa. Hän toivoi Märtan menestyvän, mutta oli kateellinen, kun niin tapahtui. Hänen tapansa ylistää Märtaa oli tehdä se alistamisen kautta. Arkielämän vaatimuksia Henrik tuskin huomasi ja oli valmis työntämään lastensa tarpeet sivuun kirjoittakseen yhtä uusia enempi vähempi autobiografisia teoksia itsestään. Hänen huomionhakuisuutensa oli loputonta, eikä sellaista alttaria ollut, jossa viiniä olisi kaadettu hänen suuhunsa riittävästi.

Kaksi/Två on yksi todennus Virgiania Woolfin teoksessaan Oma huone (A Room of One's Own, 1929) esittämistä näkemyksistä. "... tarvitaan välttämättä viisi sataa puntaa vuodessa ja lukollinen huone jos aikoo kirjoittaa romaaneja tai runoutta." Suuren osan "punnistaan" Märta hankki virkatyöllä ruotsinkielisessä työväenopistossa Arbiksessa. Lukollisen huoneen sijasta hänellä oli punainen sohva, jossa hän öisin muiden nukkuessa kirjoitti tekstejään.

Ankkalammikko

Märta kuvaa teoksessaan myös niitä rajoituksia, joita suomenruotsalainen kulttuuri hänelle asetti. Henrikin asemaa pidettiin suorastaan pyhänä, eikä sen uhkaaminen ollut soveliasta. Märtan tekstit tulkittiin usein kilpailun julistamiseksi hänen ja Henrikin välillä ja siten rikkomuksensa "sääntöjä" vastaan.

Monet Märtan kirjoista saivat suorastaan nuivan, jopa ilkeän vastaanoton. Märtaa pidettiin liian rohkeana. Miestä ei voi raiskata -romaani sai murskaavan vastaanoton. Märtaa vastaan asettuivat sekä feministit, joiden mielestä raiskaus ei ollut tasa-arvokysymys että suomenruotsalaiset ystävät.

Minut nähdessään ihmiset siirtyivät kadun toiselle puolelle, edes ystävät ja tutut joiden olisi pitänyt tuntea minut paremmin, eivät kyseenalaistaneet sitä perverssin seksuaalimaanikon leimaa joka otsaani liimattiin. Ammattiarkeni sijoitti minut säädyllisten suomenruotsalaisten keskelle - he vaikenivat tai puhuivat väkinäisesti muusta, Henrikin kirjoista, säästä.

Perheen ainoa aikuinen

Kaksi/Två tuo esiin, miten Märta oli perheen ainoa aikuinen, jonka vastuulla oli lasten harrastukset, sairastaminen ja kodinhoito. Henrik ei tajunnut tai halunnut tajuta, että perhe-elämä olisi tarvinnut myös hänen panostaan. Kumpikin Tikkasista on luonut mittavan tuotannon ja ei voi kuin kysyä, mitä olisikaan tapahtunut, jos Henrik olisi kyennyt tulemaan Märtaa vastaan puolitiehen.

Märtan onneksi tukea löytyi muilta naiskirjailijoilta ja erilaiset konferenssit ja muut matkat olivat suvaintopaikkoja, joista hän ammensi uutta voimaa. Kotona kuitenkin tultiin kovin huonosti toimeen ilman Märtaa. Henrikin suhde alkoholiin riistäytyi käsistä tämän tästä ja lapset joutuivat kokemaan paljon sellaista, joiden kokemiselta heidät olisi voitu välttää, jos Henrik olisi sitoutunut perheeseensä. Tässä yhteydessä on hyvä kuitenkin muistaa, että Henrik todella rakasti lapsiaan, mutta käytännön tasolla hänen rakkautensa sai välillä kovin itsekeskeisiä muotoja.

Elämää mieskirjailijan kanssa


Henrikin kirjalliset projektit, niiden megalomaaninen itsensä ympärillä pyöriminen ovat Knausgårdia ennen Knausgårdia. Kaikesta hänen kokemastaan tulee kirjallisuutta, aforismejä, näytelmiä, piirustuksia, lehtijuttuja, reportaaseja. Henrikin luomisvoima on ehtymätöntä. Mitään rajoja oman elämän ja taiteen välillä ei ole. Myös omat näkemyksensä suhteestaan Märtaan Henrik ilmaisee taiteensa kautta käyttäen mausteina moniäänisyyttä ja piikikkyyttä. Hänen paljastuksiinsa on jo valmiiksi luotu pakoreitti, josta käsin kaiken voi tarvittaessa selittää joksikin muuksi. Sanottua ja kirjoitettua voi huomaamattomasti valaista niin, että kuulija/lukija luulee olleensa tyhmä ja tulkinneensa väärin. Märtaa Henrik ei kuitenkaan onnistunut huijaamaan.

Pahinta on, kun rakkaussuhteessa suurin yhteys on aivan lähellä, mutta samanaikaisesti sen saavuttaminen on toivotonta. Melkein siinä, mutta ei koskaan ihan. Märta kirjoittaa:

"Ja siinä hän seisoi ovella ja nauroi ja täytti kaiken. Vedimme henkeä, lähestyimme toisiamme varoen, äkkiä ujoina. Meille oli liian suurta, liian ylenpalttista saada hipaista toisiamme sormenpäillä, seurata kasvojen viivoja, ihon kosketus ihoon oli melkein enemmän kuin jaksoimme kestää."

Mutta:

Oli toisenlaisia päiviä, toisenlaisia öitä. Mielettömiä öitä joina hänen täytyi kiduttaa minua ja kieltää minut voidakseen tuntea varmasti että olin läsnä, hän vaati yhä enemmän. Ja enemmän hän sai, ammennettava ei koskaan ehtynyt.

Ja se kauhein kysymys. Olisiko Märtan ja Henrikin avioliitto ollut onnellisempi ja seesteisempi, jos Märta ei olisi kirjoittanut? Kysymys, jonka asettamista kohtuuttomampaa olisi vain siihen vastaaminen.

Miksi Märtan kirjoittaminen oli ongelma, mutta Henrikin ei? Miksi Henrik saattoi tuosta vaan mennä ja sulkeutua työhuoneeseensa, mutta Märta ei? Miksi Henrikillä oli oikeus kirjoittaa kenestä vaan mitä vaan, kun taas Märta katsoi tarpeelliseksi suojella lastensa yksityisyyttä? Mitä kirjoittaminen pyhittää vai pyhittääkö se?

Kuvaava esimerkki nais- ja mieskirjailijoiden välisista arvostelueroista on, kun Märta huomauttaa, että Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinto on annettu pelkästään miehille (tilanne, joka sentään on myöhemmin onneksi korjaantunut). Hufvudstadsbladetin kulttuuripäällikkö J.O. Tallqvist ei ymmärrä, mistä Märta puhuu. Hänen vastauksensa on jäätävä. ”Valinta perustuu aina pelkästään laatuun.”

Kun toiveet toteutuvat

Märtan rakkaus Henrikiin oli lujaa tekoa. Se kesti Henrikin sienimäisyyden, joka imi itseensä kaiken mukaanlukien Märtan sukulaiset ja lempikirjat. Se kesti Henrikin alkoholismin ja sairastelun. Se kesti Henrikin tuhannet monologit ja itsensä korostamisen tarpeen lasten hyvinvoinnin kustannuksella.

Rehellisin rakkaudentunnustus löytyy Kaksi/Två:n viimeisistä sanoista, kun Märta puhuu jo kuolleesta Henrikistä. ”Kaipaan häntä usein. Hetkeäkään en ole toivonut häntä takaisin.”

Joskus teini-ikäisenä törmäsin Märtan 14-vuotiaana päiväkirjaansa kirjoittamiin sanoihin. ”En toivo onnellista elämää, vaan rikkaan elämän.” Vaikutuin hänen sanoistaan suuresti ja jäljensin ne vihkoon, johon minulla oli tapana kerätä hienoja lauseita. Koin vahvasti samoin kuin Märta. Mitä onnellisuudesta, sitä kaikki tavoittelevat. Minä haluan muuta, minä toivon rikasta elämää. Näin jälkikäteen olen miettinyt, että olisiko sekä Märtan että minun kannattanut muistaa, että toiveet saattavat myös toteutua.



Märta Tikkanen: Kaksi - Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta (Tammi 2004)
suomentanut Liisa Ryömä, 350 sivua
Märta Tikkanen: Två - Scener ur ett konstnärsäktenskap (Söderström 2004), 362 sivua




Kommentit

  1. kiva kirja, Märta oli täällä Göteborgis kertomas siitä - tykkäsin siitä joulusta että ei ostettu tavaroita, kirjotettiin runoja, seurusteltiin.

    VastaaPoista
  2. (oj, ajattelen tuota Emma & Uno, Kaksi odottaa kirjahyllyssä)

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus Omppu. Elämä Henrikin kanssa oli aivan varmasti ajoittain täyttä helvettiä, Märta on mielettömän vahva nainen. Kirjoituksesi sai minut empatialla taas kerran eläytymään Märtan elämään, sivustahan sitä on tullut seurattuakin. Asuin kauan sitten Töölössä ja näin häntä kaduilla, koska Arbis oli siinä lähellä.

    Googlasin, ja Youtubesta löytyi mm. tämä vuodelta 2015 oleva ruotsinkielinen haastattelu, jossa charmikas 80-vuotias Märta kertoo elämästään ja kirjojensa aiheuttamasta kohusta.

    https://www.youtube.com/watch?v=uwrd57-ZNt8

    Voi olla että olen tämän lukenutkin, mutta innostit uusintaluentaan. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä.
      Tässä kirjassa tulee hyvin esiin se, että Märta ei koskaan tuominnut Henrikiä, eikä hän myöskään syytä Henrikiä, eikä muutoinkaan lähesty heidän yhteiselämäänsä mistään suuresta jälkiviisaudesta, vaan kuvaa heidän elämäänsä hirmuisen läheltä ja rohkeasti. Huh, kunnioitukseni Märta Tikkasta kohtaan on valtavaa.

      Kiitos Riitta.

      Poista
  4. Tämä avioliitto oli kirjallisuuden aihe Henrikin eläessä, ja kauan sen jälkeen. Ei Henrik Tikkasen asema mielestäni mikään pyhä suomenruotsalaisessa kulttuurissa ollut, paljon hänestä puhuttiin oman pesän likaajana paljastuskirjojensa takia, kuten Christer Kihlmanista. Täytyy myöntää, että nuoruudessani Henrik Tikkanen oli Tikkasista minulle tärkeämpi. Avioliitto oli varmasti vaikea, mutta Märtän näkökulma on sattuneesta syystä paljon enemmän esillä. Henrikin näkökulmaa, perhehistoriaa, sotatraumaa eli alkoholismin syitä valaisee enemmän lankomiehen Johan Wreden kirja Tikkanens blick.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kirjan mukaan kyllä suomenruotsalaisissa piireissä H. Tikkasen asemaa pidettiin ainakin jossain vaiheessa pyhänä, eikä sitä ollut sovelista asettaa millään tapaa kyseenalaiseksi. Myöhemmin asioita varmaan on alettu nähdä myös toisin ja keskustelu on saattanut olla (en tiedä, otaksun) erilaista myös suomen- ja ruotsinkielisissä piireissä. Märtan kirjojen vastaanotto oli välillä todella julmaa.

      Henrikin näkökulmaa on kyllä hänen tuotannossaan enempi vähempi suoraan ja esim. noissa osoitekirjoissa paljonkin ja kyllä Märtakin tuo tässä esiin niitä syitä, jotka vaikuttivat siihen, minkälainen Henrik oli. Nämä tietysti ovat hirvittävän vaikeita kysymyksiä. Jos on tapahtunut sitä tätä ja tota, niin oikeuttaako se käyttäytymään niin näin ja noin ja kuinka pitkälle aina vaan ikuisesti ja loputtomasti pitäisi ymmärtää ja hyväksyä ja alistua. Minusta Märta on sankarillinen ihminen. En käsitä, miten hän on kaiken jaksanut. Kiitos Leena.

      Poista
  5. Tunnustettakoon heti alkuun, että sivistyksessäni on Märtan mentävä aukko. Ja myös Henrikin. Olen melko myöhäisherännäinen suomalaisen kirjallisuuden suhteen, sillä vaikka olen aina paljon lukenut, niin lähinnä keskittynyt muiden maiden kirjallisuuteen. Vasta aikuisiällä aloin enempi lukea suomalaista kirjallisuutta. Knasu ei kiinnosta, mutta Märta voisi kiinnostaakin - siis erityisesti tämä Kaksi.

    Sitten tällainen epämääräinen pohdinta tähän: miksiköhän tällaista Knasu-Tikkanen-kirjallisuutta ei pidetä sossupokena, mutta niitä misery littejä pidetään? (En tarkoita, että sinä pidät)

    Ps. mainiot sitaattivalinnat ihan tuota alun Woolfia myöten!

    VastaaPoista
  6. Ihan senkin takia olen halunnut nostaa Märta Tikkasta esiin, että hänen tuotantonsa ei kaikille ole tuttua ja toivon, että joku (kuten just vaikka sinä!) innostuisi häntä lukemaan. Miestä ei voi raiskata julkaistiin 1975 ja se on äärest oleellinen teos ko. ajan yhteiskunnallisessa keskustelussa. Sen merkitystä ei ehkä silloin kaikilta osin vielä tajuttu, mutta näin jälkikäteen asia on helppo nähdä. Märta oli feministisen kirjallisuuden edelläkävijä.

    Kiitos. Toi Woolf-sitaatti saa mulla aina kylmät väreet menemään. Misery lit -kirjallisuutta en tunne, en varmaan ole sitä lukenut. :) :) :) Tänään just luin jostain netistä kommentin, jossa kirjoittaja ilmaisi vihastuksensa termiä chick lit kohtaan ja heitti ilmaan dready old man -litin. :) :) :)

    Olis kyllä hirveän mielenkiintoista nähdä Knasun projekti ei-mieskirjailijan toteuttamana ja miten siihen reagoitaisiin. Kiitos Elina!

    VastaaPoista
  7. Miestä ei voi raiskata on jäänyt mieleen melko paatoksellisena pamflettina, vaikkakin on romaanimuotoinen, mutta Vuosisadan rakkaustarina oikeasti herätti minut näkemään sukupuoliroolit tosi kirkkaina. Hillittömän rehellinen ja niin totta monessa liian monessa parisuhteessa edelleenkin. Henrikiltä en ole sitten mitään lukenutkaan, enkä tiedä, kiinnostaako minua tietää miehen sielunelämästä yhtään enempää kuin Märtan runoista voin tulkita.

    Sitaattisi ovat niin harmittavan totta, että itkettää. Kunpa joku nainen kirjoittaisi Knasut ja Päätalot, tosiaankin. Kuka jaksaisi lukea, etsiä saati tulkita naisen eksistenssiä puurokattiloiden, pyykkien ja lasten itkujen keskeltä. Se tarina on joka päivä toistuvia, puuduttavia ja riittämättömiä rutiineja täynnä, usein uupumustarinoita. Silti Woolf on oikeassa, jos olisi se oma huone ja riittävät tulot, tarinoita olisi paljon enemmän ja kirjallisuudesta poistuisi etuliite nais- kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, Miestä ei voi raiskata on vuodelta 1975. Ne oli aikoja ne tai niin olen ainakin ymmärtänyt. 70-luku on feminismin kannalta kiinnostavaa aikaa. Uskallettiin jo paljon ja uskallettavaa riitti ja tässä joukossa Suomessa Märta Tikkanen on hurja.

      Kyllä ne Henrikin kirjat (tai ainakin osoitekirjat, joita luin joskus ennen ajanlaskua) on kiinnostavia nekin kyllä. Tässä kirjassa Märta ottaa esiin myös Fredrika Runebergin. Muistelisin, että Kynäni tarinassa (Min pennas saga) on juttua siitä, miten Fredrika toisella kädellä hämmensi puurokattilaa ja toisella kirjoitti.

      Onhan ajat muuttuneet, mutta mutta mutta ... Pysytään vahvoina! Kiitos Elina.

      Poista
  8. Totta, Tikkasta voisi lukea. Tämän olen lukenut ehkä 10 v sitten? Enpä ole tainnut muita Tikkaselta lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattele, miten monta kiinnostavaa mahdollisuutta :D On ihan mahtavaa, että Schildts & Söderströms on ottanut joistakin Tikkasen kirjoista uusintapainoksia. Kiitos.

      Poista
  9. Voi hurja. Ja miten tyhjästi sanottu, ei hurja riitä. Emma ja Uno, jonka joskus viime vuoden lopulla luin, tuntuu sekin nyt entistä hurjemmalta. Se, miten kaikki niin herkästi toistuu. Niin että toistelen nyt silti sitten tuotakin hurja-sanaa, kaikesta sen laimeudesta huolimatta. Päätän lukea lisää Märtaa. Ja Henrikiäkin, silti. Kiitos Omppu hienosta kirjoituksestasi ja siitä, että kohottelet Märtaa näkyville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emman ja Unon olen lukenut, mutta siitäkin on jo vähän aikaa, joten ei ihan tuoreimmassa muistissa ole. Mua kiinnostaa 70-luku ja erityisesti tietysti feminismin ilmaantuminen kirjallisuuteen, jossa Tikkanen on ihan johtotekijöitä. Mielelläni minä kohottelen ja toivon, että häntä luettaisiin enemmän, koska valitettavasti monet hänen teoksissaan olevat teemat eivät ole ollenkaan vanhentuneita. Eipä tässä kauaa mene, kun Oma huone täyttää 100 vuotta. Hurjaa sekin. Kiitos Katja.

      Poista
  10. Suhteessa siihen kuinka paljon ihailen ja arvostan Märta Tikkasta, olen lukenut häntä ihmeen vähän.

    Mietin tuota kommentissa kirjoittamaasi "hänen tuotantonsa ei kaikille ole tuttua". Ihan tälleen mutusti funtsin, että kirjallisuus on (mun mielestä) aika vähän esillä ja nekin kirjat mitkä on, on uutuuksia aika pieneltä kirjailijajoukolta. Kirjan elinkaari on lyhyt. (Epämääräisen katselmukseni perusteella sanoisin, että myös monissa kirjablogeissa luetaan pitkälti uutuuskirjoja.) Olisiko tässä syytä miksi Märtä Tikkanen (ja monet muut menneillä vuosikymmenillä esiin tulleet kirjailijat) ovat tuttuja, mutta teokset eivät niinkään. Vai onko tämä uutuuksiin voimakkaasti painottuminen yksi syy, miksi kuvittelen että Märtä Tikkanen (ja moni muu) kyllä tiedetään, muttei kuitenkaan.


    (2666:n lukeminen on hyvässä vauhdissa. Ehdin jo siskolleni suosittaa ja niin voimakkaasti, että hänkin sen jo kävi kirjastosta hakemassa. Kunhan olen Bolañon lukenut, kirjoitan sulle hyvät perustelut, miksi sun pitää lukea Nyljetyt ajatukset ja miksi sun ei tarvitse olla peloissaan sen suhteen.;) Sitä ennen mua kyllä kiinnostaa suunnattomasti tietää, miten sun Lolitan uudelleen lukeminen sujui. Jos tarvitset, niin voin kyllä siihenkin antaa "pelonhäivytystä";))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, haluan näemmä kirjoittaa Märtan nimen vähän useammalla äällä...;)

      Poista
    2. Aika monella on varmaan niin, että Tikkasen arvostus on suurempaa kuin hänen lukemisensa. Hän on myös niitä harvoja, joiden kirjoja on saatu myös suomeksi samoin tein.

      On totta, että nykyisin julkisuudessa puhutaan enimmäkseen uutuuskirjoista (silloin kun nyt ylipäätään kirjoista puhutaan) ja blogeissa sama juttu (ei kaikissa tietenkään, mutta enimmäkseen). Välillä suorastaan hermostuttaa, kun itsekin tulen lukeneeksi monia uutuuksia ja samanaikaisesti on kaipuuta vanhempiin kirjoihin. Aika vaan ei kaikkeen riitä, joten jotenkin tässä on luovittava.

      Ilahdutta, todella todella todella ilahduttaa, että 2666 on lähtenyt hyvin käyntiin ja sait vielä sisaresikin lukemaan sen. Jään odottamaan sun Nyljettyjen ajatusten perusteluja. Tosin olen jo etukäteen varma, että sen on mun kirjani ja jos niin ei olisi, kokisin järkyttävän pettymyksen. Voisin kuvitella, että Hurme olisi mulle eräänlainen lohtukirjailija. Luulen, että hän puhuu asioista, jotka ovat muuta kuin nykyisten päivien (muka)kimaltava kuohu. Että antaa tulla vaan.

      Tuosta ämmästä muuten tuli mieleen, että jokos sinä luit Patti Smithin M Trainin? Se on ns. povelle painettava teos. :D :D :D Kiitos Sanna.

      Poista
    3. Nyljetyt ajatukset on varmasti sun kirja, jos ei ole niin mäkin olen pettynyt! Muistaakseni pelkäsit sellaista virike&ajatustulvaa että oksat pois! Vinkki: lue hitaasti. Mä luin sitä pitkin viime kesää. En varmaan olisi edes pystynyt lukemaan nopeasti, kun se herätti niin paljon ajatuksia, ideoita, inspiraatioita, mietin juttuja ja tein juttuja ja mulla oli pakkomielle lukea ääneen. Mä saatoin usein istua teekupin ääreen lukemaan, luin vajaat kymmenen minuuttia ja sitten mietin kaikkea seuraavat 20 minuuttia. Sain myös kaikenlaisia kohtauksia kesken lukemisen, mm. sellaisen että mun piti mennä ostamaan oma kappale kirjasta.:)
      (Kaikki jutut ei kiinnostanut ja innottanut mua ihan niin paljon, ne lukasin nopeasti.)
      Se ajatusten&ideoiden vyöry ei ollut missään vaiheessa uuvuttavaa, koska luin hitasti ja varmaan myös siksi, että kirjassa on musta jotenkin ihanan kepeä ja iloinen ote, kaikesta painavasta asiastaan huolimatta. Joten rohkeasti vain soutamaan kohti Nyljettyjä ajatuksia! (Nää nyt ei ollu perusteluja, vaan "pelonlievitystä", tarvittaessa tulee ne perustelutkin.;))

      Bolaño on vielä kesken (se Rikosten osa on aika raskasta luettavaa), mutta siskolleni sitä jo mainostin parhaana 2000-luvulla kirjoitettuna kirjana. (Katos joo kun olen ne kaikki lukenut.) Tai ainakin paksuimpana.:D

      M Train on luettu. En muista kävinkö täällä jotain 'ihanaa' huokaisemassa. Mä en ole tällä hetkellä kotona, mutta mukanani on M Trainin viimein luku (kopiona). Tuli sellaienn tunne, että se vaan on pakko ottaa mukaan.:)

      Poista
    4. Tuo mitä kirjoitat Nyljetyistä vahvistaa mun etukäteiskäsitystä. Ostan sen ja luen vaan pikkuriikkisen kerrallaan, mutta ihan just nyt en voi siihen ryhtyä, mutta tänä vuonna vielä kyllä.

      Se rikosten osa on pitkä ja se on yhtä ja samaa loputtomiin. Varsinaista meditatiivista kauheutta. Jotenkin se muuttuu melkeinpä hypnoottiseksi. Loppupuolella tulee sitten vielä muuta.Ja juu paksuus on myös omaa luokkaansa 2666:ssa, minähän jouduin ottamaan lihasrelaksantteja kun sitä luin.

      Voipi olla, että hyvinkin olet huokaissut M Trainistä. Mulla ei ole sitä omana. Se on ehdottomasti kyllä saatava omaksi. Se on sellainen, että jo sen läsnäolo tekee maailmasta paremman tuntuisen paikan. Kiitos Sanna.

      Poista
  11. Se Rakkaustarina...tiedäthän. Märta luki sitä ja minä itkin. Sen piti taphtua, että tajusin, missä olen, mihin olin itseni laittanut ja ihan väärästä syystä. Olen kiitollinen Märtalle, että lähdin. Olen kiitollinen melanoomalle, joka kertoi, miten lyhyt on aikamme ja se pitää elää kuin tiimalasissa valuisi kulta, ei likaiset muistot, olen kiitollinen, että pystyin siihen yksin. Joksus on hypättävä pimeään löytääksen valon. Hypättävä yksin ja toivottava, että joku ottaa syliin.

    Olen niin feministi, että Woolf ja Märta merkkaavat tässä. Koskettavat sitaatit. Elämäni huoneentaulut.

    Tärkeää, tärkeää...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena, niin joskus osuu joku teos niin oikeaan kohtaan, että sattuu hyvästi ja pahasti ja syvästi. Kirja voi muuttaa elämän, olla se ratkaiseva juttu, joka saa muuttamaan suuntaan. "Kuin tiimalasissa valuisi kulta" - voi miten upeasti sanot. Uusi on nimenomaan hyppäämistä tuntemattomaan ja se vaihe, kun ei tiedä, putoaako jaloilleen vai mihin, se on hurjaa ja on vaan uskottava, että selviää.

      Kiitos Leena. Tiimalasini ei ole kommenttisi jälkeen enää sama. Kiitos!

      Poista
  12. Märta Tikkanen on mulle vaikea, kuten olen jo sanonutkin aiemmin, mutta hienoa kun olet nostanut häntä esiin. Tärkeä naisen aseman puolestapuhuja ♥, Märta kirjoillaan - ja ehdottomasti sinäkin täällä blogissasi.

    "Kirja voi muuttaa elämän, olla se ratkaiseva juttu, joka saa muuttamaan suuntaan." Kyllä. Minulle oli kirja nimeltä Vapauttavat sanat. En muista kirjoittajaa enkä mene katsomaan sitä kirjahyllystäni. Onneksi olen täällä arkistossasi, sillä kirjan nimi kertoo paljon :D. Mutta näin salaisuutena kerron sen nyt sinulle ;) :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan tietoisesti halunnut tuoda Märtaa esiin. Hänen tekstinsä puhuttelevat aina vaan ja toivoisin yhä uusien sukupolvien hänet löytävän.

      Joillakin kirjoilla on ihmeellinen voima ja kune ne osuvat paikkaa ja hetkeen ja mullistavat lukijansa elämän.

      PS. Pidän salaisuutesi salaisuutena :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä